Keikkaraportti: Dark Tranquillity, Wolfheart & Nailed To Obscurity, Nosturi, Helsinki 1.5.2017

Viime vuonna sangen loistavan Atoma-levyn julkaissut Göteborgin melometalliveteraani, Dark Tranquillity, on parina viime vuonna mukavasti ohittanut Suomen klubit. Vuonna 2013 bändi taisi kiertää täällä viimeksi, minkä jälkeen keikat ovatkin olleet festarikeikkoja, Jalometallissa ja Nummirockissa. Kun miehet Stadiin viimeinkin saapuvat oli fanipojan luonnollisesti pakko lähteä kuuntelemaan.

 

NAILED TO OBSCURITY

Illan ensimmäisenä lauteille kapusi Nailed To Obscurity. Ihmiset näyttivät vielä lopettelevan vapun viettoaan Nosturin sijasta jossain muualla, olisikohan meitä sellainen nelisenkymmentä saapunut pelipaikalle. Nailed To Obscuritystä en ennakkoon tiennyt hölkäsen pöläystä, mutta intron soidessa tarkistin pikaisesti Metal Archivesta bändin kotimaaksi Saksan ja tyyliksi melodisen doom-kautta-deathmetallin. Avausbiisin raikuessa tyyli nojasi vahvemmin sinne doomin suuntaan, koska kovin verkkaisesti bändi lähes koko kappaleen läpi toistuvaa riffiään soitti, kumisevien rumpujen tarjotessa jykevää taustatukea.


Hieman Nailed To Obscurity sai kuitenkin viiden biisin setin aikana tempoaan nostettua ja kyllä sitä döödistä puoltakin näytti kuin näyttikin repertuaarista löytyvän. Jos koet Swallow The Sunin henkilökohtaisesti läheiseksi, suosittelen perehtymään Nailed To Obscurityynkin, koska samanlaista tunnelmanmaalausta saksalaisyhtyekin tarjoaa. Ajoittain maalaus oli niin syväluotaavaa että orkesterin basisti Carsten Schorn näytti lavalla elävän ja asuvan täysin soittamansa musiikin kehdossa. Mies nojasi päätään taaksepäin, piti silmiään kiinni ja keinui hennon rauhallisesti musiikin tahdissa. Rumpujakkaralla Jann Hillrichsin keuliminen jäi vähemmälle, mutta uppoutuminen näytti olevan samaa luokkaa. 

Bändin setin edetessä tuntui alati kasvava yleisökin pääsevän hyvin vauhtiin ja saattoi siellä muutama kannustushuuto illan avaajalle vapun kunniaksi myös lähteä. Eikä syyttä, bändi päätti puolituntisen settinsä jo melkoisen eeppisiin tunnelmiin. Tästä oli hyvä antaa kapulaa seuraavalle.

 

WOLFHEART

Eihän siitä ole kuin kaksi kuukautta, kun Wolfheart valloitti ja vakuutti levyjulkkarikeikalla Virgin Oilissa. Hieman yllättäen mutta täysin järkeen käyvästi, bändi kiinnitettiin Dark Tranquillityn lämppäriksi. Kun bändi aikataulun mukaisesti polkaisi settinsä Nosturissa käyntiin, oli paikalle saapunut jo huomattava määrä yleisöä, josta ainakin paitojen perusteella näytti löytyvän aimo kasa Wolfheartin ystäviä.


Tutun intron saattelemana nelikko kapusi lavalle ja ensitahdeista lähtien ämyreistä kaikui bändin tutun takuumurea kitarasoundi, jollaista ei kyllä omasta mielestäni mikään muu bändi maailmassa soita. Välittömästi keikan alettua tarkkasilmäiset saattoivat huomata, että toinen riffiä vääntävä kitaristi ei ollutkaan bändin oma Mika Lammasaari. Hetken soitettuaan basisti Lauri Sihvonen kertoikin tämän minikiertueen olleen hieman haastava, kun pakut hajoilivat ja kitaraankin jouduttiin kolmen päivän varoajalla hankkimaan tuuraaja. Tuuraajan nimi on Joni Lahdenkauppi, ja pakko on kyllä antaa hepulle kredittiä suorituksesta: jos mies kolmessa päivässä oppii vetämään soolot Nosturissa nähdyllä antaumuksella, hänen täytyy kyllä olla aika kova kepittäjä.

Virgin Oiliin verrattuna Wolfheartin vappupaketti oli vain vajaan tunnin ja seitsemän biisin mittainen, selvästi varovaisempi veto. Sehän on kuitenkin sanomattakin selvää, kun ollaan illan pääesiintyjää lämmittelemässä. Tästä huolimatta bändin päättäessä settinsä Routa-kappaleeseen, oli vain pakko ottaa hieman happea ja jälleen kerran todeta, että kyllä nämä herrat vaan tahkovat talvista metalliaan suoraan päin näköä. Pehmeän lempeästi, mutta kuitenkin niin että tukka heiluu.

 

DARK TRANQUILLITY

Puolen tunnin tauon aikana Nosturi saatiin jo lähes täyteen. En tiedä kuinka paljon loppuunmyydystä jäätiin, mutta ainakin alakerran tungos oli jo ennen keikan alkua sangen täyteläinen ja suorastaan lämmin. Omissa sisuskaluissa pikkulapsen joulun odotusta muistuttava hermostuneisuus purkautui välittömästi bändin yleisön mylvinnän säestämänä kavutessa lavalle.

Jos Wolfheartilla oli kitaran varressa tuuraaja, oli illan päätähden lavalla näitä kaksin kappalein. Ennen viime syksynä ilmestynyttä Atoma-levyä bändistä lähti kävelemään alkuajoista lähtien kitaraa ja bassoa soittanut Martin Henriksson, jota korvaamaan live-kokoonpanoon oli nostettu Johan Reinholdz. Tältä kiertueelta jäi lisäksi pappaloman takia pois Niklas Sundin, jota korvasi Arch Enemyssäkin taannoin soittanut Christopher “Michaelin veli” Amott. Kun sen vuoden 2013 keikan jälkeen bändiin on bassonvarteen vielä liittynyt hieman joulupukkia muistuttava Anders Iwers, voi huolella sanoa, että kolmessa vuodessa orkesterin ilme on muuttunut perusteellisesti.


En tiedä johtuiko se juuri edellä mainituista kokoonpanomuutoksista, mutta parin ensimmäisen biisin aikana Dark Tranquillity oli suorastaan vaisu. Erityisesti tuuraajaosastoa taisi hieman ujostuttaa, koska jätkät soittivat jäykän oloisesti paikallaan seisten. Ei edes bändin ilmiömäinen nokkamies Mikael Stanne tuntunut saavan konettaan kunnolla käyntiin. Vasta neljäntenä soitettu The Treason Wall sai oikeaa vaihdetta silmään ja siitä liideltiinkin sitten kelpo tunnelmissa aivan loppuun asti. Setin loppupuolella Amott veteli jo soolojaan polvillaan kuin kitarasankari konsanaan. Väittäisin myös, että jokaikistä biisiä seuraavat mylvivän yleisön suosionosoitukset saivat Stannen itsensäkin hieman häkeltymään. Mies jaksoi kuitenkin tyylilleen uskollisesti antaa kehuja myös takaisin. Erityisesti Helsinki tuntuu miehestä olevan Göteborgin jälkeen se lempipaikka esiintyä. Liekö sitten samaa läppää sanottu edellisenä iltana Tampereella. Yleisö tuntui kuitenkin ostavan täysin, sen mitä äijä julisti.


Bändin taustakankaalla pyöri pappalomalla olevan Sundinin suunnittelemia visuja ja levynkansista tuttua grafiikkaa. Dark Tranquillity oli tuonut ilmeisesti mukanaan myös omia valojaan, joilla keikasta saatiin Nosturin mittapuulla melkoisen näyttävä spektaakkeli. Soundien kanssa oli hieman ongelmia ja erityisesti Stannen laulu kuului ajoittain todella heikosti. Kokonaisuus pysyi kuitenkin kasassa – jopa niin hyvin, että bändin heikoimman, Construct-levyn, biisit kuulostivat ihan kivoilta


Bändi oli kasannut illan setin jättämällä kolmen ensimmäisen levyn kappaleet kokonaan pois. Uusin Atoma oli tietysti vahvasti edustettuna, mutta mukaan kahdenkymmen biisin settiin oli pakollisten ThereInin ja Misery’s Crownin lisäksi saatu mukavasti muitakin vetoja. Omasta mielestäni parhaiten toimivat Monochromatic Stains sekä Final Resistance, joista viimeksimainitussa koskettimet oli toimivasti nostettu alkuperäistä huomattavasti isompaan osaan. Myös Atomalta löytyvä Clearing Skies tarjosi samaa Stannen all-in periaatetta, minkä jo levyltäkin kuuli. Varsinaisen setin päättänyt ThereIn tuntui uppoavan yleisöön kuin hevonen suohon ja yhteislaulu/-hyräily sessio oli luonnollisesti selviö. Encoreen viimeisenä soitetun Misery’s Crownin jälkeen bändi lupasi tulla pian takaisin. Syytä onkin, koska kyllähän Dark Tranquillity on livekokoonpanona sieltä kovimmasta päästä.

Ensi viikonloppuna sitten samma på svenska, eli kiertueen päättävää kotikenttäkeikkaa olisi tarkoitus lähteä tarkistamaan Göteborgiin.

Dark Tranquillityn setti: Force of Hand / The Lesser Faith / Atoma / The Treason Wall / The Science of Noise / Forward Momentum / Terminus (Where Death Is Most Alive) / The Silence in Between / The Pitiless / What Only You Know / Monochromatic Stains / The Wonders at Your Feet / White Noise/Black Silence / Encircled / Clearing Skies / Final Resistance / ThereIn. Encore: State of Trust / Through Smudged Lenses / Misery's Crown.



© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen
https://www.facebook.com/dtofficial/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1381 Palaa »
Bookmark and Share