Alestorm

Taas on aika vetää pääkallolippu mastoon, avata pullo rommia, hilata rangaistavat kölin ali ja karjaista parit yarr-huudot. Miksi? Siksi, että tuore Alestorm-pitkäsoitto, No Grave But The Sea, ilmestyy tänään ja mikään bändi ei tarjoa parempaa merirosvoteemaista humppametallia. Yhtyeen sopivan humoristinen pitkäsoitto tarjoaa pureskeltavaa taas hetkeksi jokaiselle merenkäyntitaitoihin katsomatta. Sain tilaisuuden jututtaa Alestormin kippari Christopher Bowesia, ja johan nyt toki parit merenkäyntivinkit oli kysäistävä. Ankkurit ylös!

 

JOUKKORAHOITUSTA JA METALLITOTUUTTA

Keskustelumme ei ollut pelkkää navigointi- ja merenkäyntioppaan tulkintaa, vaan oli esimerkiksi pakko kysäistä miksi bändin musiikkivideot ovat yksi toisensa jälkeen typeriä.

– Tiedätkös, olen aina ollut sitä mieltä, että heavy- ja metallibändien musiikkivideot ovat paitsi hirveän tylsiä, myös jotenkin kamalan epämukavia. Valtaosassa muusikot vain seisovat jossain suolla tai linnanraunioilla, ympärillä kaikki on tulessa ja jokainen on vihainen ja teeskennellään olevansa niin hirveän pahoja. Katsoessani koko nuoruuteni tuollaisia videoita päätin jo varhain Alestormin uran alussa, että meidän videot olisivat jotain aivan muuta.

– Yleensähän meidän videoiden suunnittelu menee siten, että joku meistä soittaa ohjaajalle ja sanoo hei, haluamme aasin, pari lyhytkasvuista ihmistä ja vaikkapa pari naista. Meidän vakio-ohjaajamme ei enää edes ihmettele tai kyseenalaista mitään, hän vain vastaa, että kaikki hoituu. Sitten me tehdään kaikkea hauskaa ja tyhmää, mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa. Miksi maksaa vaikkapa ulkopuoliselle ohjaajalle ja antaa heille kaikki kunnia, Bowes lisää nauraen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun pari EP:tä julkaissut pieni skotlantilainen bändi nimeltä Battleheart vaihtoi nimensä Alestormiksi ja käänsi uuden sivun urallaan. Kymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Bowes jatkaa:

– Juurikin näihin aikoihin tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun signasimme itsemme Napalm Recordsille. Totta kai se tuntui alusta asti tosi hassulta, koska eihän sitä saattanut uskoa, että tällä huumorihumpalla ura urkenisi. Välillä istun alas ja ihmettelen, että mitähän ihmettä tässä on tullut tehtyä viimeiset 10 vuotta, laulaen samalla joistain hemmetin piraateista suurimman osan aikuisiästäni. Mutta hauskaa on ollut, sitä ei voi kieltää. Onpahan ainakin päässyt näkemään maailmaa tällä tavoin ja soittamaan monia, monia keikkoja siellä täällä. Niin ja tietysti se tärkein: olen saanut tehdä tyhmiä musiikkivideoita.

– Oltaisiinhan me voitu kirjoittaa biisejä mistä vain, vaikka lentävistä lohikäärmeistä tai tehdä laulu, jonka lyriikat ovat suklaakakun resepti. Mutta sitten kun satuttiin kirjoittamaan pari biisiä, joiden teema oli merirosvoilu, se jäi heti päälle. Vedettiin niitä paria piraattibiisiä treenikämpälle ja oltiin heti, että tätä lisää! Olihan siitä hyötyäkin markkinoilla, ei isoja merirosvobändejä tunnu juurikaan olevan.  

Takana on siis 10 vuotta merirosvoilurallatusta, joten joko teema maistuu puulta? Myöskään valkokangasmerirosvot eivät ole Bowesin juttu...

– Kyllä me yritetään koko ajan keksiä uusia tapoja toimia ja säveltää, totta kai. Mielestäni ollaan onnistuttukin siinä ihan hyvin, ei meidän jokainen biisi ole mallia piraatti, laivankansi ja rommipullo. Aina sinne tänne yritetään saada jotain typeriä ideoita ja uusia juttuja mukaan. Onhan uudella levyllä biisi nimeltä Mexico. En ole täysin varma, mutta ei kai Meksiko liity suoranaisesti merirosvoihin?

– Onko koskaan tehty oikeasti hyvää merirosvoaiheista elokuvaa? Kyllähän Pirates Of The Caribbean -elokuvat menevät, mutta valtaosa on surkeita b-luokan pätkiä. Avaruusleffat uppoavat minuun enemmän. Luulenpa silti, että jossain välissä katson uudenkin Pirates Of The Caribbeanin. Sen ja meidän uuden levyn julkaisupäivät taitavat olla samat. Huomasin netissä jostain keskustelufoorumilta juttua, jossa ihmiset aprikoivat, että onkohan meidän levyn ja Pirates-leffan yhteinen julkaisupäivä suunniteltu. Ei, ei se ole, Bowes naurahtaa.

Alestorm julkaisi taannoin vitsiksi tarkoitetun joukkorahoitusvideon, joka parodioi Wintersunin vastaavanlaista videota. Seuraavaksi sananen siitä.

– Ne, jotka eivät ole nähneet Wintersunin joukkorahoitusvideota, eivät tainneet tajuta meidän videon olevan vitsi. Ei me tehty tosissaan sellaista rahoitusta, emmekä me tarvitse sellaista. Olemme siitä onnekkaita, että meillä on hyvä ja iso levy-yhtiö, joka maksaa meidän kulut ja levyttämiset. Eikös Wintersun ole aina vain Nuclear Blastilla? En tajua alkuunkaan, miksi heidän pitää edes tehdä joukkorahoitusta saadakseen levynsä ulos. Mutta eipä se ole minulta pois, jos jotkut haluavat heittää rahansa pois ja syytää tuolla tavoin rahaa toisille.

– Joukkorahoitukset ovat hyvä asia pienille ja aloitteleville bändeille, jotka kamppailevat tämän päivän levynjulkaisuvaikeuksien kanssa. On vain sääli, että nykyään näkee isojen ja menestyvien bändienkin tekevän tuollaista. Se vie pohjan joukkorahoituksen oikealta tarkoitukselta.

Sosiaalisesta mediasta löytyy myös ajoittain juttua, ettei Alestorm – muiden folk metal -ryhmien tapaan – edusta aitoa metallimusiikkia. Bowesille se sopii oikein hyvin.

– Tiedätkös, olen aivan samaa mieltä heidän kanssaan. Me emme todellakaan edusta niin sanottua oikeaa metallia. Ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia! Tällainen tyhmästi nimetty "oikea metallimusiikki" on paskaa ja tarkoitettu dorkille. Kaikki sellainen musiikki pitäisi tuhota heti. Kirjoittakoot muut bändit biisejään mistä tahtoo ja myykööt vaikka sielunsa "oikealle metallimusiikille", mutta meidän ei onneksi tarvitse lähteä siihen kelkkaan. Grave Digger esimerkiksi on täyttä roskaa, surkein bändi ikinä. Heidät voisi pyyhkiä pois tästä maailmasta heti. 

 

HUONOIMMAT BONUSBIISIT IKINÄ

Siirrymme joukkorahoituksesta ja aidon metallimusiikin lyttäämisestä muihin puheenaiheisiin ja palaamme ajassa pari vuotta taaksepäin jolloin kitaristi Dani Evans lähti bändistä.

– Dani päätti vain, ettei hän halua tehdä tätä enää. Bändissä oleminen on toisinaan rankkaa: se voi tuhota mielesi ja ruumiisi, koska kulisseissa tapahtuu niin paljon juttuja, joita fanit eivät näe. Hän halusi rauhallisempaa elämää tuossa kohtaa ja päätti hypätä pois. Se oli kaikille ok, ei siihen liittynyt dramatiikkaa.

– Tunsimme [uuden kitaristimme] Bodorin unkarilaisesta Wisdomista entuudestaan. Olemme juhlineet ja kiertäneet yhdessä. Kysyimme häneltä, josko hän tahtoisi tulla kitaristiksi Alestormiin. Hän vastasi kiljuen, että totta kai.

– Iso osa bändeistä nykyään feikkaa soittavansa lavalla, vaikka todellisuudessa soittavat playbackina. En edes muista, mikä olisi viimeisin näkemäni keikka, jossa bändi soitti itse kaikki instrumenttinsa. Aina jostain huomaa, että joko kiipparit tai taustalaulut tulevat nauhalta. Me emme tee niin, soitamme ja laulamme kaiken lavalla itse. Meillä on ollut kauan aikaa kaksi kosketinsoittajaa siitä syystä, että saadaan kaikki sinfoniset osat ja jutut kuulumaan livenäkin, eikä mitään tarvitse tulla nauhalta. Kitarajututhan meillä ei edes ole niin erikoisia tai monimutkaisia, että tarvitsisimme kahta kitaristia. Yhdellä pärjää varsin hyvin.

Seuraavaksi uuden levyn pariin, josta löytyy, taas kerran, varsin humoristinen rallatus nimeltä Fucked With An Anchor. Miten se pääsi syntymään?

– Mietimme yhdessä, että nyt voitaisiin tehdä paras Alestorm-biisi ikinä. Fucked With An Anchorin lyriikka kuulostaa siltä, että siinä on kaksi ihmistä futismatsissa, jotka huutavat toisilleen "fuck you, you’re a fucking wanker!". Siitähän tuli mitä mainioin biisi, kun yhdisti noin hyökkäävät sanat tosi iloiseen melodiaan. Olen tosi innoissani juuri tästä biisistä, se on varmasti paras koko albumilta.

– Muutenhan biisinkirjoitus oli samanlaista kuin aina ennenkin. Jokainen kirjoitteli biisiaihioita, joita sitten läheteltiin toisillemme. Minä itse tein tuttuun tapaan suurimman osan työstä ja Elliot (Vernon, kosketinsoittaja) teki toiseksi eniten duunia. Normaalisti ollaan menty studioon Saksaan hoitamaan nauhoitus. Sellainen tarkoitus meillä oli nytkin viime tammikuussa, mutta tuohon vuodenaikaan Saksassa on aivan liian kylmä. Lensimme Saksaan vain lähteäksemme sieltä suorinta tietä Floridaan. Siellä oli lämmin. Siksi uudesta levystä taisikin tulla niin hyvä, kun ei tarvittu kärvistellä kylmässä.

Kahden viimeisen levyn kansitaiteessa ei ole näkynyt bändin maskotiksi muodostunutta Scurvy Steve -nimistä rottaa. Mitä hänelle mahtoi tapahtua?

– Levy-yhtiö itse asiassa keksi koko typerän rotan ja poimi sen maskotiksi ensimmäisten levyjen kansikuvista. En ole koskaan tykännyt siitä. Levy-yhtiö vain alkoi puhua Scurvy Stevestä, siitä nimi sai alkunsa. Mutta nyt häntä ei enää ole. Ei enää rottia, hyvä niin, hän lisää nauraen. Ei siihen varsinaista syytä ole. Voisihan siitä toki tehdä Iron Maidenin kaltaisen Eddie-maskotin, tuoda hänet lavalle ja sytyttää sitten palamaan.

No Grave But The Sea -plattaa saa normaalin CD:n lisäksi kahtena erilaisena LP-versiona, mediabook-versiona, joka sisältää jo legendaksi muodostuneen Alestorm-kumiankan sekä isossa puulaatikossa, joka sisältää pitkälti kaiken mitä Alestorm-diggari tarvitsee, mukaan lukien kompassin...

– Levy-yhtiöthän aina tahtovat tehdä mitä ihmeellisempiä versioita kuluttajille. Minun mielestä monien versioiden tuominen markkinoille on tyhmää. En itse edes tykkää normaalin CD:n bonusbiiseistä. Tahtoisin, että kaupoissa on vain yksi versio, jossa on kaikki biisit, eikä mitään erillisiä bonusraitoja.

– Kuten aina, tälläkin kertaa Napalm Records pyysi meitä tekemään bonusbiisejä uudelle levylle. Me ei kuitenkaan suostuttu niitä tekemään, vaan tehtiin erillinen kakkoslevy, joka sisältää samat biisit, mutta niissä kaikki lauluosuudet on korvattu haukkuvilla koirilla. Taidettiin tehdä varmaan huonoimmat bonusbiisit, mitä voi ikinä tehdä.

Haastattelun lähestyessä loppua kysyn, miltä näyttää Christopher Bowesin Gloryhammer-bändin lähitulevaisuus, ja musiikin tulevaisuus yleensä. Bowes:

– Pähkinänkuoressa, Gloryhammerillä menee hyvin. Helmikuun Euroopan-rundi oli onnistunut rykäisy. Ensi vuonna on taas kiertue ja luulenpa, että uusi levykin tulee ulos silloin. Ei parane lyödä mitään lukkoon, mutta olisihan se jo aika tehdä kolmas Gloryhammer-pitkäsoitto.

– Minulle suurin ero keikkailla Gloryhammerin ja Alestormin kanssa on siinä, että Gloryhammerissä voin olla rauhassa taka-alalla kosketinsoittimien kanssa. Ei haittaa, vaikka olisi minkälainen krapula, koska voin vain olla huppu muun bändin tavoin syvällä päässä ja soittaa mitä tarvitsee. Alestormin keulilla minun pitää viihdyttää yleisöä jatkuvasti ja keksiä kaikkea typerää. Eihän siitä tulisi mitään krapulassa.

– Musiikin tulevaisuushan on ilman muuta ankoissa. Etenkin heavymetallin tulevaisuus on ankat ja banaanit. Toivoisin näkeväni paljon enemmän ankkoja bändien lava-asetelmassa. Kaiken kokoisia ankkoja, radio-ohjattavia ankkoja, mitä vain. Itse asiassa koko Alestormin ankkastoori syntyi vahingossa. Meillä oli muutama vuosi sitten eräs festarikeikka tällaisessa metal cruise -tapahtumassa. Siellä ei voinut käyttää omaa taustalakanaa, vaan lakanan tilalla oli iso screeni jonne kaikki saivat ladata oman kuvatiedoston. Meillä oli läppärillä vain yksi kuva, siinä oli ankka banaanivartalossa. Ankkajutusta on kasvanut nyt niin iso, ettei me päästä siitä enää eroon...

Imperiumi.net kiittää ja toivottaa suotuisia tuulia!

 

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

No Grave But The Sea
KOTIPAIKKA
UK/USA/Unkari

JÄSENET
Christopher Bowes - laulu & kosketinsoitin
Gareth Murdock - basso
Peter Alcorn - rummut
Elliot Vernon - kosketinsoitin
Máté Bodor - kitara


DISKOGRAFIA
Captain Morgan's Revenge 2008
Leviathan EP 2008
Black Sails At Midnight 2009
Back Through Time 2011
Live At The End Of The World DVD 2013
Sunset On The Golden Age 2014
No Grave But The Sea 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Alestorm, Napalm Records
http://www.alestorm.net/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1822 Palaa »