Drearyym

Suomen nuorella metallilla näyttäisi menevän hyvin. Uusia bändejä perustetaan, demoja voi tehdä ihan kotioloissa ja jakelukanavat löytyvät helposti internetistä. On bändikilpailuja ja nuorille bändeille suunnattuja keikkatapahtumia ja niin pois päin. Toisaalta klubeilla lyödään lappua luukulle – viimeisenä konkurssiin hakeutunut Tampereen YO-talo, levydiilejä on entistä vaikeampi saada ja kilpailu niistä paikoista auringossa kova. Imperiumi päätti hieman selvitellä, miten asia oikeasti on ja minkälaisena maailma nuoren bändin silmistä näyttää avautuvan. Eli luuri kouraan ja soittoa parisen vuotta sitten perustetun Drearyymin laulaja-kitaristi Leevi Kuunilalle sekä kosketinsoittaja Eero Ahoselle. Drearyym julkaisi männä viikolla myös debyyttilevynsä, joten pitäähän siitäkin hieman ottaa selvää.

 

NIITÄ PERUSASIOITA ENSIKSI

Koska kyseessä on bändin ensimmäinen haastattelu, päätän aloittaa niistä perusasioista ja polkaisen haastattelun käyntiin kysymällä kuinka edellisen perjantain keikka Tammer Tömisee -tapahtumassa meni – "niinku omasta mielestä"?

– Keikka meni helvetin hyvin, porukkaa riitti. Paras keikka tähän mennessä ja saatiin meidän uunituoreet levytkin just keikan loppuessa paikalle, Leevi aloittaa.

– Samaa mieltä. Levyt tuli myöhemmällä lennolla Suomeen ja Valtone Oy, joka levyt painoi teki laupiaan samarialaisen teon, kun niiden kaveri ajoi Turusta Helsinkiin. Haki levyt ja toi ne suoraan keikkapaikalle, jossa ne sitten möivät kuin häkä, Eero jatkaa.

Kuinka siistiä siellä lavalla on seistä ja soittaa ikiomaa musiikkia?

– Ainahan se on siistiä, mutta parasta on kun äänentoisto on kunnossa, paikka on hieno ja kunnon meininki päällä, Eero toteaa.

– Kyllähän se hieno on soittaa, kun näkee kuinka yleisö on ihan täysillä mukana, Leevi jatkaa.

– Mulle henkilökohtaisesti on vielä tosi siistiä, kun jengi laulaa mukana näitä mun kirjoittamia tekstejä, Eero toteaa.

Bändi on ehtinyt soittaa vajaat 30 keikkaa ja Leevi toteaakin, että nyt alkaa jo tuntua siltä että tietää, mitä lavalla pitää tehdä. Pientä jännitystä vissiin kuitenkin yhä tuntuu. Vai?

– Ainahan se vähän pitää jännittää ja jos lakkaisi jännittämästä, en oikein tiedä miksi tätä tekisi. Se kuuluu tähän asiaan, että tulee se adrenaliinipuuska. Muutenkin se rutiini on jo alkanut löytyä ja sitä pystyy jo moshaamaan biisien aikana, Eero toteaa.

Nyt kun ne pahimmat jäät on lohkaistu ja päästy käyntiin, ohjaan keskustelun bändin 13. tammikuuta julkaistuun Precursions-debyyttiin. Kertokaa vähän levyn syntytarinasta!

– Alun perin meidän ajatus oli julkaista kaks EP:tä, Precursions Part 1 ja Part 2. Ykkösosa julkaistiinkin toukokuussa 2016 – vähän sinkun ja EP:n välimuotona. Kun se sitten saatiin ulos ja mä huomasin, että ne uudet säveltämäni biisit tavallaan nivoutuu hyvin yhteen kokonaiseksi konseptialbumiksi, päätettiin sitten tehdä levy. Ei meillä kyllä ois ollut oikein resursseja kahta EP:ta lähteä painattamaan, Eero kertoo.



IN THE HEART OF MUSIC BUSINESS

Täyspitkän levyn tekeminen oli kieltämättä hyvä päätös ja ehjän paketin kaverit ovat saaneet aikaiseksi. Eero nosti jo esiin sen paljon kirotun sanan “resurssi”, joka ajan lisäksi lähes aina viittaa myös itse valuuttaan. Tartun sanaan ja kysyn miten tämä puoli tässä bändissä on hoidettu. Levyn tekeminen ei ole aivan sitä halvinta hommaa...

– Finanssien keräys on aina oma juttunsa ja ensimmäistä kertaa saatiin tähän myös ulkopuolista rahoitusta. Siinäkin oli vähän säkää, kun me ilmoittauduttiin viime vuonna Santander Consumer Finance Finlandin bändiskabaan, Eero aloittaa.

– Se liittyi jotenkin siihen Apulannan leffaan (Teit meistä kauniin, toim. huom.), mutta tarkoituksena oli siis tukea nousevia suomalaisia bändejä, Leevi jatkaa.

– Laitoimme Hunter’s Tale -biisin sisään ja sitten ei kuulunutkaan mitään, kunnes eräänä päivänä ulos tuli video, jolla Roope Salminen kertoi voittajien nimet. Me saatiin kunniamaininta, eikä kyllä ihan heti tiedetty tarkoittiko tämä jotain palkintoa vaiko pelkkää mainetta ja kunniaa. Otimme yhteyttä Santanderiin ja sieltä kerrottiin että me voitimme ilmaisen studiopäivän. Meillä ei siinä vaiheessa ollut mahdollisuutta käyttää tätä päivää, joten he antoivat sen sitten rahana. Lisäksi Lempäälän Karuselli, eli LeKa ry osallistui myös ihan mukavalla rahasummalla, Eero jatkaa.

– Loput onkin sitten saatu siitä myynnistä, mitä itse on tehty. Sonata Arctican ja Whisperedin lämppärikeikoilla viime kesänä oli paitoja myynnissä ja niitä on sen jälkeen myyty aina keikoilla, Leevi päättää

Velaksi jätkien ei siis ole tarvinnut harrastustaan pitää yllä. Nyt päästäänkin siihen asiaan: aina puhutaan levymyynnin romahduksesta, Spotifyn ynnä muiden striimauspalveluiden mitättömistä korvauksista ynnä muista tulonjakoon liittyväistä asioista. Tottahan se on, että internet on mullistanut tämän teollisuuden. Miltä tämä tilanne teidän näkökulmasta näyttää?

– Aina kuulee, kuinka nuorilla bändeillä on helvetin vaikeaa saada keikkoja, mutta meillä on niitä aina ollut. Esimerkiksi tämän Tammer Tömisee -festarin tarkoitus on nimenomaan tarjota nuorille bändeille mahdollisuutta esiintyä, saada näkyvyyttä sekä saada keikkapaikat tajuamaan kuinka laadukasta tavaraa skenessä on tarjolla, Eero aloittaa.

– Sitäkään ei pidä unohtaa, että metallimusiikin fanit ovat uskollisia ja ostavat yhä niitä CD:itä ja muita tuotteita. Sitä kautta hekin tukevat bändien toimintaa, Leevi jatkaa.

– Toki sen musiikin pitää kuitenkin puhutella kuulijaa, mutta artistin pitää olla nöyrä, avoin ja uskaltaa luoda niitä kontakteja. Ainahan se on ollut tärkeää, mutta mielestäni se nykymaailmassa on vielä tärkeämpää, Eero jatkaa.

Eli viime perjantainakin lähditte rohkeasti merkkaripisteelle moikkaamaan jengiä?

– Kyllä ja jengi tuli itsekin moikkaamaan. Tultiin just bäkkäriltä ulos, kun kuultiin että ne levyt oli saatu paikalle ja ajateltiin ite mennä niitä katsomaan.

– Siellähän oli sitten jo neljän-viiden ihmisen jono venaamassa nimmareita. Se yllätti positiivisesti, Eero toteaa.

– Uunituoreeseen omaan levyyn sai sitten alkaa kirjoittelemaan nimmareita, Leevi jatkaa.

Jätkät ilmiselvästi tekevät juuri sitä mitä pitääkin: oli sitä iso tai pieni bändi, kyllä kuulijaa pitää aina kunnioittaa. Nehän se palkan loppupeleissä maksavat. Jatkan vielä tästä aiheesta kyselemällä hieman bändiskaboista, missä Drearyymkin on ollut mukana. Ovatko ne hyviä ponnahduslautoja ihmisten tietoisuuteen, joissa lisäksi pääsee hankkimaan sitä välttämätöntä lavakokemusta?

– Ehdottomasti, mutta siinä on myös paljon muuta hyvää. Vaikka me esimerkiksi siinä Wacken Metal Battlessa vuonna 2015 pudottiin jo Jack The Roosterin karsinnoissa pois, oli siitä aivan älytön hyöty. Me saatiin elinikäiset oikeudet useaan striimauspalveluun ihan ilmaiseksi, Eero kertoo.

Kyseinen keikka oli vielä bändin ensimmäinen Jack The Roosterissa. Sillä kertaa kädet kyllä tärisivät, mutta siitäkin miehet selvisivät ja sen jälkeen ko. paikassa onkin sitten vierailtu jo useampaan kertaan. Avainsanat menestyksen suuntaan lienevät siis avoimuus, aktiivisuus ja rohkeus kokeilla asioita. Tätä kautta ihmisten mieliin aukeaa kuva siitä, millainen bändi oikeasti on kyseessä.



MIKÄ DREARYYM?

Kun nyt siirrymme entistä lähemmäksi bändin syvintä olemusta, on lähes pakko aloittaa sillä tyypillisellä ja sangen typerällä kysymyksellä. Mennään tällä nyt kuitenkin: millaista musaa Drearyym soittaa?

– Aiemmin, kun joku kysyi minkälainen bändi me ollaan, me vastattiin yksinkertaisesti: “soitamme heavymusiikkia”. Tämä poiki väistämättä jatkokysymyksen siitä, minkälaista heavy musiikkia - johon aina piti kertoa jotain tyyliin “melodista deathmetallia, jossa on folk-, black- ja sinfonisia vaikutteita, bla bla blaa...”. Hiljattain päätimme, että parhaiten me varmaan sovitaan yksinkertaisesti Nordic Metal -genreen, Eero selvittää.

– Meidänkin bändissä on niin paljon erilaisia vaikutteita ja ideat voi tulla vaikka ihan popista. Suomalaisuuden mun mielestä meidän musasta kuitenkin kuulee, Leevi jatkaa.

Nordic Metal ei kuulosta ollenkaan huonolta. Nämä genrehifistelyt ovatkin sitten aina oma juttunsa ja porukka haluaa aina löytää kaikelle oman lokeron – tai sitten sen vertauspisteen johonkin muuhun bändiin. Teidän tapauksessa näitä ainakin löytyy Wintersunista ja Brymirista. Vai mitä itse tuumaatte?

– Toki ja molemmat mainitut kuuluvat juuri niihin bändeihin, mitä me itse kuuntelemme, Leevi vakuuttaa.

Haluan tietää lisää ja jatkan kysymällä, mitä muita bändejä siellä Drearyymin levylautasella pyörii?

– Ensiferum on aina ollut mulle iso juttu, mutta esimerkiksi Swallow The Sun pitää nostaa esiin. Niiden viimeisin levy on hieno ja se heidän doom-soundi on aina ollu lähellä sydäntä. Pakko mainita myös Norther, Leevi kertoo.

– Mulla taas noi musat vaihtelee tosi paljon, mutta jos kosketinsoittajana miettii, niin Nightwish on se mistä alun perin omaan soittotyylin olen paljon ammentanut. Viime aikoina kotimaista Draugnimia on kyllä tullut kuunneltua erittäin paljon. Siitäkin saa paljon erilaisia ideoita, Eetu jatkaa.

Näistä fanituksen kohteista ja innoittajista siirrytään sulavasti oman musiikin toteutukseen. Leevi kertoo, että sanoitukset ja viitekehykset tulevat pitkälti Eerolta, mutta niistä hiotaan kokonaisuuksia yhdessä bändinä. Olennaista jätkille on että tekstit ja musiikki tukevat toisiaan – musan tulee hengittää tarinaa ja tunnelman kulkea sen mukaisesti. Eeppisten rakennelmien ollessa kyseessä, tämä tarkoittaa usein että perinteinen biisikaava ei välttämättä ole se minkä mukaan mennään:

– Tällä levyllä kertsit alkavat olemaan sellaisia, ettei ne enää mitään kertsejä ole, Leevi toteaa.

– Jos mä kirjotan jotain pitkää tarinaa, niin se menee sitten sen mukaisesti, Eero jatkaa.

Soundimaailma bändillä on tosiaan kovinkin rikas – lähes sitä samaa mitä esimerkiksi Wintersun Time I:llä toi esiin. Missä vaiheessa elementtejä lisätessään tietää että nyt biisi on valmis?

– Lisääminen on aina tosi helppoa ja sitä päätyy helposti kokeilemaan vähän kaikkea. Pakko kuitenkin mainita, että tällä kertaa isona apuna oli meidän tuottaja Matti Auerkallio sekä Frosttiden Felipe Munoz. He osasivat hioa eteenpäin niitä ajatuksia, mitä me studioon tuotiin, Eero kertoo.

– Näille kahdelle mestarille kyllä iso kiitos, Leevi jatkaa.

– Kyllähän me niitä pyöritellään itse, mutta kun mukaan tulee ihmisiä jotka kuulee sen tuoreilla korvilla, ne neuvot tulee aika luontaisesti, Eero jatkaa.

Miltä se sitten tuntuu, kun kaikki palaset on paikallaan ja oman tuotannon masteri viimeinkin kourassa?

– Kyllä sitä aika pitkään hierottiin ja kun saatiin vähän lisää rahaa, hierottiin vielä vähän lisää. Lopputulos kuulosti kyllä tosi hyvältä, Leevi aloittaa.

– Kyllä siinä hieromisessa meni muutama uneton yö itselläkin. Sitten annoimme sen hiukan hengähtää, kunnes ennen yksiä treenejä kuunneltiin se Leevin kanssa. Kyllä se heti toimi, Eero jatkaa.

– Oltiin kyllä ihan fiiliksissä, Leevi toteaa.

– Tosi tyytyväisiä me itse ollaan, mutta se ulkopuolinen palaute tavallaan korostaa entisestään sitä onnistuttiinko vai ei. Meidän mielestä levy on Imperiumin arvion mukaisesti hyvä pelinavaus, Eero päättää.



KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI

Precursions on julkaistu puhtaasti bändin omakustanteena ja on oiva näyte siitä mihin Drearyym ihan omillaan pystyy. Kun kysyn miesten ajatuksia mahdollisista levy-yhtiökontakteista ja siitä, pystyykö Precursionsin näytöillä nyt paremmin myymään itseään myös siihen suuntaan, äijät paljastuvat harvinaisen kypsästi ja realistisesti ajatteleviksi nuoriksi miehiksi:

– Ei meillä se levydiili ole tässä ensimmäisenä mielessä. Kuulijakuntaa me halutaan kasvattaa ja päästä tekemään hyviä keikkoja, Leevi aloittaa.
Tässä keskitytään kyllä kasvattamaan sitä omaa osaamistaan jokaisella osa-alueella. Muutenkin yritetään fokusoida vähän laajemmalla skaalalla, eikä keskittyä vain yhteen juttuun, Eero jatkaa.

– Tuntuu, että monelle se levydiilin saaminen on se tärkein juttu. Sen kun sitten saa, pitäisi kaiken olla “tosi hyvin”, Leevi lisää.

– Meillä on jo nyt kaikki tosi hyvin. Levydiili on hieno juttu ja varmaan jossain vaiheessa ajankohtainen. Nyt me ei kuitenkaan sitä jahdata, Eero summaa.

Jos katsotaan nykyhetkestä hieman pidemmälle, niin mihin Drearyym tähtää, esimerkiksi kolmen vuoden päästä?

– Keikkoja, keikkoja ja enemmän keikkoja. Kiva olisi, jos ihan kaikkia ei tarvitsisi itse myydä. Ulkomaille olisi myös siistiä päästä, Eero aloittaa.

– Olisi kyllä hienoa päästä jollain hyvällä diilillä Euroopan-rundille ja jossain vaiheessa se toinenkin levy pitää tehdä – joko sillä levy-yhtiöllä tai ilman, Leevi jatkaa.

– Seuraava levy on kyllä ihan täysillä fokuksessa. Uusia sävellyksiä tulee niin että pää meinaa räjähtää ja puhelimesta loppua tila, Eero päättää.

Se Euroopan-rundihan tulee ja sen jälkeen kaikkea muutakin mistä voi unelmoida. Kun lähden hieman miesten unelmia kaivelemaan ja kysyn kaikista maailman legendaarisimmista keikkapaikoista sen yhden tietyn, jossa olisi taivaallisen hienoa soittaa, äijien vastaus yllättää täysin:

– Mun täytyy kyllä sanoa Pakkahuone. En mä ensimmäisenä ala ajattelemaan mitään Wembleyta tai Wackenia. Muistan, kun me päästiin Korpiklaania ja Whisperedia lämppäämään Tampereen Klubille, joka on siinä Pakkahuoneen vieressä. Se oli tyhjillään, joten me luikittiin sinne sisälle ja mentiin lavalle katsomaan miltä siellä näyttää. Huikeaa. Aina kun mulla on unelmakeikka mielessä, se on Pakkahuoneella, Eero julistaa.

– Jouni Markkaselle vinkki, jos Tuskaan pääsis, ois kyllä aika siistiä, Leevi jatkaa.

– Se pyysi malttamaan vielä hetken ja että keväämmällä voitaisiin laittaa levyä menemään. Katsotaan kauan me maltetaan olla lähettämättä, Eero toteaa.

– Jos se vaikka tämä haastattelun lukisi..., Leevi päättää naurahtaen. (Ja mehän huolehditaan että lukee! - pt.)

Väittäisin että jos saman kysymyksen esittää sadalle nuorelle bändille, ei kukaan muu vastaa unelmien keikkapaikaksi Pakkahuonetta – tai mitään muutakaan Suomen klubia. Kyllä ne unelmat siellä Wackenissa ja Karibian-risteilyissä aika usein ovat. Näillä nuorilla jätkillä on kuitenkin lähes ärsyttävän realistinen suhtautuminen siihen todellisuuteen, millä bändin tekemistä viedään eteenpäin. Se onkin aivan varmasti juuri se piirre, mikä tässä pelissä kantaa pisimmälle.  Haastattelun loppuun heitän vielä sen pakollisen kysymyksen jonka niin monelta muultakin olen kysynyt. Mitä löytyy Drearyymin sielusta?

– Rakkaus pohjoiseen, luontoon, tarinankerrontaan ja hyvään musiikkiin, Eero toteaa rauhallisesti.

– Talvea unohtamatta, Leevi jatkaa.

– Joo. Tuolla on nytkin aivan mahtava ilma, Eero päättää naurahtaen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Tämän bändin tarina ei jää tähän. Se on aivan varma.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Precursions
KOTIPAIKKA
Lempäälä

JÄSENET
Leevi Kuunila - laulu, kitara
Janne Nieminen - kitara
Eero Ahonen - koskettimet
Aleksi Tossavainen - basso
Mika Ilkka - rummut


DISKOGRAFIA
Precursions Part 1 EP 2016
Precursions 2016
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Drearyym
http://drearyym.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1985 Palaa »