Airbourne

Tasaiseen tahtiin tuntuvat rock’n’rollin jätit painuvan manan maille. Vaikka rock on kuollut -fraasista on tuntunut nousevan jopa pienimuotoinen muoti-ilmiö, löytyy aina jostain joku, joka tarjoaa kuranttia rockia ja vie soihtua eteenpäin. Motörheadin ja AC/DC:n vanavedessä surffaava Airbourne Australiasta on juurikin tätä osastoa. Nelikko piipahti Euroopan-rundillaan myös Provinssissa näyttämässä, miten tiskiin lämätään energinen ja äänekäs rockshow.

 

VIDEOPELIMAAILMAN TAIKA

Bändin kiertuebussissa on hiljaista. Ilmastointi hurisee hiljakseen ja pitää sisällä olevat mukavan viileinä. Istahdan penkille vastapäätä O’Keeffen veljeksiä, Ryania ja Joelia. Veljekset tuntuvat olevan hiljaista sorttia, ja ilmeisesti Seinäjoella pari päivää jatkunut juhlinta vaatii veronsa kokeneessakin rokkarissa. Kotvasen kuluttua Ryan alkaa ensimmäisenä osoittamaan jonkinlaista kiinnostusta haastattelua kohtaan, eikä Joelkaan koko aikaa nukkunut, vaikka otsalla olleet hikikarpalot ja ikkunasta ulos suunnattu katse kieliikin siitä, että jätkä tahtoisi olla varmaan missä tahansa muualla. Yhtyeen Runnin’ Wild -debyytti ilmestyi 10 vuotta sitten.

– 10 vuotta, aika ihmeellistä! Vuodet ovat menneet osittain pirun nopeasti, osittain suorastaan matelevan hitaasti. Mutta onhan se kuitenkin pieni shokki, että tässä on vierähtänyt jo näin paljon aikaa. Olemme kovin ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet aikaan, Ryan kertoo Joelin vasta havahtuessaan ensimmäiseen kysymykseeni.

10 vuoteen mahtuu muutakin kuin vain neljä täyspitkää ja iso kasa maailmankiertueita. Airbournen biiseihin voi törmätä muuallakin kuin vain kuuntelemalla yhtyeen omia levyjä. Useammankin biisin voi nimittäin kuulla sangen monessa videopelissä.

– Niin, onhan meidän biisejä tainnut päätyä useampaankin videopeliin. NHL, Need For Speed, Nascar, Madden ja taitaapa lista jatkua. On jotenkin mukavaa ajatella, että meidänkin musiikkiin monet voi törmätä jotain muuta kautta kuin vain kuuntelemalla levyjämme. Jos vaikka jokin jannu jossain päin maailmaa on kiinnostunut enemmän pelaamisesta kuin etsimään uusia rockbändejä, saattaa hän pelaamisen lomassa alkaa miettimään, että mikäs biisi se tämä nyt oikein on. Aina silloin tällöin jengi kysyy, että miksi me kaupitellaan biisejämme urheilupelisarjoihin. No, ei se nyt ihan noin mene; se on enemmän näitä management-juttuja. Kaipa mekin joskus kauan siten olemme testailleet noita kyseisiä pelejä, mutta eivätpä ne täällä bussissa alvariinsa pyöri. Enemmän täällä leffat pyörivät, Ryan lisää.

– Kyllä, näin on! Agentit ja sen sellaiset niitä pelisopimuksia tekevät, Joel havahtuu mukaan keskusteluun.

Airbournen nelikon pitkäaikainen kepittäjä David Roads jätti hiljattain bänditouhut sivuun ja lähti täysin muihin hommiin. Tilalle löytynyt Harri Harrison oli veljesten mukaan hänelle varsin luonteva paikkaaja.

– David päätti kertaheitolla muuttaa elämäänsä ja vaihtoi kitaran heinähankoon, hän on siis nykyään farmari. Ihan oikea farmari, veljekset lisäävät nauraen.

– Eipä hän taida muuta tehdä kuin farmarihommiaan. Eipä sillä, että aika varmaan riittäisikään mihinkään muuhun. Siellä hän auttelee isäukkoaan mieluusti.

– Harria kutsumaan The Riff Doctoriksi (suom. riffitohtori). Tai ainakin media on tällaisen nimen hänelle vääntänyt. Hän on ollut meidän hyvä toveri jo kauan aikaa, ja siksi hän oli ensimmäisenä mielessä, kun uutta kepittäjää tarvittiin. Ja totta puhuen, hän oli myös ainoa kaveri, jonka ainakin minä todella halusin bändiin, Ryan kertoo. Tiesin entuudestaan, että hänen kanssa synkkaisi kiertue-elämä varmasti, ja odotan totta vie, että päästään studiohommiin hänen kanssaan. Onneksemme hän ei yhtään empinyt päätöstä liittyä remmiin, vaikka taisi hän aluksi olla hieman puulla päähän lyötynä.

 

VELJEKSET KUIN ILVEKSET

Airbournen viimeisin täyspitkä kantaa nimeä Breakin’ Outta Hell, joka oli ensimmäisen suomalaisen Spinefarm Recordsin kautta julkaistu kokopitkä.

– Spinefarm Records on sanalla sanoen aivan ässä! Heidän tapa kohdella tallinsa bändejä vaikuttaa olevan huippuluokkaa. Meillä on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ja nykyinen levy-yhtiömme on varmaan aktiivisin tekemään asioita puolestamme. En keksi mitään valittamista Breakin’ Outta Hellin julkaisuun liittyen, ja toivottavasti heidän kauttaan julkaisemme vielä monta levyä.

– Ainakin kova tarkoitus tässä olisi julkaista heidän kautta materiaalia tulevaisuudessa. Ajatus olisi kolmesta täyspitkästä, toivottavasti useammastakin. Mutta, kuten varmaan moni faneistamme muistaa – me ainakin erittäin hyvin – meidän ensimmäinen levydiili oli Capitol Recordsin kanssa, ja tarkoitus oli julkaista viisi täyspitkää, mutta julkaistujen levyjen lukumäärä oli lopulta pyöreä nolla. Musiikkibisnes on sellainen viidakko ja labyrintti yhtaikaa, ja kaikki voi muuttua hetkessä, Joel toteaa. Capitol Records muistaakseni joutui Virgin Recordsin yliajamaksi ja meininki muuttui ihan kaaokseksi. Kiitos meidän lakimiesten, saimme kaiken julkaisemattoman materiaalin takaisin.



Airbourne on pitänyt studiokiekkojen julkaisun kolmen vuoden sykleissä. Uutta materiaalia syntyy koko ajan pikku hiljaa. Seuraavallekin levylle on jo jokunen idea hautumassa.

– Ideoita ja riffintynkiä syntyy jatkuvasti. Meillä on muutamia riffejä ja melodioita jemmassa. Se on loppupeleissä tosi helppoa: nauhoitat vain jokaisen mieleesi juolahtavat riffin sun muut ajatukset, joita syntyy vaikkapa kiertueella. Kiertueen päätyttyä käyt listan läpi ja valitset, mitkä joutavat suoraan roskakoriin ja mitkä säilytetään. Sangen tehokas tapa, Joel lisää pyyhkien hikikarpalot samalla otsaltaan.

– Nyt olisi tarkoitus tehdä seuraava platta vähän nopeammin. Tai no, ainakin yritetään… Monet huutelevat, että teidän täytyy tehdä levy nopeammin ja nopeammin, mutta kun se ei ole noin helppoa. Mutta semmoinen etäinen ajatus seuraavan levyn julkaisusta olisi ensi vuoden loppupuolella. Meidän pitää tämän vuoden kiertueen jälkeen vain löytää sellainen studio, missä voimme laittaa uuden levyn narulle old school -meiningillä.

– Kun biisit on kirjoitettu kutakuinkin valmiiksi, sen jälkeen menee pari kuukautta esituotannon kanssa, sitten itse nauhoitus ottaa varmasti toiset pari kuukautta. Sen päälle vielä kuukausi miksaamiseen ja masteroimiseen, ja vasta sitten alkaa niin sanotut markkinointikuukaudet. Sitten pähkäillään, että mitkä rallit sopivat sinkuiksi, mistä kuvataan musiikkivideot ja niin päin pois. Tämä markkinointiosuus ottaa minimissään kolme kuukautta. Ideaali olisi totta kai miltei puolet enemmän. Siinäpä sitten samalla luet internetistä ihmisten kirjoituksia tyyliin miksi uutta levyä pitää odottaa näin kauan, veljekset naurahtavat.

Airbourne edustaa perinteistä rock’n’rollia, jonka äänenvoimakkuus lavalla voi nousta maksimaalisiin lukemiin. Kyseinen musiikkityyli oli alusta asti selkeä intohimo, eikä muut genret tulleet kuuloonkaan.

– Syy siihen, miksi soitamme tätä musiikkia, on simppeli: tämä rokkaa kaikista eniten. Rakastamme tätä, ja tämä vie meidät hetkessä takaisin nuoruusvuosiin ja muuttaa meidät pikkupojiksi. Kelasimme jo muksuna molemmat, että ainoa asia, mitä halutaan tehdä, on soittaa rock’n’rollia. Kuuntelimme myös suurimmaksi osaksi rockmusiikkia, eikä mikään ole muuttunut vieläkään. Jos jotkut väittävät, että jokin tietty juttu voi pitää mielesi nuorena, meille se on tämä musiikkityyli. Jos mietin, mitä musiikkijuttuja en ikinä suostuisi tai pystyisi tekemään, ensimmäisenä mieleeni tulevat tietokoneella tehdyt jumputukset. Se loputon bum, bum, bum saa minut raivonpartaalle, Joel toteaa.

– Jonkinlainen irkkubändi tosin voisi olla Airbournen kaveriksi hyvä sivuprojekti. Mieti nyt; irkkumusiikkia ja mieletön määrä aseita, huh huh! Aika siistiä.

– Tietokonemusiikissa eniten haroo vastaan se, että se ei ole ihmisen luomaa; näppäilet tietokoneelle pienen biitin ja se soi sitten toistuvasti viisi minuuttia. Eipä ole myöskään minun juttuni, Ryan komppaa veljeään.

Kuten likimain jokaiselle heavyä ja rockia soittavalle bändille, Lemmy Kilmister oli yksi suurimmista innoittajista. Breakin’ Outta Hellin lopusta löytyykin biisi nimeltä It’s All For Rock’n’Roll.

– Biisi on ehdottomasti kunnianosoitus Lemmylle. Värkkäsimme levyn biisejä, kun kuulimme hänen poismenosta. Kaikille tuli luonnollisesti mieleen, että levylle pitää tehdä biisi kunnianosoituksena rockin suurimmalle miehelle. Se oli vähintä, mitä voisimme tehdä ottaen huomioon, kuinka paljon hän auttoi meitä. Puhumattakaan siitä, kuinka valtava esikuva ja suurenmoinen persoona hän oli. Hänen kanssaan oli todella mukavaa kiertueella, hän antoi kultaisia neuvoja, joista tärkeimpänä on säilynyt se, että keskity vain ja ainoastaan omaan juttuusi. Niin, ja olihan se jo debyyttilevymme aikoina aika ainutlaatuista, että saatiin Lemmy ajamaan Runnin’ Wild -biisin musiikkivideolle rekkaa, Ryan kertoo hymyssä suin.

– Monet kysyvät meiltä, että alkaako jossain vaiheessa nyppiä, kun Airbourne on aina vain mediassa AC/DC:n pikkuveli tai -serkku tai mikä nyt milloinkin, mutta turhaapa moisesta olisi tympiintyä. Tällainen mielipide meistä on hyvin yleinen, ja otamme sen vastaan positiivisesti - on pikemminkin kunnia tulla verratuksi maailmaan suurimpaan rockbändiin, Joel päättää.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Breakin' Outta Hell
KOTIPAIKKA
Australia

JÄSENET
Joel O'Keeffe - laulu, kitara
Harri Harrison - kitara
Justin Street - basso
Ryan O'Keeffe - rummut


DISKOGRAFIA
Runnin' Wild 2007
No Guts No Glory 2010
Black Dog Barking 2013
Breakin' Outta Hell 2016
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Airbourne. Live: Samuli Keskitalo, Anneli Keski-Petäjä, Sami Mutka
http://airbournerock.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1004 Palaa »