Festariraportti: Ruisrock 2017

Ensimmäisenä annan ilmaisen vinkin kaikille, joilla on mahdollisuus vaikuttaa kesälomiinsa. Mikäli havittelee aurinkoista keliä, kannattaa varmistaa, että Ruisrock osuu omalle lomasektorille. Tällä saa varmuudella kolme aurinkoista lomapäivää, näiden yöpakkasten ja heinäkuisten lumisateiden keskelle. Tähän vanhaan kansanviisauteen tuli taas tänäkin vuonna yksi vahvistus lisää, kun aurinkorasvapullo taskussa jonoteltiin vesibussin kyytiin hetken päästä seilattiin taas tuttuun tapaan kohti Kansanpuistoa.

Alue oli tänä vuonna pitkälti edellisvuosien kaltainen. Se kuuluisin lava eli Rantalava oli nimensä mukaisesti vesirajan tuntumassa ja suuri Niittylava sekä Telttalava Kansanpuiston keskellä olevan mäennyppylän toisella puolella. Lisäksi alueella on vielä kaksi pienempää lavaa, joten yhteensä viidelle estradille oli jaettu koko viikonlopun esiintyjäarsenaali, yhteensä yli seitsemänkymmentä esiintyjää.

Raskaamman musiikin osuus on Ruisrockissa lähivuosina ollut pienoisessa vähemmistössä, mutta ei sitä nyt vielä sentään ihan totaalisesti ole syrjäytetty. Esimerkiksi kaikkina kolmena festaripäivänä Minirantalavan korkkasi jokin metallipumppu ja perjantaina tämä vuoro oli annettu kotimaisella kielellä louhivalle AvAciAlle. Yleisöä ei oletetusti pienimmälle lavalle ja ensimmäisenä esiintyvälle bändille mitään tuhatpäin ollut saapunut, mutta ei AvAciAn nyt täysin tyhjällekään nurmikentälle tarvinnut esiintyä. Bändi kertoo esikuvikseen erilaiset Sakaran leivistä löytyvät orkesterit ja kyllähän nuoret selkeästi mokomansa olivat kuunnelleet. TikTakin Heilutaan -coveria lukuunottamatta AvAciA soitti omaa materiaaliaan ja etukäteen bändistä tiesin sen ainoan suoratoistopalveluista löytyvän biisin, Pirunhyrrän ja olihan se livenäkin ihan toimiva. Viimeisenä kuultiin soturihenkisempi Ratsaille ja bändi onnistui luomaan itsestään ihan positiivisen vaikutelman näin ensitapaamisella.

 

Lauantaina vastaavassa avaajabändin tilanteessa oli Turun kupeesta, Koski TL:stä, tuleva Kodittomat. Tämä bändi taas suomenkielisestä nimestään poiketen veti perinteisen metallin ja thrashin välimaastoon sulautuvaa musiikkiaan englannin kielellä. Jos AvAciA onnistui ihan kelvollisesti, tuntuu Kodittomat vetävän yleisöä turpaan oikein kunnolla. En tiedä paljonko bändillä on esiintymisiä takana, mutta kaikki mahdollinen arkuus ja rimakauhu loistavat poissaolollaan ja bändi oli oikeasti aika helvetin hyvä. Kodittomat on julkaissut viime vuonna yhden kolmen biisin EP:n, Controlled, joka myös kuultiin kokonaan. Esiintyminen oli alusta loppuun saakka energistä, soitto pirun tarkkaa ja Kodittomat olisivat olleet kotonaan myös suuremmalla Telttalavallakin tämän minirantalavan sijaan.

 

Nämä kaikki Minirantalavan bändit olivat Turku Rock Academyn kasvatteja ja näistä viimeisen festaripäivän avasi pari vuotta sitten perustettu turkulainen Kirosäe. Kyseessä oli viiden hengen ryhmä, josta musiikillisesti tuli ensimmäisenä mieleen niin CMX, Kilpi kuin Raaka-Ainekin. Biiseistä löytyi kaikki tarttuvan suomirockin elementit ja Kirosäe tuntui olevan ehdottomasti omalla maallaan silloin kuin mentiin hieman raskaammissa vesissä, kun taas herkemmät ja rauhallisemmat osuudet saivat välillä vilkuilemaan kelloa. Kuuntelin bändin EP:tä, Ihmisyyden läpileikkaus, ennen ja jälkeen Ruisrockin ja Kirosäe tuntuu pääsevän oikeuksiinsa vasta lavalla. Kodittomien tapaan esiintyminen oli vaivatonta ja Ruissalossa biisit saivat jalan rummuttamaan tahtia kuin huomaamatta.

 

Perjantaina katsoin muutaman biisin Kaija Koota, jonka ura on alkanut jo paljon ennen kuin osa Ruisrock-yleisöstä oli edes syntynyt, mutta niin ne korkkarit lentelivät Rantalavan yleisössä kattoon, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Jengiä oli oikeasti vauvasta vaariin, kun tänäkin vuonna yli seitsemänkymppiset pääsivät festareille veloituksetta ja Ruisrock onnistui muutenkin (taas kerran) myymään kaikki päivät sekä eri lippukombinaatiot loppuun jo ennakkoon. Tämä näkyi ja tuntui erityisesti silloin, kun yritti siirtyä yleisömassan läpi toiselle lavalle esimerkiksi juuri tuon kyseisen Kaija Koon, Haloo Helsingin tai JVG:n esiintymisen aikana. Tai Sannin, kun on konkreettisesti jumissa tuhansien nuorten keskellä, jotka laulavat täysillä että Mitähän vittua, nyt alkaa huumori loppua... 


Michael Monroe kuuluu Ruisrockiin yhtä lailla kuin ne ohitse lipuvat ruotsinlaivat. Tänä vuonna Mr. Monroe bändeineen veti oman settinsä teltassa, joka oli lähes ääriään myöden täynnä. Miken esiintyminen on kyllä aivan silkkaa adrenaaliniöveriä. Bändin keulakuva hyppii, pomppii, tekee kuperkeikkoja, spagaatteja ja todellakin elää kuin viimeistä päivää. Näin Michaelin aiemmin tänä kesänä Kaarinan Saaristo Openissa, jossa vauhtia oli myös sen verran, että mies tippui monitorin päältä kirjaimellisesti niskaani, mutta ei se menoa hidastunut tuolloin, eikä se luultavasti (ja toivottavasti) ikinä tule hidastumaankaan. Välispiikeissä menee jatkuvasti englannit ja suomet sekaisin, mutta Fuck Hell Yeah Let's Rock vaan nyt everybody. Malibu Beach sekä Up Around the Bend saavat oletetusti yleisöön tuottamaan telttaan eniten ääntä ja liikettä. Encoressa kuultiin vielä pätkä huuliharppusooloa sekä Hurriganes-laina Get On, joka päätti tunnin mittaisen setin. Ennen Mike Monroeta näin pienen pätkän viereisellä Niittylavalla esiintynyttä Pariisin Kevättä (alla). Tässä voidaan kyllä puhua jonkinlaisesta vastakohtien kokemisesta...


Kävin Rantalavalla hämmästelemässä Disco Ensemblen (yllä), jonka live-esiintymiset olen jostain syystä onnistunut missaamaan tähän asti, vaikka Ruisrockissa(kin) ollaan näemmä oltu joskus samaan aikaan. Energinen esiintyminen tuntui uppoavan yleisöön ja huomasin katsovani ja kuuntelevani Disco Ensembleä varsin keskittyneesti, vaikka läheskään koko tuotanto ei ollut itselleni etukäteen tuttua. Ruokatunti alkoi kuitenkin painaa sen verran päälle, että Second Soulin jälkeen oli pakko lähteä syömään. Festareiden ruokatarjonnalle on muuten pakko nostaa taas hattua - millainen muutos siihen onkaan saatu viime aikoina! Enää ei missään nimessä tarvitse tunkea sisuksiinsa viileää paellaa ja lämmintä lonkeroa, vaan tarjolla oli esimerkiksi tacoja, wingsejä, erittäin laadukkaita hampurilaisia, kasvisruokaa, aasialaisia makuja ja sama konsepti jatkui myös juomapuolella, josta löytyi oluiden ja siidereiden lisäksi ainakin omat viini-, cocktail- ja kahvibaarit.

Jos ei ollut nälkä, jano tai yhtään kiinnostavaa bändiäkään ei löytynyt miltään lavalta, Ruissalossa aikaa pystyi kuluttamaan mitä erikoisemmilla tavoilla. Rannan läheisyydestä löytyi neppisautorata, niityllä pystyi ampumaan itsensä benji-katapultilla ilmaan ja jos tämä tuntui liian hurjalta, voi tietenkin mennä ratsastamaan pitkin keppihevosrataa. Miten rockfestareilla muinoin onkaan aika saatu kulumaan, onneksi joku on älynnyt tuoda sinne keppihevoset!

Lauantaina teltassa aloitti kahdeksan jälkeen CMX, jonka viime näkemästäni oli vierähtänyt jo pari vuotta. Yrjänä kumppaneineen aloitti Kivisellä Kirjalla ja ilman mitään turhia välispiikkejä keikan alkupään biisit seurasivat toisiaan. Tämä oli kuulemma CMX:n jo viidestoista esiintyminen Ruissalossa. Takana on sen verran pitkä ura ja sen verran monta hittiä, että festareille varatun tunnin setin bändi pystyy kivuttomasti täyttämään pelkästään niillä biiseillä, jotka koko teltta osaa hoilata mukana ja ehkäpä juuri siksi yleisömääräkin tuntuu teltassa vaan kasvavan keikan loppua kohden. Halmkrona ja Rasio liikkuvat lavalla aktiivisesti, mutta kuten aiemminkin, Yrjänä viettää aikansa rauhallisesti omalla tontillaan. CMX onnistui omalla setillään kyllä aivan täydellisesti ja tunti vierähti kyllä kaikkein huomaamattomimmin koko festareilla. Jopa se vuosien mittaan lähes puhki soitettu, mutta keikoilla harvemmin kuultu, Ruoste oli livenä erittäin toimiva. Ei yksikään päätti CMX:n setin, jonka olisi mieluusti suonut vielä jatkuvankin, mutta minkäs teet, kun aikataulut huohottavat niskaan. Seuraavana samalle lavalle oli odotettavissa näiden karvaisten miesten vastapainoksi Jenni Vartiainen. Epäilen, ettei teltassa siinäkään vaiheessa tule olemaan liian väljää. Yhteislauluakin voi olla kuultavissa.

Siinä se sitten taas oli, yksi Ruisrock takana ja oli aika siirtyä saaresta mantereelle. Epäilijöille tiedoksi, että ei se rock Ruissalosta kokonaan kuollut ole, sillä kyllähän tuossa useampi tunti viikonlopusta vierähti hyvän musiikin ja hyvien esitysten parissa. Vaikkakin paljon oli myös niitä esiintyjiä, joista ei ollut ikinä kuullut mitään ja Googleen sekä Wikipediaan oli pakko turvautua moneenkin otteeseen. Ensi vuonna juhlitaan 49. Ruisrockia ja järjestävälle taholle voisin esittää oman pienen toivomuksen, että jos voitaisiin vaikka yksi niistä ulkomaisista tiskijukista korvata jollain kansainvälisellä metallibändillä. Loppuunmyyty tapahtuma tästä tulee joka tapauksessa ensi vuonnakin. 

© Imperiumi MMVII. Teksti: Tero Kukkonen   Kuvat: Tero Kukkonen
http://www.ruisrock.fi Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2507 Palaa »