Keikkaraportti: Devin Townsend Project, Between The Buried And Me & Leprous. The Circus, Helsinki 28.2.2017

Hieman päältä kello 18 näky The Circusin edessä on melkoinen: jono ovelta ulottuu lähestulkoon Kampin keskuksen sisäänkäynnille. Ilmeisesti ihmiset todella haluavat nähdä norjalaisen Leprousin, sillä illan konserttiin ovet avautuvat kello 18:30, ja norjalaisen progeyhtyeen on tarkoitus olla lavalla jo puolta tuntia myöhemmin.

Jono kuitenkin vetää vauhdilla. Ehkä osittain myös siksi, että illan konsertti on myyty ennakolta loppuun. Nälkävuoden mittaisesta jonosta ehtii sisälle helposti alta puolessa tunnissa.

Sisällä riittää väkeä. Sattumalta vastaan kävellyt Imperiumi-mies Jaakko Nikko toteaakin, ettei ole koskaan nähnyt näin paljon väkeä katsomassa lämppäribändiä. Todellakin, hieman yli kello 19 Leprousin noustessa lavalle The Circus on silmämääräisesti jo aivan täynnä.

Illasta huomaa, että nyt ollaan paikalla tarkkailemassa progea. Koskettimia soittava vokalisti Einar Solberg nimittäin lyö yhtyeensä voimin heti satasen tauluun aloittamalla keikan Coal-albumin Foella. Lavalla meno on heti kättelyssä intensiivistä, ja samalla myös kuullaan illan heittämällä upeimmat laulusuoritukset. Anteeksi vain, Townsend-fanit.

Foea seuraa The Third Law, The Price, The Flood, Rewind ja Slave. Yhtye ei pidättele, vaan lappaa 40 minuutin settiin pelkkää täsmäiskua toisensa perään. Soitto on lähestulkoon kellopelimäisen tarkkaa, mitä nyt rumpali Baard Kolstadin soitto huojuu välillä jopa vaarallisilla sektoreilla. Homma pysyy kuitenkin tiukasti kasassa. Lavalta vyöryy sellaista intensiteettiä, että Leprous olisi ihan hyvin voitu siirtää illan kakkosbändiksi.

Yleisö ottaa Leprousin materiaalin vastaan raikuvin suosionosoituksin, mutta itse kappaleiden aikana ei yleisössä paljoa tapahdu. Ehkäpä ihmiset vain tyytyvät nauttimaan yhtyeen materiaalista. Tuskin sali olisi muuten pakkautunut täyteen heti ovien avauduttua.

 

Sitten alkavat makuerot. Imperiumille keikan kuvanneelta Tuomas Valtaselta tuli illan jälkeen viesti, että Between The Buried And Me oli illan kolmikosta kovin. Itselleni jenkkiyhtye oli kuin taskulämmintä Pirkka-olutta Leprousin tarjoileman kylmän Guinnessin jälkeen. Makuasioita, sanoi kissa kun persiis… No, kyllä te tiedätte.

BTBAM aloitti keikkansa todella vikkelästi Leprousin jälkeen. Roudaus oli niin nopea, ettei tiskiltä ehtinyt edes kokistuoppia hakea. Leprousin keikan viivästyminen vartilla otettiin tässä välissä kiinni todella esimerkillisesti.

Paperilla BTBAM on yhtye, jota meikäläisen pitäisi rakastaa. Poikkoilevan äkkiväärää progea, joka on ladottu täyteen upeita melodioita ja osia. Between The Buried And Me ei kuitenkaan itselleni lähtenyt yhtään tiistaina, lähinnä soundeista johtuen. Jostain syystä The Circusin äänimaailma puuroutui aika paljon yhtyeen aikana. Jos musiikista halusi saada kaiken irti, pitäisi biisit osata ulkoa. Nyt vokalisti Tommy Rogersin ärinävokaalit lähinnä sattuivat korviin, kitarat menivät välillä puuroksi ja kiipparitaustat hukkuivat jonnekin päin miksausta.

Kun soundimaailma ei palvellut keikkaa, tuntui keikka lähinnä puuduttavalta. Bändistä se ei varmasti jäänyt kiinni, sillä BTBAM on kokenut keikkakone, jonka muusikot ovat pirun osaavaa väkeä, eikä tiistain keikka tuntunut yhtyeen suunnaltakaan miltään rutiinisuoritukselta. Mutta nyt ei vain lähtenyt. Yleisö tuntui BTBAMista kuitenkin diggailevan hillityn arvostavasti.

 

Suhteellisen nopea vaihto jälleen, ja Devin Townsend Project nousee jopa hieman etuajassa lavalle kello 21:10.

Illan ensimmäisenä biisinä rullaa Sky Blue -albumin Rejoice. Homma on heti isollaan yhtyeen puolelta, mutta yleisö on myös Townsendin aikana hieman normaalia lauantaituopittelu-menoa varautuneempaa, ainakin alkuun. Townsendilla soundit ovat isoja, mutta myös DTP kärsii samasta soundimaailman puuroutumisesta kuin BTBAM. Tämä siis rokkipoliisihenkisesti mikseripöydän nurkalta tarkkailtuna kommenttina.

Aikaisempiin DTP-keikkoihin nähden illan settilista oli Transcendence-albumin viitoittamasti rauhallisempi kokonaisuus aikaisempiin räiskyviin ja poukkoileviin keikkoihin nähden. Rejoicen jälkeen  kuultiin Ocean Machine -soolon Night, jota seurasi uuden albumin Stormbending sekä Failure. Tunnelma on Townsendin keikaksi jopa suorastaan harras.

Illan settilistaa ei muutenkaan ole pedattu varman päälle, mistä pitää antaa yhtyeelle pisteitä. Perinteisempää juhlaa setissä edustavat oikeastaan kolmikko Supercrush, March of the Poozers ja virallisen setin päättävä Kingdom. Muuten kappaleet, kuten Dark Mattersin Ziltoid Goes Home ja Deconstructionin Planet of The Apes ovat selkeitä villejä kortteja, jotka osuvat tai kyllästyttävät yleisöä.

Encoreja ei illassa tarvitse kauaa odottaa Kingdomin jälkeen, sillä Townsend ei edes poistu lavalta missään vaiheessa. Townsend on illan aikana kiitellyt vuolaasti suomalaista yleisöä sekä viihdyttänyt välispiikeillä, jotka ovat vaihdelleet komiikan ja vakavuuden välillä. Kertoihan mies muun muassa siitä, miten oli katsellut vanhojen miesten varustustuksia suomalaisessa kylpylässä.

Akustisen kitaran kaulaansa napannut kanukki johdottaa koko Circusin yhden miehen tulkintaan Ih-Ah -kappaleesta, joka koomisesti keskeytyy miehen huomatessa eturivissä pussailevan pariskunnan. ”Olen minäkin viriili sinkkumies silloin, kun vaimo antaa minulle pallini lainaan.”

Yleisö elää DTP:n keikassa mukana hienosti alkulämmittelyn jälkeen, vaikka tiistaista onkin kyse. Yleisöstä nousee kädet heilumaan sopivan juustoisissa paikoissa ja laulukin lähtee hienosti. Akustinen kaulassa Townsend kyselee jopa yleisöltä toiveita. By Your Commandia kuullaan pieni pätkä akustisesti (sekä dialogi yleisöstä napatun Ziltoid-nuken kanssa) sekä Life-kappaleesta melkein kokonainen akustinen tulkinta.

Viimeisenä numerona kuitenkin koko bändi palaa lavalle. Encoret päättyvät Transcendencen Higher-kappaleeseen. Luotto uuteen levyyn on kova. Se kannattaa, sillä yleisö elää hienosti mukana myös uudessa materiaalissa.

Townsendin uusittu settilista voi jättää osan väestä kaipaamaan sitä juhlivampaa Townsendia, mutta itselle uusi, hillitympi settilista toimi kovaa. Uudistua pitää, ja DTP on sitä todellakin tehnyt tällä rundilla. Illan yllättäjä oli Leprous, joka on aivan tolkuttoman kova livebändi. Tulisivat jo omalle klubikeikalleen Suomeen. BTBAM puolestaan jäi ainakin itselle hyvin etäiseksi. Lisäksi illan nautinnollisuutta verotti illan soundipolitiikka. The Circusia on ennenkin parjattu soundeistaan, mutta nyt se vasta konkretisoitui omiin korviin.

Lisäkiitos pitää antaa The Circusin arki-illan aikatauluista. Seiskalta ensimmäinen lämppäri ja pääesiintyjä hieman yli kello yhdeksän. Tällä aikataululla ehtii vielä kotiinkin tolkulliseen aikaan. Voi kun homma toimisi aina näin.

Tuomaksen toiset aatokset:

Leprous ei puolestaan tähän osoitteeseen oikein uponnut, ja laulusuoritusten ollessa kyllä ihan mallikasta tasoa, oli ne miksattu liian pintaan. Solbergin falsetti alkoi keikan mittaan jopa vituttaa, mutta osasyy taisi olla alle neljän tunnin yöunissani, jolloin koko päivän kantava teema oli ahistus. Bändi myös seisoskeli puolet keikasta suurin piirtein paikallaan, mutta parin viimeisen kappaleen aikana lähti ja kovaa. Voi kun koko keikka olisi ollut samalla vimmalla.

Between The Buried And Me puolestaan pisti eloisasti heti alusta saakka. Soundien puuroutuminen lienee sijoittumiskysymys, sillä eteen ja oikeaan laitaan parven alle bändi kuulosti helvetin hyvältä. Ja kyllä, biisimateriaalin ainakin jonkinasteinen tunteminen kyllä osaltaan jeesasi keikkanautinnossa.

Devinin poppoo oli kyllä ihan viihdyttävä, mutta jäi kyllä heikoimmaksi vedoksi, mitä olen herralta nähnyt. Välispiikeissä oli väkinäistä makua hetkittäin ja settilista ei ihan itselleni kelvannut, liian monta suosikkia jäi uupumaan. Ehkä keikassa oli vain vähän sellainen fiilis kuin olisi vanhan tutun kanssa kahvittelemassa ja biletystä säästellään sitten Tuskaan. Ihan hyvä, mutta se ei riitä Devinin kohdalla.

Mutta kuten todettu, olin tuona iltana väsynyt ja vihainen ikinuori mies, joten en saanut sinänsä hyvistä keikoista ihan irti sitä mitä moni muu tuntui saavan.

Kuvia illalta:

LEPROUS

 

BETWEEN THE BURIED AND ME

 

DEVIN TOWNSEND PROJECT

© Imperiumi MMVII. Teksti: Niko Kaartinen   Kuvat: Tuomas Valtanen
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1265 Palaa »