Tevana3

Vuonna 2011 kotimainen Tevana3 julkaisi ensimmäisen levynsä, Mieron tiellä, joka esitteli erittäin omaperäisesti soivan bändin, jossa sähkökitarat oli kokonaan korvattu sähkökanteleilla. Levy pisti jopa Imperiumin levykriitikon pään niin pyörälle, ettei mies pystynyt pisteyttämään levyä ollenkaan. Mieron tiellä -levy sai jatkoa alkuvuodesta 2016, Peräpohjolan takana -nimisen albumin nähdessä päivänvalon. Toukokuun puolivälissä kumpainenkin levy julkaistiin uudestaan venäläisen SoundAge-lafkan kautta. Imperiumi selvitti miten tässä näin pääsi käymään ja mistä koko Tevana3:ssa oikeastaan on kyse.

 

ALKUPERÄISTÄ KANTELEMETALLIA

Haastateltavani on bändin nokkamies, Juha Jyrkäs, jonka tapaan missäpä muualla kun Kallion Majavassa. Nappaan tiskiltä kaljan ja astelen baarin perukoille, jossa maestro jo oman juomansa kanssa odottelee. Kädessä minulla on sattumalta juuri hankkimani Celtic Frostin To Mega Therion, jonka bändin kova fani Jyrkäs heti tunnistaa. Mies kertookin ensitöikseen juuri Celtic Frostin olleen yksi suuri innoittaja Tevana3:lle. Tällä avauksella keskustelu käynnistyykin sujuvasti.

– Monta kertaa meidät sinne folk-karsinaan laitetaan, vaikka meidän musassa on sitä loppujen lopuksi tosi vähän. Se johtuu näistä kanteleeseen yhdistetyistä mielikuvista ja ennakkoluuloista ja -asenteista. Uusi soundi on aina uusi soundi, eikä toisaalta voi olettaakaan, että sähkökanteleella soitetusta metallista olisi ihmisillä mielikuvia. Mieron tiellä -levyllä on karjalankielinen kappale Poloine poiga, jossa on pari hassua kansanmusasäveltä. Muutenhan Tevana3 on sähkökanteleella soitettua Celtic Frostia – tai paskasti soitettua Celtic Frostia, Jyrkäs aloittaa naurahtaen.

Mies jatkaa kertomalla että Peräpohjolan takana -levyllä folk-vaikutteita on vielä vähemmän. Enemmän sieltä löytyy esimerkiksi etno-vaikutteita, nimenomaan etno-ambienttia:

– Nekin on vain yksi mauste sopassa. Musiikkimme rakennuspalikoita ovat black metal, doom metal, perinteinen heavy metal, ja on meillä siellä thrashia ja punkkiakin! Itse sanoisin, että melodinen pakanallinen extreme metal on se oikea genreluokittelu ja oikeastaan tämäkin on ihan vitun sama. Kunhan ihmiset tykkää.
 
Tekeehän se genrettämisen aika hankalaksi, kun toista vastaavaa yhtyettä ei maailmasta löydy. Kanteletta tosin on kuultu monen muunkin bändin tuotannossa. Näistä viimeisimpänä kantelemetalliyhtye Valkeat, jonka soundissa sähkökantele loppujen lopuksi on vain yksi soitin muiden joukossa. Tevana3:lla sähkökanteleen rooli onkin täysin toinen:

– Me ollaan maailman ensimmäinen metalliyhtye, joka vuonna 2011 pisti kitarat ja koskettimet helvettiin ja korvasi ne sähkökanteleella. Sitä ei kukaan tule ottamaan meiltä pois. Me vietiin loppuun asti tämä juttu, Jyrkäs jyrähtää.
 
Tevana3 näytti tosiaan Mieron tiellä -levyllä, että sähkökantele taipuu vallan mainiosti metalliin. Bbändistä oli juttu jopa Ylen uutisissa.

– Siinä oli meidän musavideosta pätkä, missä soitan sähkökanteletta ja heilutan tukkaa. Lisäksi tehtiin vielä haastattelu mun himassa. Kanteleella voi hyvin soittaa mitä hyvänsä: heavyä, punkkia, bluesia, progea. Ei se ole sitä, että soitetaan viisikielisellä vain vakaa vanhaa Väinämöistä. Tämä meni uutislähetyksessä sitten miljoonan katsojan tietoisuuteen, Jyrkäs naurahtaa.
 
Jyrkäs tunnetaan paitsi muusikkona, myös kirjailijana. Miehen fantasiasävytteiset kirjat nojaavat vahvasti suomalaiseen kansanperinteeseen. Heppu on kirjoittanut mm. kalevalamittaisen soturirunoelman, Ouramoisen, käytännössä siis suomalaisen vastineen muinaisenglantilaiselle Beowulf -tarinalle. Kulttuuriperinteet asuvat siis syvällä:

– Mua on aina kiinnostanut omat kansanperinteet, kansanrunous ja omat juuret. Kun yläasteella aloin kuunnella metallia ja kehitellä omia bändejä, tuli nämä omiin lauluteksteihin. Kantele tuli oikeastaan vasta 2001–2002, opiskellessani kirjoittamista Oriveden opistolla.
 
Jyrkäs jatkaa toteamalla, että juuri tuo aika, oli kotimaisen folk-metallin kulta-aikaa: Moonsorrow'n debyytti Suden uni, Finntrollin ensimmäiset levyt ja Korpiklaanikin oli vielä Shaman. Virosta mies löysi vielä Metsatöllin sekä Tharaphitan:

– Mä halusin tehdä jotain samanlaista, mutta olin pelkkä laulaja ja sanoittaja, eli piti opetella soittamaan. Siispä päädyin kanteleeseen. Pitkään soitin akustista kanteletta ja mun bändi Poropetra perustui juuri siihen. Se ei kuitenkaan kantanut ja joskus 2008–2009 päätin alkaa tekemään extreme metalia.
 
Silloin pari kuukautta meni pohtiessa seuraavaa liikettä, kunnes päätyi tilaamaan sähkökanteleen:

– Kun mä sen sain, alkoi ihan uusi matka, joka on vienyt eteenpäin. En mä koskaan ole ajatellut että “Vittu, mä uudistan nyt suomalaisen kantelemusiikin”. Asiat vaan tapahtui ja yhtäkkiä oltiin tekemässä jo Tevana3:n ensimmäistä levyä.
 

 

KANTELEVALLIA RAKENTAMASSA

Siitä lähtien kantele on miehen käteen jäänyt, eikä missään vaiheessa ole tullut tarvetta mitään muuta soitinta edes opetella. Kaikki tehdään kanteleen kautta:

– Se on mulle oikeastaan etu, että en osaa soittaa muuta. Mä osaan sovittaa vain kanteletta. Kanteleessa soi monta kieltä samaan aikaan, eikä siinä tarvita mitään Trio Niskalaukaus -meininkiä, eli miljoonaa riffiä, mitkä vetää samaa jynkkää. Sähkökanteleella saman saa parilla kolmella.
 
Jyrkäs jatkaa kertomalla, että hän pärjää hyvin kolmella-neljällä soinnulla. Vaikka sävelet on usein tosi raakoja, osaa mies myös tilutella:

– Sen mitä teknisellä taituruudella häviän, voitan sillä että teen selkeästi omaa juttua, mitä Suomessa – tai koko maailmassa, ei kukaan muu ole tehnyt. Samankaltaiseen raakaan ja yksinkertaiseen ilmaisuun perustuvat mm. punk ja alkuperäinen rock'n'roll. Ja siitä päästään myös kansanmusiikinkin alkulähteille. Se oli tavallisten ihmisten musiikkia. Ei rautakaudella ollut mitään Sibelius Akatemiaa. Ei edes nuotteja. Kansanmusiikki oli seppien, maanviljelijöiden ja metsästäjien soittamaa musiikkia, mitä joutoaikana tehtiin, kun haluttiin iloita.
 
Ihan perinteiseen malliin kantele Tevana3:lla ei kuitenkaan soi, vaan siihen lisätään kitaranomaisesti säröä ja muuta efektiä. Näillä keinoin Jyrkäs saa musaan mukavan vallin:

– Peräpohjolan takana -levylle me mietittiin niitä sovituksia vielä enemmän, jotta soittimesta saisi kaiken irti. Mulla oli sessioissa kaksi sähkökanteletta mukana; alttokantele, mikä on vähän matalammalle viritetty ja sillä sai kunnon mättösoundit. Toisella viimeistelin rytmit ja tein soolot. Heleämmässäkin sähkökanteleessani käytän säröjä, mutta ne muistuttaa tavallaan sellaisia säröurkuääniä. Soolosoundit on taas kuin kaikista hienoimmissa kasaribiiseissä ikään. Sillä juustosoundilla tehdään kaikki tilutustaidonnäytteetkin.
 
Kokonaisuus on siis viety aika kauaksi niistä musiikkileikkikoulun heleän kirkkaista kantelesävelistä, mitkä varmaan yksi jos toinen lapsuudestaan muistaa:

– Siitä on tultu pitkälle. Kun sitä tavallaan itsekin tajusi, mitä tässä oikein on tekemässä, ymmärsin, että ei tässä mitään vitun kitaroita ja koskettimia tarvita. Soitin se sähkökantelekin kuitenkin on siinä missä muut ja vähän me tässä sitä kitaran ylivaltaa halutaan rikkoa.
 
Onhan se aina suorastaan siistiä, kun normeja rikotaan ja tehdään jotain vähän muuta. Hyväksi esimerkiksi Jyrkäs nostaa Apocalyptican, joka Metallica-levyn jälkeen on lisännyt sekä efektejä että säröä, ja nostanut sellon soittimena aivan uusille urille:

– Mä tykkään bändeistä, joilla on se oma juttu. Vaikka mä Celtic Frostia mainostan, en koskaan ole lähtenyt niitä kopioimaan. Ottanut niistä lähinnä vaikutteita. Tom G. Warriorin toinen bändi, Triptykon on myös vaikuttanut. Niillä on just sellainen rankka soundivalli ja tummanpuhuva outlook. Lisäksi ei voi unohtaa Darkthronea. Esimerkiksi Elä kulje lapsoseni -kappaleessa sen Panzerfaustin kyllä kuulee. Darkthronea olen muutenkin aina kunnioittanut. Ne on aina tehneet mitä haluaa, välittämättä muiden mielipiteistä. Nykyään ne tekee kaljapunkkia ja musta sekin on ihan ok.
 
Näinhän sitä aina sanotaan, että pitää tehdä sitä mikä tulee omasta sydämestä eikä sellaista, mitä muut haluaa. Arvostelijoiden mielipiteet eivät Jyrkästä juuri kiinnosta. Tärkeintä on täydellinen rehellisyys omaa juttua kohtaan.

– Jos itsestä tuntuu hyvältä ja sydän ja tunteet on mukana, on aivan varmaa että muutkin siitä tykkää. Sen sijaan, jos yrität miellyttää massoja, kusee se heti alkuunsa. Sen feikkiyden kuulee aivan varmasti. Mietitään vaikka Mayhemin, Darkthronen, Burzumin tai Celtic Frostin ensilevyjä. Jos tänä päivänä joku niitä arvostelisi tietämättä, mikä bändi on kyseessä, sahattais ne aivan varmasti. Tärkeintä noissakin on ollut, että on tehty sitä omaa juttua, välittämättä, mitä arvostelijat sanoo. Isolla sydämellä minäkin tätä teen.
 
Se mihin Jyrkäksen iso sydän on vienyt, on todellakin äärimetallien äärimetalliin. Tevana3:n matsku kun ei ihan siihen peruskarsinaan uppoa. Edes laulu ei ole niin sanottua örinää, eikä puhdasta lauluakaan sen puoleen. Se on sitä, mitä tulee:

– Kyllä. Tuosta laulusta onkin vittuiltu lähes jokaisessa arvostelussa. Mä olen aika vihainen laulaja ja mussa on paljon vihaa. Musiikki on keino purkaa sitä ja silloin sen on tultava, miten tulee. Ei siinä mitkään lauluopit auta. Mutta totta kai mä olen sitä treenannut, että sen saisi vielä kulmikkaammaksi tulevaisuudessa.

 

TARINOISTA, C-KASETEISTA JA TULEVAISUUDESTA

Siirrytään musiikin syntylähteistä, vaikutteista ja soundivallin rakentamisesta hieman Tevana3:n tarinoiden maailmaan. Mistä nämä tarinat biiseihin tulevat?

– Mä olen aina ollut tarinankertoja. Olenhan mä oikeastaan nykyisin enemmän kirjailija kuin muusikko. Kertomuksia sieltä siis löytyy, esimerkiksi kauhutarinoita, mutta myös oman pahan olon ja aggression purkamista. Tässä on ollut kaikennäköisiä elämän kolhuja ja ne kaikki on laitettu tonne. Aina olen kyllä halunnut jättää ne sellaisiksi, että jokainen voi löytää oman tulkintansa. Salaperäisyys ja tietty mystiikka on aina hyvä juttu.
 
Kumpi tulee ensin, musa vai tekstit?

– Sekä että. Joskus jonkun hyvän sävelen ympärille alan kehittelemään jotain. Joskus taas on kalevalamittainen teksti, josta saa biisin, kunhan laittaa rakenteet kuntoon. Biisi voi syntyä monella tapaa.
 
Paitsi musiikillisten sääntöjen ja genrerajojen rikkomista, Tevana3 kunnostautui vuosi sitten ravistelemalla myös näitä musabisneksen tallennusformaattien lainalaisuuksia. Bändin kakkoslevy kun julkaistiin aikoinaan c-kasetille. Miten tällaiseen vaihtoehtoon päädyttiin?

– Mä olin aikoinaan VarjoTuskassa soittamassa ja mulla oli meidän Mieron tiellä -levyjä mukana. Semmoinen nuori jannu tuli vittuilemaan, että kuka noita CD-levyjä enää ostaa. Mietin sitä hetken ja sanoin sille, että seuraava levy tulee sitten c-kasettina. Myöhemmin siihen ajatukseen palattiin ja olin Harri Piikkilään yhteydessä. Sillä on Kangasalla oma studio ja viimeisiä, mikä Suomessa c-kasetteja painaa. Siitä tehtiin sitten semmoinen rajoitettu painos, joka alle vuodessa möi loppuun, vaikka siihenkään ei tietenkään kukaan oikeastaan uskonut. Mutta minä näytin epäilijöille, että tuote myy, kun se myydään!

 

C-kasettikokemus ravisteli ja herätti tietysti huomiota. Sittemmin kasetin uudesta tulemisesta on myös puhuttu ja Tevana3 oli tässäkin jo aallonharjalla ja etupäässä. Sellainenhan ei koskaan ole minkään liiketoiminnan kannalta mikään huono juttu. Muutama viikko sitten SoundAge Productions kuitenkin julkaisi molemmat levyt myös perinteisenä CD:nä. Miten tämä Venäjän kuvio tuli tapetille?

– Meidän rumpalin, Janne Väätäisen Auringon Hauta -bändin toinen levy julkaistiin niiden kautta ja lafkapomo Pavel Kudyarov oli sieltä kysellyt, josko joku Suomessa tekee metallia kanteleella. Janne totesi siihen että: “Joo, mun kaveri”. Me olisi voitu tehdä tämä homma jo viime vuonna, mutta mä halusin välttämättä tehdä tämän kasettihomman eka. Nyt meillä sitten on kansainvälinen lisenssisopimus.

Onko jatkosta vielä juteltu?

– Ei ole, enkä mä oikeastaan halua mihinkään sitoutua. Omin ehdoin tätä kuitenkin tehdään. Se mitä mä elämässä olen oppinut, on, että ainoa pysyvä asia on jatkuva muutos. Kolmas levy kuitenkin vielä tehdään ja siitä tulee jotain ihan erilaista. Tähän väliin mä teen kuitenkin soololevyn, jolla mennään vielä enemmän äärimmilleen tän sähkökanteleen kanssa.
 
Miehen ajatus on tehdä soololevylle biisejä, mitkä jälleen yllättävät, “ai, että Jyrkäs tekee nyt tällaista” -tyyliin:

– En nyt suoraan sanoisi, että sinne mitään balladia tulee, mutta vähän bluesahtavaa menoa kyllä. Toisaalta toisessa ääripäässä jyrähtää sitten kyllä tylymmin kuin koskaan ennen. Ja se soololevy tulee sitten vinyylinä, Jyrkäs jatkaa.
 
Soolona Jyrkäs on myös kunnostautunut keikkailemalla esimerkiksi puistoissa. Tevana3 puolestaan ei keikan keikkaa ole heittänyt, eikä niitä tulevaisuuteenkaan ole ainakaan vielä suunniteltu. Bändi on ja pysyy studioprojektina:

– Alussa olisin halunnut viedä tämän liveksi, mutta näillä realiteeteilla se ei onnistu. Jokainen asuu vähän eri puolella maata, on päivätyöt ja mä tarvin talvisin aikaa kirjoittamiselle. Jos joskus asutaan samassa kaupungissa, miksi ei. Mullahan on myös tämä Armas JaTuli -kokoonpano, jossa Anne-Marie Keckman laulaa ja mä soitan sähkökanteletta. Haapavesi Folkeilla meillä on kesällä keikka. Se tulee olemaan iso juttu.
 
Ennen kun lopetellaan, on pakko vielä kysyä mistä bändin nimi on peräisin?

– Se on muinaissuomea ja hirven yksi synonyymi. Sehän on kansanrunossakin: “Siitä juoksi hiitten hirvi, poropetra poimotteli, jalkasi jalo tevana”. Nimi joka on suomea, mutta siihen ei liity mitään muuta ja mä ajattelin, että siitä saisi hienon logon.
 
Numero nimen perään lisättiin, kun Saksasta löytyi jo Tevana-niminen orkesteri. Vaikka tätä lounge-jazzia soittavaa orkesteria tuskin kuitenkaan tähän bändiin sekoitetaan, lisättiin perään numero 3 bändin jäsenmäärän mukaisesti.
 
Tässä on nyt reilu tunti turistu ja juttua haastateltavasta tuntuu irtoavan vähintään muutaman haastattelun verran. Siksi tiedän, että seuraavan vakiokysymykseen irtoa varmasti normaalia pidempi vastaus. Mitä löytyy Tevana 3:n sielusta?

– Sieltä löytyy paljon asioita. Uskollisuutta sille mitä tekee – mitä ammennetaan omista juurista. Kun perusta on vakaalla pohjalla, osaa arvottaa maailmaa niin rikkaana mitä se on, eli muiden ihmisten kunnioitus on meissä vahvana. Tevana3:n sielusta löytyy hiljentymistä perusasioiden ääreen. Toisaalta siellä on myös räjähtävää raivoa, mitä päästetään hallitusti pois. Jos tämän voisi kuvaksi pukea, se voisi olla yöhön laskeutunut suomalainen metsä, missä on paljon kuusia ja mäntyjä; missä karhut vaeltaa, korpit raakkuvat ja ilvekset hiipivät. Runonlaulun kehto on siellä, ja se on se maailma, mistä nämä kantelesävelet on kummunneet.
 
Tähän kovin suomalaiseen kuvaan on hyvä lopettaa. Näin ne kansanperinteet elävät eteenpäin. Vanhasta ajasta uuteen aikaan. Tulevaisuuteen. 

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Mieron Tiellä
KOTIPAIKKA
Helsinki

JÄSENET
Juha Jyrkäs - laulu, sähkökanteleet, perkussiot
Aslak Tolonen - basso
Janne Väätäinen - rummut


DISKOGRAFIA
Mieron tiellä 2011
Peräpohjolan takana 2016
Mieron tiellä (reissue) 2017
Peräpohjolan takana (reissue) 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Tevana3
https://fi-fi.facebook.com/Tevana3-179887905358238/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 980 Palaa »