Keikkaraportti: Lacuna Coil, Tampere, Yo-talo 24.5.2017

Helatorstain aattoa vietettiin Tampereella metallisissa merkeissä, kun italialainen Lacuna Coil valtasi Tampereen Yo-talon. Keikan ajankohta oli jopa hämmentävän aikainen, sillä ennakkoon ilmoitettu soittoaika oli klo 19, ja bändi oli lavalla noin kymmenen minuuttia tästä myöhemmin.

Ensin lavalle asteli synkkää musiikkia alleviivaaviin corpse painteihin sonnustautunut soittajakolmikko eli rumpali Ryan Folden ja basisti Marco Coti Zelati sekä livekitaristi Diego Cavallotti. Ensimmäisen kappaleen, Ultima Ration, käynnistyessä lavan etualalle saapui laulajakaksikko Cristina Scabbia (alla) ja Andrea Ferro.

Ilta eteni karismaattisten laulajien tiukassa komennuksessa, ja välillä oli helppo unohtaa, että lavalla edes on soittajia heidän lisäksensä. Näyttävistä kasvomaalauksista huolimatta – tai kenties juuri niiden vuoksi – soittajat häipyivät lavalla lähes näkymättömiin Scabbian ja Ferron ottaessa tilan haltuunsa. Rumpali Foldenilla sentään oli välillä yritystä showmiehen elkeisiin niinä hetkinä, kun rumpuosuudet antoivat kikkailulle tilaa. Sen sijaan lainakitaristi Cavallotti oli sekä ilmeiltään että liikkeiltään yksi staattisimmista hahmoista, joita olen koskaan nähnyt metallibändin keikalla soittamassa.

Setissään bändi luotti vahvasti yhtyeen uusimpaan mielisairaalateemaiseen Delirium-albumiin ja toisaalta sitä edeltäneeseen Black Crown Haloon. Videobiiseistä esimerkiksi Swamped, Within Me, Closer ja End of Time loistivat poissaolollaan, kun yhtye esitti kahdelta uusimmalta levyltä kappaleen toisensa perään. Itse olisin toivonut esimerkiksi Dark Adrenalinen ja Shallow Lifen vahvempaa esilläoloa, mutta toisaalta täytyy kehua bändin rohkeutta keskittyä uusimpaan materiaaliinsa ja heivata sen kustannuksella useita hittejä keikkasetistä. Maailmassa on riittävästi muutaman vanhan hitin varassa pelaavia yhtyeitä, joten en voi ratkaisusta Lacunca Coilia haukkuakaan. Eikä Deliriumin jalustalle nostaminen huono ratkaisu missään nimessä ollut, kyseessä kun on yksi Lacuna Coilin vahvimmista levytyksistä.

Scabbia on kehittynyt laulajana vuosien varrella huimasti, mutta vasta livetilanteessa minullekin kävi selväksi, kuinka taitava ja monipuolinen laulaja hän onkaan. Ferro (yllä) sen sijaan – sanotaan vaikka nätisti, että onneksi yhtye on palannut käyttämään miestä yhä enemmän huutojen merkeissä, sillä laulajana hän ei edelleenkään ole taitavimmasta päästä.

Kenties aikaisesta soittoajasta johtuen yleisö ei elänyt mukana ihan niin kuin olisi toivonut. Parit yhteislaulut Scabbia sai kuitenkin lopulta lietsottua kansasta esille, äänekkäimpänä yhtyeen setistä pysyvän paikan ottanut Enjoy the Silence -coverin kohdalla. Depeche Mode -versionnin ohella suurimmat suosionosoitukset saivat suurimpiin hitteihin lukeutuvat, jo yli 10 vuotta vanhat Heaven’s a Lie ja Our Truth.

Välispiikit jätettiin minimiin ja kappale toisensa jälkeen vei tiiviisti iltaa eteenpäin. Yleisöä olisi voinut olla enemmän, ja ehkä myöhäisemmällä ajankohdalla italialaiset olisivat saaneet riehakkaamman vastaanoton. Keikka jätti silti hyvän mielen, lähinnä Scabbian ja Ferron ansiosta, sillä he jaksoivat silminnähden nauttia vaisuhkon suomalaisyleisön edessä koko 75 minuutin ajan.

Setti: Intro / Ultima Ratio / Spellbound / Die & Rise / Heaven's a Lie / Blood, Tears, Dust / You Love Me ’Cause I Hate You / Ghost in the Mist / My Demons / Trip the Darkness / Downfall / Our Truth / Enjoy the Silence / Nothing Stands in Our Way. Encore: Intermission / Delirium / Zombies / The House of Shame .

© Imperiumi MMVII. Teksti: Sami Kontio   Kuvat: Jaakko Manninen
http://www.lacunacoil.it/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1128 Palaa »