-->
Keikkaraportti: Psychework & Kamara, On The Rocks, Helsinki 14.4.2017

Antony Parviaisen syöpätaistelun tuhkista noussut Psychework teki pitkäperjantain mittaisen paluun isolle kirkolle. Viime syksynä orkesteri vieraili täällä King Companya lämmittelemässä, mutta tällä kertaa äijillä oli vuorossa ihan oma headline-keikka On The Rocksissa.

Ennen Psycheworkia Rocksin lauteita lämmittelemään nousi hankasalmelaislähtöinen Kamara. Etukäteen tietoisuuteni orkesterista rajoittui lähinnä bändin rumpupatteristosta vastaavaan Jaakko Silvastiin, joka Imperiumissakin kirjoittelee juttuja. Internetin virallisesta bänditietokannasta, Encyclopedia Metallumista, tarkistin bändin genreksi thrash/groove metallin, mutta yhtään biisiä en etukäteen kuunnellut. Ihan vain, koska on niin mukavaa lähteä aivan puhtaalta pöydältä nauttimaan elävästä musiikista.

Kellon lyödessä yhdeksän, nelikko asteli lavalle ja polkaisi settinsä suoraan käyntiin. Eihän aikuiset miehet mitään mahtipontista introa tarvitse – karisma ja kypsä ote ajavat saman asian. Ensimmäisen biisin aikana soundissa kuuluu vielä jotain Pantera-tyylistä groovea ja kyllähän Kamaran kitaravoittoisessa musassa thrash-elementtejäkin löytyy. Bändin seuraavaksi soittaman Perintö-biisin aikana äänimaailma muuttui kuitenkin selvästi melodisempaan suuntaan. Soundista löytyi niin mokoma-stam1naa, kuin kitarallista meloodisuutta á la Sentenced. Erityisesti laulaja Juha Minkkisen puhtaat vokaalit loivat sangen mukavaa tunnelatausta. Äijähän osaa oikeasti laulaa.


Seuraavat biisit jatkoivat samaa linjaa: vahvaa kitarasäveltä, tiukkaa rumputykitystä ja loistavan monipuolista laulua. Biiseissä oli sopivasti tartuntapintaa ja tunnetta, jota jätkien sangen vähäeleinen esiintyminen lavalla entisestään korosti. Kamaralta ei nähty setin aikana oikeastaan mitään taikatemppuja, mutta homma toimii mainiosti juuri näin. Mitä pidemmälle setti kuitenkin eteni, vahvistui myös omasta mielestäni tarve genrettää bändi aivan toisin. Kyllä Kamarassa oli enemmän melodista kuolonmetallia, kuin rässiä.

Setin toiseksi viimeiseen kappaleeseen päästessä, menivät omat genre-mielikuvat entistä enemmän solmuun. Kappaleen tyyli yllätti täysin. Toki biisin nimi, Pohjola (Osa 2): Ajattomuuden kaiku, antoi jo ymmärtää, että nyt liikutaan eeppisissä maisemissa, mutta äänimaailmaan Kamara kaivoi aiempien vaikutteiden rinnalle vahvasti myös Moonsorrow-henkistä soundia. Moonsorrow'hun verrattuna, Kamaralla ei kyllä ollut ilmaisussaan massiivisen monipuolista taustasoundivallia, mutta kahdella kitaralla, bassolla, rummuilla ja tunteellisella lauluilla pääsee hyvin myös eeppisiin mittoihin.


Setin päättävä Tämäkin vielä, osui tyyliltään aika hyvin internetin kertomaan genremääritykseen. Kappale oli kuitenkin päälle kymmenen vuoden takaa ja näytti ehkä selkeimmin sen, kuinka bändin biisintekotaito on noista varhaisista vuosista kehittynyt monipuolisempaan suuntaan. Kaikkinensa Kamara osoittautui yhdeksi suomimetallin piilossa kasvaneeksi jalokiveksi, joka ansaitsee paikkansa lähempänä aurinkoa. Kuulemma edellinen esiintyminen stadissa on yli kymmenen vuoden takaa ja kallistankin tässä suoran pyynnön Kamaralle: elekää nyt helvetissä näin pitkään enää toiste odotelko!

Kamaran settilista: Varjokansa / Perintö / Alamaailma / Vartijan paluu / Tulisade / Pohjola (Osa 2): Ajattomuuden kaiku / Tämäkin vielä

Jos Kamaralta ei oikein tiennyt mitä odottaa, edusti Psychework vahvasti toista ääripäätä. Johan se King Companyn lämppärikeikka osoitti, kuinka ilmiömäisen laulutaidon lisäksi, on Antony Parviaisella lähes musiikkiteatterityylistä eläytymistä ja lavakarismaa. Bändin debyyttilevy, The Dragon's Year, ei ole huono sekään. Imperiumissakin tälle kolmen vartin ja kahdeksan rallin pituiselle voimabiisikokoelmalle lätkäistiin aikoinaan suora kymppi. Levyn taustat tuntien, en kyllä keksi mitään sopivampaa introa kuin se jonka Psychework on valinnut. Rocky Balboa -henkisestä sinnikkäästä taistelusta, ylösnousemuksesta ja voitosta bändin biiseissä kuitenkin on kyse: “It ain't about how hard ya hit. It's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!”


Näiden sanojen saattelemana kuusikko nousi lavalle ja käynnisti settinsä Tide-rallilla, josta jatkettiin suoraan omasta mielestäni bändin parhaaseen biisiin, Bullet With My Name. Toistan kenties itseäni ja sorrun liikaa ylistäviin lauseisiin, mutta pakko se on todeta, että pieneksi mieheksi Parviaisesta lähtee kyllä järjettömän isosti ääntä. Näin se homma tehdään livenä, kun sen osaa. Muutama ensimmäinen biisi meni bändiltä vielä hieman lämmitellessä, mutta mitä pidemmälle setti eteni, sen paremmin jokainen jätkä otti roolia. Erityisesti bändin toinen kitaristi Juha Takanen nousi edellistä esiintymistä paremmin esiin sooloillaan ja antaumuksellisella otteellaan. Lisäksi tuntui kuin Juuso Raatikaisen rummuissa korvanneen Konsta Vehkalan patteristosta lähti pauke livenä jopa levyä raskaammin. Erityisesti oikea-aikaisesti iskevät china-symbaalit iskivät läpi setin suoraan ytimeen.

Illan tunteikkaimmaksi vedoksi nousi Barricades Won’t Fall, jonka riisuttu pianon ja taustanauhan sisältämä alkuosuus onnistui pelkistetystä ilmeestä huolimatta nousemaan jo areenatason mittoihin. Fakta on, että Parviaisen tasoista laulajaa ei jokaisella tämän maan – tai edes maailman – oksalla kasva. Psychework ei kuitenkaan millään muotoa lepää vain Parviaisen harteilla, kyllä tässä on kuusi seppää työssään takomassa rautaa. Nokkamies on kuitenkin nokkamies ja tällä miehellä on, myös tämän keikan perusteella jo pientä statusta seksisymbolina – sen verran sieltä naisvaltaisesta yleisöstä hepun suuntaan flirttiä lensi.


Kun alla on vain se yksi levy, ei setistä reilun tunnin mittaista pidempää saa rakennettua sitten millään. Aiheen kuitenkin ollessa näinkin henkilökohtainen, saa siinä ajassa sanomansa hyvin välitettyä. Kyllähän sen kaikessa, mitä Parviainen lavalla tekee, selvästi huomaa, että nyt ollaan aika iholla, ellei jopa syvällä sen alla. Kokonaisuutena Psychework välittää todella voimaannuttavaa viestiä musiikkinsa keinoin, eikä tämä mitenkään voi olla jättämättä ketään vaikuttuneeksi. Keikka oli kaikkinensa jälleen yksi osoitus antaumuksellisen elävän musiikin mahtavuudesta. Todettava kuitenkin on, että kun Psychework The Dragon's Yearilla on Parviaisen syöpätaistelun saanut läpikäytyä, jää nähtäväksi mistä bändi sen vahvan henkilökohtaisen koskettavuuden seuraavalleen levylleen kairaa. Se on kuitenkin selvää, että näin vahvaa levyä on vaikea pistää paremmaksi.


Psycheworkin settilista: Tide / Bullet with My Name / Tear of the Phoenix / Vale of Tears / Barricades Won't Fall / Reflection Unknown / Hand on Heart / Keep the Flame / The Dragon's Year.



© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen
http://www.psychework.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1781 Palaa »
Bookmark and Share