Blue Eyed Sons

Tulipa tuossa eräänä päivänä lähdettyä Bar Looseen Tuska-torstain alkukarsintaan. Tavoitteena oli hieman fiilistellä tuntemattomia metallibändejä ja ehkä löytää jotain uutta ja raikasta kuunneltavaa. Näinhän siinä kävikin, mutta se mitä kotiin vietäväksi sain, tuli kyllä aika takavasemmalta. Melkoisen laajan metallikattauksen seasta tietoisuuteeni räjähti Blue Eyed Sons, jonka klassisen rokin tyylilaji edustaa juuri sitä mistä raskas rock aikoinaan lähti kehittymään metalliksi. Blue Eyed Sons ei tehnyt vaikutusta pelkästään minuun vaan koko yleisöön ja purjehti osakilpailusta jatkoon. Bändistä oli saatava tietää lisää. Siitä suoraan sovinkin laulaja Joel Hellströmin kanssa pienen juttutuokion.

 

MIKÄ IHMEEN BLUE EYED SONS?

Viikkoa myöhemmin Semifinaalin autiossa salissa edessäni istuu neljä nuorta miestä. Tunnelmassa on kuitenkin jotain todella vanhaa ja varhaista – jotain kypsää. Ehkä se on Hellströmin bleiseri tai hänen ja basisti Micke Nikkilän pörröiset 70-lukuiset kuontalot. Tai sitten se on vain minun pääni joka koko viikon on bändin biiseihin syventynyt ja ajautunut pahasti solmuun. Jätkien oletetut syntymävuodet eivät vain millään osu yhteen heidän soittamansa musiikin kanssa, ja jätkät soittavat vieläpä todella hyvin. Tältä pohjalta voidaankkin luontevasti aloittaa kysymällä miten ihmeessä nuoret miehet ovat lähteneet tekemään näin vanhan liiton musaa.

– Mun faija ja setä soitti mulle aina automatkoilla Rainbow'ta, Purplea ja Led Zeppeliniä. Siitä musasta sai niin paljon enemmän irti. Se oli rohkeaa ja kokeilevaa – ne bändit uskalsi tehdä sitä omaa juttuaan ja se on pitänyt mielenkiinnon yllä, Hellström aloittaa.

– Ei sitä oikein pysty selittämään. Se on vain kuulostanut omaan korvaan hyvältä ja kolahtahtanut, kitaristi Kimmo Rauhanen jatkaa.

– Mä en edes vuosiin pitänyt Zeppelinistä – kuuntelin paljon kasarirokkia, kunnes Zeppelin vaan sano naps ja kops. Se oli menoa. Ne 70-luvun biisit haastaa kuulijaa ihan toisella tavalla. Voit kuunnella biisin miljoona kertaa ja löydät sieltä aina jotain uutta, rumpali Skefe lisää.

– Biisit vaan vie sut johonkin ihan omaan maailmaan ja se on mulle tosi tärkeää, Hellström toteaa.

Vanhojen legendojen ohella jätkät kertovat kuuntelevansa myös muuta jazzista ja klassisesta lähtien. Painopiste on toki rokin puolella: edellisellä keikkamatkalla luukutettiin Panteraa...

– Ei se niin siitä genrestä ole kiinni, ennemmin siitä, uskooko artisti itse siihen mitä tekee ja saako se sutkin uskomaan, Hellström julistaa.

Se missä on sielu, toimii, totean itse ja kysyn esikuvien tärkeydestä. Kuinka isossa roolissa omat sankarit ovat, kun sitä omaa musaa lähtee tekemään?

– Onhan ne tärkeitä, mutta ei sitä tietenkään niitä lähde suoraan kopioimaan. Väkisin ne kuitenkin vaikuttaa, Rauhanen toteaa.

– Aluksi ne on ne innoittajat – bensa mikä saa kaiken käyntiin. Sä haluat lähteä tekemään samanlaista juttua, mitä sun sankarit tekee. Jossain välissä ne sankarit pitää tappaa, että pääsee siitä yli ja rupeaa oikeasti tekemään sitä omaa juttua, Hellström lisää.

Skefe jatkaa toteamalla, että vaikutteilta ei kuitenkaan voi välttyä, olivatpa ne sitten sankareiden tai jonkun muun musiikkia. Kuullessaan hyvän likin, fillin tai vaikka stemman, sen haluaa mukaan omaan juttuunsa. Skefe:

– Voi olla että kuulet vaikka Rihannan biisin ja löydät sieltä jotain ja päätät sen siitä varastaa. Sitähän musiikki on. Jos sä et ikinä olisi kuullut yhtään ääntä, et varmaan sitä itsekään pystyisi tekemään, koska et yksinkertaisesti ymmärrä sen äänen päälle.

Miten se oma soundi teidän tapauksessa on lähtenyt rakentumaan?

– Aika itsestään se on tullut ja kehittyy koko ajan. Se lopullinen soundi ei varmastikaan ole vielä löytynyt. Säröä ja dynamiikkaa on kyllä tullut lisää, Rauhanen toteaa.

– Toisaalta mukaan on tullut myös kauneutta, Hellström lisää.

– Mun mielestä meidän soundiin on tullut paljon monipuolisuutta, Skefe jatkaa.

– Tylsäähän se ois jos se oma soundi lopullisesti löytyisi: "Nyt me soitetaan tätä tästä eteenpäin", Rauhanen päättää naurahtaen.

Blue Eyed Sons julkaisi ensimmäisen EP:nsä, Crawl To The Shade, vuonna 2015. Viime vuoden loppupuolella bändi käväisi Englannissa nauhoittamassa biisejä, joista ensimmäinen, Animals, julkaistiin aiemmin keväällä. Kun nyt puoliväkisin haluan vielä kaivaa lisää yhtyeen soundin kehityskaaresta, ja kysyn miten näiden kahden session välillä on menty eteenpäin?

– Musta tärkein juttu kehittymisen kannalta tapahtui, kun vanha rumpali vaihtui Skefeen. Se toi biisien tekemiseen uutta verta ja on saatu rohkeutta tehdä paljon monimutkaisempia biisejä, Hellström aloittaa.

– Treeneissä jamit on kyllä lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Jostain riffistä me vaan aloitetaan, Nikkilä toteaa.

– Joo, me tehdään nykyään matskua ylipäätänsä paljon enemmän yhdessä, Rauhanen jatkaa.

– Soundissa ei ehkä enää niin vahvasti kuulu ne yhden ihmisen vaikutteet ja siksi niistä tulee paljon monimuotoisempia, Skefe lisää.

– Skefe on pakottanut meidät kaikki kehittymään, Hellström päättää.

Entäpä biisien tekstit; kuinka ne teillä puolestaan syntyvät? Miten ne saadaan istumaan oikealla tavalla biisin tunnelmaan?

– Mä teen suurimman osan lyriikoista. Lisäksi Skefeltä on tullu muutama juttu. Yleensä mulla on joku valmis idea, sekä useita tekstin pätkiä, jotka istutetaan siihen biisin. Vikana ne useimmiten tulee, Hellström aloittaa.

– Meillä on usein joku idea miten sen biisin pitäisi mennä, mutta kun tekstejä tulee se saattaa muuttua aika radikaalisti, Nikkilä jatkaa.

– Toisaalta me saatetaan jamitella se biisi jo aika valmiiksi, ennen kun ne tekstit siihen saadaan päälle, Rauhanen päättä.

 

ENGLANTIIN JA SIITÄ ETEENPÄIN

Blue Eyed Sons päätyi tosiaan purkittamaan biisejä Lontooseen. Tämmöistä nuorille bändeille varmasti harvemmin tapahtuu. Kokemus oli varmasti innostava. Miten ihmeessä te sinne päädyitte?

– Se tuli meidän edellisen ohjelma- ja management-toimiston kautta. Ne kävi Reperbahnilla jossain musaseminaarissa ja tapasivat jonkun suomalaisen hessun, joka viimeiset 20 vuotta on pitänyt studiota Lontoossa. Meille sitten ilmoitettiin, että vois lähteä käymään ja mehän lähdettiin, Skefe aloittaa.

– Hieno reissu, kun ei meistä juuri kukaan Lontoossa ole käyny, Nikkilä jatkaa.

– Neljä jätkää parhaassa perseilyiässä lähtee Lontooseen. Eihän siitä muuta kuin hyvää voi seurata, Rauhanen lisää hymyillen.

– Päädyttiin myös tekemään siellä yks keikka. Jengi tykkäs ja se eka ulkomaankeikka tuli samalla korkattua, Skefe toteaa innostuneena.

Ulkomaankokemus tuskin jää tähän. Mihin muualle Blue Eyed Sons tähtää?

– Pitäs saada levytyssoppari, Hellström toteaa nopeasti.

– Mieluummin soppari kuin että tehdään itse. Me pystytään kyllä aika suoraan myöntämään, että meillä ei ole juuri taitoa tohon markkinointiin ja siksi tarvittais joku hyvä manageri tai levy-yhtiö, että päästäis kunnolla eteenpäin, Nikkilä kertoo.

– Mä voisin silleen yleismaailmallisesti sanoa, että tavoite on tehdä levyjä ja soittaa keikkoja mahdollisimman paljon. Jos jossain vaiheessa pystyis tekemään tätä ammatikseen, ois hienoa, Skefe lisää.

– Että se kustantaisi itsensä ja jossain välissä ehkä itelle jäis jotain, Hellström jatkaa.

Markkinoinnista puheen ollen, kaikkihan sen tietävät, että esiin nouseminen tässä bisneksessä on aivan hirvittävän vaikeaa. Millä Blue Eyed Sons aikoo erottua harmaasta massasta?

– Musta me ollaan hyviä siinä mitä me tehdään ja sillä mitä me tehdään, on kuulijoita. Sydänverellä tätä rakennetaan ja keikalla me annetaan aika paljon itsestämme yleisölle. Pyritään siihen, että kokemus olisi intensiivinen ja jengi pysähtyisi oikeasti katsomaan, Hellström aloittaa.

– Mun mielestä se isoin juttu on, että me ollaan aika maanläheisiä. Lavalla ei ole pakko huudattaa yleisöä. Itsekin tykkään käydä keikoilla, missä se musiikki jätetään kuulijalle, Skefe filosofoi.

– Joo, meissä on myös sellaista tiettyä arvaamattomuutta. Voidaan vaikka kesken kaiken siirtyä improvisoimaan. Ihminen ei voi oikein tietää mitä keikalla tulee tapahtumaan ja huomenna asiat voi mennä ihan toisin, Rauhanen lisää.

Kun tätä vielä toistaiseksi kokonaan omin voimin tekee, aikaa menee vikossa bändihommiin  varmaan ihan mukavasti?

– Ei niitä tunteja kannata laskea, Nikkilä toteaa.

– Mä ainakin elän ja hengitän musiikkia. Kun pääsin yläasteelle ja löysin rummut, on kaikki päätökset tehty musan ehdoilla. Tää on elämäntapa ja tästä tilasta ei varmaan koskaan pääse pois.

– Totta kai se työmäärä välillä stressaa. Mutta sä teet tätä, koska haluat tehdä tätä. Bändi on ihan puhdas "passion project" ja sen takia tämä ei tunnu edes työltä, Hellström päättää.

Mitä Blue Eyed Sonsin takataskusta, sen lähiviikkoina julkaistavan sinkun lisäksi, löytyy?

– Toisen sinkun kanssa tähdätään toukokuun loppuun. Se on sellainen vähän raskaampi biisi. Englannissa purkitettiin kolme biisiä, eli EP:n verran. Matskua meillä on jo täyspitkälle ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä, Hellström vastaa.

Livenä Blue Eyed Sonsia voi todistaa toukokuun viimeisenä päivänä Tavastialla, kun he lämmittelevät Shiraz Lanea. Siitä seuraavana päivänä urakka jatkuu Tuska-torstai-kisojen välierässa Bar Loosessa. Elokuussa on keikat Hämeenlinnan Rantakasinolla, Helsingin On The Rocksissa ja Hyvinkään Craftersissa. Sen vain sanon, että ei kannata ohittaa.

Ennen kuin päästän jätkät valmistautumaan keikkaan, otetaan loppuun vielä se pakollinen: mitä löytyy Blue Eyed Sonsin sielusta?

– Eläimellisyyttä, seksiä, rakkautta, toivoa, kauneutta ja pimeyttä, Hellström julistaa salaperäisesti.

– Vihaaaaaa, Skefe jatkaa hymyillen.

Sanansa miehet ainakin Semifinalissa pitivät. Siitä keikasta voi lukea lisää TÄÄLLÄ.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Crawl To The Shade
KOTIPAIKKA
Nurmijärvi

JÄSENET
Joel Hellström - laulu
Kimmo Erik Rauhanen - kitara
Micke Nikkilä - basso
Skefe - rummut


DISKOGRAFIA
Crawl To The Shade EP 2015
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Blued Eyed Sons, Sari Katainen
https://www.facebook.com/BlueEyedSons/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 981 Palaa »