-->
Scumripper, Skulmagot & Sonic Poison

Vaikka ympäröivä maailmamme näyttääkin joskus kauniit puolensa, mahtuu sen sopukoihin paljon erilaista saastaa, jonka pääasiallisena tuottajana on usein ihminen itse. Ja kuten Raid-elokuvassa Sundman totesi: ”Kun maailma on paska, niin täytyy syödä sontaa, jotta voi orientoitua." Johdatuksen aihepiiriin musiikin kautta tarjoavat meille alan kolme tuoretta kotimaista asiantuntijaa Rat Pitt (Scumripper), Ulti-Make (Skulmagot) ja Jussi (Sonic Poison), joiden kaikkien tutkielmat asiasta on julkaistu vuoden sisään.

Millaisista musiikillisista lähtökohdista ja tarpeista bändinne on perustettu?

Rat Pitt: – Suomalaisessa death metalissa on juuri nyt käynnissä tosi vahva suuntaus, jossa monta bändiä on kiinni mustemmassa ja/tai okkulttisemmassa ilmaisussa tai pikkuhiljaa siirtymässä koko ajan enemmän sitä kohti. Esimerkkeinä vaikkapa Swallowed, Lantern, Krypts, Vorum, Malicious ja Lie In Ruins. Tänä tosi omaperäisiäkin bändejä puskenut 2010-luvun skene on kyllä tämän kokoiselle maalle mun mielestä suuri ylpeydenaihe, vähintäänkin yhtä suuri kuin 90-luvun alun tienviitoittajien.

– Käänteentekevä hetki tapahtui pari vuotta sitten, kun Evilnightin laulaja Tuomas suositteli mulle Nekrofilth-nimistä jenkkibändiä ja ensimmäinen kuulemani biisi Throne of Sluts veti jotenkin täysin jalat alta. Puolentoista minuutin mittaisessa biisissä oli varmaan kaks riffiä ja se oli jotenkin helvetin tarttuva ja muutenkin freesin kuuloinen. Tämä synnytti niin itsessäni kuin rumpali Simossaki tarpeen räkäisemmälle ja primitiivisemmälle ilmaisulle, joka kumartaa enemmän sinne Autopsyn, Impetigon, Repulsionin ja Slaughterin suuntaan. Scumripper syntyi yhdessä rumpali Simon kanssa ajatuksesta, että just nyt tämmöiselle kamalle olisi täällä Suomessakin huutava tarve.

Ulti-Make: – Mun ja Spiderin haaveena on ollut jo pitkään leipoa ysärin alkupään Florida- ja jenkkikuoloa kuten Deicide, Immolation, Malevolent Creation ja ennen kaikkea Cannibal Corpse. Homma oli mietintämyssyssä melkein pari vuotta ennen ensimmäistä demoa.

Jussi: – Idea bändistä alkoi muokkaantua päässäni todettuani kuinka vaaratonta ja tylsää nykyinen grindcore alkoi olemaan itselleni. Tarjonta tuntui muutenkin todella heikolta. Tosin onnekseni olen huomannut, että pientä kohennusta on jo alkanut tapahtua asian suhteen. Perusidealtaan Sonic Poisonin tavoite on luoda nopeata ja suhteellisen lyhytkestoista kaaosta, josta löytyy se jonkin sortin pointti ilman, että tarvitsisi nojautua mataliin vireisiin tai muuhun studiokikkailuun.

Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten bändejänne?

Rat Pitt: – Silvottu, pumpattu ja ihan metallipunk-höyryissä kuten Sodom Tapping the Vein -levyllä.

Ulti-Make: – Saasta, lieju ja brutaali.

Jussi: – Tyly, alkukantainen ja räväkkä.

Kuinka sitten kuvailisitte toistenne bändejä?

Rat Pitt: – Skulmagot on virkistävän autenttisen kuuloista Florida-meininkiä, ois kiva nähdä joskus livenä. Sonic Poisonista olen vähän jäävi sanomaan mitään, kun roikun siellä itse basson varressa. Mutta sanon silti, että Suomen paras vanhan koulun death/grind-bändi tällä hetkellä. Kunnon karjuntaa, crossover-riffittelyä sekä Sandoval-henkistä rumpalointia. Kun kunnon grindiä paiskotaan, niin gravity blastit ja röhkimisvokaalit joutavat ainoastaan hevon kuuseen!

Ulti-Make: – Scumripper on kyrväkästä saastaa ja tällaista ei ole Suomessa ennen kuultu! Livenä vitun kova! Sonic Poison on taas perin niljakasta grindiä ja tämähän tuli aivan puskista tällaiselle grindimiehellekin.

Jussi: – Scumripper on kyllä sitä likaisinta kuoloa mitä täältä Suomen viemäreistä on ryöminyt ulos sitten Xysman. Tämä on se bändi, jota on tullut odotettua kuin kuuta nousevaa. Skulmagot on aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta kylmäksi se ei ainakaan jätä. Näitä CC-vaikutteisia kuolobändejä löytyy muutenkin vaikka kuinka paljon, mutta nämä kaverit ovat kyllä omaksuneet ne parhaimmat ja raaimmat puolet, jonka takia bändin pariin tulee mielellään aina silloin tällöin palailtua.

Kaikki kolme bändiä alkavat myös S-kirjaimella, onko tällä ja nimellä ylipäätään jotain syvempää bändiä hyvin kuvaavaa merkitystä?

Jussi: – Mitään suurempaa merkitystä nimellä ei ole muuta kuin, että se toimii hyvänä suunnan näyttäjänä miltä bändin tulee kuulostaa. Nimen alkuperää en ehkä vielä halua paljastaa. Suodaan ihmisille mukava ”ahaa”-elämyksen tunne, kun he lopulta sen jostain saavat selville. Sen voin kuitenkin kertoa ettei se liity mitenkään tähän vanhaan tasohyppelypeliin jota aikanaan tuli pelattua.

Rat Pitt: – Alun perin sain idean Bongripper-nimiseltä bändiltä. En mä ole jaksanut sitä merkittävästi kuunnella, mutta tuo nimi nauratti pitkään. Kun keksin Scumripper-nimen, piti heti tietenkin tarkistaa, onko nimi jo varattu ja olin ihan ihmeissäni miten löysinkin vielä tuommoisen helmen vuonna 2015.

– Sehän nimessä on parasta, että sanalla scum voidaan viitata molempien äärilaitojen roskasakkiin kuten lowlife scum ja corporate scum. Näin ollen nimi on erittäin tasapuolinen eikä jätä mitään yhteiskunnan saastaa huomioimatta! Tämä toimii hatunnostona myös Carnivorelle, josta ei aikoinaan kukaan meinannut ottaa selvää mitä laitaa siinä edustetaan, mikä on huumoria ja mikä taas ei. Eikä me tietenkään unohdettu itseämmekään. Vaikka bändin nimibiisin intron sample huutaa kuuntelijan korvaan ”YOU ARE SCUM!”, niin kappaleen vikassa rivissä kuitataan myös itsemme roskasakiksi.

Ulti-Make: – Pyöriteltiin nimiehdotuksia, ja Skulmagot itse asiassa kumpusi alkuperäisestä ehdotuksesta Toilet Skul, joka päätyi sittemmin biisiksi ekalle EP:lle. Pudotettiin vaan pari kirjainta pois sanasta logon typografian ja tietysti kvlt-statuksen takia!



 

MIELUMMIN VANHAA KUIN UUTTA

Kuten Rat jo edellä totesikin, death metal on jo pitkään voinut Suomessa hyvin, mutta teidän musiikissanne on erityisen vahva underground-henkinen ja vanhakantainen lataus. Oliko ennen paremmin ja onko teillä mitään syvempää motivaatiota tehdä asioita juuri tällä tavalla kuin teette vai onko kaikki puhtaasti fiilispohjaista tekemistä?

Jussi: – Vanhoina hyvinä aikoina nuo kovimmat timantit juuri hiottiin, mutta paljon hyvää on kyllä tullut myös nykyaikanakin vastaan. Eniten kuitenkin tuo vanhan liiton henki on meidän musiikissa ja taiteessa läsnä. Mitään suurempia suunnitelmia bändillä ei ole tähdätä kohti valtavirtaa niin, että alkaisimme hirveästi tyyliämme muuttamaan. Paljon kyllä löytyy ideoita joita bändin kanssa voisi touteuttaa, mutta perusideamme on kuitenkin aina vahvasti mukana.

Ulti-Make: – Ennen oli paremmin! Pääsääntöisesti tulee kyllä luukuteltua vanhaa kamaa, ei paljon nämä uudet triggerissohjot kiinnostele. Skulmagotissa lähdettiin tekemään vahvasti CC-tyylistä kuoloa, jossa kunnioitetaan death metalin juurevuutta ja alkukantaisuutta.

Rat Pitt: – Kun musiikillinen linjamme kävi selväksi, loput yhtälöstä tuli sitten ihan luonnollisesti. Koettiin ettei tarvitse isolla budjetilla varata studiota, vaan mentiin suoraan treenikämpälle äänittelemään kun biisit oli hallussa. Fiilispohjaista tekemisemme kai siinä mielessä on ettei kauheasti stressattu lopputuloksesta, vaan tiedettiin että kyllä näillä eväillä pitäisi jo tulla hyvää kamaa. En näe, että nämä toimintatapamme muuttuisivat jatkossakaan mihinkään.

Kaikkien kolmen bändin debyyttijulkaisut ovat ilmestyneet ainoastaan C-kasettina. Miksi tämä muinainen formaatti ja onko se jollain lailla erityisen toimiva teidän bändille?

Ulti-Make: – C-kasetti on ollut vahvasti läsnä UG-piireissä jo vuosikaudet ja nyt muutkin ovat jälleen heränneet tähän formaattiin. Kassu oli automaattisesti mielessä kun lähdettiin työstämään EP:tä, sillä sen soundeissa on tiettyä autenttisuutta ja kohinaa, joka saa materiaalin kuulostamaan entistä tylymmältä.

Rat Pitt: – Tästä ei oikeastaan edes keskusteltu. Oli ihan itsestään selvää, että ensimmäinen julkaisu tulee kasettina. Suhteellisen alhaisten tuotantokustannusten sekä kompaktin koon ansiosta se on ehdottomasti helpoin formaatti myydä keikoilla eteenpäin. Eikä haittaa, jos raakaan soundiin tulee formaatin kylkiäisenä vielä vähän lisää autenttista rupea. Ja kasettihan nimenomaan oli se formaatti, jonka voimalla ne Autopsyn ja Nihilistin demot 80-luvun loppupuolella liikkuivat repusta toiseen ja aina valtameren yli. On tärkeää tiedostaa oman lajin historia.

Jussi: – Se on hyvä formaatti juuri tämän sortin kohkaamiselle, sillä se korostaa hyvin sitä primitiivistä äänimaailmaa, mitä tuossa äänitteessä koetetaan tuoda esille.

Skulmagotin kasetti on väritön, Sonic Poisonin vihreä ja Scumripperin oranssi. Onko värillä väliä?

Ulti-Make: – Värillä oli väliä. Skulmagot-kassu olisi ollut swamp green tai kirkkaan oranssi, mutta alkuperäinen kasettipaja Bulgariassa oli niin tukossa, että päädyttiin nopeampiin ratkaisuihin ja läpinäkyvää oli tällä kertaa saatavilla. Vinyylijulkaisun osalta luvassa on splatteria!

Jussi: – Kyllähän se on hyvä, että formaatin väri sopii hyvin yhteen julkaisun kansitaiteen kanssa. Toki mikään ultimaattinen totuus tämä ei kuitenkaan ole.

Rat Pitt: – Oranssi väri tuli kansitaiteilijan vision mukana ja sillä sitten mentiin. Henkilökohtaisesti tykkään paljon ihan kotona tulostetuista ja vähän sinne päin saksituista mustaa valkoisella -kansilehdyköistä ja vaikka uudelleenkäytetyistä kaseteista. Sellaisen kun ostaa keikan jälkeen, niin tulee aina se fiilis, että kaikki asiat eivät maailmassa ole niin hirveästi muuttuneet.

 

REAALIMAAILMAN RIVOUDET

Vaikka death metalissa ja grindcoressa tyypillisiä teemoja ovatkin erilaiset makaaberit asiat, teitä kolmea yhdistää erityinen viehtymys juuri saastaisuuteen ainakin musiikillisesti, mutta osin varmasti myös sanoituksellisesti eikä nyt edes missään goregrind-hengessä. Mikä tällaisessa likaisessa piehtaroinnissa kiinnostaa ja onko reaalimaailma karskimpi ja iljettävämpi paikka kuin mistä kukaan voi ikinä edes fantasioida?

Ulti-Make: – Reaalimaailma on nimenomaan erittäin nihkeä ja synkkä paikka. Kaikki tekevät omat valintansa, joten happokylpy on silloin tällöin paikallaan! Teemojahan löytyy niin paljon kuin jaksaa kelailla. Tai sitten vaan interwebzoniin tutkimaan mitä kaikkea herra ihminen onkaan kikkaillut. Siinä mielessä hieno laji, että nämä teemat eivät vanhene koskaan.

Rat Pitt: – Tuollainen saastainen kuvasto mulla nyt vaan alkaa heti silmissä vilisemään, kun kuulen tällaista musaa. Joku luurankomainen hahmo lataa crack-piipun, lähtee ulkoilmaan rikkoutuneet huumeneulat kengänpohjista roikkuen ja heittää ohimennen kudin jonkun koululaisen ulkoiluttaman lemmikkikoiran päälle. Mitä reaalimaailman karskiuteen tulee, niin se on kaikissa vivahteissaan kyllä juuri noin iljettävä mitä sanoitkin. Napalm Deathin ekan levyn kannessa ollaan oltu 29 vuotta sitten jo harvinaisen oikeilla jäljillä.

Jussi: – Eräänlaisena terapiana ja tunteiden purkauksena olen itse pitänyt kyseisten aiheiden käsittelyä bändin sanoituksissa. Juurikin nämä synkemmän puoleiset aiheet ovat ne, jotka täydentävät vahvasti tätä ääripään möykkää jota luomme. Eihän tämä maailma mikään täydellisin paikka ole, jos nyt hetkeksikään jää paikalleen ja katselee vähän mitä ympärillä tapahtuu, kuin että vaan koittaa elää oman kuplansa sisällä. Vaikka paljon hyvää ja kaunista tämä maailmaa onkin pullollaan, on hyvä kuitenkin tiedostaa toinenkin puoli elämästä.

Millainen musiikillinen ja tosielämän saasta on parasta ja nautittavinta? Entä iljettävintä?

Jussi: – Death metal genrestä löytyvät varmaan juuri ne saastaisimmat sävelet mistä yleensä on suurimmat mielihyvän tunteet saatu. Elämän parhainta saastaa on se, josta voi lopulta puhdistautua.

– Iljettävintä mitä mieleen tulee on varmaan tosi-TV-ohjelmat, joilla yritetään kalastella katsojia tekaistulla ylitsepursuavalla draamalla ja nyyhkytarinoilla. Mitä taas musiikkiin tulee, niin suurin osa liukuhihna-artisteista jotka ovat valtavirran suosiossa.

Ulti-Make: – Kyllä äärimetalli, powerviolence, grindcore yms. vaan toimii. Kovassa kännissä kaikki edellä mainitut tottakait! Tosielämän saastaa on kaikkialla ihmisten muodossa, joten ei tarvitse kuin katsoa ympärille ja pysähtyä hetkeksi. Kullin kusireikään työnnettävät esineet ovat kohtuullisen tylyä kamaa. Internet kertoi.

Rat Pitt: – Noita hevivaikutteita jo aiemmin mainitsinkin, mutta lisätään punk-osastolta sitten vaikka vielä No Trend, Lumpy & the Dumpers sekä Kuolema.

– Tosielämässä edelleen sairainta ovat nuo samat vanhat mäkkärit ja henkkamaukat. Koko se kuvio kuinka köyhät kansat on orjuutettu tuhlaamaan energiansa ravintoköyhien ja laadultaan paskojen hyödykkeiden tuottamiseen ja että sen roskan myyminen meille ”sivistyneille” kansoille ei ole edes haastavaa. Noidankehän kuristusote vain voimistuu. Tuon kokonaisuuden vierellä jonkun päihdeongelmaisen lyyhistyminen jonnekin jontkaan täällä Pohjolassa ei tunnu enää juuri miltään.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Sonic Poison - Hard Demonstration EP
KOTIPAIKKA
Scumripper: Lappeenranta & Joensuu
Skulmagot: Helsinki
Sonic Poison: Tampere, Mikkeli & Lappeenranta.


JÄSENET
Scumripper:
Rat Pitt – laulu & kitara
Son Stalker – rummut
Cliff Hunger – basso

Skulmagot:
Spider & Ulti-Make

Sonic Poison:
Jussi – kitara & laulu
Niko – basso
Eetu – rummut


DISKOGRAFIA
Scumripper:
Scumripper EP 2016

Skulmagot:
Fascinated by Disgust EP 2015

Sonic Poison:
Harsh Demonstration… EP 2016
© Imperiumi MMVII. Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen   Kuvat: Bändit. Sonic Poison live: Jouni Parkku
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1258 Palaa »
Bookmark and Share