Keikkaraportti: Primordial, Satan's Fall, Paara, Verikalpa, Elmun Baari, Helsinki 16.2.2017

Koskapa talvi jäi taas tulematta ja maailmassa muutenkin kaikki näytti harmaalta, päätin piristää helmikuutani käymällä keikoilla. Kuten niin usein minulle tapaa käydä, vedin överiksi ja löysin itseni kolmen päivän keikkaputkesta. Enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia, joten hiljentykööt saman tien he, keiden mielestä Helsingin keikkatarjonta on suppeaa.

Kolmen suoran ensimmäinen ilta oli pyhitetty Irlannista saapuneen Primordialin keikalle. Ihan putkeen bändin vierailu Suomeen ei tällä kertaa mennyt, sillä kamat ilmeisesti jäivät matkalle ja Primordial huutelikin keikkaa edeltävinä päivinä apua pitkin sosiaalista mediaa. Kamat löytyivät juuri ennen keikkaa, mutta itse esiintyminen siirrettiin Nosturin yläkerrasta alakerran Elmun Baariin. Irlannin miehet nähtiin viime kesänä Tuskassa, joten liekö se ollut osasyy heikkoon ennakkomyyntiin. Ovelta lippuja oli kuitenkin myyty ilmeisen hyvin, koska porukkaa paikalla kyllä oli. Palataan tähän hieman myöhemmin.

 

VERIKALPA

Elmun Baarin neljän bändin avaussuorituksesta vastasi oululainen Verikalpa, joka perisuomalaisen vaatimattomasti totesikin heti keikan alkuun tämän olevan heidän ensimmäinen keikkansa kotikaupungin ulkopuolella.

Vaatimattomuudesta huolimatta maastohousuihin pukeutuneet ja kasvonsa mustalla maalilla sotkeneet nuoret miehet polkaisivat vielä melko harvalukuisen yleisön edessä ihan hyvällä sykkeellä. Rölliheavyksi bändi omaa musiikkityyliään kutsui ja sangen toimivia biisejä kuusikko on saanut aikaiseksi. Miesten soundista tulee mieleen Ensiferum ja miksei myös Finntroll, koska kyllähän Verikalvan kappaleista pientä haitarihumpan katkua löytyy.

Siinä keikkaa katsellessani nauratti toinen varsin suomalainen perisynti: tila täytetään AINA takaa lähtien, jolloin näin tyhjässä salissa eturivi löytyy korkeintaan puolivälistä salia. Ihan lavaan kiinni ei missään nimessä saa mennä. Pienestä oman tilan ottamisesta huolimatta noin kolmannen biisin kohdalla yleisö uskalsi puida jo nyrkkiä ja saattoipa sieltä muutama kannustava huutokin keikan aikana kuulua. Yhtään kumartelematta oululaiskuusikko kuitenkin soitti viiden biisin mittaisen settinsä läpi ja kyllä Verikalpaa toistekin voisi lähteä katsomaan. Mikä jottei.

 

PAARA

Ensimmäisen puolituntisen folk-henkisen humpan jälkeen Elmun Baarin väriskaalassa vedettiin sävyt aivan toiseen suuntaan, stadilaisen black metal bändi Paaran noustessa näyttävissä corpsenaamioissa lauteille. Orkesterin edesottamuksiin en aiemmin ole törmännyt, mutta keikka kyllä onnistui herättämään vahvan kiinnostuksen.


Bändin hitaanpuoleinen ja tunnelmallinen black metal iski päin näköä heti ensimmäisestä tahdista lähtien. Kun kakkosbiisissä mukaan lauluihin saatiin Shape Of Despairista tuttu Natalie Koskinen, väittäisin bändin puolituntisen setin olleen vuoden tähän asti näkemistäni tunnelmallisin esitys. Kyllä Paaran biiseistä sitä blast beat -bläkkistä myös löytyy, mutta pääpaino tuntuu kuitenkin olevan syvään viiltävissä kitarasoundeissa ja selkeissä melodioissa. Erityisesti bändin toisen kitaristin käyttämästä seitsenkielisestä soittopelistä lähti varsin muhkea soundi. Leveyttä bändillä näyttää olevan myös lauluissa, sillä esimerkiksi kolmosbiisissä bändin toinen kitaristi yhtyi mukaan lauluun. Hepun puhdas laulu oli varsin taitavaa ja istui kappaleen tunnelmaan loistavasti.

Paara pitää ehdottomasti ottaa haltuun. Vahva suositus!

 

SATAN’S FALL

Tummaakin tummemman Paaran jälkeen lavalle noussut Satan’s Fall kuulosti puolituntisen synkistelyn jälkeen lähes diskolta – siitäkin huolimatta, että bändin musiikki ja visuaalinen ilme edustaa 80-lukuista speedmetallia. Kyllä sitä illan tässä vaiheessa väistämättä hieman mietti, jotta minkälaisella siivilällä illalle bändejä oli haalittu kasaan. Yksipuoleiseksi kattausta ei ainakaan voinut väittää!

Itselläni Satan’s Fallin tyylisen musan diggailu jäi viime vuosituhannen puolelle, joten olen ehkä hieman väärä ihminen olemaan bändin edesottamuksista mitään mieltä. Se mikä mieleen lähinnä jäi, oli bändin kirkasääninen laulaja Markus Heinonen, jonka suorituksesta tuli ainakin itselleni Michael Kiske mieleen.

Suhteellisen nopealla sykkeellä äijät biisinsä veivasivat, eikä siinä yleisön suuntaan juuri minkäänmuotoista vuorovaikutusta harrastettu. Väkeä bändin reilun puolituntisen setin aikana alkoi kuitenkin virrata sisään, joten oli niitä ihmisiä muutama siihen lavan eteenkin jo uskaltautunut.

PRIMORDIAL

Kuten todettua, Primordial vieraili kesällä Tuskassa, jossa itse pääsin näkemään keikasta vain puolet. Siinä mielessä en yhtään pannut pahakseni kundien saapumista näinkin nopeasti takaisin tänne Suomenmaalle. Helsingin torstai-illan lisäksi bändi heitti seuraavana päivänä keikan myös Tampereella.

Jo hyvissä ajoin ennen bändin aloitusta, oli Nosturin eteisaulaan rakennetun lavan edessä aivan täyttä eivätkä kaikki halukkaat edes sinne aulaan mahtuneet. Lähetin kyllä siinä tunkkaista ilmaa hengitettäessä muutaman kirosanan keikkajärjestäjän suuntaan, koska aivan mainiosti tämän kokoinen porukka olisi sen yläkerran salinkin täyttänyt, siellä kun lisätilan ohella ovat äänentoisto, valot ja ihan kaikki muukin vaan niin paljon toimivampaa. Itse olen kuitenkin sen viisi senttiä mattimeikäläistä pidempi, joten minulla ei ollut ongelmia Primordialin esitystä seurata. Sääliksi kuitenkin kävi heitä, ketkä ovat yli sen viisi senttiä mattimeikäläistä lyhyempiä, koska sieltä alhaalta, noin polven korkuisella lavalla esiintyvästä bändistä näki tuskin mitään. Näillä kuitenkin mentiin.

Primordial avasi settinsä Tuskan kaltaisesti viimeisimmän levyn nimi kappaleella Where Greater Men Have Fallen. Kyllä se vain on sanottava että A.A. Nemtheanga a.k.a Alan Averill, on vain aivan helvetin ilmeikäs esiintyjä. Tätä korostaa entisestään se, että muut muusikot lavalla lähinnä keskittyvät vain soittamiseen.

Ne hetket, kun Averill ei seissyt lavan etuosassa laulamassa, hän siirtyi taaemmas ja joi äijämäisesti viiniä suoraan pullosta. Kaksituntisen keikan aikana taisi ainakin yksi pullo mennä ihan puhtaaseen janoon, koska täydeksi pakatussa eteisaulassa oli aivan helvetin kuuma. Laulaessaan Averill eläytyy musiikkiin täysin. Mies pui nyrkkiään, teki kurkunkatkaisueleitä, heilutti mikkitelinettä villisti tai yksinkertaisesti katsoi tuimalla ilmeellä kohti yleisöä. Miehen maalatut kasvot, hupun peittämä pää, esiintymisvaatteet sekä tuimat ilmeet ja eleet loivat vihaisen näköisen kokonaisuuden. Yleisön mylviessä biisien mukana miehen kasvoille kohosi kuitenkin ajoittain myös iloisen ja onnellisen oloinen hymy. Talk about contrasts, I say ja näinhän sen kuuluukin olla. Kyllä oikea showmies nämä hommat taitaa.


Setin alkupuolella Averill haistatti vi*ut kamat hukanneelle KLM:lle ja taisi siinä jossain vaiheessa ystävälliset terveiset lähteä myös Amerikan tuoreelle presidentille. Suomea ja Suomen musiikkikansaa mies sen sijaan kehui vuolaasti ja mehän tietysti palkitsimme bändin vastaamalla ihan jokaiseen pyyntöön, mitä A.A. Nemtheanga sattuikaan esittämään. Vastaavasti bändi palkitsi paikalle saapuneen väen sisällyttämällä settiin pari biisiä, mitä harvemmin sille soittolistalle kuuluu (Children of the Harvest & No Nation on This Earth). Lisäksi bändi päätyi soittamaan suorastaan yllättävän pitkän setin. Harvoinpa Nosturin – tai varsinkaan Elmun Baarin – keikat kestävät sen reilun kaksi tuntia. Kun torstai-illassa lavalla vielä kävi sen neljä bändiä, oli kello keikan päättyessä sen verran, että perjantai-aamuna töissä väsytti. Keikkaputki onneksi kuitenkin jatkui.

Primordialin settilista: Where Greater Men Have Fallen / The Golden Spiral / Gallows Hymn / Babel's Tower / No Grave Deep Enough / The Soul Must Sleep / As Rome Burns / Traitors Gate / Children of the Harvest / The Coffin Ships / Gods to the Godless / Bloodied Yet Unbowed / No Nation on This Earth / Empire Falls. Encore: Sons of the Morrigan.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Jarmo Siira
http://www.primordialweb.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2224 Palaa »