Lost In Grey

No nyt lähtee vaikut korvista, kun kotimaasta tarjotaan äärimmäisen vahvasti maalailevaa metallia, josta löytyy örinää, puhdasta laulua, klassista laulua, mahtipontisuutta, mättöä, ihan kaikkea. Levy on uskomattoman visuaalinen matka – kirjaimellisesti – toiseen maailmaan. Tällaista tavaraa ei ihan joka päivä vastaan kävele, se on varma.

Kyseessä on uusi orkesteri nimeltään Lost In Grey, jonka taustalta löytyy power metal -yhtye Thaurorodin kosketinosastosta vastaava Harri Koskela. Maaliskuun 3. päivä miehen säveltämä vaikuttava debyyttilevy, The Grey Realms, on kaiken kansan saatavilla. Julkaisun tiimoilta jalkauduin Kallion Majavaan tapaamaan Harria sekä Anne Lilliä, joka bändissä vastaa toisista naisvokaaleista, biisien teksteistä ja yhtyeen visuaalisesta konseptista. Taustalla soivan Ozzy Osbournen Over The Mountain -biisin osuvasti kuvaavien sanojen mukana pääsin kurkistamaan, mistä Lost In Grey on kotoisin ja mitä kaikkea bändin taustalta löytyy.



PROJEKTISTA TARINAKSI

Lost In Grey lähti alunperin liikkeelle muutamasta biisistä ja pienestä projektinomaisesta ajatuksesta. Harri aloittaa:

– Mulla oli alkuvuodesta 2013 muutama biisi, joista suunnittelin tekeväni EP:n. Kysyin sitten Annelta apuja julkaisun visuaalista ilmettä varten.

– Kuuntelin niitä instrumentaalibiisejä ja niiden pohjalta multa alkoi sitten syntymään sitä tarinaa.

– Siitä se sitten paisui ja aika äkkiä tuli pakko tehdä lisää biisejä. EP muuttui pian levyksi ja sitten piti vielä bändikin laittaa pystyyn.

Harrilla oli heti vahva visio, siitä mitä hän oli tekemässä, ja ajatus nimenomaan tarinamaisesta kokonaisuudesta. Tässä vaiheessa tekstejä ei kuitenkaan muutamaa lausetta enempää ollut olemassa:

– Mulla oli semmonen pääajatus kyllä siinä mielessä ja tarkoitus oli sille EP:lle kysellä vierailevia laulajia, joiden kautta siitä tulisi oikeasti sitä tarinankerrontaa. Tekstejä mulla oli se lause tai kaksi ja Anne tyrmäs ne heti.

– Harri ei ollut puhunut mulle mitään siitä tarinasta, mutta ilmeisesti se oli syöpynyt niin voimakkaasti sinne musiikkiin, joten se syntyi sitten mun mielessä sitä kautta.

Vertasitko sitä sun tarinaa siihen Harrin alkuperäiseen ajatukseen?

– Joo!

– Ennen ensimmäistäkään vertausta huomasi kyllä että me ollaan ihan samalla aaltopituudella, Harri jatkaa.

The Grey Realmsin soundimaailma on todellakin teatraalinen ja rikas – suorastaan elokuvamainen. Kolmen vokalistin käyttö (kolmas on oopperatyyliin laulava Emily Leone) luo voimakkaita mielikuvia, puhumattakaan perussoittimien rinnalla soivista viuluista ja isoista orkestraatioista. Kuinka tällaiset kokonaisuudet oikein lähtevät liikkeelle ja kasvavat kokonaisiksi kappaleiksi?

– Yleensä se on sitä, että mä istuskelen koskettimien ääressä ja tapailen eri juttuja. Nimenomaan niitä teemoja, esimerkiksi pohtimalla miltä jonkun kappaleen maisema voisi näyttää ja mitä siinä tarinallisesti voisi olla mukana.

Jokainen biisi on kuitenkin prosessina täysin erilainen ja koskettimien lisäksi Harri saattaa myös kokeilla akustista kitaraa. Teemojen ja melodioiden fiilistelyä prosessiin kuitenkin vahvasti kuuluu. Mites ne tekstit sitten siihen päälle rakentuvat? Pitääkö niitä vielä sovitusvaiheessa hieroa?

– Kyllä niitä vähän vielä hierottiin ja monesti Harrilla saattoi olla joku ajatus, mihin esimerkiksi tulisi enemmän klassista laulua. Itse mietin sitä kuitenkin pitkälti niiden roolihahmojen kautta.

Levy on siis kokonainen tarina Lillian-nimisestä naisesta, joka yrittää paeta maailman pahuutta paratiisihenkiseen The Grey Realms -maailmaan. Kaikki ei tietenkään mene kuten elokuvissa, joten tarinassa on paljon muutakin. Laulu on kuitenkin juuri Lillianin ja muiden välistä dialogia. Vai?

– Kyllä. Välissä me kaikki kolme saatetaan myös muodostaa kuoro, joka puhuttelee kuulijaa vähän eri tavalla kuin yksittäinen laulaja, Anne toteaa.

Biisit olen itse kuullut, mutta teksteihin en vielä ole päässyt kunnolla sukeltamaan. Kun pyydän Annea kertomaan hieman lisää levyn tarinasta, hän toteaa naurahtaen, ettei nyt lähde spoilausmielessä niitä liiemmin avaamaan. Hyvän ja pahan lisäksi teksteissä on kuitenkin paljon pohdintaa, joka jättää kuulijalle tilaa tehdä omat päätelmänsä:

– Quentin Tarantino on joskus sanonut, että jos miljoona ihmistä näkee hänen leffansa, Tarantino toivoo heidän näkevänsä miljoona eri elokuvaa. Vähän samaa minä tästä toivon, että kukin voi tulkita ne omalla tavallaan ja löytää sen oman juttunsa sieltä.



MAISEMIEN MAALAUSTA

Bändi on nyt talvella ennen levyn ulos tuloa julkaissut YouTubessa muutaman videon, missä kertovat levyn tekemisen taustoja. Yhdessä näistä Harri kertoi saavansa inspiraatiota luonnosta. Miten luonto mielestäsi kuuluu esimerkiksi tällä levyllä?

– Tavallaan mä yritän musiikissa maalata niitä maisemia, esimerkiksi miettimällä minkälainen musiikillinen teema tietyssä ympäristössä voisi olla. Mä tykkään patikoida luonnossa, kalastaa tai istuskella erätulilla. Eihän ne koskettimet siellä kaulassa roiku, mutta kun kotiin pääsee, on pää täynnä ideoita mitä työstää eteenpäin.

Mikäs sinua, Anne, inspiroi kirjoittamaan?

– Tuntuu, että riittää kun avaa nettiselaimen ja lukee uutisia, tulee aihe jos toinen heti mieleen.

Anne jatkaa kertomalla että ennen tätä projektia oli monta vuotta, että hän ei juuri lukenut tai kirjoittanut mitään:

– Tämän bändin myötä oli vissiin sisuskaluihin kertynyt jotain, mitä mä nyt pusken ulos. Se tuli täysin puskista, mutta ihana asiahan se oli löytää tämä puoli uudestaan.

Onhan näitä Winter’s Gateja (Insomnium) ynnä muita, missä kirjat muuttuvat levyiksi tai päinvastoin. Löytyykö pöytälaatikosta jo The Grey Realms -romaani?

– Synopsis löytyy kyllä ja hauskaahan tämä joskus olisi tehdä ihan kirjamuotoon.

Jatkoa on siis tiedossa?

– Minulla on ainakin pöytälaatikko täynnä tekstejä ja niitä haluan työstää eteenpäin. Kun on nää hahmot, voi tavallaan tarkastaa näitä juttuja eri suunnista ja miettiä miten se porukka on tähän maailmaan päätynyt, mennä eteenpäin tai taaksepäin ajassa. On niin paljon ideoita, että pää meinaa räjähtää innostuksesta.

Harrilla alkaa selvästi hiki puskea pintaan ja sävellyskynä syyhytä.

– Kyllä! Seuraava levy on kyllä jo työn alla ja mä uskon, että tuon voi viedä vaikka kuinka pitkälle. Mä luotan kuitenkin siihen, että se tapahtuu levy kerrallaan ja luonnollisesti, Harri kuitenkin toteaa.

– Sehän kaikessa luovassa työssä on hienoa, että voi lähteä yhdestä ajatuksesta liikkeelle, mutta se muuttuu matkan varrella ja siitä tulee jotain ihan muuta. Älytön ajatushan se on, että sulla on idea ja se pitää sitten toteuttaa. Ei, se on prosessi joka elää, Anne jatkaa.

– Suunnitelmia on vaikka kuinka, eri asia on sitten missä järjestyksessä ja miten ne tehdään. Jatkoa kyllä on tulossa, Harri lupaa.

Visuaalinen ilme oli heti alkuun bändille tärkeä, ja siihen on myös satsattu. Harri kertoo, että jo silloin kun ajatuksissa oli vain EP, ideana oli että teos toimisi pelkästään visuaalisena teoksena. Lienee myös todella tärkeätä miltä Lost In Grey näyttää lavalla. Vai?

– Kyllähän tässä pitää pyrkiä astetta teatraalisempaan juttuun. Paljon tätä on kyllä päässä pyöritetty, mutta paljon riippuu tietysti keikkapaikasta. Kuitenkin me halutaan, että tämä on tulevalle yleisölle vähän muuta kuin peruskeikka.

Teidän aikomus on siis lavalla nimenomaan herättää eroon nämä hahmot sieltä tarinan sisältä?

– Joo. En minä ajattele, että lavalla olisin Anne. Kyllä minä olen Lillian. 

Se helpottanee myös katsojan samastumista, kun esittäjä astuu täysillä sisään rooliinsa. Keikkoja bändi ei vielä ole julkaissut, mutta bändillä on siis vakaa aikomus valloittaa myös lavat. Tällä kattauksella on varmasti myös tilausta kansainvälisillä markkinoilla.

– Kyllä se alusta asti on ollut mielessä, että halutaan levittäytyä niin laajalle kuin vain mahdollista. Realisteja halutaan kuitenkin olla, eli Marsiin tai kuuhun ei olla lähdössä. Pääpointtina kuitenkin se, että halutaan saada tämä niin laajalle kuultavaksi kuin mahdollista, Harri toteaa.

Se on varmasti aika kiitollinen tilanne, että saa viedä omaa musiikkia kaiken kansan kuuluville?

– Se on tämän koko homman parhaita puolia selkeästi. Samalla tavalla sitä itse on aina tohkeissaan bändien levyistä ja nyt mä koen jatkavani tätä perinnettä. Kun se sävellyskäsi alkaa syyhytä, on mulla semmonen fiilis, että tätä soihtua haluan viedä eteenpäin. Jos joku löytää tästä oman juttunsa, on kyllä aika hienoa, Harri julistaa.


 

VIELÄ VÄHÄN LUOVUUDESTA

Kun itse ei ainakaan musiikillisesti ole millään muotoa luova ihminen, on pakko kysyä: kuinka syvä se ihmisen luovuuden kaivo oikein on?

– Se on ehkä pohjaton, mutta ei sieltä mitään väkisin pidä pusertaa, Anne aloittaa.

– Säveltäjänä mulla on kyllä luotto siihen, että se muste sieltä sävellyskynästä ei lopu, mutta samalla se on taiteilijalle se suurin pelko. Siksi on kova polte tehdä näitä juttuja, Harri lisää.

– Minä olen kanssa huomannut, että sitä juttua pitää vähän uskaltaa vaihtaa. Välillä pitää valokuvata, välillä kirjoittaa. Ei kuitenkaan väkisin, vaan tehdä sitä mikä tuntuu oikealta, Anne toteaa.

Kerron joskus lukeneeni eräästä 1900-luvun alkupuolen kirjailijasta, jonka tekniikka oli sitä että hän kirjoitti romaania tuhat sanaa päivässä. Aivan sama missä päin tarina oli, kun ne “päivän sanat” tulivat täyteen. Kirjoittamista jatkettiin seuraavana päivänä. Tämänkaltainen lähestymistapa ei kuitenkaan Harrista kuulosta toimivalta:

– Mä uskon, että jos se luovuus perustuisi vain siihen että “lähdenpä tästä säveltämään”, sitä alkaisi hyvin nopeasti toistaa itseään ja silloin siihen itsekin turtuu. Parempi hullutella ja kokeilla asioita.

Tyylejä on varmasti yhtä monta kuin on tekijöitäkin.

– Itselläni saattaa usein olla taukoa, ettei sävellä yhtään mitään. Kunnes sitä yhtäkkiä säveltää yöt läpi. Vuodenajat vaikuttavat myös ja talvi on se suurimman luovuuden aikaa. Kuka nyt jaksaisi istua sisällä säveltämässä, jos ulkona paistaa aurinko.

Loppuun vielä se pakollinen vakiokysymys, jonka vastaamisen Harri mielihyvin luovuttaa kauniimman sukupuolen edustajalle. Mitä löytyy Lost In Greyn sielusta?

– Lost in Greyn sielusta löytyy elämän moninaisuus. Aika monesti me saatetaan tarkastella elämää hyvin mustavalkoisesti, mutta mustan ja valkoisen välillä on loputon määrä sävyjä. Ja vaikka sinne sävyjen väliin saattaa eksyä, on se kuitenkin paljon rikkaampi kokemus nähdä kaikki ne sävyt eikä vain sitä mustaa ja valkoista.

Eipä Lost In Greyta paremmin voi varmasti kuvailla – sävyjä sen teatterimetallissa todellakin riittää. Jotenkin se Ozzyn biisi jäi myös mieleni perukoille humisemaan, matkasta jonnekin muualle siinäkin lauletaan. Sitä samaa näkisin myös Lost In Greyn levyn edustavan. Imperiumi kiittää.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

The Grey Realms
KOTIPAIKKA
Hyvinkää

JÄSENET
Harri Koskela - laulu, koskettimet
Anne Lill - laulu
Emily Leone - laulu, viulu
Miika Haavisto - kitara
Aapo Lindberg - basso
Joonas Pykälä-aho - rummut


DISKOGRAFIA
The Grey Realms 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Lost In Grey
http://www.lostingrey.fi/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 653 Palaa »
Bookmark and Share