-->
Keikkaraportti: HammerFall, Gloryhammer & Lancer, Arena, Wien 1.2.2017

Built To Tour 2017 – powermetallilla ryyditetty kiertue, jossa omaa osaamistaan tarjoavat niin HammerFall, Gloryhammer kuin Lancer. Näin viimeksi HammerFallin lavalla viisi vuotta sitten, jolloin pienimuotoinen järkytys Infectionista oli vielä päällä. Vuoden 2014 (r)Evolution palautti ”vasaraviisikon” jälleen oikeille raiteilleen, ja kun Built To Last alkoi hitaasti mutta varmasti puhutella minua enemmän ja enemmän, oli erittäin mieluisaa nähdä bändin nykyinen olotila lavalla Arena Wienissä. Pähee paikka, sanoisin. Mitä nyt pääsisäänkäynnin löytäminen moisessa tiilikompleksissa kesti hetken…

LANCER

Lancer (yllä) on tuntunut saavan viimeisellä levyllään sen verran positiivista palautetta, että jotkut uskaltaisivat povata tästä jonkinlaista seuraavaa power metal -suuruutta. Ensikosketukseni Lanceriin oli juurikin Mastery-levy, enkä kuulemani jälkeen hypännyt Lancer-nimisen junan kyytiin. Bändi veti ensimmäisellä Itävallan-visiitillä Arena Wienin kokolailla täyteen, ja näkyipä edesottamukset lavalla uponneen tähän kansakuntaan. Isak Stenvall antoikin heti Purple Skyn jälkeen suuret kiitokset kaikille – ja aloitti samalla 30 minuutin setistä yhden biisin mitan rokottaneen yleisöhuudattelun. Hienoahan se, että keulakuvalla on lavalla lystiä, mutta jos lava-aika ei ole kuin viiden kuuden biisin luokkaa, voisi ylimääräiset esitysnumerot jättää toiseen kertaan. Myös Iscariotin soittamatta jättäminen harmitti. Olisin todella halunnut kuulla, kuinka Stenvall kiekuisi sen livenä.

Setti: Dead Raising Towers / Future Millenia / Purple Sky / Behind The Walls / Mastery / Masters And Crowns.

 

 


GLORYHAMMER

Seuraavaksi oli vuorossa kolmen vartin sekoitus sen verran omanlaistaan härdelliä, ettei keikan jälkeen oikein tiennyt mitä olisi ajatellut. Mikäli olet joskus nähnyt Grail Knightsin lavalla, voit varmasti samaistua Gloryhammerin joka suuntaan rönsyilevään power metal -show’hun. Siinä missä Lancer sai parhaimmillaan yleisön liikkeelle, laittoi Gloryhammer homman vielä uudelle tasolle. Kyllä tässä jonkinmoisia sekoamisen merkkejä oli ilmassa.

Pelkkä aloitus Rise Of The Chaos Wizardsin ja lennosta seuranneen Legend Of The Astral Hammerin tahtiin teki selvää jälkeä. Ja olipahan itse bändikin aikamoisen energialadattu. Thomas Winkler veti parhaimmillaan yleisöä kuin pässiä narussa, ja yleisön kanssa otettu kontakti oli suoranaista viihdettä. Esimerkiksi Questlords Of Inverness, Ride To The Galactic Fortressiä edelsi puhe, jossa Winkler valitsi yleisöstä summamutikassa mieshenkilön, kysyi tämän nimeä ja pyysi palvelusta. Lukas-niminen herrashenkilö suostui, ja sai tehtäväkseen edetä biisin aikana surffaten yleisön päällä hallin sivussa sijaitsevalle baaritiskille, tilata tuoppi olutta ja surffata takaisin eturivin tuntumaan. Kaikki sujui näyttävästi ja kivasti, mitä nyt tuoppi kaatui Lukasin päälle, ja tippuipa hän itsekin kertaalleen maahan. No, mitäpä pienistä, taisi tuumata hän.

Tietysti tällaisilla fantasiateemoilla ahdettuun powermetalliin kuuluvia Kummeli-elementtejä tuli riittämiin, mutta menkööt Winklerin valtavalla lekalla heilumiset, James Cartwrightin omanlaatuiset puheosuudet sun muut vähän läpi sormien. Vaan eipä voi kieltää, etteikö powermetallille ole joskus täysin oma paikkansa ja aikansa. Yleisö osti aivan kaiken, mitä lavalta myytiin.

Setti: Infernus Ad Astra / Rise Of The Chaos Wizards / Legend Of The Astral Hammer / Hail To Crail / Questlords Of Inverness, Ride To The Galactic Fortress / The Hollywood Hootsman / Angus McFife / Universe On Fire / The Unicorn Invasion Of Dundee / The National Anthem Of Unst.

 

HAMMERFALL

Gloryhammerin lopetettua oli 30 minuutin huilaus ennen HammerFallia. Teknikot ryhtyivät töihin laittaen lavan kuntoon illan isännille. Johan Kolebergin rumpupatteri oli peitetty verhokankaalla, samoin sivussa olleet Built To Lastin kannesta löytyvät patsasfiguurit. Tai no, figuurit ja figuurit sillä toisin kuin YouTube-videoista saattoi etukäteen päätellä, olivat figuurit todellisuudessa vain patsaiden ääriviivoja pitkin leikattuja isoja pahveja, joiden maalaus sai nämä näyttämään kolmiulotteisilta. Intron loputtua Dronjak kumppaneineen asettuivat lavalle, nostivat nyrkit ilmaan (arvaapa kauanko kesti yleisöllä reagoida takaisin?) ja tästä lähti Hector’s Hymn, Riders Of The Storm ja Bring It. Osui ja upposi heti ensimmäisellä kerralla, mutta voihan pyhä Pietari, miksi Dronjakin tarvitsee käyttää tuota kamalaa vasaran muotoon kyhättyä kitaraansa…

Joacim Cans ei jäänyt paljon jalkoihin Gloryhammerin Winklerille, kun puhutaan yleisön vuorovaikutuksesta. Toki sillä erotuksella, ettei Cansin tarvinnut pukeutua Power Rangersiä matkivaan asuun. Kuitenkin Cansin ja muun bändin välinen kuilu jätti vähän tulkinnan varaa; tuntui kun bändi olisi ollut välillä enemmänkin soitinyhtye HammerFall & Joacim Cans. Kyllähän aina vain hyvä-ääninen – ja laihtunut – keulakuva teki tiettyjä maneereja Dronjakin kanssa, mutta mutta… niin. Hienoinen pakkopullamainen fiilis saattoi jäädä siltä osin.



Alussa tullut Bring It edusti tässä vaiheessa toistaiseksi ainoana biisinä tuoreinta levyä. Tilanne korjaantui muutamien rallien jälkeen ja sitten siltä osastolta saatiinkin ihan mukava määrä biisejä. Toimivat muuten erittäin hyvin, sanoisin. Sitä ennen Cans otti puheeksi bändin saaneen paljon viestejä ja pyyntöjä, että 20-vuotias Glory To The Brave ansaitsisi tulla soitetuksi kokonaisuudessaan. Cansin mielipide oli kuitenkin, ettei moinen olisi reilua uutta materiaalia kohtaan – uuden levyn promokiertueella tässä kun kuitenkin ollaan. Ja kyllä sitä 20 vuoden takaista debyyttiä saatiin mukavissa määrin keikan loppua kohden. Medley To The Brave sisälsi muutamien eri biisien instrumentaalisia osuuksia, ja medleyn jälkeen tuli vielä sitä eniten haluamaani HammerFallia, The Dragon Lies Bleeding. Harmikseni vain hieman pätkittynä versiona.



Glory To The Brave teki niin ikään toden teolla kunniaa debyytille. Cans piti vuorovaikutusta yleisöön antamalla kovaäänisen yleisön hoitaa tiettyjä osuuksia säkeistöistä. Myös hetkeä aikaisemmin Crimson Thunderin ja Let The Hammer Fallin huudatukset saivat hallin kattoa metrin pari korkeammalle.



Välttääkseeni narikkajonot valuin encoren alkaessa hallin oville päin. Vaikka toivoisinkin powermetallin Dave Lombardon, Anders Johanssonin, takaisin remmiin, oli tämä paras näkemäni HammerFall-keikka.

Setti: Intro / Hector’s Hymn / Riders Of The Storm / Bring It! / Blood Bound / Any Means Necessary / Renegade / Dethrone And Defy / Crimson Thunder / Last Man Standing / Let The Hammer Fall / Built To Last / Medley To The Brave / The Dragon Lies Bleeding / Glory To The Brave / Origins / Punish And Enslave. Encore: Hammer High / Bushido / Hearts On Fire.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Samuli Keskitalo, Anneli Keski-Petäjä
https://www.hammerfall.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 682 Palaa »
Bookmark and Share