Millencolin

Onko punk kuollut? Ruotsalaisen skate punk -jätti Millencolinin mielipide asiaan on jyrkkä ei. Vaikka kahden viimeisen täyspitkän välissä ehti vierähtää useampi vuosi, on bändi kiertueiden valossa mitattuna vielä hyvinkin eloisa. Millencolin heitti keikan Ilosaarirockissa osana kesän festarikiertuetta. Keikan jälkeen Metelli-teltan backstagella istahdin hetkeksi juttusille rumpali Fredrik Larzonin kanssa.

 

LAUTA ALLE JA MENOKSI

Kertaus on opintojen äiti. Yhtyeen nimi on muunnos "melancholy"-nimisestä skeittitempusta. Nelikko löysi toisensa skeittilautojen ja -puistojen merkeissä, vaikka Larzonin kohdalla skeittaus ei vienytkään koko nuoruutta.

– Verrattuna bändin kolmeen muuhun kaveriin, minun osaltani skeittaus jäi hieman vähemmälle. Olen kruisaillut longboardilla, mutta en muiden tavoin tehnyt alvariinsa hulluja temppuja. Minullekin on sattunut joitain onnettomuuksia skeittilaudan päällä, ja siksi varsinkin nykyään otan lajin vieläkin iisimmin, Larzon aloittaa.

– Eräällä kiertueella mursin solisluuni ja kyynärpään. Se oli kieltämättä todella ikävä sattuma. Kiertue oli kuitenkin saatava päätökseen. "Jatkakaa kiertuetta. Etsikää korvaava rumpali tai mitä vain", olivat käskyt.

– Kitaristit Mathias Färm ja Erik Ohlsson ja laulaja-basisti Nikola Šarčević skeittasivat paljon yhdessä ennen Millencolinin perustamista. Kaikki soitettiin omissa bändeissämme tuolloin, mutta skeittauksesta löytyi se kipinä perustaa juuri tällainen bändi. Erilaisissa skeittivideoissa oli paljon amerikkalaista punkia, Bad Religionia etupäässä. Millencolinin kaltainen bändi oli hyvä juttu tuohon aikaan Ruotsissa, ketkään muut eivät soittaneet tällaista musiikkia. Tuotiin esille uusi juttu Ruotsissa ja saatiin paljon huomiota. Tavoitteena oli luoda nopeata ja melodista kalifornialaista soundia.

Millencolin nousi isomman yleisön tietoisuuteen 17 vuotta sitten Pennybridge Pioneers -läpimurtolevyllään. Levyllä kuultava No Cigar on jäänyt korvamadoksi minun lisäkseni monelle muulle samana vuonna julkaistun Tony Hawk’s Pro Skater 2 -pelin vuoksi.

– Tuo pelihän oli tuolloin aivan loistava, pelasimme sitä paljon kiertuebussissa. Meille oli suuri kunnia saada biisimme tuohon peliin. Ammattiskeittaaja Steve Caballero auttoi meitä asian kanssa. Hän mainitse meille asiasta, kun olimme Vans Warped -kiertueella Jenkeissä 1997. Noin vuosi aikaisemmin niin ikään jossain päin Jenkeissä Steve tuli keikallemme ja osti merkkarikojusta yhden kappaleen jokaista tuotetta. Merkkarimyyjä juoksi luoksemme, kertoi asiasta ja tulimme heti tapaamaan Steveä.

– 1997 tavatessamme Steveä hän kertoi, että hänestä tulee yksi pelattavista hahmoista tässä pelissä. Hän sanoi laittavansa sanaa liikkeelle pelinkehittäjille, että soundtrackille on saatava yksi biisi Millencolinilta. Täten No Cigar valikoitui mukaan. Ihailimme paljon noita skeittaajia, joista tehtiin pelihahmoja pelin ykkös- ja kakkososaan, jo pelkästään siksi koko pelijuttu tuntui huikealta.

Yhtyeen taival on jatkunut jo neljännesvuosisadan verran. Myös kokoonpano on pysynyt alusta alkaen samana. Skeittaus toi kaverukset yhteen, mutta mikä pitää heidät yhdessä aina vain? Larzon:

– Ehdottomasti ystävyys, ymmärtäväisyys, kunnioitus ja iloisuus siitä, että voimme vieläkin jatkaa uraa. Olemme riidoista huolimatta vieläkin hyviä ystäviä bändin ulkopuolellakin. 2010-luvulla bändin kemia on ollut kenties parasta koskaan. Meillä on täysin yksimielinen mielipide siitä, mitä haluamme tehdä milloinkin ja kuinka asiat hoidetaan.

– Vuosina 1998–1999 kiersimme aivan älyttömästi. Se touhu melkein tuhosi meidät. Levy-yhtiö ja muut tahot painoivat päälle huutaen vain jatkuvasti, että nyt pitää takoa, kun rauta on kuumaa. Erään kiertueen jälkeen pidimme sitten pidemmän tauon ja puhuttiin, että katsotaan tauon jälkeen, kuinka edetään. Noihin aikoihin Brett Gurewitz otti meihin yhteyttä ja sanoi haluavansa tuottaa ainakin yhden meidän levyn ennen kuin Millencolinin tie päättyy. Teimme yhdessä Pennybridge Pioneersin. 2000-luvulle tultaessa päätimme, että nyt pelataan meidän säännöillä. Emme aio olla enää ohjelmatoimistojen ja managementien sätkynukkeja ja ajaa itseämme loppuun. Onneksemme levy-yhtiölle tämä oli okei, että otimme itse enemmän vastuuta päätöksistä ja asioistamme. Olisivathan he voineet potkia meidät pihalle, mutta niin ei tapahtunut.

 

JÄÄKARHU JA OLUT

Kun edessäni on 25 vuotta punkia soittanut muusikko, tahdon kysyä, että onko se punk ja rock kuollut, kuten niin monet väittävät.

– Punk on muuttunut paljon 40 vuoden aikana, totta kai. On tullut toinen aalto ja kolmaskin. Varmaan neljäs ja viideskin. Emme koskaan ajatelleet, että Millencolin olisi jotain tiettyä genreä. Genremäärittely on vain levy-yhtiön pakollinen toimenpide markkinoita varten. Joka tapauksessa, punk- ja rockmusiikki eivät ole kuolleet. Ne eivät ikinä kuole, niin se vain on. Nämä tyylit eivät ehkä kukoista juuri nyt, mutta uskon, että kaikki asiat menevät sykleissä.

– Mieti vaikka heavymetallia, joka on tällä hetkellä varmaan isoimmillaan. Ainoat festarit Ruotsissa, jotka menestyvät paremmin joka vuosi, ovat heavy metal -festarit. Kaikki muut kamppailee jatkuvasti. Totta kai ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan, ja jos fanit pysyvät kelkassa mukana, sehän vain osoittaa heidän lojaaliuttaan. Meillä on ollut pitkiäkin taukoja, ettei meitä ole tilattu kotimaassamme soittamaan läheskään niin paljon kuin mitä meitä halutaan Ruotsin ulkopuolella.

– Olisihan se ollut absurdia perustaa Millencolin siinä uskossa, että tästä kasvaisi joskus areenakokoluokan bändi. Tarkoitus oli alussa tehdä musiikkia treenikämpällä, jonne kutsua kavereita juhlimaan ja viettämään aikaa.

Millencolinin tuorein levy, True Brew, julkaistiin kaksi vuotta sitten. Uutta musiikkia haluavien ei tarvitse näillä näkymin odottaa enää mahdottoman kauaa. Larzon kertoo:

– Olemme koonneet yhteen paljon ideoita ja biisiraakileita, joita olisi tarkoitus käydä läpi ensi syksynä. Ajatuksia ja ideoita on todellakin kertynyt paljon, mutta emme ole tavanneet toisiamme porukassa niitä läpi käydäksemme. Jos kaikki menee, kuten viimeksi suunnittelimme, ensi keväänä menemme studioon. Mathias ja Nikola kirjoittavat kaiken materiaalin ja yhdessä kootaan palasista yhtenäinen kokonaisuus.

– Fanit tuntuivat pitävän True Brew’sta todella paljon. Se albumi innoittaa meitä tekemään lisää materiaalia. Ehkä tulevan levyn ei tarvitse kuulostaa yksi yhteen True Brew’lta, mutta totta kai yritetään saada taas sellainen platta ulos, joka kelpaa faneille yhtä hyvin. Machine 15:lla (2008) käytettiin paljon viuluja ja selloja. Sen levyn biiseihin ne istuivat hyvin. Miksei tuollaisia instrumentteja voisi käyttää uudestaan tulevaisuudessa. Niistä on vain helpompi tehdä päätöksiä, kun levyn viitekehys alkaa ensin hahmottua. Ei me pelätä sekoittaa uudestaan punkiin viulun ja sellon kaltaisia soittimia.

Joillain Millencolinin levyillä eläinteemat ovat olleet iso osa kansitaidetta, kuten viimeisimmän levyn kannessa jääkarhu.

– Jääkarhujuttu on seurannut meitä 2000-luvun alusta Penguins And Polar Bears -biisistä asti. Se on meidän tunnetuimpia ralleja. Erik on värkännyt meidän kansitaiteita, myös True Brew’n kohdalla. Minä keksin levyn nimen. Jotenkin sanat true ja brew kuvastavat bändiä osuvasti: olemme hyvin uskollisia sille, mitä teemme. Tätä tehdään sydämestä. Jääkarhu levyn kannessa, joka kantaa tällaista nimeä, kuulosti ja tuntui voimakkaalta. Sellainen bändin symboli, sanoisin. Ja meidän Polar-nimisestä oluesta jotkut vääntävät jatkuvasti polar beer -läppää, Larzon lopettaa nauraen.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

KOTIPAIKKA
Ruotsi

JÄSENET
Nikola Šarčević - laulu, basso
Mathias Färm - kitara
Erik Ohlsson - kitara
Fredrik Larzon - rummut


DISKOGRAFIA
Tiny Tunes 1994
Life On A Plate 1995
For Monkeys 1997
Pennybridge Pioneers 2000
Home From Home 2002
Kingwood 2005
Machine 15 2008
True Brew 2015
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Millencolin
http://www.millencolin.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 591 Palaa »