Imperiumin toimituksen vuoden levyt 2016

Tuntuu, että musiikkia, raskastakin, julkaistaan vuosi vuodelta aina vain enemmän. Vaikka muu Imperiumin toimitus hoiti hommansa ahkerasti ja ajoissa, patalaiska webmasterimme ei saanut omaa listaansa aikaiseksi ennen kuin vasta nyt, vain reilut kolme kuukautta myöhässä järkevästä ajasta. Vasta nyt muka tuntui siltä, että voisi ruotia viime vuoden levytarjonnan jonkinlaiseen järjestykseen. Eikä niitä viime vuonna ilmestyneitä levyjä ole kuunneltu kaikkia vieläkään. Itse asiassa, niitä kuulematta jääneitä latauspromoja meillä on varmasti ainakin tuhat. Mutta se kuuluu tähän hommaan. Sähköpostilaatikkoon, ja onneksi vielä vähän myös oikeaankin postilaatikkoon, kolisee uutta musiikkia kuin perunoita laariin eikä ole vuorokaudessa niin paljoa tunteja, että kaiken ehtisi kuunnella monikymmenpäisellä joukollakaan. Joka tapauksessa, vähemmän tämä myöhässä oli kuin JIMSONWEEDIN esikoisalbumi.

 

...ja ei, Imperiumin levyarvostelijat eivät tänäkään vuonna pääse ulos ennen kuin päivän levyposti on arvosteltu. (Kuva: Lauren Novel & Laurent Romain)

 

Vuoden 2016 parhaiden levyjen listalle selvisi taas kerran ilahduttavan monta kotimaista edustajaa. Vaikka varsinaista selkeää konsensusvalintaa "Vuoden Levyksi" emme aikaiseksi saaneet, toimituksen valintojen seasta hahmottui muutama levy, jotka ilmaantuivat nii monelle top 5-listalle, että ne täytyy mainita eriseen. Ilahduttavan moni menestyjistä oli kotimaisia, mikä antaa uskoa suomalaisen metallin elinvoimaan.

Eniten ykkössijoja, kolme, valtasi PSYCHEWORKIN manalan porteilta palaamista juhlistava "The Dragon's Year". Niiden lisäksi sille lankesi myös yksi kolmossija. Ainoana sen lisäksi neljä listasijaa valtasi STAM1NAN ilmeisesti useimpien mielestä toivotunlaiseen ruotuun palauttanut "Elokuutio". Kolmeen mainintaan pääsivät MOONSORROW'N ja INSOMNIUMIN vuorenkokoiset järkäleet sekä TREES OF ETERNITYN "Hour of the Nightingale", kaunis ja poikkeuksellinen muistomerkki kauniille ja poikkeukselliselle ihmiselle. Myös THUNDERSTONE-pomo Nino Laurenne saa ravistella kuohkeata hiuskuontaloaan ylpeänä, sillä yhtyeen "paluulevy" palkittiin yhdellä ykkös- ja yhdellä kakkossijalla.

Ulkomaisessa tarjonnassa hajontaa oli enemmän, mutta eniten ykkössijoja, kaksi, saivat sekä progesti tunnelmoiva HAKEN että eksponentiaalisesti vähemmän progesti räyhäävä DESTRÖYER 666. Muita sijoituksia top-viitosissa kummallekaan ei langennut. Kolmeen kertaan listoille sen sijaan pääsivät AVANTASIA ja DARK TRANQUILLITY. Kahteen kertaan mainittuja olikin sitten jo kokonainen lauma. Katsokaa itse.

Toimittajien listoja tarkastellessa voi huomata myös sen, että synkähkö elektroninen musiikki tekee jonkinlaista nousua. Synth/retrowavea löytyi kolmen skribentin listoilta... mutta ennen kuin alamme läpianalysoida koko levytarjonnan, siirtykäämme enemmittä lätinöittä vuoden 2016 levyparhaimmiston pariin. Vuoden kovimmat levyt Imperiumi.netin kriitikontekeleiden mukaan ovat arvostelija kerrallaan seuraavat...

 

       

SERPENT:

SENTIENT HORROR: "Ungodly Forms"

Ruotsalaistyylistä vanhan liiton death metalia Yhdysvalloista? Toimii kuin häkä! Mahtavat soundit, hyvä örinä ja etenkin napakat biisit tekevät "Ungodly Formsista" yhden vuoden 2016 parhaista

RAVENCULT: "Force of Profanation"

Raakalaismaista, rujoa ja reipastempoista blackin ja thrashin saumatonta sekoitusta. Yhdistelmä, joka tuo mieleen legendaarisen Aura Noirin.

ENSLAVED: "The Sleeping Gods - Thorn"

Enslavedin erikoisin ja tavallaan myös tunnelmallisin teos on julkaistu vihdoin myös cd-formaatissa. Bonuksena uusiojulkaisun mukaan tuli "Thorn" -seiskatuumaisen kappaleet.

RUSSIAN CIRCLES: "Guidance"

Pehmeän raskasta, lyijyisän tunnelmallista ja ennen kaikkea todella koukuttavaa post-metalia viime vuosien parhaalta genrebändiltä.

URGEHAL: "Aeons in Sodom"

Keskitempoista, ruokotonta ja pirun toimivaa black metalia yhdeltä Norjan parhaimmista bm-bändeistä viime vuosina.


 

       

TUOMAS VALTANEN:

JIMSONWEED: "Ghosts of Kopli"

Vaivaiset neljätoista vuotta äänittämisensä jälkeen julkaistu Jimsonweedin täyspitkä kuulostaa yhtä aikaa sekä aikansa kuvalta että tuoreelta.

CONAN: "Revengeance"

Ehkä maailman raskain yhtye Conan möyrii tutulla tavalla, mutta uskaltaa välillä nostaa tempoakin ja samalla tekaisi uransa parhaan levyn.

ALCEST: "Kodama"

Ranskan melankolistien edellislevy jätti hieman kylmäksi, mutta nyt lämmitellään senkin edestä. Bändi uudistui palaamalla myös aavistuksen lähemmäksi bläkkis-juuriaan.

NORDJEVEL: "Nordjevel"

Hyvin perinteikkään kuuloinen, norjalainen Nordjevel iski suoraan suoneen ja toi riipivän primitiivisen black metal -euforian 1990-luvun alkupuolelta takaisin levysoittimeeni.

GOJIRA: "Magma"

Aluksi Gojiran popimpi yleisfiilis pelästytti, mutta onhan "Magma" nyt vaan törkeän kova levy. Erittäin laadukkaita kappaleita toisensa perään ja "Silvera" menee vuoden parhaiden metallibiisien joukkoon.

Erityismaininnat: TEKSTI-TV 666:N tuotannon yhteen kasannut paketti tykittää sellaisella intensiteetillä, että jos bändi ei vielä ole tuttu, kannattaa tsekata. Lisäksi vanhoista suosikeistani KORN on löytänyt uuden vaihteen raskaassa soundissaan. "Serenity of Suffering" osoittaa, kuinka tärkeä palanen jo edellislevylle mukaan palannut kitaristi Head yhtyeelle on. Kolmantena tärppinä tulee surullisen kauniisti doomaileva TREES OF ETERNITYN "Hour of The Nightingale".


 

       

TAAVI LINDFORS:

DREAM THEATER: "The Astonishing"

Dream Theater pamautti heti tammikuussa yhden vuoden kovimmista yllätyksistä julkaisemalla parhaimman levynsä 17 vuoteen. Yli kaksituntisella tuplalevyllä ei puuduttavia hetkiä ole, ja se muistuttaa miksi yhtye on yksi progemetallin suurimmista nimistä. Biisien lisäksi myös soolo-osuudet ovat levyllä pitkästä aikaa mieluista kuunneltavaa – esimerkiksi "A New Beginningin" loppusoolo on yksi Petruccin uran komeimmista. Levy on kuuntelujen myötä vakiinnuttanut paikkansa kolmen parhaimman Dream Theater -albumin joukossa yhdessä "Images & Wordsin" ja "Metropolis Pt. 2:n" kanssa.

STAM1NA: "Elokuutio"

Vuosi 2016 tarjosi yllätyksiä konkaribändeiltä myös Suomessa. Muutaman laiskemman albumin jälkeen Stam1na nimittäin palasi jälleen terävään iskuun "Elokuutiolla", joka on mielikuvituksillisilla sävellyksillään ja oivaltavilla sanoituksillaan yksi yhtyeen onnistuneimmista albumeista. Levy on vuoden mittaan osoittautunut kulutusta kestäväksi julkaisuksi, sillä useiden kymmenien kuuntelukertojen jälkeenkin sen pariin jaksaa vielä palata yhä uudestaan.

LOST SOCIETY: "Braindead"

Lost Societyn kolmas albumi "Braindead" toi yhtyeestä esiin täysin uusia puolia. Levy on bändin aikuismaisin ja todistaa, että rahkeita riittää muuhunkin kuin pelkkään kaahausthrashiin. Muun muassa "Mad Torture" ja "Rage Me Up" kuitenkin muistuttavat, että nelikko yhä hallitsee myös perinteisen thrashin tällä hetkellä paremmin kuin yksikään muu yhtye Suomessa. Braindead asettaa valtavat odotukset bändin neljännelle albumille.

LEONARD COHEN: "You Want It Darker"

Vuosi 2016 on ollut musiikkidiggareille ikävää seurattavaa, sillä usean legendaarisen muusikon elämä on vuoden aikana saavuttanut päätepisteensä. Yksi menehtyneistä oli marraskuussa 82-vuotiaana kuollut Leonard Cohen. Muutamaa viikkoa ennen kuolemaa julkaistu "You Want It Darker" on yksi Cohenin parhaimmista levyistä antaen miehen uralle arvoisensa päätöksen. Kauniit melodiat ja karhealla äänellä tulkitut herkät tekstit ovat vaikuttava yhdistelmä.

PERIPHERY: "III: Select Difficulty"

Progemetallin tämän hetken kiinnostavin yhtye Periphery jatkoi vahvalla linjalla "Select Difficultylla". Mahtavien Juggernautien tasolle levy ei aivan yllä, mutta se on siitä huolimatta erinomainen kokonaisuus, joka vaatii kuulijalta paljon. Muutama täytebiisi laskee hieman tasoa, mutta niiden vastapainoksi albumilla on "Marigoldin" ja "Lunen" kaltaisia mestariteoksia, jotka osaltaan nostavat julkaisun yhdeksi vuoden levyistä.


 

         

NIKO KAARTINEN:

HAKEN: "Affinity"

Vuoden progemestariteos, jossa naitetaan yhteen modernin progen tuulet kultaiseen kahdeksankymmentälukuun tyylillä, joka ei kuulosta pakkonostalgiselta, vaan tuoreelta, mielenkiintoiselta ja erittäin koukuttavalta. Plus "1985" -kappaleen sähkörumpuosuus. Oijjoi!

DEVIN TOWNSEND PROJECT: "Transcendence"

Devin Townsend löysi jälleen biisikynäänsä uutta terää tasapaksuhkojen " Epicloudin" ja "Blue Sky - Dark Matters" -tuplansa jälkeen. Lisäksi " Transcendencellä" kuuluu yhtyeen muiden muusikoiden panos, mikä on tehnyt kokonaisuudelle hyvää isolla kädellä. Tuloksena on parasta Devin Townsendiä pitkään aikaan.

GOJIRA: "Magma"

Ranskalainen raskasmetalliryhmä oli "vain" ookoo edellisellä albumillaan, vuoden 2012 "L'Enfant Sauvagella". "Magmalla" Gojira kuulostaa parhaimmalta sitten "From Mars To Sirius" -albumin. Raskaus, riipivyys ja runtu ovat täydellisessä balanssissa.

MOONSORROW: "Jumalten Aika"

Moonsorrow'n julkaisutahti on maltillinen, mutta hyvää kannattaa odottaa. Tälläkään kertaa yhtye ei pettänyt, vaan teki yhden vuoden kiehtovimmista albumeista, joka avautuu kerros kerrokselta. Moonsorrow luo joka kerta tunnelman, johon muut eivät pysty.

OMNIUM GATHERUM: "Grey Heavens" / INSOMNIUM: "Winter’s Gate"

Kotkan kaverit pistävät melomittariin uusia kierroksia levy levyltä. " Grey Heavens" on luonteva jatko vuoden 2013 Beyondille vieden yhtyeen ilmaisun entistäkin aikuisempaan suuntaan. AOR melometalli on määreenä edelllen harvinaisen tarkka.

"Winter's Gate" puolestaan on ihan tolkuttoman tykki teemalevy, jota ei malta olla kuuntelematta alusta loppuun yhdellä istumalla. Kiehtova kuin mikä, kaunis ja herkkä. Ehanaa!

 

Myös MEGADETHIN "Dystopia" on pakko laittaa jälkikirjoituksen ominaisuudessa kunniamaininnaksi, sillä että vihainen ja poliittinen Dave Mustaine teki kiukkuisen kovaa rässiä, joka nyt Trump-aikakautena tuntuu pelottavasti edelleen tarkalta maailmanlopun ennustukselta....


 

       

MARKO SAARINEN:

DESTRÖYER 666: Wildfire

Nokkamies K.K. Warslutista voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta kyllä mies osaa erinomaista metallia tehdä. "Wildfiressä" on kaikkea sitä, mistä metallissa pidän: vauhtia, aggressiota, särmää, variaatioita, eikä tavallaan herkempääkään tunnelmointia kavahdeta. Ainoa huono puoli, joka mieleen tulee, on että lähes pomminvarmasti seuraava täyspitkä tulee tämän tasoltaan alittamaan.

BÖLZER: "Hero"

Sveitsiläisparivaljakko on noussut viime vuosina melkoiseen kulttiasemaan, enkä tätä lainkaan ihmettele. Bölzerin ennalta-arvaamaton ja kiehtovan primitiivinen, meluisa äänimaailma on hyvin omanlaisensa, ja onnistuu loihtimaan pään sisälle ennen tutkimattomia mielenmaisemia, joiden pariin palaa mieluusti kerta toisensa jälkeen.

DENNER | SHERMANN: "Masters of Evil"

Perinteisen heavy metalin saralla ei oikein viime vuosina suuria ihmeitä vastaan ole tullut, mutta Mercyful Fate -kitaristikaksikko Denner | Shermann on ehdottomasti tyylisuunnan kirkkain tuore helmi. Riffit ja sovitukset ovat sitä taattua laatua, jota näiltä miehiltä on aiemmin totuttu kuulemaan, ja vielä kun mustanpuhuvan tunnelman kruunaa timanttisen kova laulaja, Sean Peck, jolta taittuu vaikkapa Ozzy-imitaatio tuosta vain, ei edes itse Mercyful Fateä ehdi tämän parissa ikävä tulla.

TESTAMENT: "Brotherhood Of The Snake"

Edellisellä kiekolla Testament oli ottanut isoja harppauksia modernimman ulosannin suuntaan, ja vieläpä varsin onnistuneesti. Itse pidin levyä jopa niin hyvänä, etten uskonut yhtyeen sitä "Brotherhood of the Snakellä" ylittämään, vaan kyllähän tämä rinnalle ja jopa ohikin kampesi. BotS on selvästi taas perinteisempää ilmaisua, mutta niin vain Peterson, Billy ja kumppanit ovat raikkaan kuuloisen thrash-levyn onnistuneet loihtimaan.

FLOTSAM AND JETSAM: "Flotsam and Jetsam"

Arizonalaisbändi Flotsam And Jetsam on jäänyt sitten parin ensilevynsä jälkeen varsinkin Euroopassa vähälle huomiolle. Tästä voi pitkälti syyttää hyvin epätasaista, paikoin jopa umpisurkeaksi ja inspiroitumattomaksi kääntynyttä tuotantoa, mutta muutama vuosi sitten "The Coldin" tullessa kelkka tuntui kääntyvän. Levy oli todella onnistunut paluu klassisempaan thrashiin, ja vaikka välissä ilmestyikin outo, lähes riffitön tunnelmointiteos Ugly Noise, tämä nimeämätön uutuslevy on helposti yksi yhtyeen kolmesta parhaasta albumista. Toivon mukaan meno tästä kovenee, ja aallonpohjat olisi jo nähty.

 

Bubblin' Under: DEVENIAL VERDICT: "Soulthirst"

Näiden Suomi-kuolonmetallistien kiekko kilpaili listallani viimeiseen asti maanmainion Ghoul-uutukaisen kanssa ns. kunniamainintapaikasta, mutta vedetään tässä kohtaa nyt hiukan kotimaahan päin. "Soulthirst" on ilmestymisestään asti jäänyt sitkeästi soittorotaatiooni, ja miksi se sieltä poistuisi, kun sävykäs ja semitekninen pikkurieska on ihan helvetin hyvä. Tuplavoxutoteutus herättää ristiriitaisia tunteita, mutta ei sentään teosta ihan pilaa.


 

       

SAMI KONTIO:

TWILIGHT FORCE: "Heroes of Mighty Magic"

"Heroes of Mighty Magic" oli ilmestyessään minulle yksi kaikkien aikojen power metal -albumeista, ja on sitä edelleen. Debyytistä huumoria on vähennetty ja Disneytä lisätty, ja tuloksensa on vuoden – ellei useammankin – albumi.

AVANTASIA: "Ghostlights"

Avantasian uusin on parasta Avantasiaa aikoihin, ja kenties koskaan, jos minulta kysytään. Upea laulajakattaus, loistavat sävellykset ja tuottaja Sascha Paethin taikakosketus – niillä ei menty metsään tälläkään kertaa.

FREEDOM CALL: "Master Of Light"

Jutun jujun voi oikeastaan johtaa suoraan levyn nimestä. Freedom Call todella on iloluontoisen, valoisan power metalin mestari. Kokonaisuutena bändin pitkässä tuotannossa Master of Light yltää jopa top-3:een, mikä "Eternityn", "The Circle of Lifen" ja muiden kanssa kilpaillessa on järkyttävän hyvä suoritus.

THEOCRACY: "Ghost Ship"

Theocracyn harva diskografia on tähän mennessä niin vahva, että ensimmäinen kuuntelu "Ghost Shipistä" jätti ilmaan ihmetyksen, että tässäkö se nyt oli. Mitä enemmän kuunteluja kertyi, sitä enemmän aloin uskoa bändin onnistuneen jälleen. Kerrassaan upea power metal -levy, joka ei anna itsestään kaikkea ensimmäisellä, toisella tai vielä kymmenennelläkään kuuntelukerralla.

KISSIN' DYNAMITE: "Generation Goodbye"

Paljon olisi listalle tunkijoita, mutta Kissin’ Dynamiten on pakko olla viiden kärjessäni. "Generation Goodbyeta" kuunnellessa tulee joka ikinen kerta niin hyvälle tuulelle, että maailma kaipaa tällaisia levyjä. Edeltävä "Megalomania" oli ensimmäinen hyvä Kissin’ Dynamite -albumi, ja "Generation Goodbyella" mennään biisien tasossa ihan uusiin sfääreihin.


 

       

ISMO KARO:

THE DEFIANTS: "The Defiants"

The Defiantsin nimetön esikoinen on runsaan mutta muuten heikon levyvuoden ykkönen. Toisin kuin Frontiers Recordsin suoltamat projektit, The Defiants osuu lähelle kymppiä. Kolmen Danger Dangerista tutun miehen yhtye esittää hyvinkin samantyylistä hard rockia. Biisit ovat tarttuvia ja soittokunta kuuluu olevan hyvässä iskussa. Materiaali yltää moneen suuntaan genren rajoissa. Eli samasta muotista veistetyt biisit eivät kiusaa kuulijaa. The Defiants toimii myös livenä, mutta se onkin jo toinen tarina...

THE OUTLAWS: "Legacy Live"

The Outlaws on, toisin kuin muut vielä hengissä olevat etelän bändit, julkaissut livelevyjä melko säästeliäästi. Yhtä lailla toisin kuin muut, se on säilynyt pirteänä ikäänsä nähden. "Legacy Livellä" se myös sovittaa uudet biisit klassikoiden joukkoon aikalaisiaan saumattomammin. Toinen toistaan tarttuvammat biisit ja solisti Henry Paulin melankoliaa tihkuva ääni ja eeppiset kitarasoolot muodostavat kivijalan, jolla The Outlaws seisoo tukevasti vielä viidennellä vuosikymmenellään.

KANSAS: "The Prelude Implicit"

Kansasin "The Predule Implicit" ei muutamana viimeisimpänä vuonna olisi mahtunut tälle listalle. Vuonna 2016 mahtuminen ei tee heikkoakaan. Bändiin on tullut uutta verta, mutta yhtye kuulostaa jokseenkin siltä miltä pitääkin. Levy ei ole klassikko eikä sisällä klassikkobiisejä, mutta kaikki sävellykset ovat keskitasoa roimasti parempia ja tallennettu fiiliksellä. Ensikuuntelusta lähtien vanha fani tunsi olevansa kotona.

BLACKFOOT: "Southern Native"

Odotukset eivät olleet korkealla kun uutisoitiin että Blackfoot tekee paluun ilman ainoatakaan alkuperäisjäsentä. Sen sijaan perustaja Ricky Medlocke on valinnut omin pikku kätösin nuoria miehiä jatkamaan yhtyeensä perinteitä. Eikä "Southern Native" kyllä Blackfootilta kuulostakaan. Vaan onpahan muuten varsin mainio Southern Rock -levy! Fiilistä, tanakkaa soittoa ja tarttuvia sävellyksiä ei ole säästelty, eeppisistä kitarasooloista puhumattakaan. Vuoden positiivisin yllätys!

SHIRAZ LANE: "For Crying Out Loud"

Shiraz Lanen esikoislevyllä riittää tarttuvuutta, oivaltavia sovituksia ja hyvää meininkiä. Kokonaisuus on pakattu mukavaan kasarikuosiin, nykyvivahteita unohtamatta ja suurella sydämellä. Moottori käy nätisti kaikilla sylintereillä ja niitä on vähintään kaksitoista! Hyppäys muutamassa kuukaudessa demoasteelta pitkäsoittokantaan oli Shiraz Lanella huima. Jos seuraavaan levyyn mennessä suoritetaan vastaava loikka, on käsissä klassikko. "For Crying Out Loud" ei sellainen vielä ole, mutta sen sijaan erittäin lupaava debyytti!


 

       

JUSSI KALLINEN:

ASTRALION: "Outlaw"

"Se vaikea toinen levy" tehtiin Hangossa pikapikaa, alle puolitoista vuotta ensimmäisen jälkeen ja on vähintään yhtä hyvä kuin debyyttikin! Powermetallille tärkeää vaihtelua löytyy mukavasti, kuten esimerkiksi tärpit "Nightmares Never Give Up", "Be Careful What You Wish For" ja "The Great Palace Of The Sea" osoittavat.

CIVIL WAR: "The Last Full Measure"

Lähtökohdat eivät olleet helpot jossain määrin debyyttiin nähden epäonnistuneen kakkoslevyn jälkeen, mutta entiset Sabaton-miehet Nils Patrik Johansson keulillaan kyllä näyttivät, mihin heistä oikein on. "Savannah" on hyvinkin bändin kolmen parhaan kappaleen joukossa ja muita esille nostettavia voisivat olla esimerkiksi riemukas "Tombstone" ja tuima "Gladiator". Ettei liian helppoa olisi edelleenkään, ilmoitti em. vokalistimestari harmillisesti jättävänsä bändin juuri ennen joulua, kiertämiseen väsyeenä. Helppoa korvaajan löytäminen ei varmastikaan ole, mieleen palaa Mathias Bladin lähtö Falconerista aikoinaan; mutta hieno juttu että Civil War aikoo kuitenkin jatkaa.

DREAMTALE: "Seventhian"

Kolmen ja puolen vuoden julkaisutauon jälkeen saammekin pitkälti toistakymmentä uutta kappaletta (sekä muutaman uudelleenäänityksen "Memories Of Time" -bonuslevyllä) projektista, joka alkoi noiden uusioversioiden kylkeen laitettavana muutamana uutena biisinä. Laatu ja jälki kun on tällaista, voidaan pieni venähdys hyvin antaa yksin tein anteeksi. Harvinaista mutta hienoa, miten tekijöiden ja kuuntelijan maku voi kohdata näin, kun en yhtään huonoa kappaletta löydä "Seventhianin" tusinankaan joukosta!

FREEDOM CALL: "Master Of Light"

Levyllinen hyvän mielen hymnejä, jos omahyväisesti lainaan omaa "Master Of Light" -levyarviotani, kun termi sai ihan oikeaa positiivista lukijapalautetta. Kerta se on ensimmäinenkin... Mutta Chris Bay ja kumppanit pitivät tällä kertaa fillerit harvinaisen hyvin loitolla ja albumimitan järkevänä, lopputuloksena paras levynsä kuuteen vuoteen ja hopeasija kymmenen sellaisenkin mittausajalla.

TWILIGHT FORCE: "Heroes Of Mighty Magic"

Vaikka vuoden värikkäimmän kannen palkinto voitiin heti kättelyssä ojentaa Falunin suuntaan kesällä, joutui Twilight Force vastaamaan suuriin odotuksiin parin vuoden takaisen ensilevytyksensä "Tales Of Ancient Propheciesin" jälkeen. Sitä suorastaan EP-mitasta pidentäneet välipuheet ollaan HOMM:illa laitettu samaan epilogiraitaan, mikä tekee niistä kätevät skipata, mutta samalla ne ovat edelleen bändin suurin ongelma. Varsinkin nyt kun laatubiisejä riittää ihan runsaan sopivissa mitoin. Fantasiaelokuvien soundtrackien kaltaisilla yksityiskohdilla kuorrutettua poweria kun ei omalla kohdallani niin pahasti haitannut 'dynamiikkaa, ei äänenvoimakkuutta' ajatellen tehty masterointi, vaikka kieltämättä rumpujen mäiske peittääkin paikoin suotta Christian Erikssonin ääntä. Volaa vain lisää kunnes kirkaisut kuuluvat!

 

Poikkeuksellisesti voisin vielä mainita kuinka hyvästä levyvuodesta se  kertoo, ettei viiden listaa ole ennen ollut näin hankalaa koostaa. Top-kympin saa helposti aikaiseksi lisäämällä esimerkiksi DARK TRANQUILLITYN "Atoman", MEGADETHIN "Dystopian", PRETTY MAIDSIN "Kingmakerin", PSYCHEWORKIN esikoisen ja uuden THEOCRACYN.


 

       

ALEKSI PEURA:

PSYCHEWORK: "The Dragon's Year"

Heittämällä kovatasoisen vuoden kovin kiekko, samalla vahva kandidaatti vuosikymmenen parhaaksi levyksi ja yhdeksi kaikkien aikojen tiukimmista esikoislevytyksistä. The Dragon's Yearia on tullut hehkutettua arvostelussa, somessa, kasvotusten kavereille, ohikulkijoille huudellen ja jokainen ympäripyöreäkin lupaus levyn tsekkaamisesta tuntuu voitolta hyvän musiikin puolesta. The Dragon's Year on levy, jonka puolesta olen valmis näyttämään hömelöltä fanipojalta - asema, mihin vain kourallinen levyjä on aiemmin onnistunut.

DYNAZTY: "Titanic Mass"

Titanic Massin piti olla vuoden levy, ja melkein minä tahansa muuna vuotena se sitä olisikin: välittömän tarttuva, hävyttömän koukuttava ja kaikin puolin loppuun asti tehty levy on pirullisen onnistunut teos. Kaikki, mikä teki Renatuksesta (2014) erinomaisen, on viety pidemmälle ja kokonaisuus on yksinkertaisesti parempi.

AMORAL: "In Sequence"

Ari Koivusen aikaisen Amoralin laatukäyrä oli nouseva, aina heikosta Show Your Colorsista (2008) vallan oivalliseen Fallen Leaves & Dead Sparrowsiin (2014). In Sequence oli kuitenkin se mestariteos, mitä yhtyeeltä olin pitkään odottanut. En koskaan innostunut yhtyeen alkuaikojen teknisestä death metalista, mutta Niko Kalliojärven paluu toiseksi solistiksi ja kolmanneksi kitaristiksi oli juuri se lisämauste, mitä yhtye tarvitsi. Monipolvinen ja -puolinen levykokonaisuus vaatii aikansa ja ajankohtansa, mutta kun se avautuu, kuulija löytää jotain maagista. Sääli vain, ettei levylle ole luvassa jatkoa, ainakaan Amoralin nimellä.

DELAIN: "Moonbathers"

Delain oli minulle pitkään pelkkä nimi - yksi naislaulajalla varustettu sinfoniametallibändi muiden joukossa. Onnistuneen Tuska-keikan jälkeen päätin vilkaista tuotantoa tarkemmin ja löysin kelvollista muttei mitenkään erityistä sinfoniametallia, eli juurikin odotusten mukaista materiaalia. Moonbathers-levy on kuitenkin toinen eläin: runsaudensarvi, joka kaikkiin suuntaan rönsyilevästä tyylistään huolimatta pysyy kasassa. Vaikka sinfoniametallin kenttä on paisunut yli äyräidensä, Delainilla on jotakin uutta tarjottavaa... tai ainakin reilusti keskivertoa parempaa musiikkia.

AVANTASIA: "Ghostlights"

Koska levyvuosi on ollut hyvä, jouduin tovin pohtimaan, mikä noin viidestä levystä ansaitsisi sijan listallani. Toisaalta Stam1na, Moonsorrow, Insomnium ja Fear of Domination tekivät odotukseni ylittäneet levyt, mutta kaikki mainitut levyt ovat jääneet laadustaan huolimatta kohtuullisen vähälle kuuntelulle ilmestymisensä jälkeen. Ainoastaan Avantasian Ghostlights on päätynyt soittimeen kerta toisensa jälkeen, vuodenajasta ja tunnetilasta riippumatta, ja joka kerta levyltä on löytynyt jotain, mikä on sopinut juuri siihen hetkeen täydellisesti. Levy ei välttämättä ole uusi The Metal Opera, mutta sen ei tarvitsekaan olla, sillä Ghostlights on Tobias Sammetin paras levy sitten Edguyn Hellfire Clubin. 

Lopuksi vielä kunniamaininta LORDILLE vuoden suurimmasta yllätyksestä sekä reippaimasta tasonnostosta!


 

       

JAAKKO NIKKO:

HAKEN: "Affinity"

Niin kuuntelumääriltään kuin diggailun asteella kevyesti vuoden levy. Hykerryttävä sekoitus raskasta riffittelyä, tilutusta, rokkia, metallia, poppia, fiilistelyä ja kakun kruunaa niin mahtavat sähkörumpusaundit biisissä 1985. Vuoden autiosaari -levy.

LEPROUS: "Live at the Rockefeller Plaza"

Livenä musiikki on parhaimmillaan ja Leprous todistaa tällä aivan joulun alla ilmestyneellä DVD:llä olevansa todella timanttinen yhtye, jolle on jo kertynyt oma historiansa ja setillinen loistavia biisejä. Jotain erityistä on ilmassa kun Ihsahn saapuu lavalle feattaamaan "Contaminate Me'ssa".

STAM1NA: "Elokuutio"

"Elokuutio" palautti hieman kadoksissa olleen uskoni Lemin jyrään. Moderni paluu nuoruuden intoon ja kimurantteihin biiseihin. Luotto on kova jatkossakin.

INSOMNIUM: "Winter’s Gate"

Vaikka en ole ollut koskaan kova Inso fani, niin tämä levy aiheutti silti (tai juuri siksi) kylmiä väreitä selkäpiihin. Loistava idea, loistava kokonaisuus ja loistava toteutus. Arvostan, nostan hattua ja jatkan diggailua.

RIUTTA: "Sinun täytyy elää vielä kerran"

Vähän outolintuhan tämä levy on, mutta jostain ihmeellisestä syystä levyä tuli kuunneltua pitkin kesää ja syksyä tasaisesti. Alun "järkytyksen" jälkeen levyn saundimaailmaan tottuu ja teksteihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja kokonaisuus kuljettaa siihen "toiseen maailmaan".


 

       

TERO KUKKONEN:

STAM1NA: "Elokuutio"

Jos tämän vuoden yksi ja ainoa autiosaari -levy pitää valita, "Elokuutio" päätyy mukaan matkalaukkuun. Kokonaisuutena koko vuoden kovin julkaisu, jolta ei ainuttakaan heikkoa lenkkiä löydy. Tämä levy myös salakavalasti onnistui nostamaan kiinnostuksen uudestaan myös pariin aiempaan Stam1na-lättyyn ja nekin ovat levylautasella pyörineet sittemmin enemmän kuin julkaisuvuosinaan. "Elokuutiosta" on paha pistää paremmaksi.

SAATTUE: "Kärsimysnäytelmä"

Synkkä, synkempi, Saattue. Kolmannella levyllä elämäniloaan yhä epätoivoisesti etsivä orkesteri jatkaa tutulla linjalla. Valoa ei todellakaan tunnelin päästä kannata odottaa ja se tuodaan selväksi melodisilla, raskailla, masentavilla mutta tarttuvilla kappaleilla. Alle viiden minuutin biisejä ei levylle ole kelpuutettu lainkaaan, mutta monipuolisten sovitusten ansiosta ei aika käy missään vaiheessa pitkäksi. Kuuntelija pysyy sellaisessa hellässä, mutta hiertävässä hirttosilmukassa ihan alusta sinne loppuun(sa) saakka.

TESTAMENT: "Brotherhood Of The Snake"

Vaikka Testamentin ura on ollut tasaisen vahvana jo vuosikymmeniä, niin siitä huolimatta oma mielenkiinto bändiä kohtaan alkoi jossain vaiheessa väkisin hiipua. "Dark Roots of Earth" nosti kiinnostuksen uuteen nousuun ja "Brotherhood of the Snake" vetääkin kuuntelijaa sitten vielä kovemmin turpaan. Levyltä on mahdotonta nostaa yhtä biisiä ylitse muiden, mutta " Pale Kingissä" on jotain sellaista maagista yliotetta, että sen aikana ei äänenvoimakkuutta mitenkään pysty kääntämään pienemmälle.

EREB ALTOR: "Blot – Ilt - Taut"

Cover-levyillä on huomattavasti helpompi kaivaa itselleen syvä kuoppa kuin saada aikaiseksi jotain jälkipolville kerrottavaa. Edesmenneen Quorthonin maamiehet kuitenkin vetävät homman niin sanotusti maaliin tyylillä ja suurella kunnioituksella. Bathory-vertauksia uransa alusta saakka saanut bändi, kumartaa nyt syvästi ja rehellisesti johonkin Valhallan suuntaan. "Song To Hall Up High'sta" on esimerkiksi onnistuttu luomaan säröisempi versio, mikä saa ihokarvat nousemaan pystyyn kerta toisensa jälkeen. Yksinkertaisesti paras cover-levy vuosikausiin.

ANTHRAX: "For All Kings"

Anthraxin viimeisin tuotos on Testamentin tapaan hyvä osoitus siitä, että vaikka jossain vaiheessa ei jaksaisi bändistä enää aivan täysillä kiinnostua, niin vielä vuosien jälkeenkin orkesteri voi yllätyksellisesti vetää hihastaan nipun ässiä tai vähintään näitä kunkkuja. Eihän luonnollisesti kukaan mitään uutta "Among the Livingiä" voikaan enää ikinä odottaa, mutta "For All Kings" kuitenkin todistaa, että vaikka miehet vanhenevat ja parrat harmaantuvat, niin aikakoneen lailla pääsee tälläkin levyllä matkustamaan sinne vuosikymmenten taakse. Aikaan, jolloin melkein kaikki oli paremmin.


 

       

SAMULI KESKITALO:

MONUMENT: "Hair Of The Dog"

Loistavasti toteutetulle Iron Maiden -palvonnalle on aina tilaa. Itä-Lontoosta ponnistava Monument ei jätä epäselväksi "Hair Of The Dog" -täyspitkällään, kuka hallitsee melodisen hevirockin sotakentällä juuri nyt.

SERPENTINE DOMINION: "Serpentine Dominion"

Deathmetallin superkokoonpano, Serpentine Dominion, sinkosi piinkovalla debyytillään suoraan alan kirkkaimpien tähtien joukkoon. Äärimmäisen tarkkaa ja brutaalia paahtoa tarjoava levy hakee vertaistaan.

AGGRESSION: "Fragmented Spirit Devils"

Kanadan thrash metal -remmi Aggression on taas kavunnut ylös haudastaan. Uusi, verevä kokoonpano kyntää kauhun, kuoleman ja väkivallan viitoittamalla tiellä murskaten kaiken alleen. "Fragmented Spirit Devils" on vuoden thrash metal -levy, joka kestää kuuntelua.

DOWNFALL OF GAIA: "Atrophy"

Sudet ulvovat kuuta lumisilla mannuilla, pakkanen kiristyy ja hyytävä black metal -viima pyyhkäisee yli maan. Saksalainen Downfall Of Gaia nappaa itseoikeutetusti mustan metallin valtikan.

AVANTASIA: "Ghostlights"

Taikuutta, hulluutta, megalomaanisia visioita; tätä kaikkea on Tobias Sammetin viimeisin taidonnäyte. Levyn kauttaaltaan vahva sävellystyö yhdistettynä värikkääseen laulajakaartiin viskaa "Ghostlightsin" helposti vuoden parhaiden levyjen joukkoon.


 

       

HENRY LUNABBA:

INSOMNIUM: "Winter’s Gate"

"Winter’s Gate" on ehdottomasti Insomniumin paras levy ja se kaikkein kovin vuoden aikana korviini ajatunut levy. Se on kaunis, se on mahtipontinen, se on halki lumen ja kylmän tuiskun taitettava matka kuolemaan. Synkäksi ja masentavaksi matka ei kuitenkaan muutu missään vaiheessa, kiitos Insomniumin ilmiömäisen näkemyksen ja tarinankertomiskyvyn, sekä erityisesti mukana jälleen vierailevan äänivelho Aleksi Munterin järkälemäisen sävellystaidon. "Winter’s Gate" on mestariteos.

MOONSORROW:  "Jumalten Aika"

Kun Henri Sorvali ja kumppanit istuvat alas tekemään levyä, ei jälki voi olla kuin hyvää. Vaikeaa oli kuitenkin kuvitella että herrat pystyisivät samaan kuin edellisellä, "Varjoina kuljemme kuolleiden maassa" -levyllä saivat aikaiseksi. Vaikeiden vaiheiden jälkeen bändin biisintekotehtaalta pullahti kuitenkin ulos viiden biisin pituinen tekele, joka on entistä massiivisempi, entistä monisävytteisempi sekä ihanan tummankarheanrosoinen. On käsittämätöntä, miten äijät pystyvät levy toisensa jälkeen saamaan kasaan näin monitasoisia biisejä, joissa tunnelma kuitenkin pysyy alusta loppuun taivasta hivelevän korkeatasoisena.

DARK TRANQUILLITY: "Atoma"

Muutaman “latteahkon” levyn jälkeen Dark Tranquillity palasi  raiteilleen ja teki kokonaisuuden, jossa on kaikkea sitä mitä bändissä kovasti arvostan: upeita melodioita, tiukkaa vääntöä, tunnelmallista efektointia ja Mikael Stannen intensiivistä ärjyntää. "Atoma" on uutta Dark Tranquillityä, mutta kovasti ja kivasti kallellaan siihen vanhempaan hyvään tavaraan.

TREES OF ETERNITY: "Hour Of The Nightingale"

Aleah Stanbridge In Memoriam. 'Nuff said.

AT THE HOLLOW: "We Are the Night - Live"

Sanotaan että musa kuulostaa paremmalta livenä. Onhan siinä perää, mutta harvoin keikkkojen häikäisevä tunnelma ja ainutkertaisuus välittyy live-taltioinneille asti. At The Hollow siinä kuitenkin onnistui ja päräytti juuri ennen joulua pöytään levyn, jolla tunnelma välittyy, soitto on virheetöntä ja miksaus on käsittämättömän taidokkaasti toteutettu. Tutut biisit kuulostavat paremmalta kuin koskaan ja levyltä löytyvät uudet raidat lupaavat tänä vuonna ilmestyvälle kakkoslätylle hyvää. Kyllä täällä osataan.


 

       

NAPERO:

MOONSORROW: "Jumalten Aika"

Moonsorrow'n sijoitusta tällä listalla ei oikeastaan tarvitse perustella. Hieno levy, jolla palataan muutaman vuoden takaisiin tunnelmiin, osin vielä kauemmas, mutta aivan omalla, kenties paikoin jopa entistä primitiivisemmällä otteella.

TREES OF ETERNITY: "Hour of the Nightingale"

Kaunis ja tulkinnaltaan erittäin poikkeuksellinen ääni on poissa, ja "Hour of the Nightingale" on kaunis ja poikkeuksellinen muistomerkki kauniille ja poikkeukselliselle ihmiselle. Tämä olisi listalla ilman menneen tragedian koskettavuuttakin, mutta albumina sille jää varmasti pysyvästi oma erityinen paikkansa jonnekin sielun perukoille, muistutuksena kaiken katoavaisuudesta ja kaiken ohimenevän kauneudesta.

ANAAL NATHRAKH: "The Whole Of The Law"

Bändin levyjen taso on vaihdellut, mutta oikeasti huonoa kiekkoa ei vielä ole tullut, ja lähes huomaamattoman mutta kuitenkin todellisen laatunotkelman jälkeen "The Whole of the Law" nousee takaisin Nathrakhilta edellytettävälle tasolle.

ALCEST: "Kodama"

Ette sitten jumaliste kerro kavereille että tämä pääsi listalle, menee viimeinenkin katu-uskottavuus... Alcest on aina ollut loistavaa tunnelmallista taustamusiikkia ajatustyölle ja autoilulle, eikä "Kodama" petä bändin tuotannon jatkona siinä katogoriassa vähääkään. Pienessä suoraviivaisuudessaan se on jopa hiukan parempi vetäisy kuin sitä edeltänyt "Shelter".

KYPCK: "3epo (Zero)"

KYPCK on aina raikas kuin Neuvostoliitto. Uusi kukkean Andrei Gromykon tuoksuinen pläjäys toimii taas taatulla kurskilaisella tavalla. Ne jotka eivät ihastu heti kyllä koulutetaan diggailemaan kunhan päästään leirille.


 

       

JESSE RYHÄNEN:

ORDO ROSARIUS EQUILIBRIO: "Vision: Libertine"

Ruotsalaisen pitkän linjan martial industrial/neofolk/apocalyptic pop -yhtyeen tuplalevyuutuuden ensimmäinen levy ei säväyttänyt, mutta kakkoslevy sitäkin enemmän, sisältäen joitakin yhtyeen uran parhaista sävellyksistä. Nihilististä, julmaa, kaunista ja sensuellia synkkää musiikkia rakasteluun maailmanlopun palossa.

TIGER ARMY: "V"

Jenkkien suurin (ja parjatuin) psychobillybändi julkaisi ensimmäisen levynsä liki kymmeneen vuoteen, ja ylitti kaikki odotukset. Nick 13:a luotsaaman bändin musiikissa on entistä vähemmän psychoa ja enemmän 50- ja 60-luvun poppia, ja yhdistelmä toimii vallan mainiosti.

DEATH IN ROME: "Hitparade"

Tässäpä maukas omituisuus: neofolk-yhtye joka koveroi valtavirtapoppia, mm. Aquan "Barbie Girlin", Haddawayn "What Is Loven" ja Lana Del Reyn "Summertime Sadnessin", ja tekee sen kaiken lisäksi erinomaisen tyylikkäästi ja hyvällä maulla. Vaikea sanoa kumpaa tölväistään enemmän, neofolkia vai poppia, mutta selvää on että tämä yhtye hakkaa suurimman osan vakavamielisistä neofolkyhtyeistä mennen tullen.

KINKY FRIEDMAN: "The Loneliest Man I Ever Met"

The last of the Texas jewboys rides again! Kinky Friedman on maailman tärkeimpiä tuntemattomia kantrisuuruuksia, mies joka on ollut kuvernööriehdokas, voittanut vuoden sovinistipalkinnon ja säveltänyt Nelson Mandelan suosikkibiisin – ja yksi harvinaisista julkijuutalaisista kantritähdistä. Miehen tunnetuimmat levyt sijoittuvat 70-luvulle, eikä hän ole pitkään aikaan julkaissut uutta musiikkia, mutta tämän levyn myötä seniori-ikään ehtinyt sikaria tuprutteleva herrasmies todistaa että hänellä on vielä annettavaa, ja että kykenee hienosti aavistusta tummanpuhuvampaan, riisutumpaan ilmaisuun.

VOLKOR X: "This Means War"

Vuoden kovin synthwave-levy. Volkor X ilmestyi melkeinpä kuin tyhjästä, iskien tiskiin tämän debyyttialbuminsa ja räjäytti potin kertaheitolla. Perturbatorin suuren pettymyksen aiheuttanut "The Uncanny Valley" ei mahda mitään tälle hienolle levylle, joka yhdistelee autenttisen retroa videopelimusaa aavistuksen synkempään ilmaisuun. Tsekatkaa äärityylikäs "This Means Warin" video, jos ette usko!


 

       

TUOMIO HARJU:

CULT OF LUNA / JULIE CHRISTMAS: "Mariner"

"Mariner" on levy joka ei avautunut alkuun ei sitten millään. Cult Of Lunan muovaamia, valtameriäkin isompia vyörytyksiä koristelee Julie Christmasin vahvat, omalla tavallaan rujot ja voimakkaat laulut, ja siinä ovat sellainen yhtälö että tuskin toista yhtä vahvaa kollaboraatiota hetkeen kuullaankaan.

URFAUST: "Empty Space Meditation"

Lihaa, verta ja saastaa on kertynyt Urfaust-kaksikon luomaan ääneen. Omalla tavallaan kaunista musiikkia, joka liikkuu aivan täysin omissa sfääreissään. Musiikkia, johon pitää päästä täydellisesti sisälle ja tunnelmankin siihen pitää olla oikea. Yksinkertaista mutta koskettavaa murjomista.

ANAAL NATHRAKH: "The Whole Of The Law"

"Hold your children close and pray for oblivion", niin biisinä kuin pelkästään nimellään kiteyttää äärimmäisen julkaisun täydellisesti.

THE THING WITH FIVE EYES: "Kosmos"

Darkjazz, tuo mystinen genre, joka liukuu niin ambientin, trip hopin ja jazzin maailmoissa. The Thing With Five Eyes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hämärämpien sävelkulkujen ystäville.

HYPNO5E: "Shores Of The Abstract Line"

"Shores Of The Abstract Linen" musiikki on sai palamaan lukemattomia kertoja luokseen viime vuoden aikana ja varmasti tekee niin jatkossakin. Edelleenkin levyltä löytyy uusia asioita joka kuuntelukerralla. Kerrassaan huikea kokonaisuus.


 

       

VERNERI LAARI:

Vuosi 2016 on ollut ihmiskunnalle hankala. Jättimäisestä oravahiuslisäkkeestä tuli Yhdysvaltain presidentti, David Bowie ja monet muut kuuluisuudet siirtyivät ajasta ikuisuuteen eikä kotimaassammekaan ole hyvin mennyt. Levyrintamalla asiat ovat olleet paljon valoisampia. Ympäri vuoden ilmestyi todella laadukkaita levyjä, joten valinnanvaraa vuoden levyiksi oli paljon. Seuraavaksi eräänlainen tiivistelmä vuodesta 2016 levymaailman silmin:

THUNDERSTONE: "Apocalypse Again"

Ukkoskivekset paukkuivat takaisin maailmankartalle pitkän tauon jälkeen. Mutta mitä saadaan, kun palataan yhtyeen alkutaipaleen äänimaailmaan ja vokalistiksi palautuu reset-napin painalluksen jälkeen Pasi Rantanen? Siitähän saadaan yksi vuoden kovimmista albumeista.

Jokaisen Power metal -fanin kasseissa tulisi kilistä, kun avauskappale "Veterans of the Apocalypse" lävähtää ämyreistä suoraan naamalle.

STAM1NA: "Elokuutio"

Lemin pojat pettivät tämän fanipojan parilla viimeisellään, mutta eivät tällä kertaa. Uudella "Elokuutio"-albumilla sävellysten taso on hyvin lähellä "Uudet Kymmenen Käskyä" -tuotoksen linjaa. Elokuutio on täynnä sitä intoa ja äkkivääriä ideoita, joita nuori Stam1na tarjosi kahdella ensimmäisellään. En tiedä miksi näin pääsi käymään. Teroittiko Wöyh-nimisen lehtolapsen synnyttäminen Hyrden sävellys- ja sanoituskynän, vai onko Stam1na teini-iän hapuilun jälkeen löytänyt sen kuuluisan oman suuntansa?

PSYCHEWORK: "The Dragon's Year"

Usein vaikeista asioista syntyy kauneinta taidetta. Anthony Parviainen todistaa "The Dragons Year" -albumilla väitteen todeksi. Käyty vierailu ja taistelu kuoleman porteilla on tuottanut suurelle yleisölle mestariteoksen, koskettavan sellaisen.

EVERGREY: "Storm Within"

Evergrey osui edellisellään napakymppiin. Uuden albumin harteille kasaantui luonnollisesti suuri odotusten paino. Tämän taakan "Storm Within" kantaa kepeästi ja suoralla selällä. Sävellykset eivät eksy polultaan, vaan kaikki kappaleet pääsevät yksilöinä maaliinsa, tukien kuitenkin levykonaisuutta.

Henkilökohtaisesti olen antanut anteeksi Torn- ja Glorious Collision- albumien notkahdukset yhtyeen tuotannossa.

DARK TRANQUILLITY: "Atoma"

Tämän vuoden listaus on hyvin pohjoismaalainen. Kolme ensimmäistä on Suomesta. Viides albumi on neljännen tapaan kylmästä ja kolkosta naapurimaastamme Ruotsista. Jos joku on Kummeleita katsonut, niin eipä siellä kovin kolkkoa ole, vaikka Dark Tranquillityn musiikki muuta väittääkin.

"Atoma"-albumin äänimaailma ja melodiat toimivat parhaiten pimeän syysillan soundtrackina. Levyn nimikkokappale on yksi parhaista vuoden 2016 sävellyksistä.


 

       

JANNE RINTALA:

DESTRÖYER 666: "Wildfire"

Aussilähtöisen Deströyer 666:n Saatanan ja thrashin epäpyhä liitto on tuottanut kerta toisena jälkeen vakuuttavaa jälkeä, ja sitä on myös "Wildfire". Samalla voi vain edelleen nyökytellä hyväksyvästi KK Warslutin johtaman susilauman riffi- ja melodiatajulle.

PERTURBATOR: ”The Uncanny Valley”

Vaikka synthwaven puolella muutama jo vakiintunut, kuin uusikin nimi nosti statustaan tänä vuonna, niin hyvinkin apokalyptista tunnelmaa tarjoava ranskalaisartisti ei tyydy antamaan vain kylmää kyytiä tai retroilemaan, vaan moni-ilmeinen visio luo hämyisen, kieron ja mustan maailman.

TREES OF ETERNITY: ”Hour Of The Nightingale”

Swallow The Sun -kippari Juha Raivion ja laulaja Aleah Stanbridgen luotsaaman Trees Of Eternityn taival katkesi Aleahin poismenon myötä. Vaikka kohtalo tietenkin vaikuttaa levyn yleiseen tunnelmaan, tuloksena on silti jylhää melodisen doomin sielunmessua, johon vahvimman piirteen antaa Aleahin hauras ja herkkä ääni. Raskasta ja julmaa, mutta samalla tyylikkään maalailevaa, jossa katsotaan silti koko ajan syvälle kuiluun.

THE TRUE BLACK DAWN: ”Come The Colorless Dawn”

Voimalla eteenpäin hyökkäävää black metalia, joka ei unohda myöskään vahvaa tunnelmaa. Edellisen kerran verta vuodatettiin Saatanalle vuosituhannen alussa, mutta debyytin suoraviivaisen pommituksen kapeampaa väripalettia on venytetty laajemmalle, jos toisaalta sysimusta sielu jättää edelleen jälkeensä verenpunaisen vanan.

VANHELGD: "Temple Of Phobos"

Ruotsin häpäisijät luottaa vanhakantaiseen, doomahtavaankin death metal julmisteluun, joka aika ajoin ryöpsähtää silmille. Kokonaisuuden ilmapiiriä hallitsee silti vaivattomasti etenevät riffi- ja melodiamatot, sekä synkkä yleistunnelma.


 

MIKA KOIVUNEN:

Levyvuosi 2016 oli huonohko omalla kohdallani. Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että hyviä levykokonaisuuksia ei tullut kovin montaa. Hyviä yksittäisiä biisejä kyllä sitten tuli moneltakin bändiltä, joita kaikkia ei ole järkeä luetella. Nordic Unionin "Nordic Union", Primal Fearin "Rulebreaker", Theocracyn "Ghostship" ja myös Eternity's Endin "The Fire Within" olivat leyjä, joilta löytyy mainioita biisejä, mutta levykokonaisuudet jäivät huononlaisiksi. Kolme levyä kuitenkin erottui selvästi muista vuoden 2016 julkaisuista, joten lista jää omalta osaltani vain top 3 -levyihin.

  WOLF HOFFMANN: "Headbanger's Symphony"

Selvä ykkönen oli Wolf Hoffmannin soololevy. Tällä kertaa Wolfin soololevy oli erilainen kuin "Classical" (1997). Toki pari sovitusta oli sentään tehty vähän samalla muotilla kuin Classical-levyllä: "Adagio" (Tomaso Albinoni) ja "Je Crois Entendre" Encore (Georges Bizet). Viimeksi mainitun versio voittaa alkuperäisen! Wolf on saanut siihen tulkinnallaan kauneutta ja mielenkiintoisuutta vielä enemmän kuin alkuperäisessä kappaleessa. Levyä voisikin suositella klassisen musiikin sunnuntaikuluttajalle. Paljon levyllä on toki myös Acceptille ominaista kitarointia - kuinkas muuten. Olisi vielä hienoa, jos Wolf saataisiin kiertueelle levyllä esiintyvän Tsekin kansallisen sinfoniaorkesterin kanssa.
 

PRETTY MAIDS: "Kingmaker"

Kovat olivat epäilykset Pretty Maidsin uutta levyä kohtaan. Epäilyksille tuli turpiin tuli ja kunnolla. "Kingmaker" on juuri sellaista Pretty Maidsia, jota haluan kuulla. Edellinen studiolevy, jossa kaikki biisit olivat uusia, oli "Motherland" ja se oli kova pettymys, levy pullollaan tylsiä raitoja. Omat aiemmat suosikkini Pretty Maisilta ovat "Future World", "Jump The Gun", "Spooked" ja "Pandemonium". Uutukainen kuuluu nyt myös suosikkeihini. Se kuitenkin pitää sanoa, että uusi levy ei ihan heti auennut, vaan muutamia kuuntelukertoja se vaati auetakseen kunnolla. Hienoa, että näinkin vanha bändi pystyy vielä yllättämään positiivisesti!
 

  RUNNING WILD: "Rapid Foray"

Rock 'n' Rolf Kasparek sai vihdoin aikaan Running Wild -levyn, joka myös kuulostaa Running Wildilta. Siinä saattaakin olla yksi syistä, miksi levy on vuoden kolmen parhaan joukossa. Sympatiapisteitä siis ropisee. Ei "Rapid Foray" mitään parasta Running Wildia ole, mutta paljon sillä on niitä ominaisuuksia, joita RW-klassikkolevyilläkin on. Yksi levyn hienoimmista kappaleista on instrumentaali "The Depth Of The Sea (Nautilus)", joka on viime vuoden hienoimpia kappaleita. Yleensäkin, jos jotakin haluan eniten kuulla tällä hetkellä Running Wildilta, on se juuri tämä nimenomainen veisu. Tällaisen viestin haluaisin nykyrunnareille välittää: Stick To Your Guns!

 

         

MAPE OLLILA

PSYCHEWORK: "The Dragon's Year"

"The Dragon's Yearissa" on kysymys niin paljon enemmästä kuin pelkästä levystä. Se, että joku - tässä tapauksessa Antony Parviainen - saa tehtyä oman kuolevaisuutensa kohtaamisesta ja sen pelosta jotain näin vaikuttavaa, on äärimmäisen kunnioitettavaa.

DREAM THEATER: "The Astonishing"

Progemetallin suurin ja kaunein lunasti tittelinsä uudestaan fantastisella tuplaharkolla, joka menee upeine fantasia/scifi-dystopioineen jo valmiiksi upean uran kolmen parhaan levyn joukkoon.

Monestihan DeeTee on livenäkin nähty, mutta ai herra, että osasikin sylettää, kun Dream Theater ei tullut Suomeen juuri sillä kiertueella jolla "The Astonishing" soitettiin kannesta kanteen.

DANCE WITH THE DEAD:"The Shape"

Dance With The Dead erottuu muista synkeistä synthwave-yhtyeistä, sillä sen äänimaisemassa eivät soi kumisen retrot kasarisyntikat eikä yhtyeen visuaalinen maailma ole velkaa Miami Vicen ja kasibittisten tietokoneiden pastelliväripaleteille. Dynamiikka ei ehkä ole DWTD:n paras avu, mutta yhtyeen särökitaraa, tamppaavia biittejä, dubstepiä ja synthwavea yhdistelevä soundikuva seilaa korskeasti massiivisesta äänivallista toiseen. DWTD on instrumentaalisen syntikkamaalailun Yngwie: enemmän on todellakin enemmän. The Shape" kuuluu vuoden levyjen joukkoon siksi, että sitä tuli 2016:n aikana kuunneltua luvattoman moneen kertaan, luultavasti useammin kuin mitään muuta levyä.

CRUZH: "Cruzh"

Ruotsista pelmahtaa taas kerran upo uusi bändi, joka tekee ihan yhtä kovaa tavaraa kuin hard rockin kovimmat melodiamestarit. Mikä ei sinänsä ole yllätys, kun Cruzhia pinta syvemmältä raaputtaa. Nämähn ovat juuri niitä muille hittejä takovia biisimaakareita! "Aim for the Head" on vuoden paras hard rock -biisi!

DARE: "Sacred Ground"

Ei liene enää kenellekään yllätys, että meikäläinen lähes palvoo maata Darren Whartonin jalkojen alla. Kolmekymmentä vuotta rikollisen aliarvostetun uransa alusta kotiseutujensa kelttivaikutteita, sulavan kaunista hard rockia ja sielua hivelevää leijuntaa yhdistävä Dare teki taas kerran levyn, joka saa ihmisen mieleen rauhan ja mielikuvituksen lentämään elävinä kuvina ylämaan nummien yllä.

Kunniamaininta: ZEAL & ARDOR: "Devil Is Fine"

Manuel Cagneauxin yhdenmiehenprojekti Zeal and Ardorin "spiritual black metal blues" on kekseliäintä, vangitsevinta ja pelottavinta musiikkia pirun pitkään aikaan. Darkthrone, sielunsa Saatanalle myynyt Robert Johnson ja kauhuleffasoundtrackit kaikki yhdessä paketissa.

Muita upeita vuoden 2016 levytyksiä, jotka jokainen olisivat aivan hyvin voineet päätyä listalle: EVERGREY, INSOMNIUM, HAKEN, DYNAZTY.


 

       

JAAKKO SILVAST:

PSYCHEWORK: "The Dragon's Year"

Keski-Suomen lahja maan metallilaulajien kärkikaartissa, Suolahden oma poika Antony Parviainen tekaisi uuden Psychework-yhtyeensä kanssa vuoden 2016 kovimman hevilevyn. "The Dragon’s Year" on melodioiltaan rikas ja tarinoiltaan väkevä. Kahdeksan biisin paketti on kuitenkin ennen muuta tasokas musiikillinen hyökyaalto, joka ei päästä kuulijaa helpolla, mutta antaa siinä samalla aivan älyttömästi. Vaikka kappalemitat ovat suhteessa pitkiä, raitojen jokainen sekunti on äärimmäisen perusteltu. Taiten tehdyllä kokonaisuudella soi mukavasti myös laulaja Parviaisen ja kitaristi J-V Hintikan Machine Men -ajan perintö. Levyn avausraita Hand on Heart on lisäksi vuoden ylivoimaisesti tykein metalliralli.

THUNDERSTONE: "Apocalypse Again"

Henkilökohtaisesti viime vuoden odotetuin hevilevy. Kun ainoa oikea Thunderstone-vokalisti Pasi Rantanen päätti palata bändiin, alkoi seuraavan Ukkoskives-kiekon vähintäänkin tuskaisa vartominen. "Apocalypse Again" lunastaa klassisena Thunderstone-kiekotteena kaikki mahdolliset odotukset. Vauhdin ja vaarallisten tilanteiden lisäksi älppy on yhtä hittikertosäettä kiireestä kantapäähän. Juuri sellaisena Thunderstone tuleekin tarjoilla.

EILERA: "Face Your Demons"

Yksi mielenkiintoisimpia raskasrock-levyjä vähään aikaan. Kun asialleen omistautunut aito ranskatar tekee heviä suomalaismuusikoiden kanssa, syntyy "Face Your Demonsin" kaltainen karhean hellä kimppu kappaleita, joissa on jotain outoa, mutta mielenkiintoista vetoa. Tämäkin albumi on vahva melodioiltaan ja lyriikoiltaan. "Face Your Demonsilla" Kate Bush kohtaa Virgin Steelen. Repikää siitä.

RUNNING WILD: "Rapid Foray"

Olin ensi metreillä hiukan pettynyt monivuotisen palvonnan aiheeni tuoreimpaan, sillä vuoden 2013 "Resilient"-levy oli saksalaisen perushevijyrä Running Wildin uralla selkeä askel parempaan sitten umpisurkean, vuoden 2012 "Shadowmaker"-albumin. Vaan kuinkas kävikään. Levyarvostelua varten saamani "Rapid Foray" -levyn digitaaliversiot ottivat sittemmin vakiopaikan mp3-soittimessani. Ei siitä mihinkään pääse. Rock ’n’ Rolfin kipparoima merirosvokuunari seilaa tällä hetkellä vahvassa myötätuulessa.

RANGER: "Speed & Violence"

Käytännössä viimeisen neljän vuoden ajan todellisen perinteisen heavy metalin puolesta aidolla ja tinkimättömällä asenteella meuhkannut Ranger iski vuoden 2016 loppumetreillä pöytään todellisen ässän. "Speed & Violence" on nimensä mukaisesti täynnä voimaa, vauhtia ja väärentämätöntä vanhan liiton uhkaavuutta, joka ei poseeraa vaan vetelee täysillä pitkin korvia. Debyyttilevy Where "Evil Dwellsistä" tiukentunut tuotanto ja soitto tekevät "Speed & Violencesta" Rangerin uran kannalta juurikin sen elintärkeän vahvan toisen levyn.

Vuonna 2016 julkaistujen metallilevyjen oma top5-listani ei ole totuudenmukainen, jos mittarina pidetään kuuntelukertojen määrää. Jonkin kirjoittamattoman säännön mukaan listalle ei tule ottaa mukaan live-nauhoitteita tahi cover-levyjä, (vaikka niitä muidenkin listoilla on). Sellaisia viime vuonna julkaistiin kuitenkin yhteensä neljä kappaletta, jotka olisivat ehdottomasti tapelleet listapaikasta minun kirjoissani. Siksi totean SEVENTH WONDERIN "Welcome to Atlantan", IRON SAVIORIN "Live At The Final Frontierin", DIRKSCHNEIDERIN "Live – Back to the Rootsin" sekä JORNIN "Heavy Rock Radion" erikseen nimeltä. Lisäksi Bubblin’ Under -tyyppisesti maininta myös seuraaville: STEVE ’N’ SEAGULLS: "Brothers in Farms", AGONIZER: "Visions of the Blind", PAHA KAKSONEN: "Kovaäänisten naisten kukkula", NARNIA: "Narnia", CIRCUS MAXIMUS: "Havoc" ja WITHEM: "The Unforgiving Road".

 

       

MUNAMANKELI:

FATES WARNING: "Theories Of Flight"

Erittäin tumma ja raskas albumi, jossa on kuitenkin riittävästi ilmavuutta. Tältä kuulostaa ammattitaito, eli miten muusikoiden tekninen osaaminen yhdistyy erinomaiseen melodiatajuun.

KENT: "Då som nu för alltid"

Yllättävän hyvä lopetus komealle uralle. Kunto kesti loppuun asti, vaikkei tällä aivan 2000-luvun alkupuoliskon hitteihin ylletä. Toisaalta, "Andromeda" on perhanan hieno biisi. Kertakaikkiaan upea bändi, kerrassaan hieno levy.

VEGA: "Who We Are"

Alkuperäiselle idealle uskollista AOR:ää nykypäivään sovitettuna. Kuulaita melodioita, tarttuvia hittejä ja sielukasta laulua.

PALACE: "Master of the Universe"

Yhden miehen show. Toimii. Paluu menneisyyteen eli 1980-luvulle.

DARK TRANQUILLITY: "Atoma"

Veteraanit tekivät todella hienon levyn. Tässä ei ole parin aiemman tapaan koneellista keveyttä tai hittipotentiaalia, mutta tasaisen varma taso kestää viimeiseen biisiin. Samanlainen tapaus kuin Paradise Lostin "The Plague Within".

© Imperiumi MMVII. Teksti: Imperiumin toimitus   Kuvat: Ettähä?
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 8422 Palaa »