Firewind

Kreikan ihme, Firewind, on palannut ja on tällä hetkellä varsin eläväinen. Yhtye on viime vuodet elänyt säästöliekillä hienoisen motivaatiopulan vuoksi sekä pääpiru Gus G:n keskittyessä soolomateriaaliinsa. Vuoden 2016 aikana kadoksissa ollut kipinä löytyi uudestaan ja tuloksena on tammikuussa julkaistu kahdeksas studiolevy, Immortals.

Immortalsin julkaisu katkaisi yhtyeen pisimpään kestäneen tauon täyspitkien levyjen nauhoituksien välissä, ja Gus G. itse tuntuu olevan varsin ylpeä aikaansaannoksesta. Istahdin alas miehen kanssa ennen illan keikkaa Wienin Szenessä. Kitarasankari kertoi, kuinka Immortalsin konsepti syntyi ja kuinka levyä seurannut kiertue Keski-Euroopassa on edennyt.

 

MUINAISET TUULET

Saavun paikalle sovittuun aikaan Szenen pääsisäänkäynnin tuntumaan ja tavoitan Firewindin kiertuemanagerin. Pian kuitenkin selviää että yhtyeen aikataulu soundcheckin, VIP-fanien tapaamisen ja lähestulkoon kaiken suhteen ei ole mennyt täysin putkeen. Loppu hyvin ja silleen, ja pienoisen odottelun suhteen pääsen samaan tilaan Gus G:n kanssa. Rajatun ajan vuoksi käyn suoraan asiaan mitä leppoisimman kreikkalaismiehen kanssa. Immortals-levyn tematiikan takana on pala muinaiskreikan historiaa Salamiin- ja Thermopylain taisteluista. Aihetta oli synnytelty muutama vuosi ennakkoon.

– Monet tapaamamme fanit ovat ottaneet puheeksi, että Kreikan historiaan pohjautuva konseptilevy sopisi hyvin Firewindille. Meille kreikkalaisille vanhat tarut ja kertomukset maamme historiasta ovat tärkeä ja iso osa kulttuuria. Salamiin- ja Thermopylain taistelut sisältävät paljon kiehtovia yksityiskohtia ja legendoja, aiheeseen oli sen vuoksi helppo päätyä.

Myös ajatusmaailmaa uutta tulevaa levyä kohtaan haluttiin hieman uudistaa, joka auttoi myös löytämään sammumaan päin olleen kipinän uudestaan. Gus G jatkaa:

– Olen viime vuonna keskittynyt enemmän oman soolourani kehittämiseen. Firewind on mennyt viime vuodet säästöliekillä, koska huomattiin, ettei samanlaista tunteenpaloa ja kipinää tuntunut löytyvän uuden materiaalin tekemiseen. Palava halu tehdä jotain uutta on kuitenkin se tämän bisneksen tärkein asia. Jos halu tekemiseen katoaa, ei mistään tule mitään. Konseptialbumi tuntui oikealta tavalta tehdä uusi Firewind-levy. Amon Amarth ammentaa aiheensa skandinaavisista tarustoista, Sabaton tahkoaa sotateemaa, mikseipä siis mekin hypättäisi ainakin yhden levyn ajaksi samaan junaan. Tällaiset aiheet ovat metallimusiikissa usein esillä.

Kun materiaalia alettiin raapimaan kasaan, Gus G sai apua Dennis Wardilta.

– Ajattelin tällä kertaa, että olisi hyvä työstää materiaalia jonkun muun kuin oman laulajani kanssa. Dennis Ward oli paras vaihtoehto. Hän innostui täysmittaisesta konseptialbumista välittömästi.

Saksalainen Henning Basse on jo ennestään tuttu vokalisti Gus G:lle soolobändistä, ja onpa Basse kerennyt piipahtaa Firewindin riveissäkin hetkellisesti kymmenen vuotta sitten. Kun hänen edeltäjänsä Apollo Papathanasio lähti muille mannuille, valikoitui Basse vaivatta seuraajaksi hoitamaan lauluosuudet seuraavalle Firewind-levylle.

– Henning Basse oli itsestäänselvyys minulle vokalistiksi seuraavaa Firewindin levyä ajatellen. On myös pienoinen ihme, että oman soolourani lisäksi sain hänet laulamaan Firewindiin, koska hän on kuitenkin niin lahjakas esiintyjä ja laulaja, että hänelle olisi varmasti kysyntää monissa bändeissä. Oli myös ilmeistä pyytää tuttua vokalistia liittymään Firewindin riveihin sen sijaan, että etsisi täysin uuden kaverin jostain, opettelisi uuden kemian ja niin edelleen.

 

MENNEISYYS, NYKYHETKI JA TULEVAISUUS

Firewind tahkoaa paraikaa Euroopan-kiertuetta. Kitarasankari myöntää, että paluu täyspitkän Firewind-kiertueen pariin meinasi aluksi jännittää. Konserttipaikoiksi valittiin tarkoituksella pienempiä, tuttuja klubeja isoista kaupungeista.

– Paluu Firewindin kanssa meinasi jännittää aluksi paljonkin. Me ei oltu yhtään varmoja, kuinka fanit ottaisivat meidät vastaan ja onko bändi vielä relevantti. Joka tapauksessa kiertueen tähänastiset kymmenen päivää ovat olleet mahtavia. Sveitsin-keikka oli mieletön ja keikka Lontoossa varmasti paras keikkamme siellä koskaan. Jokaisen illan tähän asti voisi listata omaksi highlightiksi. Pienemmissä klubeissa pääsee yleisön kanssa niin hyvin kontaktiin, ja eihän me oltu yhtään varmoja, saisimmeko isot konserttisalit täyttymään.

Fanikunta on ottanut Immortalsin vastaan hyvin. Settilista kiertueelle haluttiin rakentaa pitkälti albumia myötäileväksi, ja Immortalsin Euroopan-kiertueelle se syntyi yhteistuumin.

– Kun alettiin miettiä kiertueella soitettavaa materiaalia, ajateltiin heti, että Immortalsilta  soitetaan paljon. Me valikoitiin levyltä seitsemän biisiä ja loppu haluttiin best of -meininkiä, jokaiselta levyltä jotain.

Fanien reaktiot ovat olleet Gus G:n mukaan paikoitellen mykistyttäviä, hän jatkaa:

– On ollut aivan mahtavaa huomata, kuinka uudet biisit ovat toimineet yleisöön. Porukka on laulanut biisejä mukana samalla tavalla kuin vanhempia ralleja. Me järjestetään tällä kiertueella joka paikassa VIP-lippulaisille meet & greet -tapaaminen ja Immortalsia on poikkeuksetta hehkutettu. Oli siis mielestäni onnistunut veto valita levyltä noin paljon materiaalia settiin. Olen aikaisemmin pyrkinyt muuttamaan settilistaa keikkojen välillä, jos jotkut biisit ovat tuntuneet livenä enemmän vihastuttavan kuin ihastuttavan, mutta nyt ei ole sellaista tarvinnut tehdä. Ollaan pidetty lava-aika 90 minuutissa, se toimii hyvin.

Firewind julkaisi esikoislevynsä 15 vuotta sitten. Totutusta Firewindin tyylisuunnasta ei ole juurikaan rönsyilty levyjen välissä suuntaan tai toiseen. Gus G summaa seuraavaksi ajatuksiaan Between Heaven And Hellin ja Immortalsin välisestä ajasta.

– Tuona aikana on luonnollisesti tapahtunut todella paljon siistejä juttuja. Kun aloin työstää esikoislevyä, oli monet asiat uutta ja ihmeellistä, monet ihmiset tässä bisneksessä tuntemattomia ja niin edelleen. Olen pyrkinyt koko ajan saamaan lisää oppia koko tämän musiikkibisneksen saralta ja soittamisen suhteen. Ehkä suurin muuttuminen asenteessani on se, että pyrin nykyään keskittymään lopputulokseen koko ajan enemmän ja enemmän.

Vaikka tekemiseen pyritään keskittymään enemmän ja enemmän, peräänkuuluttaa Gus G myös, että otteessa pitää säilyä tietty rentous.

– Nykyään osaan ottaa myös asioita rennommin. Kai se on varmaan jonkinlaista itsevarmuutta, mikä tulee vuosien mittaan samalla, kun alkaa oppia asioita enemmän ja tekeminen karttuu. Olen edelleen hyvin nälkäinen musiikin tekemisen suhteen ja kiertämisen. You have to stay hungry but humble, sanoisin.

Tulevaisuuden suhteen hänellä on seuraavaa sanottavaa:

– Kun tämä kiertue päättyy, minulla on omia soolokiertueita tulossa tälle vuodelle. Kesälle olisi suunnitteilla Firewindin kanssa festarivetoja, jossa voidaan soittaa uutta materiaalia isoille yleisöille. Etelä-Amerikka olisi sellainen mantere, jonne todella haluaisin Firewindin kanssa, mutta aina pitää koittaa mennä pala kerrallaan. Nyt kun Black Sabbath on kuopattu, niin Ozzy-kuviot ovat myös avoinna, hän mainitsee hieman varoen.

– Ja johan nyt toki sinne Pohjolaan päin olisi huippua päästä takaisin. Viimeiset soolokeikat siellä jättivät todella hyviä muistoja. Iso käsi ja terveiset teille kaikille!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Immortals
KOTIPAIKKA
Kreikka / Yhdysvallat / Saksa

JÄSENET
Gus G. – kitara, taustalaulu
Henning Basse – laulu
Petros Christodoulidis – basso, taustalaulu
Bob Katsionis – koskettimet, taustalaulu
Johan Nunez – rummut


DISKOGRAFIA
Nocturnal Symphony (demo) 1998
Between Heaven and Hell 2002
Burning Earth 2003
Forged by Fire 2005
Allegiance 2006
The Premonition 2008
Live Premonition 2008
Days of Defiance 2010
Few Against Many 2012
Apotheosis - Live 2012 2013
Immortals 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Century Media. Live: Samuli Keskitalo
http://www.firewind.gr/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 542 Palaa »