Keikkaraportti: TNT & Rachel Lorin, Rockefeller Music Center, Oslo 13.1 2017

Norjalainen hardrockbändi TNT palasi taas lavoille parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Bändi aloitti uransa Trondheimissa 1982 ja julkaisi samana vuonna ensimmäisen, kokonaan norjankielisen albuminsa, nimeltään TNT. Muutamien miehistönvaihdosten jälkeen kokoonpano vakiintui muotoon, jossa olivat mukana perustamisjäsenet: kitaristi Ronni Le Tekro ja rumpali Diesel Dahl, basisti Morty Black ja amerikkalainen vokalisti Tony Harnell. Uusittu kokoonpano julkaisi albumin Knights Of New Thunder vuonna 1984. Albumi oli menestys ja siitä singlenä julkaistu Seven Seas muodostui bändin ensimmäiseksi hitiksi. Vuonna 1987 TNT julkaisi kolmannen albuminsa Tell No Tales, jonka myötä bändi teki lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa. Levyltä julkaistut singlet 10 000 Lovers ja Everyone’s a Star olivat menestyksiä ja niistä tehdyt videot soivat tiheään legendaarisen Mick Wallin juontamassa Monsters of Rock -show’ssa ja Music Televisionilla. Muistan, että tuolloin sain itsekin ensimmäisen kosketukseni bändiin. Nuo kaksi edellä mainittua musiikkivideota upposivat nuoreen mieheen kuin veitsi voihin ja siitä alkoi nyt jo 30 vuotta kestänyt bändin fanitukseni.

Valitettavasti bändi ei oikeastaan koskaan kyennyt kunnolla hyödyntämään tuolloin saavuttamaansa nostetta. Vaikka seuraavaksi julkaistu Intuition (1989) oli vielä kohtalainen menestys, musiikkimaailmassa tapahtuneet muutokset (grungen invaasio) ja kokoonpanon miehistönvaihdokset johtivat siihen, että bändi on sittemmin lopettanut uransa useampaan otteeseen, palatakseen kuitenkin aina takaisin muutaman vuoden välein. Tällä kertaa kyseessä on paluuyritys numero neljä. Kuten alaan vihkiytyneet muistavat, bändin edellinen kokeilu päättyi tammikuussa 2015, kun vokalisti Harnell päätti, taas kerran, lähteä bändistä liittyäkseen Skid Row’n riveihin. Tuo kokeilu ei ollut ollut erityisen onnistunut. Ilmeisesti Harnellille tuli pienenä yllätyksenä se, että Skid Row’n suosio on kaukana siitä mitä se oli 80–90-luvun taitteessa. Pienten klubikeikkojen soittaminen ja se, että bändin fanit eivät ikinä tule hyväksymään ketään Sebastian Bachin korvaajaksi johti siihen, että Harnell jätti maanmiehensä näppärästi Facebookin välityksellä vain yhdeksän kuukauden yhteistyön jälkeen. Oli siis TNT:n seuraavan tulemisen aika.


Harnell ja Le Tekro alkoivat työstää bändin uutta tulemista vuoden 2016 alussa. Edellisestä kerrasta poiketen lähtökohtana olisi tällä kertaa se, että bändi julkaisisi myös uutta materiaalia eikä tyytyisi pelkkään nostalgia-aktin rooliin. Parivaljakko alkoi työstää uusia biisejä viime kesänä ja syksymmällä julkistettiinkin bändin uusi levysopimus italialaisen Frontiersin kanssa. Myös bändin taustavoimat laitettiin kerralla uusiksi aina managementia ja ohjelmatoimistoa myöden. Bändin kokoonpanoakin viilattiin sen verran, että bändissä pitkään vaikuttanut basisti Victor Borg sai väistyä ja hänen tilalleen rekrytoitiin Tekron soolobändistä tuttu Ove Husemoen.

Bändin paluukiertue, joka kulkee nimellä Tell No Tales 30th Anniversary Tour, alkoi tammikuun 12. päivä Norjan Gjovikista. Päivää myöhemmin oli vuorossa legendaarinen Rockefeller Music Hall maan pääkaupungissa Oslossa ja siellä allekirjoittanutkin oli paikalla. Kysyntää bändillä näyttää edelleen riittävän, koska tarjolla olleet 1200 lippua myytiin nopeasti loppuun. Loppuunmyytyjä olivat myös seuraavan päivän Drammenin- ja seuraavan viikon Trondheimin-keikat.

Oslon ja Drammenin keikoilla mukana oli myös lämmittelijäbändi. Myös Tony Harnellin nykyisenä naisystävänä tunnettu Rachel Lorin (kuvat yllä ja oikealla) oli suurimmalle osalle täysin tuntematon artisti, mutta siitä huolimatta tupa oli ääriään myöten täynnä Rachelin aloittaessa keikkansa klo 21:00. Naisen räjähtävän energinen esiintyminen ja näyttävä ulkonäkö pitivät yleisön mukavasti lämpimänä koko 40 minuutin keikan ajan. Lorin ei tähän päivään mennessä ole julkaissut täyspitkää levyä, ainoastaan muutamia singlejä, joten ymmärrettävästi materiaalia piti hieman ”jatkaa” lainabiiseillä.

Covereina kuullut Whitesnaken Still of the Night, Guns 'N  Rosesin Welcome to the Jungle ja Led Zeppelinin Immigrant Song ovat toki hienoja klassikkobiisejä, mutta eivät oikein jaksaneet innostaa tässä yhteydessä. Bändin omasta materiaalista erottui selvästi edukseen viimeisin single- ja videobiisi I Hate You, joka saikin todella hyvän vastaanoton. Yhteenvetona keikasta voisi sanoa, että vaikka bändi näyttää ja kuulostaa hyvältä, oman materiaalin puute jätti keikasta vähän mitäänsanomattoman kuvan. 

 

Seuraavaksi oli illan odotetun pääesiintyjän vuoro. Lavan taustalle hilattiin suuri taustakangas, jota koristi suuri sinisenä hohtanut TNT-logo. Pian sen jälkeen rumpali Diesel Dahl asteli tyynesti settinsä taakse ja otti vastaan raikuvat suosionosoitukset. Hetkeä myöhemmin myös Harnell oli lavalla, suuren maailman rocktähden elkein pitkään mustaan takkiin ja aurinkolaseihin pukeutuneena, ja keikka potkaistiin käyntiin. Hieman yllättäen keikka alkoi My Religion -albumilta (2004) tutulla Give Me a Sign -biisillä. No, tavallaan tuo on ihan hieno aloitus, koska biisi lähtee alkuun hyvin rauhallisesti ja kasvaa sitten lopullisiin mittoihinsa vasta myöhemmin. Näin ollen se toimi hyvänä esilämmityksenä seuraaville, nopeampitempoisemmille biiseille As Far As The Eye Can See ja She Needs Me.

Illan ensimmäinen ”harvinaisuus” kuultiin neljäntenä, kun viimeksi vuona 1989 setissä mukana ollut Desperate Nights kajahti ilmoille.  Tässä kohtaa huomasi ensimmäistä kertaa myös sen, että vaikka Harnell hyvin lauloikin, niin herran laulu ei ollut ihan sataprosenttisessa iskussa. Pientä käheyttä oli selvästi havaittavissa ja ne ihan kaikkein korkeimmat nuotit taisivat jäädä kokonaan tulematta. Saman huomasi myös vähän myöhemmin soitetun Child’s Play -biisin aikana.  Kun sitten myöhemmin juttelin bändin kanssa illan keikasta, kävi ilmi että koko bändi oli enemmän tai vähemmän jonkinasteisen flunssan kourissa. Tosiasia on myös se, että nuo Tell No Tales -levyn biisit menevät todella korkealta ja kovaa, ja se ei ainakaan auta asiaa, jos on vähänkin kipeänä.

Se, että bändi ylipäätään teki paluun, on mielestäni hienoa. Olen aina nauttinut bändin keikoista kokoonpanosta riippumatta. Edellisen Intuition 25th Anniversary -kiertueen aikana näin bändin kolmesti ja sitä ennen muun muassa vuoden 2004 Sweden Rockissa, 2012 Oulussa (jolloin laulussa oli Tony Mills) ja samana vuonna myös Trondheimissa jolloin mukana olivat kaikki kolme bändissä vaikuttanutta vokalistia. Bändi esiintyi tuolloin yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa ja keikka julkaistiin myöhemmin myös livelevynä/DVD:nä nimellä 30th Anniversary 1982-2012 Live In Concert with Trondheim Symphony Orchestra.


TNT on julkaissut urallaan hienoja levyjä ja toinen toistaan parempia biisejä, mutta se mikä erottaa heidät muista hard rock -bändeistä on Le Tekron virtuoosimainen kitaransoitto. Miehen omintakeinen tyyli ja loistava melodiantaju ovat vain sellaisia juttuja joista ei voi olla pitämättä. Kun tuon päälle lisää vielä miehen ulkoisen habituksen, josta tulee lähinnä mieleen joku 60/70-luvun hippi tyyliin Uli Jon Roth, niin eihän tuolle voi kuin nostaa hattua. Kaiken kaikkiaan loistava kitaristi ja persoona.

Harnellin ajoittain hieman nuhaisen laulamisen lisäksi keikassa ei ollut paljoakaan moitittavaa. Flunssasta huolimatta mies esiintyi virkeästi kuin parhaina päivinään ja näytti lyhykäisen hiustyylinsä ansiosta huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Ehkä se on juurikin tuo uusi nuori rakkaus joka pitää miehen mielen ja kropan virkeänä. Le Tekroa jo erikseen ehdinkin kehumaan ja syystä. Mies edustaa oman aikakautensa viimeisiä mohikaaneja ja on persoona jollaisia ei ole nykypäivänä enää liian montaa jäljellä. On myös mainittava erikseen bändin uusittu rytmiryhmä. Miehet olivat lavalla melko näkymättömiä mutta samalla äärimmäisen ammattimaisia. Heidän tehtävänään oli selkeästi toimia illan päästarojen taustabändinä ja he noudattivat rooliaan tunnollisesti koko keikan ajan.

Settimielessä keikka oli melkoista ilotulitusta. Kaikki bändin oleelliset kappaleet kuultiin lähtien Seven Seas -klassikosta aina Tell No Tales-, Intuition- ja Realized Fantasies -levyjen hitteihin ja kolmeen My Religion -albumin biisiin. Harvinaisempaa puolta edustivat kokonaan akustisena soitettu Lionheart ja nuo myös jo mainitsemani Tell No Tales -biisit Child’s Play ja Desperate Nights. Settilista oli hyvä, mutta, kuten jo aiemmin totesin, olisin tällä kertaa halunnut ehkä vieläkin enemmän. Olisi ollut mukava vihdoin kuulla edes jotain bändin ”unohdetuilta” 90–luvun levyiltä Transistor ja Firefly. Knights Of The New Thunder oli edustettuna yhden ainoan biisin verran. Erittäin mielenkiintoista olisi ollut myös kuulla Harnellin tulkitsemana Tony Millsin aikaista TNT materiaalia (A Farewell To Arms on oikeasti pirun hyvä levy), mutta se tuskin koskaan realisoituu.


No, joskus on parempi pelata varman päälle ja se on juuri sitä mitä TNT tänään teki. Yleisö oli näkemäänsä ja kuulemaansa enemmän kuin tyytyväisiä ja kaikesta näki, että bändin paluuta oli odotettu. Keikan päättäneen hittiduon 10 000 Lovers ja Everyone’s A Star aikana tuntui, että Rockefeller hajoaa kohta liitoksistaan. Molemmat biisit potkivat kirjaimellisesti persuuksille.

Muutamista pienistä kauneusvirheistä huolimatta keikka oli erittäin hyvä ja viihdyttävä esitys. Bändin soitto ja esiintyminen olivat hyvällä tasolla ja uskon että tästä se vielä jopa paranee, kunhan kiertue etenee ja keikkoja on enemmän takana. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan TNT:n ura tästä eteenpäin kehittyy. Tämä kiertue pyörii puhtaasti nostalgian ja vanhojen biisien ympärillä ja pelkästään sillä kaavalla ei homma voi kovin pitkään jatkua. Mutta ainakin tälle vuodelle bändille on buukattuna mukavasti keikkoja ja vihdoin niitä on myös USA:n puolella. Tulevalle levylle on asetettu etukäteen kovia odotuksia, mutta kun tietää musiikkibisneksen realiteetit tänä päivänä niin ei voi olla miettimättä sitä, kuinka kauan tämä nyt tällä kertaa kestää. Toivottavasti ainakin pidempään kuin edellisellä kerralla – tai ainakin sen aikaa, että saavat sen levyn julkaistua.

Setti: Give Me a Sign / As Far as the Eye Can See / She Needs Me / Desperate Night / Invisible Noise / Child's Play / kitarasoolo / Forever Shine On / Northern Lights / Tonight I'm Falling / Intuition / Lionheart (akustisesti) / Downhill Racer. Encore: Seven Seas / Listen to Your Heart / 10,000 Lovers (In One) / Everyone's a Star.

Mielestäni TNT’n jokainen kiertue ja keikka on aina ollut omanlaisensa, vaikka settilista on kuitenkin pysynyt aina pääpiirteittäin samana.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Marko Syrjälä   Kuvat: Marko Syrjälä
http://www.tnttheband.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1380 Palaa »