Kaunis Kuolematon

Kevään lisääntyvä valo on hyvä syy kaivautua kunnolla pimeämmän musiikin syövereihin. Oiva mahdollisuus tähän tarjoutuu, kun kotimainen Kaunis Kuolematon maaliskuun viimeisenä päivänä julkaisee Vapaus-nimeä kantavan kakkoslevyn. Päästäkseni haastattelua varten oikeaan moodiin, vietän hetken aikaa bändin musavideoita (En ole mitään  ja Tuhottu elämä) katsellen. On myönnettävä, että näin vahvaa ilmaisua harvoin vastaan kävelee. Jos taiteen tehtävä on herättää tunteita, Kaunis Kuolematon on kyllä onnistunut nappiin.

Hetken elämän mysteereitä pohdittuani tartun luuriin ja soitan bändin laulaja-kitaristi Mikko Heikkilälle. Kysyn heti alkuun että miten näistä videoista näin tummanpuhuvia tuli?

– Ne videot poikkeaa hieman mun tekemien tekstien lähtökohdista, enkä oikeastaan koe niitä synkkinä. Pikemminkin maanläheisinä ja helposti lähestyttävinä. Nehän kuitenkin kertoo elämän tosiasioista, mitä jokainen jossain vaiheessa tavalla tai toisella kokee, Heikkilä aloittaa.

Näiden videoiden kaltaista elokuvallista tarinankerrontaa metalliskenessä harvoin näkee. On puhuttelevaa, kun raskaan soundin rinnalla pyörii kuvia menetyksestä, kivusta ja kuolemasta. Vaan eipä bändin musiikillinen ilmaisukaan järin hilpeää ole. Mistä tämä kaikki synkeys kumpuaa?

– Mä oon luonteeltani sellainen pohtija. Tuntuu, että kaikki menee aina sen synkemmän kautta. Ainakin tietyssä määrin. Kun mittarissa on lähes neljäkymmentä, on tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista. Aika luontevasti nämä sitten teksteihin sen enempää miettimättä tulee, Heikkilä kertoo.

Heikkilä jatkaa kertomalla, että debyytti, Kylmän kaunis maailma, oli kansikuvaansa myöten todellakin synkkä ja kuolemakeskeinen:

– Meidän basistikin sanoi, että kun se kuolema on kaiken aikaa niin läsnä, se alkaa jopa ahdistaa. Kun itse niitä biisejä jälkikäteen kelailin ja luin sanoja, alkoi mustakin tuntua aika ankealta, Heikkilä toteaa.

Mies päätyi jopa miettimään, saako hän enää luotua kunnon materiaalia kakkoslevyä varten. Ajan myötä padot kuitenkin aukesivat ja tarinat lähtivät syntymään. Niiden suunta oli kuitenkin toinen:

– Jotenkin tuli sellainen idea elämästä ja ilmaisu vaihtoi suuntaa pahuudesta ja surusta poispäin. Jos ensimmäisellä oikein ryvettiin siellä kuolemassa, tuo tämä uusi levy vähän niitä valonpilkahduksia ja elämän hyviäkin puolia esiin, Heikkilä jatkaa.

Äänimaailmaan bändi on selvästi saanut lisää laajuutta ja monipuolisuutta: on puhdasta laulua, örinää, naislaulua ja viulua. Musiikki on kuulasta ja kaunista. Miten nämä biisit näin rakentuvat?

– Mä näen tämän aika helppona tapana saada annettua ulos se, mitä me ollaan. Meitä on kolme biisintekijää ja varmaan jo siksi lopputuloksesta tulee aika kirjava. Helpoksi ilmaisun tekee myös se, että kahdella vokalistilla pystyy värittämään ja leikittelemään yksittäisen biisin kanssa aika paljon. Mihinkään mestariteokseen me ei kuitenkaan pyritä. Taideteos se on enemmän kun musiikillinen mestariteos, Heikkilä toteaa.

Sen kuuluisan oman soundinsa Kaunis Kuolematon on kuitenkin löytänyt ja kakkoslevylle ajatuksia on jalostettu eteenpäin. Kokonaisuutta on melko vaikea mihinkään lokeroon laittaa, vivahteita kun löytyy ainakin doomista, blackmetallista, deathmetallista...

– Nuorempana sitä yritti kovasti tehdä tietynlaista musiikkia ja ajatuksissa oli aina, että onko tämä sitä mitä haluan. Se oli pitkään vähän hukassa. Nyt meillä on sellainen kokoonpano, johon on saatu kavereita, jotka oikeasti saivat hommat vaan natsaamaan, Heikkilä kertoo.

Bändiä perustaessa kaikki jäsenet olivat vanhoja tuttuja, mutta yhdessä miehet eivät musaa olleet tehneet. Heikkilällä itsellään oli silloin vahva tunne, että nyt lähdetään tekemään sitä vihoviimeistä juttua:

– Me kaikki haluttiin antaa kaikkemme tähän juttuun ja kun se kolahti, se meni näin. Nyt itsestäni ainakin tuntuu että olen viimeinkin löytänyt sen oikean kanavan: tiedän mitä haluan ja se tulee helposti ja ilman paineita.

Heikkilän aiempiin kokoonpanoihin verrattuna suurin ero tässä projektissa on laulukieli, Kaunis Kuolematon laulaa yksinomaan äidinkielellä. Kuinka paljon helpompaa tunteiden ilmaiseminen tällä tavalla on?

– On se helpompaa. Silloin aikoinaan kun treeniksellä ensimmäistä kertaa käytiin mun tekemiä biisejä läpi – joista vissiin kolme olin jo sanoittanut, kysyin Ollilta että mitä jos tehtäis tämä suomeksi?. Näin tehtiin, vaikka en itse ole koskaan juuri tutustunut suomenkieliseen lyriikkaan. Jotenkin luontevasti ne sitten lähtivät syntymään eikä niitä enää lähdetty muuttamaan, Heikkilä aloittaa.

Swallow The Sunin Mikko Kotamäki taisi kerran haastattelussa todeta, että englanniksi voi laulaa kornimpia juttuja kuulostamatta kornilta. Oletko samaa mieltä?

– Olen. Äidinkielen taakse ei pysty samalla tavalla piiloutumaan. Kyllä suomenkieli tuo lyriikat myös paljon lähemmäksi ihan henkisellä levelillä. Tälle toiselle levylle erityisesti, kun tuli niitä valoisampia juttuja, jotka meni ehkä vielä syvemmälle, tuli kyllä sellaisia pieniä häpeän tunteita. Kehtaako sitä oikeasti laulaa näin ja painaa tekstit booklettiin, Heikkilä pohtii.

Sieltä ne kuitenkin nyt löytyy, sekä laulettuna että painettuna. Heikkilä jatkaa:

– Villen (Mussalo, kitara) kanssa tuumattiin että jos ollaan tämänikäisiä, niin kyllä me jo tiedetään mitä halutaan. Jos joku ottaa ne jotenkin muuten, niin sitten ottaa. Onhan näitä kommentteja saanut lukea, jossa joku sanoo tätä noloks musaks ja mä ymmärrän sen kyllä täysin. Toisaalta, kun Tuhottu elämä tuli ulos, saatiin aika paljon palautetta, jossa tuntui oikeasti että ihmiset on sisäistänyt biisin aika syvällä tasolla.

Kun tässä toistuvasti on nostettu esiin tuoreen levyn positiivisempi ilmaisu, on pakko kysyä, miten se Heikkilän mielestä levyllä ilmenee?

– Vapaus on itsessään jo positiivista. Tuntuu että pahoja asioita käsitellään isosti jokaisessa tuutissa. Siinä oikein ryvetään. Elämä on paljon muutakin; tilaa on myös valolle, jos sen vain haluaa ottaa vastaan, Heikkilä aloittaa.

Kansikuvakin on edelliseen levyyn verrattuna siniharmaa ja valoa täynnä. Itse teksteissä levyn pointti ilmenee selkeimmin juuri Tuhottu elämä biisissä:

– Niissä puhtaiden lyrikoiden sanoissa on se pääpointti: “Silmäni suljen / Tunnen kaiken sen kauneuden, / jota en tiennyt olevan olemassakaan / Silmäni avaan uudelleen / näen enemmän kuin pelkän kauneuden / Elämäni totuuden”. Noissa lauseissa kiteytyy mun mielestä koko levyn sanoma.

Tässä nyt on pohdittu pimeyttä ja valoa, kuolemaa ja elämää. Siksi on hyvä päättää haastattelu filosofiseen pohdintaan siitä mitä Kauniin Kuolemattoman ikuisesti elävästä sielusta löytyy:

– Tähän ois helppo vastata yhdellä sanalla: Elämä. En ole mitään -biisin lopussa lauletaan “En ole mitään, en ole mitään”. Tehdessämme biisiä me pohdittiin että voisko sen viimeisen huudon laulaa että “olen kaikki”. Jotain sellaista syvällistä. Se mitä sinne päätyi oli “Olen elämä”. Elämä on rikasta monessa suhteessa, hyvässä ja pahassa. Vaikeuksia on ja niistä mennään voittoon. Säännöt on rikottavaksi tehty, vaikeudet voitettaviksi. Sitä se on, Mikko Heikkilä päättää.

Ulkona päivät pitenevät. Pimeys väistyy.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Vapaus
KOTIPAIKKA
Hamina

JÄSENET
Jarno Uski. Basso
Miika Hostikka - rummut
Ville Mussalo - kitara
Olli Saakeli Suvanto - laulu
Mikko Heikkilä - kitara, laulu


DISKOGRAFIA
Kylmän kaunis kaailma (2014)
Vapaus (2017)
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Kaunis Kuolematon
https://fi-fi.facebook.com/KaunisKuolematon/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1337 Palaa »