Keikkaraportti: Amaranthe, Blind Channel & Ember Falls, Pakkahuone, Tampere 6.4.2017

Ruotsin pop metal -sensaatio Amaranthe aloitti torstaina 6.4. Suomen-kiertueensa Tampereen Pakkahuoneelta. Massiivinen kiertue kattaa yhteensä kahdeksan kaupunkia ja yhdeksän keikkaa, joista suurin osa on loppuunmyytyjä, joten yhtyeen suosion voi helposti sanoa olevan maassamme korkeimmillaan tähän mennessä.

Tampereella ruotsalaisia komppasivat kotimaiset, illan teemaan sopivat yhtyeet Ember Falls ja Blind Channel.

Illan aloittanut tamperelainen Ember Falls (yllä ja alla) veti kohtalaisen hyvän show’n karismaattisen laulajansa Thomas Groven johdolla. Yli puolet bändin esikoisalbumista kattanut setti keskittyi bändin ärhäkämpään puoleen. Sama syntikkasoundi alkoi ärsyttää jossain vaiheessa settiä, mutta muuten 35 minuutin keikka nostatti sopivasti vielä vähän jähmeän yleisön tunnelmaa. Setin loppupuolella vieraili Blind Channelista tuttu Niko Moilanen, joka toi räpäytyksellään uuden vivahteen Ember Fallsin tasaiseen kappalemateriaaliin.

 

Pienen tauon jälkeen jatkanut oululainen Blind Channel (yllä ja alla) on illan yhtyeistä minulle musiikillisesti etäisin, mutta sen, minkä yhtye hävisi kappaleiden tasossa, voitti se pirteydessä. Erityisesti yhtyeen laulaja Niko Moilanen on lavalla sähköjänis, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Silti esiintyminen ei ole pakotettua, vaan hepulla on luonnollista energiaa ja letkeyttä, jonka uskon saavan sukat pyörimään teinityttöjen jaloissa. Moilasta komppasi lauluissa kitaristi Joel Hokka, ja vaikkeivat kummankaan laulut aina mene kuin korkeintaan sinne päin, korvaa tämä yhtye kaiken räjähtävällä energiallaan. Ember Falls -laulaja Thomas Grove kävi myös vuoroin vieraissa pyörähtämässä lavalla. Blind Channelin violent pop soi hieman synkempänä kuin Ember Fallsin tanssittava metalcore, ja 40 minuutin settiin mahdutettu uusi sinkku jäi heti päähän soimaan.

 

 

Lähes heti Blind Channelin lopetettua alkoi jo soimaan Amaranthen intronauha. Tässä vaiheessa ilmoitettuun aloitusalkaan oli vielä vartin verran aikaa, mutta bändin hypnoottinen intro käänsi alustaan saakka suuren osan yleisöstä odottavat kasvot lavaan päin. Todellakin vartin kokonaisuudessaan kestänyt, nerokkaasti rakennettu intro päättyi viimein Maximalism-albumin avausraita Maximizeen, joka toi suurten suosionosoitusten saattelemana lavalle yhden tämän hetken suosituimmista ruotsalaiskuusikoista (joista yksi asuu Suomessa ja toinen on tanskalainen).

Tajusin vasta keikan edetessä, kuinka valtava määrä Amaranthella jo on hiteiksi luokiteltavia kappaleita. Setti nimittäin alkoi kahdeksalla peräkkäisellä kappaleella, joista jokainen on julkaistu videona tai sinkkuna. Yhteensä setissä oli vain neljä ilmiselvien hittien ulkopuolelta poimittua albumiraitaa, joille hemmoteltiin perehtyneempää kuuntelijakuntaa, mutta myös paikalle sattunut satunnainen radio-/YouTube-fani oli kuullut väistämättä reilusti yli puolet esitetyistä biiseistä.

Joudun pinnistelemään, ettei tekstin seuraavasta osio täyty pelkistä ylisanoista. Lähdetään liikkeelle vaikkapa Amaranthen kiistattomasta keulakuvasta Elize Rydistä. Mimmiä ei voi edelleenkään liiaksi kehua. Ryd osaa laulaa hallitun täydellisesti niin halutessaan, ja toisena hetkenä leikitellä äänellään yleisön jalat veteliksi, laittaa kyynelkanavat auki tunteellisella tulkinnallaan tai karjaista mikkiin kaikella voimallaan.

Mieslaulaja Jake E.:n jättämää aukkoa Suomen kiertueella paikkasi Dynaztyn Nils Molin (kuvassa oikealla yhdessä Olaf Morckin kanssa), jota Ryd on haastatteluissa väläyttänyt jopa mahdollisesti pysyväksi laulajaksi. Ja kukapa ei haluaisi Molinia bändiinsä, jos mies on yhtä mukava persoona kuin minkä hän osaa laulaa. Pientä ujoutta alkavalla Amaranthe-uralla on vielä havaittavissa, mutta silti Molin ei jäänyt paljoakaan Rydin varjoon, mikä on huikea suoritus siihen nähden, että Amaranthen kanssa hänellä on takana vasta muutama keikka.

Vähemmän melodisista vokaaleista vastaavan Henrik Englund Wilhelmssoninkin muistin aiemmasta huomattavasti stabiilimpana kaverina. Mutta ei, mies veti huikeata show’ta aina ehtiessään, ja pisti lauluvuoroillaan kaikkensa peliin suorasta huudosta örinään ja black metaliseen rääkynään. On erittäin hienoa ja tärkeää, että kolmen laulajan yhtyeessä kaikki pärjäävät loistavasti omilla vahvuuksillaan, ja toisaalta yhteispeli toimii täyden kympin edestä.

Neljäntenä on syytä ottaa esiin kitaristi-säveltäjänero Olof Mörck, joka keikalla nousee huomattavasti suurempaan rooliin kuin levyillä. Keikan aikana tapahtui myös heräämiseni siihen, kuinka paljon Amaranthen kappaleissa on kitarasooloja. Ne ovat vuoroin melodista täydellisyyttä ja hyvinkin teknisiä lurituksia, jotka Mörck latoo virheettömästi jatkuva hymy naamallaan livetilanteessakin.

Basisti Johan Andreassenista jäi parhaiten mieleen se, kuinka hän encoren alussa kertoi asuneensa jo pari vuotta Suomessa. Yhtyeen tanskalaisvahvistus, rumpali Morten Løwe Sørensen (alla), ryssi Call Out My Namen soittamalla kahteenkin otteeseen väärää komppia, mutta korjasi tilanteen molemmilla kerroilla ammattimiehen tavoin. Toden teolla lyömäsoittaja pääsi esittelemään taitojansa rumpusoolossa, joka ei ollut sieltä tylsimmästä päästä.


Ei tästä ilman niitä ylitsevuotavia hehkutuksia selvitty, mutta odotukset jopa ylittäen Amaranthen keikka oli paras keikka, jonka olen aikoihin nähnyt, ja jonka tulen hetkeen näkemään. Yhtyeen lisäksi hatunnosto kuuluu miksaajalle, joka taikoi keikalle yhdet tasapainoisimmista ja selkeimmistä soundeista, jotka Pakkahuoneella olen kuullut. 75-minuuttinen ja 18-kappaleinen keikka oli alusta loppuun silkkaa asiaa, ja jopa kotikuuntelussa aavistuksen tylsät That Song ja True onnistuivat pitämään tunnelman katossa. Jos musiikki yhtään nappaa ja Amaranthe on jostain syystä vielä näkemättä, kannattaa ehdottomasti korjata asia seuraavan kerran tilaisuuden tullessa.

Setti: Maximize / Boomerang / Hunger / Invincible / 1.000.000 Lightyears / Trinity / True / Fury / Endlessly / On the Rocks / Rumpusoolo / Automatic / The Nexus / Amaranthine / Call Out My Name. Encore: Digital World / That Song / Dynamite / Drop Dead Cynical.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Sami Kontio   Kuvat: Jaakko Manninen
http://www.amaranthe.se/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1444 Palaa »