Wolfheart

Tuomas Saukkosen vuonna 2013 perustama Wolfheart nousi Feeniks-linnun lailla miehen aiempien bändien tuhkasta. Heppuhan kuoppasi silloin kertaheitolla kaikki käynnissä olleet bändinsä, Before The Dawnin, Black Sun Aeonin, Routasielun ja mitä näitä nyt oli. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, Wolfheart porskuttaa kaasu pohjassa eteenpäin ja julkaiseen maaliskuun 3. päivä kolmannen levynsä Tyhjyys. Haastattelua edeltävällä viikolla ukot palasivat vajaan kuukauden mittaiselta Euroopan-rundilta, jossa matkakavereina olivat Insomnium sekä Barren Earth, joten takaisin arkeen ja päivätöihin palannut Saukkonen on leppoisalla tuulella, kun tapaamme yhdessä Stadin kuppiloista. Tavoitteena on keskustella hieman tulevasta levystä, mutta kun pitkän rupeaman musiikin monitoimimiehenä tehneen äijän kanssa kerran pääsee rupattelemaan, tulee siinä sivuttua vähän muitakin asioita.

 

ROCK ‘N’ ROLL GLAMOURIA PARHAASTA PÄÄSTÄ

Aloitetaan kuitenkin juuri päättyneestä rundista. Kuinkas se "niinku omasta mielestä" meni?

– Hyvin meni. Nyt oltiin vain 20 päivää, eli aika lyhyt rundi tämä oli. Edellisellä Swallow The Sun -rundilla kierrettiin kuukausi ja olin sillä myös kiertuemanagerina. Sitä virhettä en kyllä enää tee, siinä kun ite joudut vastaamaan ihan kaikesta. Tämä oli kyllä aika helppo rundi.

Keski-Euroopassa hommat ovat isojen toimijoiden hallussa ja siellä asiat pääsääntöisesti toimii. “Mitä iisimpää, sen siistimpää”, sanotaan ja entisen itäblokin maissa mennäänkin sitten ihan omilla säännöillä...

– Se on niin siistiä kun on oma valuutta ja monessa paikassa otat paidasta sen kaksi euroa pataan, koska normi hinnat on paikallisille liian kalliita ja sitten sulle valitetaan kuitenkin kalliista hinnoista. Kun keikkaliksa pitää hakea, pitää löytää se promoottori joka on vähiten kännissä ja siinä vaiheessa sitä miettii, että uskaltaako sitä edes kysyä.

Kun äijä tätä hommaa on tehnyt sen toistakymmentä vuotta, luulisi matskua olevan kasassa vähintään yhdelle kirjalle?

– Kun ei oikeastaan edes ole. Mä pysyn paljon omissa oloissani, enkä yksilläkään jatkoilla ole messissä. Saatan vartin siinä dösän ala-aulassa istua, missä dokaaminen alkaa heti kun bussi liikahtaa. Kun eka Ukkometso tulee stereoista, voi mennä nukkumaan.

Kiertueella se itse keikka on kuitenkin vain pieni osa sitä elämää, mutta lomaa arjen piharakennustöistä se kuitenkin on, eikä edes safkaa tarvitse juuri itse miettiä.

– Joo. Pari keissiä siinä ehtii ehkä kantamaan sisään, jos on tosi skarppina. Enemmän jos tekee, alkaa se ärsyttää muita. Koko päivä on pitkälti odottelua. Sulla on se kahdenkymmenen minuutin soundcheck, jonka jälkeen odotat keikkaa. Kun nyt esimerkiksi oltiin eka bändi, venaat sitten keikan jälkeen kolme tuntia, että voit kantaa ne kaks keissiä takaisin.

Hohdokkaaltahan tämä rock’n’roll -glamour kieltämättä kuulostaa kaltaiselleni maallikoille, totean naurahtaen. Tämä viimeisin rundi oli paitsi helppo, selvästikin myös menestyksekäs. Moni ilta oli loppuunmyyty ja jengiä oli keikoilla muutenkin kivasti:

– Insomniumista on tullut aivan helvetin iso bändi ja se on tosi siistiä. Muistan kuinka Before The Dawnin ekan levyn aikoihin tehtiin ensimmäiset kimpparundit Suomessa ja myytiin ihan jämämestoja. Siitä lähtien levy levyltä ja rundi rundilta, homma on kasvanut eikä mikään ole niillekään tullut ilmaiseksi.

Yhteensä yksitoista keikkaa oli loppuunmyytyjä ja esimerkiksi Lontoossa Insomnium myi paremmin kuin Amorphis:

– Osa venueista tällä kiertueella oli vielä samoja, missä Insot Dark Tranquillityn kanssa kiersi viimeksi ja sillä kiertueella ne eivät myyneet loppuun. Nyt myytiin, vaikka lippujen hinnat oli aika tanakat. Mitenkään ei oikeastaan voi kiertää sitä faktaa, että ne on menny isolleen.

Suomimetallilla menee siis hyvin, ja tähän kelkkaan Wolfheart ja Barren Earth tällä kertaa pääsivät hienosti peesiin. Rättikin kävi hyvin kaupaksi, joten persnetoksi kiertue ei ainakaan mennyt. Hyvään vauhtiin Wolfheart on neljässä vuodessa päässyt:

– Ei tätä silloin ihan nollasta onneksi tarvinnut aloittaa. Kyllä sen tuolla reissussa taas huomasi, kun jengiä tulee kysymään Before The Dawnista ja haluaa vanhoihin levyihin nimmaria. Se on helpottanut tosi paljon ja kerrankin on käyny tosi paljon hyviä juttuja, kun aiemmin on kaikki ollu niin saatanan vaikeaa.

Vaikeuksia mies varmasti on saanut vuosien aikana kohdata ja niihin se Before The Dawnkin taisi vähän kaatua. Saukkonen kertoo bändin jääneen vielä aika harmittavaan tilanteeseen, kun käsillä oli juuri ne hetket, kun sitä omaa rundia olisi pitänyt alkaa tehdä. Paljon olisi bändillä vielä ollut otettavaa, mutta homma vain meni monella tapaa mahdottomaksi. Yhden keikan mittaisen paluun Before The Dawn kuitenkin kesän John Smith -festareilla tekee. Mites tässä näin pääsi käymään?

- John Smithin promoottori on tuttu hahmo ennestään ja se on useamman kerran kysellyt meitä soittamaan. Mä en kuitenkaan koskaan ollut edes kysynyt jätkiltä jos lähettäisi heittämään keikka, enkä kyllä edes ole tiennyt keneltä kysyä, kun se kokoonpano vähän vaihteli matkalla.

Tämän vuoden festarille kysymys tuli jälleen ja mies tuumasi, että nyt niiltä kavereilta on jo pakko kysyä innostaisiko:

– Olisihan se ollut aika vaikea selittää, jos en ois kysynyt. Jos vaikka baarissa ois törmätty ja ne ois tästä kuullu. Mä kuitenkin ajattelin, että ei ne kuitenkaan lähde, mutta kaikki oli heti ihan messissä ja niin se sitten meni. Kymmenen vuotta tulee Deadlightin ilmestymisestä ja vähän sen nimissä me nyt sinne mennään.

Before The Dawn oli pitkään iso osa Saukkosenkin elämää, joten on pakko kysyä, onko missään vaiheessa tullut bändiä ikävä?

– Ei sitä aikaa enää haluais elää uudestaan, mutta biisejä on totta kai ikävä. Nytkin on Wolfheartin tiimoilta paljon asioita menossa ja se on kuitenkin sellaista aika puhdasta ja kylmää toteuttamista, jolla rakennetaan tätä jatkumoa. Tää on nyt sit sellainen keikka mikä ei liity mihinkään.

Ennen tätä keikkaa ei treenaamista lisäksi ole mitään velvollisuuksia, eikä keikan jälkeenkään kukaan odota oikeastaan mitään. Tavallaan aika unelmakeikka:

– Pääset tapaamaan jätkiä, joita et välttämättä muuten tapaa. Pääset soittamaan biisejä mitä et pitkään aikaan ole soittanut, tai ehkä soittanut ikinä. Kukaan ei tule kysymään mitään, käyt vain soittamassa keikan ja jo sellaisena siitä tulee tavallaan kohokohta. On kesä, otetaan vähän pyroja messiin ja soitetaan. Vähän niin kun joku leirikoulu.

Itse en ainakaan muista miehen missään vaiheessa sulkeneen pois mahdollista Before The Dawnin paluuta. Vai sanoitko koskaan “ei ikinä?”

– En. Se ois hölmöä. Levyä sieltä ei ikinä tule… tai mistä mä sen tiedän. Se ois aika noloa, jos se sit tehtäis.

Ikimuistoinen keikasta varmasti tulee - paitsi bändille, myös faneille:

– Joo, tää kasaa vielä sen porukan. Juhohan (Räihä) on miksannu kaikki Wolfheartin levyt ja on ollut kitaristinakin useammalla reissulla. Attea (Palokangas)  ja Larsia (Eikind) en ole paljoa viimeiseen viiteen vuoteen nähnyt, paitsi vahingossa. Bändi on vähän kuin duunipaikka. Kun sen musan ottaa siitä veke, ei sitä tule lähdettyä niiden kanssa keilaamaan tai pelaamaan sulkapalloa. Ei tästä voi tulla muuta kun hienoa.

 

TYHJYYS JA SEN LUOMINEN

Siirrytään tästä suoraan nykyhetkeen ja tulevaan levyyn. Ensimmäisen, Winterborn -levyn teit pitkälti yksinäsi…


- ...Paitsi kitarasoolon, Saukkonen keskeyttää. Siinä oli Mika (Lammassaari) mukana ja vastedes pitää aina muistaa se mainita.

...ja kaiken muun Saukkonen teki itse. Toisella albumilla Lammassaari oli mukana jo säveltämässä. Miten tämä kolmas tehtiin?

– Tässä otettiin vähän askeleita taaksepäin. Yhdellä biisillä on omien riffieni lisäksi Laurin (Silvonen) riffejä, mutta muut on sitten täysin mun tekemiä. Kaikki olisi voinut ujuttaa niitä ideoita sisään, mutta aikataulut ei vaan natsannu. Henkilökohtaisesti mulla ei ollut mitään sitä vastaan, mutta nyt se jäi siihen yhteen biisiin. Studiossa jokainen toki soitti omat osuutensa.

Saukkonen sävelsi levyn biisit Ateenassa, jonne hän kitaran kanssa lähti talvilomaa tappamaan:

– Tavallaan sitä oli säätämässä siellä omassa pikku universumissa ja se on kyllä paljon siistimpää, kuin että kaikki olisi studiossa hikoilemassa. Tämä toimii paremmin myös lopputuloksen kannalta, kun itse pystyy sitten studiossa tavallaan tuottajan ominaisuudessa keskittymään muiden soittamisen kuuntelemiseen.

Tyhjyys syntyi loppujen lopuksi suhteellisen helposti, erityisesti, jos vertaa siihen debyyttiin, jossa äijällä itsellään oli se koko paketti sylissä.

– Silloin ei ollut mitään aikataulua, kun julkaisusta saatikka levy-yhtiöstä ei ollut mitään hajua. Rummut tuli tehtyä kahteen kertaan kun pari filliä jäi harmittamaan. Kun sitä aikaa on, tulee usein hierottua ihan turhaan. Nyt pääsoittimet vedettiin narulle seitsemässä päivässä.

Tyhjyys eroaa myös soundillisesti hieman aiemmista levyistä, tällä kun taustasoundit on  huomattavasti isommassa roolissa kuin koskaan aiemmin. Kuinkas nyt näin?

– Se oli ihan päätös. Synien tekeminen on mageeta, kun kerros kerrokselta rakennat sitä täytekakkua. Itse en ole koskaan musan teoriaa ole jaksanut opetella, vaikka osaankin soittaa. Pianosta esimerkiksi tiedän lähinnä sen, että siinä on mustia ja valkoisia koskettimia joilla saa kivoja ääniä aikaiseksi. Mulle sen tekeminen on sellaista siistien juttujen etsimistä. Ihan kivaa sillä saa aikaiseksi, mutta jotain kiviä jää aina kääntämättä.

Tällä kertaa ammattiapua saatiin bändin ulkopuolelta, kun Shade Empiren Olli Savolainen lähti mukaan:

– Kerran aiemmin olen vastaavaa kokeillut yhden toisen kanssa ja se meni tosi pahasti metsään. En voinut uskoa, että meidän musasta saa niin nightwishiä. Sen jälkeen ajateltiin kyllä että tätä ei lähdetä enää kokeilemaan. Nyt juttelin Ollin kanssa ja se kuunteli biisejä ja kertoi mitä sille niistä tulee mieleen. Siihen tuli nyt sellaista leffamaista maalailua.

Mies jatkaa toteamalla, että soturikama sopii kyllä Turisakselle mutta ei Wolfheartille ja se onnistuttiin hyvin välttämään. Oikean balanssin löytäminen lienee kuitenkin aika kova haaste, että ei mennä liian mahtipontiseksi:

– Isompi on parempi, mutta meillä on yksi asia mikä suojelee siltä. Se kitara-basso-balanssi on tosi tärkeä. Olli teki vaikka mitä juttuja, mutta antoi meille kuitenkin vapaat kädet käyttää niitä miten halutaan. Paljon siinä kyllä meni mutelle, ihan vaan koska halusin tietyissä kohdissa kitaran tekevän sen duunin. Joka paikkaan voi lisäillä jotain ja panhuilu voi soida tai patarumpu kumista. Rajojahan tossa ei ole, vaikka Wintersunilla ne vissiin tuli vastaan. Tukkoon sen helposti voi vetää, mutta mulle on tärkeää että ne kitarat murjoo siellä koko ajan ja niitä ei mikään saa peittää.

Kitarasoundi Wolfheartilla todellakin on murjovan jykevä ja se erottaa bändin monesta muusta vastaavasta. Mitäs sen takaa oikeasti löytyy?

– Tämän tyylistä musiikkia ei varmaan kukaan tee A- ja G-vireestä. Se on aika kikkailua. Mulle C-vireinen kitara on ihan mandoliini nykyään - tältä tieltä ei enää ole paluuta!

Aiemmista haastatteluista olen lukenut, että mies työstää aina ensin biisit valmiiksi ja vasta sitten alkaa miettimään sanoituksia. Tämä kuulostaa jotenkin hieman kummalliselta, koska ne sanat kuitenkin määrittävät paljon siitä biisistä. Saukkonen kuitenkin toteaa, että millään muulla tavalla hän ei tätä ole ikinä osannut tehdä, vaikka sitäkin on yritetty. Mies vain yksinkertaisesti ryhtyy maalaamaan mielikuvia musiikin keinoin:

– Maalaaminen on tosi hyvä termi, koska kyllähän mä siinä vaiheessa kuitenkin tiedän mistä ne tekstit aikanaan tulevat kertomaan. Mutta ennen kun biisi on valmis, ei niillä sanoilla oikeastaan ole mitään väliä ja kappale kuitenkin rytmittää ne lyriikat.

Miten tämä maalaaminen sitten käynnistyy?

– Mulla on esimerkiksi nyt pari päivää pyörinyt sellainen kela päässä. Se lähtee rummuista, sit siihen tulee kitara - vaikka riffiä en vielä tiedä, tietynlaiset laulut ja mä tiedän että se tulee toimimaan livenä, koska siinä on sellainen tempon muutos. Tommonen kela voi vain pyöriä päässä ja ajatuskin että alkais kirjoittamaan tekstejä, tuntuu tosi oudolta.

Miehelle biisit ovat kuin still-kuvia, leffajulisteita tai kohtauksia. Mielikuvia, joihin mies aina palaa ja niistä ne sanatkin sitten lopulta syntyy:

– Studiossa mä sit vaan kirjotan ne ideat puhtaiks. Ei siinä montaa päivää mene, kun levyn sanoittaa valmiiksi.

Vaikka ne tekstit tulevat vasta lopuksi, on niillä kuitenkin miehelle suuri merkitys. Kyse ei siis ole vain siitä, että sinne pitää saada “jotain”, millä biisin voi määrittää valmiiksi:

– Tällä levyllä esimerkiksi on itselleni hyvin tärkeitä sanoja ja levyltä löytyy biisejä, mitkä sanojen pohjalta muodostuu sellaisiksi, mitä ei todellakaan tulla soittamaan livenä. Tuore videobiisi Flood esimerkiksi on sellainen. Kun sanat olivat valmiina ja rupesin äänittämään, ilmoitin saman tien kundeille että tätä ei muuten vedetä livenä.

Miksi? Biisihän toimisi aivan varmasti livenäkin:

– Se menee vaan jonkun rajan yli. Hölmöähän se on sanoa, että on asioita mitä ei sanota ääneen, kun niistä on kuitenkin tehty biisi. Siitä tuli vielä mun mielestä kauhean hyvä biisi ja mä muistan kuinka mä siellä Zeusin raunoiden kupeessa sitä demotin itsekseni ja mietin että tää ei kyllä sovi yhtään tähän juttuun.
 

Floodia ei kuitenkaan voinut jättää pöytälaatikkoon:

– Biisit tehdään kuitenkin, jotta ne sitten aikanaan julkaistaan osana jotain kokonaisuutta. Siinä mä sitten mietin, että kumman mä kaivan esiin, Black Sun Aeonin vai Dawn Of Solacen. Kun mä myöhemmin soitin biisin kundeille, sieltä tuli kolmen tyypin veto-oikeus, että se tulee levylle.

Sieltä se Flood siis paikkansa löysi ja biisistä tehtiin vielä musavideokin. Videolla pääosassa on suomalainen talvimaisema: lunta, puita ja erämaata. Wolfheartia ei suotta ole winter metaliksi kutsuttu, joten pakko kysyä mikä tässä talvessa niin viehättää?

– No, mieti nyt Suomen kesää: Magnum-jätski ja pilottilasit. Jos sä silloin teet musaa, se ois kaikki Sabatonia. Tämä talvi mikä meillä esimerkiksi nyt on täällä, ei inspiroi yhtään, mutta sitä tavallaan kirjoittaa siitä mielikuvasta mikä sulla on talvesta. Siellä Ateenassa tuli oikeasti ikävä Suomen talvea ja päässäs glorifioit sen kaiken. Kesässä ei ole mitään kontrastia. Talvi taas on tyly, mutta kaunis vuodenaika. Lisäksi mulle talvi on aina yhtä kuin loma. Se arki rauhoittuu siinä luonnon mukana.

 

TERVETTÄ MENOA

Vuosien saatossa Saukkonen on tullut tunnetuksi toimeliaana miehenä. Joku vuosi ukko oli jopa niin toimelias, että äijän bändeiltä tuli vuoden sisään kolme levyä. Näin jälkikäteen mies kuitenkin myöntää, ettei siinä ollut oikeastaan mitään järkeä. Viimeiset vuodet projekteja on kuitenkin ollut vain tämä yksi, Wolfheart. Tuntuuko oudolta kun niitä muita projekteja ei ole ollut käynnissä?

– Ei oikeastaan. Silloin nää bänditouhut vähän otti päähän, että piti saada niitä henkireikiä. Nyt hommat toimii ja kaikki on lähtenyt niin hyvin liikkeelle, et se on pitäny kiireisenä.

Bänditouhujen lisäksi Saukkonen toimii myös stage-managerina esimerkiksi Nummirockissa, joten tekeminen ei todellakaan lopu. Tuntuuko koskaan, että nyt saa nämä musahommat riittää ja keskityn vain rakentamaan niitä pihoja:

– Yhden kesän kun niitä pihoja tekee, mieli kyllä aika nopeasti muuttuu. Se on ehkä ollu hyvä kaikkina näinä vuosina, kun on ollut sitä vastapainoa. Tavallaan nämä musahommat on ollut se arjen kohokohta. Välillä kyllä tekisi mieli näyttää businekselle sentteriä, mutta eipä niitä kiinnosta se mitä meitsi on niistä mieltä.

Täysipainoiseksi muusikoksi mies ei kuitenkaan enää palaa, eikä Wolfheartista muutenkaan kenenkään elanto ole täysin kiinni. Rahahan usein ne isoimmat konfliktit kuitenkin aiheuttaa:

– Tää on kusinen ala siinä mielessä, et sä et ikinä voi tietää kuinka hyvin joku juttu menee, eikä mikään oikeasti ole sun omissa käsissä. Yksi lentoyhtiön lakko tai merkkarifirman möhlintä rahdissa ja sulla on niin paljon kassasta pois, ettei mikään rundi niitä aukkoja sitten paikkaa. Jos emännälle pitää mennä kertomaan, että pitää ottaa lainaa vuokraa varten, ei hyvä heilu.

Tätä Saukkonen kertoo hieman jo Before The Dawnin kanssa kokeilleen ja se jos mikä myrkyttää ilmapiirin nopeasti. Tässä bändissä vakaa tavoite on kuitenkin pitää tunnelma kunnossa. Bändi kasvaa sitten minne kasvaa:

– Jos mennään siihen, et sä meet Helsingistä Ouluun keikkareissulle ja kukaan ei sano mitään, on minuutit matkalla aika pitkiä. Siitä häviää täysin se “born to be wild, paitsi himassa” -mentaliteetti.

Hyvä yhteishenki on äärimmäisen tärkeä ja tässä bändissä sitä pyritään pitämään yllä esimerkiksi lentämällä festarireissuille päivä etuajassa, jolloin on hyvin aikaa yhdessä käydä vähän katselemassa paikkoja ja vaikka syömässä. Näin se tekeminen on paljon muutakin kuin vain se keikka. Kiertueella ollaan kuitenkin niin tiiviisti yhdessä ja suurin osa ajasta vieläpä keikkadösässä, mikä Saukkosen mukaan on kuin sukellusvene pyörillä: sieltä ei vain pääse pois.

– Kotiasiat ei aina kaikilla ole hyvin ja kaikki nämä ääripäät sen porukan pitää kestää. Tämä on musta se suurin saavutus Wolfheartilla tällä hetkellä, että on näin hyvä porukka kun se mahdollistaa niin paljon juttuja. Nytkin tällä viime rundilla oli niin siistiä, että sitä jää melkein kaipaamaan.

Wolfheartin meno kuulostaa kaikin puolin olevan vakaalla pohjalla ja suunta on selvä. Virgin Oilin levyjulkkarikeikan jälkeen bändi käy Oulussa ja Jyväskylässä, sieltä suunnataan Portugaliin ja Espanjaan. Kesälle onkin sitten kattavasti festarikeikkoja ympäri Eurooppaa. Kaavailuissa tälle vuodelle on yhteensä 80 keikkaa, mikä on melkoinen määrä, mutta kun tekeminen kuitenkin näyttää miehille maistuvan, niin mikä jottei.

Loppuun on vielä pakko heittää se normi lopetuskysymys, joka tällä kertaa yllättää haastateltavan täysin. Sieltä ei tullutkaan sitä “mitäs terveisiä haluat lähettää meidän lukijoille” -tyylistä juttua vaan jotain vallan muuta: mitä löytyy Wolfheartin sielusta?

– Tähän on aivan törkeän hyvä vastaus: Tyhjyys, Saukkonen päättää naurahtaen.

Ei siis tyhjyyttä, vaan nimenomaan “tyhjyys” - ja se on täysin eri asia. Ja tuosta loppuun vielä World On Fire -biisin uutuudenjäykkä klo 15 julkaistu video!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Tyhjyys
KOTIPAIKKA
Helsinki

JÄSENET
Tuomas Saukkonen - kitara, laulu
Lauri Silvonen - basso
Joonas Kauppinen - rummut
Mika Lammassaari - kitara


DISKOGRAFIA
Winterborn 2013
Shadow World 2015
Tyhjyys 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Spinefarm/Valtteri Hirvonen
http://www.wolfheartofficial.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1463 Palaa »