Wintersun

Jokunen vuosi sitten juttelin erään ystäväni kanssa Wintersunin Time II:sta. Pohdimme, kuten varmasti moni muukin, että mikä piru siinä levyssä nyt kestää. Voiko se nyt olla niin jumalattoman vaikeaa purkittaa yksi lätty? Wintersun antoi odottaa itseään. Pieniä tiedonrippeitä sateli pitkin sosiaalista mediaa: huhuja uusista biiseistä, neuvotteluja levy-yhtiön kanssa, saunallisen kotistudion tarvetta ja niin poispäin, kunnes viime talvena paukahti tieto, että uusi levy on tulossa. Kyse ei kuitenkaan ole Time II:sta, vaan joukkorahoituskampanjan avulla julkaistavasta The Forest Seasons -levystä. Nyt levyn julkaisu on käsillä. 

Meikäläiselle tarjoutui oiva mahdollisuus kysyä Jari Mäenpäältä itseltään, mikä helvetti siinä Time II:ssa nyt vieläkin kestää. Aloitan kuitenkin hieman turvallisemmasta aiheesta, bändin paluusta keikkalavoille. Wintersunilla on nyt kolme keikkaa takana noin vuoden tauon jälkeen. Miltä tuntuu?

– Tosi siistiltä ja ilmassa on uutta energiaa. Varsinkin, kun ei enää soita skittaa, Mäenpää aloittaa

Tuntuuko oudolta ja alastomalta seistä lavalla ilman sitä?

– Ei ollenkaan. Olen tehnyt tätä ennenkin ja studiossa laulan myös seisaaltaan ja mikkiä kädessä pitäen, joten aika luonnostaan tämä tulee. Aikaisemmin keikka oli mulle ehkä sellainen sporttinen ja tekninen suoritus, eikä ehtiny paljon fiilistelemään tai ottaa sitä yleisöä. Nyt voi keskittyä paremmin siihen laulamiseen ja ehtii myös fiilistelemään.

Esimerkiksi laulun lämmittelyyn jää nyt enemmän aikaa:

– Mun laulu on muutenkin edistynyt viime aikoina ja oon alkanut lauleskelemaan akkarilla kaikkea Queenista Jenni Vartiaiseen. Sitä kautta oppii paljon. Lisäksi mä katselen näitä voiceja ja idolseja, joista saa kanssa hyviä vinkkejä, Mäenpää jatkaa.

 

JOUKKORAHOITUKSEN VOIMALLA ETEENPÄIN

Siirrytään Jenni Vartiaisesta sujuvasti bändin joukkorahoituskampanjaan. Ei käy kiistää, menestyshän se oli.

– Se tais olla Indiegogon toiseksi suurin musakampanja. Se suurin oli joku musiikkituote, joten suurin bändikampanja meillä oli. Hyvältähän se tuntuu, mutta viikot ennen launchia oli kyllä aika stressaavaa aikaa. Indiegogon sivut kaatui just, kun me launchattiin. Onneksi se oli vain salaa tulilla siinä vaiheessa. Kun laitettiin se facebookiin, niin sittenhän se räjähti käsiin.

Satsaus oli kuitenkin iso. Oli videota, puskemista sosiaalisessa mediassa ja niin edelleen.

– Näin me se suunniteltiin, että joka päivä olisi joku video. Siihen Forest-dokkariin meni kyllä ihan helvetisti aikaa, kun itse tehtiin kaikki.

Mäenpää ryhtyi vuonna 2014 itsekseen opiskelemaan videoiden editoimista, photoshopia ja valokuvausta, joten levyn booklet on nyt myös miehen omaa käsialaa. Koko paletti on siis äijän omissa hyppysissä.

Jos miettii joukkorahoituskampanjanne luonnetta, jossa tavoite oli saada se oma Wintersun HQ, niin tehän tavallaan haitte faneilta rahoitusta omien unelmienne toteuttamiseen. Vai?

– Niinkin sen voi sanoa, mutta loppujen lopuksi me myytiin kuitenkin tuotetta. Yleensä kun alkaa tekemään levyä, ei kerrota mihin ne rahat sitten laitetaan ja se aiheutti pientä närkästystä tässä, kun me haluttiin tasan kertoa mihin ne rahat laitetaan. Se edisti kyllä lopulta myös myyntiä, Mäenpää toteaa.

Minkä itse näet olleen se menestyksen salaisuus tässä kampanjassa?

– Tietysti se, että tähän satsattiin tosissaan ja mähän pari vuotta hypettelin ja teasasin asiasta. Sitten meillä oli vielä se hypekuukausi ennen julkaisua, jossa sanottiin että jotain suurta on tulossa.

Kampanjan lisäksi levy julkaistaan myös Nuclear Blastin kautta. Neuvottelut yhtiön kanssa olivat pitkät. Jos asiaa heidän kantiltaan pohtii, niin mitä he tästä kostuvat?

– Nehän pelkäsivät just sitä, että ne fyysiset levyt ei myy lainkaan ja että mä tuun tuhoamaan koko musabisneksen tällä touhulla. 

Bändi onnistui kuitenkin vakuuttamaan levy-yhtiön siitä, että kampanja on aidosti hyvää promoa bändille ja saattaa orkesterin myös uusien ihmisten tietoisuuteen. Pelko oli lopulta myös turha, koska fyysisten levyjen ennakkomyynti on toistaiseksi ollut vilkasta.

– Mehän myytiin kuitenkin ihan eri tuotetta. Osa ihmisistä ei vain ole valmis digitaaliseen maailmaan, vaan haluaa sen fyysisen CD:n tai vinyylin. Monet ostaa kummatkin, koska haluavat tukea bändiä ja se on kyllä todella hienoa. Nuclear Blast hyötyy siinä, että ne saa tämän levyn ilmaiseksi, kun ne ei rahoittanut tätä yhtään. Kaikki myynti on siis suoraa voittoa, Mäenpää toteaa.

 

VUOSAAREN METSÄSTÄ MELODIAKUVIOIHIN

Henkilökohtaisesti oletin ennakkoon, että The Forest Seasons olisi välitilinpäätöksen tyyppinen levy, joka pistettiin nopeasti kasaan, juuri Wintersun HQ:n rahoittamista varten. Tämähän oli sitten täysin väärä oletus. Monella tapaa levy tuntuu jopa massiivisemmalta kuin Time I. Miten tässä näin kävi?

– Ei se itseasiassa kyllä ole, mutta tämän levyn miksaus onnistui paremmin ja sovituksetkin on kauttaaltaan paremmat. Levynä se on kuitenkin paljon simppelimpi. Orkestraatioraidat liikkuu jossain 5–20 välillä per riffi, kun Timella niitä oli sata. Sun pitää kuunnella levyä lisää, Mäenpää heittää hymyillen.

Ja kuunneltu sitä todellakin on. Ensimmäinen kuuntelukerta aiheutti suorastaan järkytyksen, kun soundit lähinnä tussahti korvaan. Aikaa se vaati ja sitä The Forest Seasons myös kestää. Vai?

– Mä olen lukenut tutkimuksia, joissa sanotaan, että kuunnellessaan musaa ihminen pystyy keskittymään kolmeen asiaan kerrallaan ja kyllähän tuolla on paljon enemmän kun kolme asiaa, Mäenpää toteaa.

Omasta mielestäni levyn syksy-biisi, Eternal Darkness, (Autumn), oli se kaikkein haastavin. Siinähän tuntuu olevan kolme täysin toisistaan erillistä biisiä: laulu, kitara ja orkestraatio.

– Mä tykkään tehdä biisejä, joissa on se perus liha ja peruna: riffit, basso ja rummut, mutta sitä maustetaan orkestereilla. Ennen mä tein paljon niin, että siinä on yksinkertainen syntikkakerros, jossa on sointuja taustalla ja sitten tuplataan melodioita. Meidän eka levy oli just tällainen. Sittemmin mä olen paljon opiskellut esimerkiksi soundtrack-sävellystä, jossa tehdään ihan omat melodiakuviot sinne taustalle. Tuon syksy-biisin ekassa säkeistössä on ihan kromaattisia kuvioita ja kauhuefektejä taustalla.

Biisi on paitsi monimutkainen, myös heittämällä Wintersunin tummin biisi koskaan:

– Niin on. Kaitsu (Kai Hahto, rumpali, - toim.huom.) sanoi, että se on parasta bläkkistä mitä se on kuullu.

Hahdosta puheen ollen: kuunnellessani mainittua pohdin itse miten rumpali saa tuon Eternal Darkness, (Autumn) -kappaleen vedettyä livenä. Siinä tykitetään kuitenkin aika raskaalla kädellä...

– Nopeus ei itse asiassa ole se haaste. Tempo on aika hidas, mutta on se kyllä aika maratoni biisiksi on. Livesettiin se kyllä tulee, Mäenpää toteaa

Epämusikaalisena ihmisenä meikäläistä kiinnostaa aina se, miten ihmeessä biisien ideat oikein artistin päässä syntyvät ja miten ne saadaan työstettyä valmiiksi biiseiksi. Erityisesti tässä tapauksessa, kun niissä on peruselementtien lisäksi niin pirun paljon kaikkea muuta. Muodostuuko kokonaisuus valmiiksi jo säveltäjän päässä?

– Välillä koko biisistä voi olla aika hyvä kuva mielessä, mutta toisinaan vain joku alkuidea, joka sitten saattaa muuttua. Lonelinessin kanssa kävi just niin. Siinä oli se alkuriffi ja mä ajattelin, että biisistä tulisi sellainen hypnoottinen bläkkisbiisi, joka tavallaan toistaa samaa kuviota. Siitä kasvoi sitten balladi, jossa on paljon puhdasta laulua. Mä en ylipäätänsä halua rajoittaa itseäni, vaan menen sinne minne fiilis näyttää.

Joskus työstämistä on enemmän, joskus taas vähemmän. Mitään musateoriataustaa Mäenpäällä ei ole, eli suurimmat opit tulevat musiikkia kuuntelemalla:

– Esimerkiksi Bal-Sagoth on bändi, jolla on tosi hienoja skitta/syntikka -sovituksia, samoin kaikissa soundtrackeissa. Nykyään kuuntelen paljon esimerkiksi poppia ja olen oppinut arvostamaan lyhyttä ja yksinkertaista biisiä, missä vain on joku koukku. Se on kuitenkin tosi vaikea laji mulle.

Vaikea laji tai ei, Mäenpään tuotanto ei simppeliä ole nähnytkään, vaikka juuri se oli mielessä vuonna 2014 kun The Forest Seasons alkoi syntyä:

– Mä halusin tehdä täysin relaksoivan lomalevyn. Vähänhän se tietysti räjähti käsiin, varsinkin orkestraatioiden suhteen. Noiden biisien ja riffien tekeminen kyllä onnistuisi jopa unissani. Siitä mä olen kuitenkin ylpeä, että sain tietyn idean ja tunnelman tohon levylle. Se voi olla tosi vaikeata.

Lomalevy muuttui kuitenkin matkan varrella hieman isommaksi – Vivaldin neljää vuodenaikaa mukailevaksi teokseksi. Ajatus kokonaisuudesta lähti liikkeelle mistäpä muualta kuin metsästä.

– Tämän levyn eka biisi tuli kun olin Vuosaaren metsässä hölkkäilemässä. Vaikka se on siinä aika lähellä missä asun, en ollut siellä sattunut koskaan käymään. Nyt menin ja huomasin vaan kuinka helvetin siisti mesta se oli. Satuin sitten kuuntelemaan yhtä pöytälaatikossa olevaa riffiä ja päätin niissä tunnelmissa tehdä kesäbiisin, joka poikkeaa aiheena täysin tästä talvijutusta. Ensimmäinen säkeistö syntyi helvetin nopeasti.

Rinnalle löytyi kolme muuta biisi-ideaa, joista sai leivottua mukavan kokonaisuuden:

– Yksi biisi oli helvetin synkkä, kuin Suomen syksy, toinen tosi kylmän kuuloinen, kuin talvi ja kolmas kevään energinen. Kevät on mulle just sitä energistä aikaa, sitä itsekin herää eloon. Siitä se idea lähti ja kun ehdotin jätkille, he pitivät ajatuksesta. 

 

SAMPLEKIRJASTOJEN UUMENISSA

Haluan vielä paremmin ymmärtää tuota luomisprosessia, joten palaan The Forest Seasons -levystä siihen, miten biiseihin löytyy juuri oikea orkestraatiosoundi. Onko sekin visio selvänä päässä vai löytyykö se kokeilemalla?

– Se kuva voi olla selvänä päässä, mutta oma aikansa menee kun lähtee hakemaan soundeja syntikalla tai samplekirjastoista. Se on itse asiassa se kaikista eniten aikaa vievä osuus. Esimerkiksi Omnispheressa on tuhansia soundeja, joten se on vähän puuduttavaa etsiä niitä, Mäenpää toteaa.

Haastattelin reilu vuosi sitten Moonsorrow’ta ja Ville Sorvali kertoi, että jokaiselle biisille on X kappaletta sovitusvaihtoehtoja ja he kokeilevat ne kaikki. Kuulostaako tutulta?

– Joo, mulla on vähän sama homma. Joskus kun mä teen riffin, tulee kymmeniä variaatiota, ja on vaikea löytää se oikea.

Hakemalla löytyy, mutta onko sitä oikean hakemista vaikea lopettaa ja todeta, että "tämä on hyvä näin"?

– Tälle levylle ei ollut, kun halusin vähän vastapainoa Timelle, sellaisen statementin, että "kattokaa nyt, kyllä mä pystyn levyn tekemään nopeasti". Tästä levystä ei tarvinnut tulla täydellistä. 

Tavoite oli saada levy kuulostamaan hieman primitiivisemmältä ja tällä kertaa oli ihan ok, että sinne jäi "vähän rähmää ja kolhua".

– Tässä on itse asiassa sellainen juttu, että noi skitat on vedetty ihan demoskitalla. Tarkoitus oli lopuksi nauhoittaa ne tiukemmin ja näin tehtiin, mutta se kuulosti huonommalta.

Muutenkin mies tunnustaa, että tämä levy on Wintersunin ensimmäinen, joka on pystytty viemään kunnolla maaliin asti:

– Ekalla ja Time I:llä loppuivat budjetti ja studioaika. Levy oli pakko päästää maailmalle. Olin kyllä suhteellisen tyytyväinen, mutta jälkeenpäin olisin kyllä korjannut monta asiaa. Time I:llä mä sain syntikkasoundit oikein nauhalle, mutta miksaus epäonnistui ja skittasoundit meni täysin päin helvettiä. Niiden ja rumpujen sovittaminen tohon määrään orkestraatiota on tosi vaikeaa. Levyhän oli ensimmäinen minkä itse miksasin. Tiedän nyt, että se on mahdollista, mutta vaatii vaan paremmat resurssit. Siksi on hyvä antaa aikaa sille Time II:lle, Mäenpää hymähtää.

Kun bändi aikanaan saa sen oman studion, jossa on käytännössä loputtomat resurssit, eikö tällöin ole riski että ilman aikarajoitteita hierominen ei lopu koskaan?

– Olen mä tuon argumentin kuullut, mutta itse en siihen usko. Omilla laitteilla ja omassa rauhassa saa asioita tehtyä nopeammin. Kolmannen osapuolen laitteilla tulee sitä stressiä, eikä vain saa niitä tuloksia mitä haluaa. Tälle levylle esimerkiksi kävi niin, että sain just ne tietyt soundit mitä halusin. Se oli siinä, eikä sitä tarvinnut hieroa. Muille levyille mulla on tietty visio, mutta sitä ei pysty kerrasta tekemään. Kun menet kaupalliseen studioon, ei sulla ole aikaa siellä alkaa hieromaan ja lopputulos ei tyydytä. Studiohanke on juuri siksi, että saadaan tehtyä näitä levyjä.

Se vaatinee vielä ainakin yhden lisäkampanjan. Vai?

– Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä kolme, mutta kun tämä meni niin helvetin hyvin, voi olla että toisen jälkeen päästään aloittamaan rakentamista. Mikään pikkujuttu tämä ei ole, vaan vaatii vuosien panostuksen, Mäenpää päättää.

 

 

UNELMA RAIDOISTA

Nyt Wintersun kuitenkin ottaa pientä breikkiä luomisesta, hieromisesta ja studioympyröistä. Tiedossa on keikkoja ja tehdyn tuotoksen makustelua:

– Nyt on tarkoitus keikkailla reilu vuosi ja sitten aletaan suunnittelemaan seuraavaa crowdfundingia. Välissä tulee tietysti tehtyä myös uutta matskua. Biisi-ideoita on päässä ja niitä haluan tietysti päästä tekemään. On kuitenkin kiva lähteä kämpästä vähän tuulettumaan ja soittaa näitä biisejä yleisölle. 

Unelma Wintersun HQ:sta elää ja sen realisoituminen on nyt askelta lähempänä toteutumista. Mistä muusta Jari Mäenpää unelmoi?

– Studio on selvä ykkönen, mutta unelma on, että sais nämä tietyt mielessä olevat levyt ulos. Niissä on toteuttamista useammaksi vuodeksi.

Viekö puurtaminen, hierominen ja ahertaminen koskaan siihen tilaan, että pohtii vakavissaan ryhtymistä vaikka puusepäksi?

– Ei! En mä osaa tehdä mitään muuta. Tää on ainoa asia minkä mä osaan tehdä hyvin. Siitä mä olen todella onnekas, että olen löytänyt sen jutun mistä diggaan ja saan sitä tehdä. Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ei tiedä mikä se niiden juttu on ja se on tavallaan sääli. Kun löytää sen oman jutun, mikä tekee onnelliseksi, on todella onnekas.

Missä vaiheessa sinä tämän löysit?

– Kuusivuotiaana kävin vuoden pianotunneilla, mutta se ei oikein iskenyt. Sitten mun faija rakensi mulle puoliakustisen skitan, mutta en digannu siitä ollenkaan, kun soittaminen sattui sormiin. Yksi mun kaveri sai sitten skitan ja alkoi soittamaan Metallicaa. Se kuulosti sairaan hienolta.

Poika poimi kitaran uudestaan esiin, ryhtyi soittamaan ja tajusi kuinka siistiä se oli. Sen jälkeen tuli tietysti musiikin nauhoittaminen ja ensisykäys siihen moniraitamaailmaan, jossa Mäenpää yhä pyörii:

– Faijalla oli neliraituri ja huomasin kuinka hauskaa musan tekeminen ja nauhoittaminen on. Siitä se lähti, kunnes neliraitaisesta loppui raidat kesken. Katsoin lehdistä, että on kasiraitureita ja huusin mutsille, että mä haluan tämmöisen. Sen jälkeen tuli 16-raitainen kovalevyraituri, tietokoneet ja nyt niitä raitoja on äärettömästi, Mäenpää naurahtaa.

Loppu on historiaa. Jutustelun pohjalta oma uskoni vahvistui, että kyllä se Time II sieltä vielä tulee. Mäenpää on kenties suuruudenhullu ja perfektionisti, mutta päättäväisyyttä näyttää löytyvän myös sen verran, että suuret visiot ennemmin tai myöhemmin saadaan yleisön kuultavaksi. Vaikka en sitä Time II -kysymystä suoraan kysynytkään, ymmärrän nyt paremmin, mikä siinä maksaa.

Kun loppuun vielä kysyn vakkarikysymyksen : “mitä löytyy Wintersunin sielusta”, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä:

– Tunteita.

Imperiumi kiittää ja kumartaa. Syvään.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

The Forest Seasons
KOTIPAIKKA
Helsinki

JÄSENET
Jari Mäenpää - kitara, laulu
Kai Hahto - rummut
Teemu Mäntysaari - kitara
Jukka Koskinen - basso
Asim Searah - kitara


DISKOGRAFIA
Wintersun 2004
Time I 2012
The Forest Seasons 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Nuclear Blast. Livekuva: Jarmo Katila
http://www.wintersun.fi/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 8738 Palaa »