Keikkaraportti: Sonata Arctica & Thunderstone, Lutakko, Jyväskylä 18.1.2017

Jopas nyt jotakin. Ainahan maamme melometalliylpeys Sonata Arctica on Jyväskylässä suosiota nauttinut, mutta en silti olisi uskonut, että tammikuisena keskiviikkoiltana Kemin keijukaiset houkuttelevat tanssisali Lutakkoon niinkin paljon yleisöä. Vaan tottahan tuo, ja mikäs siinä, olihan kyseessä sentään yhtyeen yhdeksättä The Ninth Hour -albumia promotoivan Euroopan-rundin avausveto.

Uskallan väittää – ihan silmin todistetustikin – että osatekijä illan suhteellisen runsaalle kävijämäärälle oli myös lämmittelijä Thunderstone. Viimeisen vuoden aikana kuudennen kokopitkänsä Apocalypse Againin julkaissut genreveteraani on viime aikoina keikkaillut ahkerasti, muun muassa kolmannen kovan kotimaisen power-pumpun Stratovariuksen kanssa männä syksynä. Aavistuksen edellisestä kerrasta settiään muuttanut helsinkiläis-jyväskyläläisviisikko niitti soiton sujuvuuden osalta sitä viljaa, mitä se viime vuoden keikoillaan ehti kylvää. Presenssi bändin sen paremmin kuin yleisönkään puolelta ei ollut erityisen riehakas, mutta varman tyylikäs. Eniten piti – jälleen kerran – ihastella tuoreimman Thunderstone-jäsenen, rumpali Atte Palokankaan, tarkkaa ja iloisen näyttävää pannuttelua. Näin kollegana on pakko ihmetellä, miten ukko saa kaiken sen heilumisen näyttämään niinkin helpolta ja sulavalta. Taas kävi mielessä myydä omat rummut pois ja keskittyä pelkästään oikeisiin töihin. Lavaolosuhteissa usein niin hillitty kitaristi Nino Laurenne intoutui hurtille päälle keikan lopussa ja omisti Until We Touch the Burning Sunin soolon yleisön joukossa olleelle Lost Society -kitaristi Arttu Lesoselle. Lopuksi vielä pakollinen puujalka: minkä niminen olisi Thunderstone-vaikutteinen uusintaversio yhdestä vuosien 1976–2004 tunnetuimmasta tsekkiläisestä animaatiosarjasta? No tietysti Math ja Path.

Thunderstonen setti: Veterans of the Apocalypse, Tool of the Devil, The Path, Break the Emotion, Weak, Forevermore, Through the Pain, Let the Demons Free, Until We Touch the Burning Sun.


 


Vaan sitten pääaterian kimppuun. Allekirjoittanutta suoraan sanoen hirvitti, että mitenkä niin hauras melometallialbumi kuin The Ninth Hour taipuu etenkin vanhempien ja rivakampien Sonata-rallien joukkoon keikkaolosuhteissa? Vastaus jäi käytännössä saamatta, sillä uuden levyn ollessa pääosassa myös settikaverit oli valittu sen mukaan. Ehkä tästä syystä suhteellisen osallistuvasti esiintynyt bändi näytti välillä kuin hidastetusta musiikkivideosta revityltä. Sonata Arctica on aina ollut visuaalisesti melko vaaraton yhtye, mutta tämänkertaiset kappalevalinnat tekivät siitä entistäkin vaarattomamman.

Muutamia vanhempia räiskyrallejakin saatiin, kuten Winterheart’s Guildin avaava Abandoned, Pleased, Brainwashed, Exploited, keikkavakio FullMoon ja illan viimeinen ”hidas” Don’t Say a Word. Niissäkin laulaja Tony Kakko liiteli korkeimmat osuutensa matalammista stemmoista, mikä oli omiaan syömään kappaleista sen terävimmän kiiman. Taitaa silti olla niin, että jos mies aikoo jatkossakin laulaa yhtyeensä back-katalogiin kuuluvia biisejä, on tehtävä omat laulutekniset ratkaisunsa. Ja tekisikö ikäkin jo jotain.

Mutta älkää silti luulko, että Sonata oli Jyväskylässä jotenkin huono. Ei sinne päinkään, ja sen omalla läsnäolollaan allekirjoitti keikan loppuun saakka paikalla viihtynyt yleisö. Enemmän melodiaa ja tunnelmaa painottaneen setin uppoamista mestoilla olleisiin Sonata-faneihin oli jo sinällään ilo katsella. Olen pitänyt aina Silencen Tallulahia jokseenkin pissis-orientoituneena housunkostuttajana, mutta kun useampikin raavas ukko yleisössä veisasi mukana tätä korvatikkaria, niin ei voinut kuin todeta aidon hyvän musiikin kaikkivoipaisen voiman tehneen jälleen työnsä onnistuneesti. Erikseen on todettava sekin, että olen nähnyt Sonata Arctican Lutakossa todennäköisesti joka kerta, kun bändi on siellä esiintynyt, mutta koskaan yhtye ei ole soundannut näin hyvältä. Äänen selkeys ja balanssi olivat synkassa alusta loppuun saakka. Henkilökohtaisen kiitokseni esitän bändille varsinaisen setin päättäneen Silence-levyn The Power of Onen esittämisestä.

Sonatan setti: Closer to an Animal, Life, The Wolves Die Young, In Black and White, Tallulah, Fairytale, FullMoon, Among the Shooting Stars, Abandoned, Pleased, Brainwashed, Exploited, We Are What We Are, The Power of One. Encore: I Have a Right, Don't Say a Word.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Jaakko Silvast   Kuvat: Jaakko Manninen
http://www.sonataarctica.info Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1294 Palaa »