Keikkaraportti: Neurosis & Dark Buddha Rising, Tavastia, Helsinki 4.7.2017

Viimeksi näin Neurosisin Tuskan päälavalla vuonna 2009. Helteisessä auringonpaisteessa tämä postmetallin pioneeriksikin kutsuttu yhdysvaltaisbändi jäi etäiseksi ja laimeaksi – ei niinkään musiikkinsa vaan olosuhteiden takia. Myöskään soundit eivät tuolloin hellinneet yhtyettä, ja jossain vaiheessa ärsyyntynyt kitaristi-laulaja Scott Kelly löikin päällään mikrofoniständin kumoon saaden verta vuotavan haavan otsaansa. Nälkä jäi siis nähdä bändi toistamiseen paremmassa atmosfäärissä, ja Blow Up The Gramophone järjestikin Tuska-organisaation kanssa tähän mahdollisuuden Tavastialla heinäkuussa.

 

DARK BUDDHA RISING

Illan avasi pääbändin omasta pyynnöstä Neurosisin omalle Neurot-levymerkille levyttävä Dark Buddha Rising. Äänenvoimakkuuksissa ei ainakaan säästelty; sen huomasi aataminomenan tärinästä yhtyeen alkaessa vyöryttää laahaavaa äänivalliaan. Selkeät Neurosis-vaikutteet DBR:n musiikissa ovat kuultavissa, mutta bändi veti sludgeaan hartaammille ja psykedeelisemmille poluille etenkin laulaja M. Neumanin lavapresenssin ja J. Saarivuoren ujeltavien koneiden johdolla.

Vaikka jyly oli vakuuttavaa, eivät kappaleet oikein tuntuneet vievän mieltäni perille asti. Kun musiikin kaarissa pitäisi päästä pisteestä A pisteeseen B pystyäkseen jatkamaan pisteeseen C, jäivät riffiraahaukset vaeltelemaan liikaa pisteiden A ja B välille, jolloin siirtymät eteenpäin hieman töksähtelivät. Ehkä puolen tunnin soittoaika ei ollut riittävä virittämään tajuntaani oikealle taajuudelle. Vedon viimeinen kappale nosti kuitenkin fiiliksen korkeampiin sfääreihin sopivan mantramaisella tunnelmallaan ja lisäperkussioilla.

 

NEUROSIS

Sitten oli pioneerien vuoro. Tuttu puheintro räsähti ilmoille, ja hämmästyttävät yli 30 vuotta omaa polkuaan kulkenut Neurosis aloitti settinsä Enemy of the Sunin avausraidalla Lost. Koko keikkaa voisin kuvailla omalla kohdallani eräänlaiseksi vuorelle kiipeämiseksi: alkuun kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta jossain vaiheessa kulku alkaa käydä puuduttavammaksi – kunnes lopussa maisemat avautuvat uudella tavalla ja vaikka olisit väsynyt, rasituksen euforia on se vahvin tunne. Neurosiskin menetti hieman otettaan kovan alun jälkeen, mutta kun setti saavutti puolivälinsä jylhän ja repivän Takeahnasen muodossa, alkoi mieli kulkea uusilla kierroksilla. Heti perään pistetty Broken Ground uudelta Fires Within Fires -täyspitkältä sisälsi upeita singer-songwriter-sävyjä, jotka toivat kaukaisesti mieleen Kellyn ja Steve von Tillin musiikillisen sankarin Townes van Zandtin, kun taas At the End of the Road vakuutti kompromissittomalla jauhannallaan. Loppuun jätetty The Doorway oli sitten se vuorenhuippu, jonne saavuttua tajuntaan ei mahtunut enää muuta kuin itse musiikki. Varsinaisen biisin jälkeistä noisekohinaa olisi voinut kuunnella loputtomiin, silmät suljettuina.

Neurosis siis vakuutti ja hiljensi kuulijansa. Uudet kappaleet upposivat hyvin vanhojen klassikoiden sekaan, ja soundit iskivät selkeinä ja voimakkaina korvien väliin, vaikka muutamia ”Soittakaa kovempaa!” -heittoja yleisöstä kuuluikin. Myös itse yhtye oli intensiivisesti kiinni biiseissään Tavastian pienehköllä lavalla. Kelly ja von Till ovat yhtyeen selkeät keulakuvat, mutta vahvasti huomio kiinnittyi myös efektipöytäänsä vimmaisesti hakanneeseen Noah Landisiin, joka eli musiikkia joka solullaan. Eikä ole syytä jättää mainitsematta myöskään rumpali Jason Roederin voimakasta paiskontaa ja basisti Dave Edwardsonia, jonka taustakarjaisut porautuivat suoraan sydämeen. Ja saipa mikrofoni taas kokea kovia Kellyn käsittelyssä, kun mies pukkasi otsallaan kiertämään alkaneen vempeleen maahan viimeisen kappaleen aikana.

Tunnetut taustavideonsa viitisen vuotta sitten hyljännyt Neurosis oli siis raaka ja rehellinen itsensä. Ehkä jäin hieman kaipaamaan esimerkiksi In the Eye of Every Stormilla kuultuja kevyempiä nyansseja, mutta toisaalta Neurosis saa jopa raskaimpiin hetkiinsä ladattua myös jonkinlaista eteerisyyttä ja herkkyyttä. Tämän vuoren kiipeäminen oli lähes uskonnollinen kokemus.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Antti Klemi   Kuvat: Jarmo Siira
http://www.neurosis.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1365 Palaa »