Keikkaraportti: Thyrfing, Kalmah & Vorna, Nosturi, Helsinki 14.1.2017

Muutaman vuoden tauon jälkeen Thyrfing, tuo ruotsalaisten versio Moonsorrow'sta, uskaltautui Suomen kamaralle pienen minikiertueen muodossa. Thyrfingin raskaan pakanallisen metallin rinnalle, mukaan Tampereen, Turun ja Helsingin keikoille nostettiin Pudasjärven suometallin sanansaattaja Kalmah sekä tunnelmallisen metallin voimaan luottava Vorna Tampereen seudulta. Ennakkoon jo Kalmahin rooli Thyrfingin lämmittelijänä kuulosti hieman kummalliselta, sillä bändien ilmaisu kyllä liikkuu sekä musiikillisesti että tunnelmallisesti aika eri sfääreissä, mistä syystä myös fanikunta lienee ainakin osittain jakautunut. Väittäisin myös vahvasti että Kalmah on näistä kahdesta se, jolla täällä Suomenniemellä on isompi suosio. Näinhän se sitten myöhemmin osoittautuikin olevan, mutta palataan tähän hieman myöhemmin.

Ennen siirtymistä illan musiikkiesitysten kuvaamiseen mainittakoon, että Nosturilla on nyt kyllä tehty anniskeluvalikoiman puolelta melkoinen harppaus eteenpäin ja parempaan. Ennen olut on rajoittunut lähinnä Lapin Kultaan tai muuhun vastaavaan ja mauttoman väljähtäneeseen sorttiin, mutta nyt sieltä saa myös Maku Brewingin maukasta olutta. Ainakin IPAa ja Vehnää valikoimista löytyi ja hintakin näytti IPA:lla olevan vain euron verran peruskuraa enemmän. Vaikka olisitkin humalahakuinen oluen lipittäjä joka ei mausta juuri välitä, on IPA:ssa voltteja sen verran, että sillä tulee ilta varmasti kokonaisuudeltaan edullisemmaksi ja varmasti myös hauskemmaksi. Siirrytään kuitenkin mainospuheista itse asiaan.

VORNA

Ensimmäisenä Nosturin lauteille saatiin Vorna, joka illan kahden muun esiintyjän rinnalla näytti lähes vaippaikäiseltä. Mitäpä sillä kuitenkaan on väliä kun äijät, Vesa Salovaaran sanojen mukaisesti pääsivät tällä kiertueella jakamaan lavoja esikuviensa kanssa.

Vornan kakkoslevy, Ei valo minua seuraa, kolahti meikäläiseen jykevästi ja bändin syksyllä julkaistu sinkku Aalloista tuntui vievän bändiä entistä monimuotoisempaan ja rikkaampaan suuntaan. Eikä bändin livekunnossakaan mitään vikaa ole – heti ensimmäisenä soitetulla Itsetön-biisillä bändi näytti, että vaikka sillä ikää kahta esikuvaansa huomattavasti vähemmän onkin, ei ulosannissa juuri jäädä jälkeen. Soitto oli kauttaaltaan taidokasta, äänet kunnossa ja toiminta lavalla juuri tunnelmaan sopivan vähäeleistä.

Setti sisälsi aiemmin mainitun Aalloista-biisin lisäksi myös aivan tammikuun alussa julkaistun Tie varjoista -kappaleen, joka muutaman aiemman kuuntelukerran jälkeen avautui näin livenä oikein kunnolla. Mitään iloisinta tarinankerrontaa ei sekään edusta, mutta sävelet sitä vastoin ovat kerrassaan kaunista kuunneltavaa. Biisissä on juuri sopivaa pimeyden ja kirkkauden kontrastia, aivan kuten Vornassa noin muutenkin. Esimerkiksi solisti Salovaara jutteli biisien välissä vapautuneesti herttaisella Tampereen murteella, mutta laulaessa äijä örisee ja murisee antaumuksella syvältä ja pimeästä. Muista bändin jäsenistä mainittakoon lavalla hieman pimentoon jäävä kosketinsoittaja Saku Myyryläinen, jonka soittopuoli nousee bändin biiseissä hienosti etualalle. Hemmo ei vain päästele pitkiä sointuja soinnun perään, vaan soittaa kuin klassinen pianisti konsanaan. Jännä nähdä, mihin suuntaan bändin seuraava askel otetaan.

Vornan settilista: Itsetön / Tie Varjoista / Aalloista / Yksin / Jälkemme.

 

KALMAH

Vornan kiitettyä ja kumarrettua, lavalta löytyvien miesten keski-ikä varmasti vähintään tuplaantui. Käsittääkseni Kalmah ei tällä kiertueella ollut niin sanotulla co-headliner -statuksella, mutta bändin aloittaessa väkeä oli pakkautunut lavan eteen lähes tungokseen asti. Bändi polkaisi oman osuutensa käyntiin Seventh Swamphonylla ja heti alusta lähtien mentiin eikä meinattu.

Setin alkupuolella kitarat kuuluivat valitettavasti hieman heikosti, tai sitten miksauksessa oli koskettimet nostettu aivan tappiin, koska ne kaikuivat salissa kuin kirkkourut tuomiopäivänä. Muutaman biisin jälkeen miksauspöydältä löytyi joko oikeat asetukset tai sitten korvillani vain kesti hetki päästä mukaan tunnelmaan. Yleisöä soundiongelmat eivät tuntuneet haittaavan, ja jo kolmannen biisin aikana pitti lähti pyörimään sen verran rajusti, että ainakin yksi katsoja näytti lentävän pää edellä kohti Nosturin laidan koroketta. Matkalla heppu ehti vielä iskeä meikäläistä jollain kehon osalla suoraan vatsaan. Haukoin siinä hetken henkeä, mutta ilmalennon tehnyt kaveri näytti nopeasti nousevan jaloilleen ja suuntaavan takaisin pittiin. Itse siirryin hieman sivummalle turvaan.

Melometallin lisäksi saimme Kalmahin esityksen aikana kokea myös kunnon stand up -komiikkaa. Pekka Kokko näyttää ja tuntuu yksinkertaisesti olevan aivan helvetin hauska jätkä. Välillä sitä lähes odotti, että bändi lopettaa biisin, jotta pääsee kuulemaan lisää hauskaa läppää – milloin vitsailtiin hiihtämisestä, pilkkimisestä tai TV-tähden asemassa olevasta pikkuveli Antti Kokosta. Vitsit se vanhempi Kokko väänsi tyylilleen uskollisesti vahvalla kotiseudun murteella. Onhan se niin, että jos lande kerran stadiin tulee, niin totta helvetissä sitä landeolemusta pitää vielä kärjistää. TV-tähti -läppää en oikein ymmärtänyt, mutta onneksi Google tiesi kertoa miehen olevan mukana YLE:n Eränkävijät-ohjelmassa. Keikkaa seuraavana päivänä olikin pakko tarkistaa miten se kitarasankari suoriutuu sorsastamisesta. Se on kuitenkin ihan eri tarina.

Kalmahin veto oli kokonaisuutena juuri niin hyvä kuin vanhoilta kehäketuilta sopii odottaa. Bändin esiintymisessä on varmuutta ja kepeyttä, mitä monen vuoden kokemus maailman turuilla ja toreilla tuo mukanaan. Suotavaa olisi toki että kundeja pääsisi hieman useammin täällä Stadissakin näkemään. Harvakseltaan tosin on bändi viime vuosina tuntunut Suomessa muutenkaan keikkailevan. Vink-vink, tilausta näyttää selvästi olevan.

Kalmahin settilista: Seventh Swamphony / Evil In You / The Groan Of Wind / Hollow Heart / Heroes To Us / The Blind Leader / 12 Gauge / For The Revolution / The Black Waltz / Moon Of My Nights / Hades.

 

THYRFING

Bändin esitystä odotellessa huomasin käyvän juuri kuten ounastelinkin: lavan edusalue tyhjeni lähes puoleen ihmisten lähtiessä jatkamaan iltaa jossain muualla. Thyrfingin intensiivinen mäiske ei vain uppoa Kalmah-faneihin ja suurin osa jengistä oli tullut nimenomaan Pudasjärven poikien esitystä seuraamaan. Vaan minkäs tuolle teet.

Jos Vornan avaus oli kauniin harmaata maalailua ja Kalmahin osuus hauskan maanläheistä, ei kumpaakaan em. adjektiiveista oikein voi käyttää Thyrfingin suorituksen kuvailuun. Intron lähtiessä soimaan Dennis Ekdahl asteli rumpujensa taakse, nosti pirunsarven pystyyn ja tuijotti kylmän vakavana kohti yleisöä. Äijän paljas ylävartalo oli veren ja kuran sotkema, mutta maalista huolimatta miehen vatsaan tatuoitu Devil-teksti loisti kirkkaana, kuin tulevaa pakanallista menoa korostaen: nyt ei muuten naureta yhtään, eikä tänne ole tultu vitsejä kertomaan.


Bändi aloitti settinsä vuonna 2000 ilmestyneen Mjölnir-levyn nimiraidalla ja voi että, kuinka kaakkoon oli Nosturin äänenvoimakkuuden säätimet illan kunniaksi väännetty. Tokihan livebassot aina kehossa tuntuvat, mutta näin kovaa en niitä ikinä muista kokeneeni. Onneksi tavoilleni uskollisesti pidin tulpat korvissa, koska tämän keikan jälkeen kuulimissa olisi soinut ainakin viisi päivää.

Bändi päräytti neljä ensimmäistä biisiä lähes putkeen, mutta vasta Mot Helgrindin saatanallisten alkutahtien aikana alkoi meno kunnolla irtoamaan. Bändin veren tahrimat kitaristit olivat yksinään jo melko jylhä näky, mutta patsaan lailla lähes ilmeettömästi koko setin läpi soittanut basisti Joakim Kristensson voitti kyllä illan cooleimman soittajan palkinnon. Laulaja Jens Rydén sitä vastoin ilmehti kuin riivattu mielisairaalapotilas ja antoi mikkitelineen viuhua viikatteen ja pajavasaran lailla läpi esityksen. Äijä yksinkertaisesti pisti kaiken peliin.


Thyrfingin esiintymisessä oli kauttaaltaan samaa lavavarmuutta, jota jo Kalmahin aikana saatiin nähdä. Onhan orkesteri ollut olemassa jo yli kaksikymmentä vuotta, joten eipä se juuri hämmästytä. Kuin ikäänsä juhlistaen bändi veivasi myös sen aivan ensimmäisen biisinsä: ...Ty Mörkret Skall Falla, josta pystyi hienosti erottamaan kuinka Thyrfingin kehityskaari on vienyt pelkistetyn raa’asta ilmaisusta kohti massiivisia muotoja kurottavaa soundimaailmaa. Kaikkinensa esitys vakuutti ja kun bändi toukokuussa Tukholmassa Finnkampen-nimisessä tapahtumassa nousee samalle lavalle Moonsorrow'n kanssa, saavat Suomen poijjaat pistää parastaan, etteivät Ruotsin miehet tätäkin taistoa hoida himaan!

Thyrfingin setti: Mjölnir / The Voyager / Griftefrid / Raven Eyes / Mot Helgrind / Veners Förfall / Sweoland Conqueror / Far Åt Helvete / Från Stormens Öga / Midtro / …Ty Mörkret Skall Falla / Storms Of Asgard / Digerdöden / Kaos Återkomst.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 664 Palaa »