|
Kotiteollisuus
|
|
|
 |
Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimpia yhtyeitä, ja yhtyeen järjestyksessään kuudes täyspitkä, ”Helvetistä Itään”, on se viimeinen tikki, joka nostaa yhtyeen takuuvarmasti kaikkien tämän genren ystävien tietoisuuteen. Yhtyeen johtohahmo, Jouni Hynynen, kertoo nyt Imperiumille, miksi Ikea on perseestä, ja miten tulisi välttää puutumista elämään. Ja välillä puhutaan uudesta levystäkin.
Hynynen, Kotiteollisuuden dynaaminen nokkamies, kävelee Lappeenrannan kirkkopuistoon kirkonkellojen saattelemana kauniin aurinkoisena elokuun päivänä. Päivä on ollut miehelle kiireinen, sillä seuraavana päivänä Hynynen purjehtii avioliiton onnelliseen satamaan pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Parihan ei ehtinytkään seurustelemaan kuin reilusti yli kymmenen vuotta ennen suurta päätöstä. Hynynen ei kuitenkaan stressaa turhia häiden takia - onhan siitä parhaana osoituksena tämä meidän juttutuokiomme päivää ennen häitä, vaikka mies myöntääkin, että on joutunut nyt siihen pahimpaan hääkiireeseen, jonka vuoksi ei ollut alun perin järin innoissaan itse hääseremoniasta. Vouhotusta kuulemma piisaa ympärillä vaikka millä mitalla, ja vaimo passitti tulevan aviosiippansa noutamaan kaupasta vielä viime tingassa uudet alushousut. Vanhoissa, kusen polttamissa pitkissä kalsareissa ei ole kuulemma yhteiseen häävuoteeseen asiaa. No, stressiä lievittämään tarjoamme Infernon Miika Kuusisen kanssa medioiden yhdessä sponsoroiman häälahjan, pullollisen yhden tähden jallua sekä kumihanskat ja patatrasselit varmasti Hynysellä lisääntymässä määrin olevia kotitöitä varten. Hynynen on pullosta otettu, ja kun viralliset seremoniat ovat ohitse, voimmekin paneutua päivän polttavaan aiheeseen, uuteen Kotiteollisuus –levyyn ”Helvetistä Itään”.
|
Uutta levyä kuunneltaessa on helppoa havaita, että Hynysen sanoitukset ovat huomattavasti arkirealistisempia eivätkä pohjaa enää lainkaan samaan kuolema-tematiikkaan, jota kuultiin hyvin paljon vaikkapa ”Tomusta & Tuhkasta” –levyllä. Mitenkäs yleinen elämänmeno ja vanheneminen ovat vaikuttaneet Hynysen tapaan kirjoittaa sanoituksia? Mieshän on menossa naimisiin, elämä alkaa olla mallillaan, eikä enää olla edes erityisen nuoriakaan. Onko mies nyt muuten vaan vihainen, eri tavalla kuin joskus parikymppisenä?
|
- Edellisen levyn aikana tuli jo sellainen fiilis, että ei helvetti, kun laulusuoritusten aikana alkoivat jo jotkut tekstit vituttaa ihan suunnattomasti. Siellä oli sanoituksissa taas sitä tuonela–meininkiä, ja siitä tuli sellainen fiilis, että johan minä olen tämän asian sanonut vähän helvetin monta kertaa. Karmila alkoi myös vähän vittuilla noista sanoituksista, kehotti uusiutumaan melko rankalla kädellä, kun ”sie et kuitenkaan oo mikään runoilija”. Siitä se ajatus sitten jäi päälle. Välissä oli paljon keikkoja ja kiertämistä, joiden aikana en ehtinyt kirjoittelemaan yhtään mitään. Seuraavana kesänä 2002 sitten alkoi taas hiljalleen syntyä tekstejä, ja koko homma lähtikin liikenteeseen eri pohjalta - pyrin ihan tietoisesti välttelemään noita samoja kuolema–juttuja. Syksyllä jatkoin kirjoittelua, silloin tuli melkoisen synkkää kamaa, ja nyt keväällä viimeistelin tekstejä ja koetin silloin karsia pois vielä turhaa synkistelyä. Ajattelin, että marisee silloin, kun se on oikeasti ajankohtaista ja asiallista, ja jos ei yhtään ole oikeata marisemisen aihetta, ei tarvitse turhaan valittaa. Tai voi tietysti vähän kitistä, muttei suurentele sitä asiaa turhan kanssa. Tuli fiilis, että pitäisi tehdä vähän konkreettisempaa juttua, ja sellaistahan siitä tuli.
|
Ja kuuleehan sen jo tuosta ensimmäisestä ”Helvetistä Itään” –sinkusta, jossa on jopa melkoisen inhorealistiset sanoitukset.
|
- Joo, ehkä tuo meidän videon tekeminen kannusti sihen (jo legendaarinen ”Rakastaa / Ei Rakasta” –video), koska tuolla videolla on niin paljon sitä normaalia meininkiä. Tuli fiilis, että miksei sitä samaa menoa vois olla vähän sanoituksissakin. Tuossa kappaleessa ne säkeistöt syntyivät todella nopeasti, ehkä pelottavankin helposti. Ehkä siihen olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Mutta sitten, kun kuuli kappaleen laulettuna, tuli tunne, että biisi on juuri sellainen kuin pitikin olla. Mutta sanoituksena tuo on ihan sohvateksti, aamulla makaa sohvalla ja miettii, että ”nyt tehdään säkeistöt!”, ja ne syntyivät ihan helvetin helposti. Sitä mietti, ettei tämä voi olla totta, kun joitain juttuja joutuu päkertämään taas monta kuukautta. Mutta nyt niihin on tyytyväinen, vaikka noista sanoista on tullutkin helvetisti palautetta, ”nämä on ihan Zen Caféta!”, ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kyllähän minä sen ymmärrän, että ihmisiä saattaa vituttaa, kun ei enää lauletakaan kuolemasta ja perkeleestä.
|
Ja pystyväthän ihmiset varmaankin samaistumaan paljon paremmin tuohon sanoitukseen - meistä on jokainen käynyt varmasti jossain vaiheessa elämäänsä Ikeassa…
|
- Hah, mie en oo käynny! Räjähtää Hynynen. – Vittu mie en oo käynny ees Sotkassa, vaikka sen mainokset on ihan loistavia! Vaimo on kyllä tehnyt paljon reissuja Ikeaan työkavereidensa kanssa, ja se tuo aina takaisin sieltä mitä sattuu tilpehöörejä, että ”onpas nää kivoja!” En tajua, mitä helvetin iloa siinä nyt sitten on. En ymmärrä ollenkaan sitä maailmaa. Olen tehnyt ihan periaatteellisen päätöksen, etten mene koskaan Ikeaan!
|
Entäpä syntyykö Hynyselle nyt pientä ristiriitaa itsensä kanssa, sillä mies on kuitenkin muissakin sanoituksissaan ollut vahvasti uraan jumiutumista vastaan? Ennenkin on Kotiteollisuuden sanoituksissa kammottu rutiininomaista lauantaiseksiä, suomi-soulia, rivitaloasuntoja sekä vaimoa ja koiraa, mutta nyt mies on itse asettumassa hyvin vakaasti perhe-elämän iloihin.
|
- No ei siinä oikeastaan ole mitään ristiriitaa, se on vain oikeastaan asioiden huomioimista kylmän rauhallisesti. Jos ajatellaan tavallista elämää, teenhän minä niitä ihan samoja asioita, joita yleisö ehkä luulee minun arvostelevan. En ole yhtään sen parempi ihminen, vaikken olekaan siellä Ikeassa käynyt. Välillä sitä vain herää siihen, että on maannut monta päivää sohvalla katsoen telkkaria ja tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä. Sehän siinä on tarkoitus, että joku muukin voisi havahtua tuohon tunteeseen ja ymmärtää, ettei siinä sohvalla voi istua jatkuvasti. On pakko tehdä jotain muutakin kuin käydä töissä ja hyvällä säkällä saada vähän pillua lauantai-iltana. Asiat voi tehdä toisellakin tavalla, se piristää. Ehkä.
|
Onhan se hyvä, jos yhtye omalla tavallaan yrittää saada ihmisiä hieman miettimään muutakin kuin sitä ikuista elämän kehää.
|
- Niin, mutta helpostihan se ihmisen elämä menee niiden samojen rutiinien toistelemiseksi. Duunipäivän jälkeen väsyttää eikä kiinnosta aina tehdä juttuja. Mutta olisi tarpeellista edes joskus herätä katselemaan vähän elämäänsä, ettei sitten kymmenen avioliittovuoden päästä käydä vasta keskustelemaan, että ”äijähän on täysi mulkku!” Luulen, että tuo on helvetin monessa perheessä yleistä - ei puhuta asioista taikka tehdä mitään, ollaan vaan. Sitten juostaan vieraissa ja hommat kusee. Mennään naimisiin liian nuorina ja erotaan saman tien. Usein käy jo niin, että parin vuoden yhdessäolon jälkeen tulee se arki vastaan, ja se on hirveä järkytys. Tajutaan, ettei se olekaan aina yhtä kivaa kuin silloin hääyönä. Jonkunhan se on roskat vietävä ja imuroitava. Nykypäivänä ihmiset ovat lyhytjännitteisiä, eikä ollenkaan osata tehdä juttuja pidemmällä jänteellä.
|
Ja onhan siinä silloin pohjalla myös se yhteiskunnan luoma pakonomainen tarve: pakko päästä naimisiin ennen tiettyä ikää, tai muuten suku katsoo kieroon.
|
- Kyllähän tuollainen painostus on ihan tosi juttu, vaikken minä sitä olekaan kuullut pitkään aikaan. Tapahtuuhan sitä, on se helvetin yleistä. Siinä on sellainen suomalainen perusmentaliteetti alla. ”Jos et ole huomenna kaatanut tuota hehtaaria metsää, ei siusta ole mihinkään!” Samalla menet naimisiin ja teet ne lapset. Ihmiseltä vaaditaan tavallaan liikaa, mutta se on myös omalla tasollaan hyvä, koska se kuitenkin sisältää suomalaisia perinteitä ja pysyviä asioita, vähän sitä ”koti, uskonto, isänmaa” –meininkiä. Mutta onhan tuo nyt onneksi väistymässä tuollainen ajattelutapa.
|
Enää ei seurata auktoriteetteja sokeasti, ja vaikkapa uskonnon merkitys on tipahtanut melko alhaiselle tasolle nyky-yhteiskunnassa. Tuota sokeaa jumalanpelkoahan on myös Hynynen käyttänyt usein teemana sanoituksissaan.
|
- Ajattelin tätä asiaa aamulla. Kävin pyörälenkillä ja kuuntelin tuon meidän uuden levyn lävitse. Mietin, onko siinä mitään järkeä taikka teemaa, ja onhan siinä vähän sitä uskon häviämisen teemaa. Enkä nyt tarkoita mitään uskon häviämistä Jumalaan, vaan lähinnä vaikkapa suomalaisuuteen ja perinteisiin arvoihin. Ei enää oikein tiedetä, keitä ollaan, ja mikä on meininki. Samahan se oli myös edellisellä levyllä, siellä oli paljon tätä koti, uskonto, isänmaa –hommaa. Oli sellaista merkityksen menettämistä niissä teksteissä. Kyllähän sen ymmärtää, ettei nykyiselle sukupolvelle nuo jutut merkkaa enää niin paljoa kuin aikaisemmille, mutta olisi silti hyvä saada vähän jotain suoraryhtisyyttä tuohon meininkiin, jotteivat nuo lökäpöksyt pyörisi tuolla kaduilla ihan miten sattuu. Eihän se tietysti omaa elämää niinkään kosketa. Nykyään sitä reagoi välillä aika vahvastikin tuohon nykynuorison menoon, vaikka sitä on varmasti ollut itse melkoinen juippi joskus kahdeksantoistakesäisenä. Miettii vaikka sitäkin, mitä meidän ukko on joutunut katselemaan... Voi helvetti sentään. Onneksi se järki tulee päähän ajan kanssa.
|
Hynysen urakehittyminen sanoittajana on hyvin havaittavissa eri levyiltä, eikä mies ole jälkeenpäin aina ollut erityisen tyytyväinen levyille eksyneisiin juttuihinsa. Kuinka paljon Hynynen pystyy enää allekirjoittamaan aikaisempia lyriikoitaan? Vieläkö esim. Eevan Perinnöltä taikka Aamenelta löytyy tavaraa, jonka takana kehtaa vielä tänäkin päivänä seisoa?
|
- Kyllä Eevan Perinnöllä on edelleen hyviä juttuja, joita mie vielä kovasti sympatiseeraan. Se levy on miulle niin henkilökohtainen purkaus, että ne parhaimmat hetket toimivat vieläkin. Aamenella on taas todella paljon ihan puhdasta sontaa, ettei voi edes tietää, mistä joku biisi kertoo.
|
Ja ”Tomusta ja Tuhkasta” oli taas Kalevala–meiningin kulminaatio?
|
- Joo, siinä taisi olla eniten pinnassa se meininki. Kyllä mie pidän sitä aika hyvänä vieläkin, vaikken ole nyt kuunnellut sitä pitkään aikaan. Tosin siellä taisi olla puolivälin jälkeen ihan käsittämättömän paskoja biisejä, jos nyt muistan oikein. En ole ihan varma, mutta siellä taisi olla kanssa sellaista sanahelinää, ettei oikein tiedä, mitä olen yrittänyt sanoa.
|
Mutta takaisin levyn pariin. Sanoituksien kanssa taisi Hynyselle tulla kovakin kiire, sillä miehen omien päiväkirjamerkintöjen mukaan sanoituksia väännettiin viikon verran täydessä eristyksessä mökillä, ilman viinan tippaakaan taikka muita mahdollisia häiriötekijöitä, jotta jotain saataisiin aikaiseksi.
|
- Siinä oli paniikkia. Mutta tämä tapahtui tuossa syksyllä, siihen mennessä me ei oltu saatu edes mitään biisin raakileita kasaan kunnolla. Minulla oli hyvin selkeä kuva siitä, missä raameissa tässä tullaan liikkumaan, joten koitin tehdä tekstejä valmiiksi jo varastoon. jos vaikka syksyn aikana olisi ehditty treenaamaan niitä biisejä. Hädissäni kirjoittelin, ja sainkin paljon aikaan. Eihän me sitten ehditty treenaamaan kunnolla kuin vasta joulukuussa, mutta oli hyvä, että oli siinä vaiheessa edes jotain varastossa. Joulukuussa saatiin biisejä ihan hyvin nippuun, ja keväämmällä sitten soviteltiin kappaleita, laitettiin vielä lisääkin ja viimeistelin niitä. Ei siinä oikeastaan paniikkia ollut, mutta se lähteminen siihen hommaan oli aivan helvetin vaikeata. Mutta noinhan miulle aina käy. Jokaisessa haastattelussa sanon, etten pidä mitään kirjoitustaukoa uuden levyn jälkeen, ja alan saman tien kirjoittaa, jotta pysyy homma hallussa. Mutta kyllä siinä meni taas vuosi, ettei tehnyt mitään. Silloin, kun on keikat päällä, ei kirjoittaminen tule kysymykseenkään, ja välittömästi keikkojen jälkeen ei kiinnosta tehdä mitään. Ja kun huomaa, ettei kiinnosta tehdä mitään, sitä vajoaa johonkin alhoon, ettei myöskään jaksa tehdä mitään. Sitten on vain pakko jossain vaiheessa pistää se kone käyntiin. Mutta kyllä mie nyt ihan oikeasti meinaan tehdä jotain tässä välissä, ettei olisi sitten taas samanlaista tuskaa seuraavan levyn kanssa, nauraa Hynynen.
|
Levyn kappaleista ”Viittä vaille vainaa” kirjoitettiin melkoisella kiireellä Karmilan toiveesta, jottei uudesta levystä olisi tullut liian keskitempoinen. Miten tuo paineen alla työskentely vaikutti Hynyseen - suoriuduitko kenties paremmin, kun aikaa ei ollut paljoakaan käytettävissä?
|
- Kyllä mie luulen, että paine se tuo ihmisestä esiin ne kyvyt. Paineen alla punnitaan se, mitä osaa. Stressi auttaa, mutta paljonhan tuo on myös ihmisluonteesta kiinni. Itse olen niin vitun laiska, ettei tahdo aina jaksaa - tulee odotettua sitä pakon hetkeä.
|
Uuden levyn nimi pistää ihmettelemään. Lappeenrantalaisena ihmisenä onkin pakko kysyä, mihin päädytään, jos lähdetään helvetistä itään, Imatralle?
|
- Tuohon ei ole vastausta. Tuntuu jo nyt jo siltä, että ollaan jossain ihme helvetissä. Ei tästä voi sanoa, mihin me ollaan menossa. Imatra on liian konkreettinen ilmaus tähän, Imatra on vaan helvetin pimeä loukko, ja muu on vain tavallista helvettiä.
|
Joku väläytti, että tämähän melkein kuin lainattu Slayerin ”South Of Heavenista”.
|
- Joo. Jos ihan rehellisiä ollaan, idea lähti siitä Hongiston ”Edenistä Itään” – elokuvajulisteesta. Ajattelin sitten, että ”helvetistä itään” olisi hyvä kappaleen nimi, ja siitä se lähti liikenteeseen. Ja se sitten ratkesi, kun muisti tuon Slayerin levyn, ”Helvetistä Itään” alkoi kuulostaa tosi hyvältä nimeltä. Se oli aika ratkaiseva tekijä siinä. CMX:n tulevan levyn työnimenä oli muuten melko samantyylinen nimi, joten jouduin sitten bändin äijille soittamaan ja kysymään, aikoivatko he laittaa levylle nimeksi sen työnimen. Heillä oli samantyyppinen ajatus, mutta en sitä nimeä tässä sano.
|
KALSARIT JALASSA LEVYTTÄMÄSSÄ
|
Uusi levy on kokonaisuudessaan nauhoitettu Hongiston omistamassa ”kartanossa” (vanhassa asemassa on yli 250 neliötä asuintilaa, paljon huoneita, eli ”helvetisti temmellyskenttää”, kuten Hynynen asian ilmaisee). Tuttu, kiireetön ympäristö vaikutti Hynysen mukaan erittäin positiivisesti nauhoitusten yleistunnelmaan. Olihan kontrasti nimittäin edellisen levyn nauhoituksiin melkoinen, koska ”Kuolleen Kukan Nimi” purkitettiin miltei kokonaisuudessaan Karmilan Mikon tunkkaisessa kellarissa.
|
- Mikon kellari oli sellainen ahdistava, pimeä paikka, ja tuo oli taas sellainen iso, valoisa, ja oli vielä alkukesä, vaikka kelit olikin huonot. Silti oli kuitenkin sellainen kesämeininki, grillailua ja oluenjuontia. Se oli helvetin miellyttävää, ja vaikka me tehtiin ihan helvetillinen määrä töitä sen kuukauden aikana, mitä siellä oltiin, silti missään vaiheessa ei tuntunut mitään kiirettä taikka paineita. Meininki oli tosi rentoa, heräiltiin joka aamu siinä puolelta päivin omaan tahtiimme, ja nauhoiteltiin sitten, kun siltä tuntui. Yhtäkkiä sitä sitten illalla tajusi, että mehän ollaan tehty paljon päivän aikana. Ei sitä tehdyn työn määrää edes tajua siinä päivän kuluessa.
|
 |
Keskelle metsää Kotiteollisuus kantoi kaikki äänityslaitteet sekä hovituottajansa Helsingistä, Mikko Karmilan. Mikäli jostain onnistuu lukemaan Hynysen päiväkirjat ”Kuolleen Kukan Nimi” –levyn sessioista, käy ilmi Karmilan taipumus äärettömän tiukkaan vittuiluun ja soittosuoritusten viilaamiseen. Tällä kertaa Karmila ei kuitenkaan ollut Hynysen mukaan aivan yhtä veemäinen mies.
|
- Mikko on vähentänyt huomattavan paljon sitä vittuilua. Mutta sitten, kun se vittuilee, se tekee sitä ihan tosissaan. Ennen se vittuili ihan muuten vaan, mutta nykyään sitä tulee ihan vain pakon edessä. Eli se on vähentynyt, mutta se on painokkaampaa. Nauhoitusten ilmapiiri oli kaiken aikaa niin hauska ja leppoisa, ettei vittuuntumisen määrä ollut missään vaiheessa mitenkään huomattava. Jos ajatellaan meidän aikaisempia sessioita, siellähän on ollut aivan uskomattoman piinaavia hetkiä. Etenkin bassojen soittamisen ja laulujen tekemisen aikana on usein ollut helvetin ahdistavaa. No nyt ei ahdistanut, paitsi vähän bassojen soiton aikana. Mutta laulujen kanssa otettiin todella rennosti. Tehtiin hissukseen ja katsottiin, mitä tulee. Luulen, että se ilmapiiri vaikutti myös Karmilaan, ettei se vinoillut. Se oli enemmänkin yksi meistä, vaikka loppupuolella se väsymys alkoi tietenkin vähän näkyä. Mikkohan piti viinanjuonnissa pitkän tauon sen ensimmäisen viikon jälkeen, silloin vedettiin aika tiuhaan. Sitten oli viikonloppu vapaata, ja Mikko päätti, että nyt loppuu tämä hölmöily, ja se vaikutti todella paljon siihen, että Karmila jaksoi paljon pidempään.
|
Alkoholi onkin sangen legendaarinen neste Kotiteollisuus–yhtyeestä puhuttaessa (haastiksessa mukana myös keskustelua erinäisistä alkoholin voimalla tehdyistä edesottamuksista). Onko tuo väkijuomien kanssa pelaaminen sitten osa yhtyeen orientoitumista nauhoituksia varten? Sama kuviohan on käyty lävitse myös aikaisempien levyjen kanssa.
|
- Kyllä se on, napauttaa Hynynen välittömän vastauksen. - Kyllä se on muodostunut ihan tavaksi. Mutta se johtuu varmaan siitä, että kaikki on aina niin innoissaan, kun aloitetaan levyn teko. Se on hauskaa hommaa, vaikka siinä se pieni stressi onkin ehkä. Mutta kun mennään porukalla studioon, me tiedetään jo valmiiksi, että tästähän tulee hauskaa. Ja sehän taas tarkoittaa sitä, että haetaan kaupasta kaljaa. Ja jos sitä kaljaa haetaan, sitä haetaan sitten oikein tosissaan. Se tavallaan kuuluu siihen, että me kaikki ajaudutaan samalle taajuudelle, mukaan lukien Karmila. Nauretaan samoille jutuille ja ollaan vähän niin kuin joukkueena. Voisihan tuon fiiliksen saada jotenkin tervehenkisemminkin, mutta olisiko siinä sitten mitään järkeä enää.
|
Ainahan se tietty määrä leukaöljyä vaaditaan, ennen kuin homma lähtee varsinaisesti rullaamaan...
|
- Aivan! Häviää se jännitys. Onhan siinä aina se tietty määrä jännitystä ilmassa: tuleeko tästä mitään, ovatko nämä kappaleet yhtään hyviä... Vähän kun ottaa, kyllä siinä tulee sellainen oma itsevarmuus.
|
Yleensä itsekritiikki on hyvin korkealla tasolla Kotiteollisuuden levytyssessioissa. Hynynen itse on kova hylkäämään tekeleitään, ja mikäli joku hieman alimittainen Kotiteollisuus–kappale livahtaa Hynysen verkon lävitse, on Karmila viimeistään raakkaamassa huonommat viisut pois ohjelmasta. Taiteilija myöntää itsekin olevansa erittäin itsekriittinen.
|
- No mie heitin tavaraa mäkeen ihan helvetisti. Jos ajatellaan sitä kappalemäärää, joka minulla oli syksyllä, niitä kappaleita oli vajaa kolmekymmentä. En niitä kaikkia tarjonnut jätkille, kun jo itse tajusin, ettei joku juttu toimi. Demovaiheeseen me saatiin kuusitoista biisiä, joihin me kaikki oltiin tyytyväisiä. Niistä Karmila tiputti heti kaksi kättelyssä, ja yksi vielä siinä vaiheessa, kun alettiin tekemään levyä. Äänitysvaiheessa tehtiin sitten kolmetoista kappaletta, ja sen jälkeen piti tehdä vielä se ”Viittä vaille vainaa”. Nyt ei tehty hirvittävästi ylimääräistä työtä siinä mielessä, että jos ajatellaan edellistä levyä, silloin oli demovaiheessa 26 kappaletta, joista sitten lähdettiin raakkaamaan. Nyt päästiin vähemmällä, mutta kyllä sitä ylimääräistä työtä tulee aina tehtyä, kun sitä ei aina tajua, mikä on hyvää ja mikä huonoa.
|
Jostain luin myös kappaleesta ”Unet Katsottu Puhki”, joka oli mukana ehdolla jo edelliselle levylle. Ilmeisesti osa materiaalista elää pitkään, vaikkei sitä tulisi välittömästi käytettyäkään.
|
- Joo, se oli jo tuolloin olemassa, ja sitä kappaletta pyöriteltiin pitkään. Se kappale muuttui koko ajan. Lopulta se biisi päätyi ”Raudanlujat”–kappaleeseen yhdeksi riviksi, ”unet on katsottu moneen kertaan”. Se on ainoa, mitä siitä kappaleesta jäi jäljelle. Noin käy usein: miulla on pakkomielle jostain kappaleesta, ja saatan pyöritellä sitä sitten vuosikausia. Tarjoan sitä eri muodoissa jätkille, ja me sovitellaan sitä, tajutaan, että se on siedettävä, tehdään demo, ja tajutaan, että se biisi onkin ihan paskaa. Tuo on yleistä, ja joistain kappaleista saattaa sitten päätyä joku rivi taikka riffin pätkä johonkin toiseen kappaleeseen. Varmaan monet muutkin bändit tekevät noin. Pitäisi vaan ymmärtää, että jos jotain kappaletta pyöritellään vuosikaudet, siitä ei silloin tule yhtään mitään. Homma pitää saada nippuun parissa kuukaudessa. Jos ei saa, pitää unohtaa. Sitä on vaan niin vaikeaa päästää irti.
|
Levylle kävi myös Nightwishin Tuomas Holopainen soittamassa kosketinosuudet yhteensä kuuteen kappaleeseen. Koskettimet ovat puhtaasti mausteena Kotiteollisuuden levyllä, eikä niille suoda erityisen suurta roolia muutoin kuin ”Tuonen Joutsen” –kappaleen massiivisessa lopetuksessa. Livesoitannassa saman äänimaailman tavoittaminen on mahdotonta ilman taustanauhoja, mutta Hynynen kieltää ehdottomasti yhtyeen koskaan turvautuvan sellaisiin.
|
- Se ei ole meidän juttu. Ollaan me ennenkin käytetty koskettimia meidän levyillä mausteena. Ajatuksena oli se, että Karmila halusi tehdä sen homman nopeammin. Yleensä Karmila on ne koskettimet meidän levyille soittanut, ja ainahan ne ovat olleet todella alhaalla. Karmila ajatteli, ettei hän jaksa, tuossa asuu Tuomas Holopainen 20 kilometrin päässä, miksei se tulisi vetämään ne. Äijä tuli Kiteeltä ne vetämään, kaksi tuntia meni ja se oli siinä. Säästettiin vain aikaa.
|
Entäpä sitten livetilanteessa? Tuleeko tästäkin mahdoton pala, kun koskettimet ovat lopussa hyvin massiivisessa roolissa?
|
- En usko, eiköhän me vedetä se sillä tavalla kitaravoittoisesti. Vedetään vaan se riffi kitaralla. Aluksi olin innoissani siitä lopun kitaralla vedettävästä sointukulusta, se on niin hienosti rakennettu, ja olin alun perin todella innoissani ihan vaan siitä kitarahommasta. Mikolla oli ensin idea, että siihen voisi vetää jotain torvihommaa, mutta minun mielestä se olisi mennyt silloin pilalle. Lopultahan tuosta tuli ihan vitun hieno. Olkoon levyllä tuollainen, heitetään sitten keikalla, miten heitetään. Tulee vähän räkäisempi siitä lopusta, mutta sehän se oli se alkuperäinenkin ajatus. Yleisöhän sitä ei tiedä, saattaahan se siellä jotain tyttöä häiritä. Tai jopa poikaakin, että mitäs vittua tämä nyt on? Tuo on meillä tosi yleistä, vähän sellaista hällä väliä –meininkiä saattaa olla meidän keikoilla. Taustalaulut ja koskettimet reippaasti vittuun, mutta sitten se biisi saattaa olla vähän köyhempi. Mutta niinhän se kuitenkin menee, että nämä biisit treenataan kolmestaan kämpillä, ja se on meidän mielestä silloin jo valmis, eikä ne biisit tarvitse enää silloin mitään. Mutta jos Karmila on sitä mieltä, että tarvitsee, silloin laitetaan. Lasken Karmilan joka tapauksessa tämän bändin jäseneksi. Eivät ne lisäykset siellä minua häiritse.
|
Joissain kappaleissa kuitenkin väkisin jää jotain oleellista puuttumaan, kun yhtyeessä ei ole livenä kuin kolme miestä. Puhe kääntyykin Eevan Perintö –levyn klassikkoon ”Saattoväki”, jonka lopun oleellinen kitarointi jää aina välistä, kun yhtyeessä ei ole kuin yksi kuusikielinen.
|
- Meidän pitäisi aina keksiä jotain korvaavaa tilalle silloin, kun tuolla tavalla oleellinen juttu jää puuttumaan livenä. Ja kun meitä on vaan kolme, ei siinä paljoa sitten korvailla. Tämä on sellainen asia, johon me voitaisiin joskus satsata - voisi miettiä vähän tarkemmin niitä sovituksia jo studiovaiheessa, ettei tulisi tällaisia ongelmia. Tietysti me voitaisiin vääntää jotain taustanauhoja, mutta mie en tykkää siitä hommasta yhtään. Ei minulla ole mitään sellaisia bändejä vastaan, sillä saattaahan Zen Café kuulostaa livenä parhaimmillaan ihan vitun hyvältä, vaikka niillä taustalla jylläisi vaikka mitä, mutta mie en itse halua niitä. En halua mitään tuollaisia riskejä keikoille. Vanha mies, ei uskalla.
|
TEINITYTTÖJÄ JA CHATTEJÄ?
|
 |
- No eniten ahdistaa ehkä ne teinitytöt, se on ihan käsittämätön maailma, en ymmärrä yhtään. Otetaan vaikka tämmöinen ihan konkreettinen tilanne: Viime keväänä Tavastian keikan jälkeen yöllä käveltiin bussille, kun ajateltiin ajaa saman tien takaisin Lappeenrantaan. Siihen tulee sitten sellainen maksimissaan parikymppinen tyttö, näyttää päiväkirjaansa ja pyytää siihen nimmaria. No toki mie nimmarin laitan. Samalla se näytti mitä sillä oli siellä päiväkirjassa, ja sillä oli miusta jotain ihme merkintöjä siellä. En lukenut tietenkään, mutta se näytti vaan, että on paljon tavaraa siinä kirjassa. Tuli semmoinen fiilis, että mitä helvettiä? Eikö sinulla ole mitään elämää? Teinit kai ajattelee sitten tuolleen ja se tuntuu ihan hirveältä. En mie oo koskaan ollut tuolla tavalla kiinnostunut mistään yhtyeestä.
|
Musiikistahan siinä on vain kyse, vaikka jotkut sitten rakentavat yhtyeestä itselleen elämää suuremman asian, ja homma menee vähän epäterveelle pohjalle.
|
- Aivan. Ja sitten tulee itselle ihan ihmeellisiä paineita, että voinko mie nyt kiroilla? Tulee tuollaisia naurettavia juttuja mieleen. Tuossa on rokkityyppi, se nyt vähän kiroilee. Mutta väkisinkin sitä miettii, että miten sitä nyt pitäisi käyttäytyä, tarvitseeko minun olla esimerkki jollekin pienelle ihmiselle? Ja sitten pelottaa, jos ne nappaavatkin sieltä just niitä huonoja puolia. Tämä on näitä vanhenemisen merkkejä, kun tuollaiset asiat alkaa ahdistaa.
|
Saattaahan se teinityttö oppia pahoille tavoille, jos Hynynen käskee keskiyön chattishowssa haistamaan paskan.
|
- Niin! Kai sitä alkoholilla haluaa kuitata sitäkin asiaa, ettei tarvitse miettiä tuota kasvatusaspektia. Tarpeeksi kun vetää viinaa, ei enää ajattele. Luulen, että nuo meidän chattihölmöilyt perustuu juuri siihen, ettei mennä sinne liian jämynä.
|
Kotiteollisuuden legendaariset chattivisiitit ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Yhtye on muutamaan otteeseen viettänyt yönsä tukka täynnä vittuillen tekstiviestien lähettäjille niin, että MTV3:n palautepuhelimet ovat varmasti käyneet kuumina. Miesten naamoista on joka kerran nähnyt, että täällä ei olla omasta tahdosta. Joten kuka helvetti teidät sinne chatteihin pakottaa, jos se kerran on sellaista myrkkyä yhtyeen jäsenille? Atte Blom (Megamanian pomo) kenties?
|
- Ei siinä ole mitään sellaista, oikoo Hynynen väärinkäsitystä. - Se on aina ollut ihan oma päätös: ekalla kerralla katsottiin, että onpas kiva maailma, käydään vähän pyörähtämässä siellä. Ensimmäistä kertaa, kun mentiin sinne, en tiennyt yhtään, mistä ohjelmassa on kyse, mentiin kuriositeettina katsomaan. Todettiin sitten että tähän on ihan naurettavaa touhua. Tokalla kerralla kun mentiin, lähdettiin sillä asenteella, että jumalauta, nyt loppuu tämä homma. Mennään sinne ja hölmöillään niin, että lopettavat sen koko ohjelman! Eihän se sitten onnistunut, kun tuli oltua helvetin humalassa. Ei saanut mitään kunnon kritiikkiä taikka kommentointia aikaiseksi. Mutta tuo oli se suuri idea, mitätöidään sen ohjelman merkitys. Ohjelman taso on ihan nollassa, vedetään se vielä alemmas, että tulee varmasti sanomista. Ei se ehkä meidän ansioita kuitenkaan ollut, että Olli Oikarinen sai sitten muutama kuukausi meidän performanssin jälkeen potkut. Kyllähän noita chattejä pyörii edelleen älyttömät määrät, ja toivotontahan se on alkaa taistelemaan tuollaista vastaan. Mutta jos sinne nyt joku menee tekemään itsestään täydellisen narrin, ehkä joku sitten ajattelee, että onko koko ohjelmassa mitään järkeä.
|
Mutta, hieman nurinkurisesti, juuri nuo sekoilut vetävät hyvin chatin ääreen väkeä, onhan se nähty. Lisäksi kaikella julkisella sekoilulla on hintansa. Edellisen reissun jälkeen närkästyneet lappeenrantalaiset kirjoittelivat paikallislehteen, ja Hynynen joutui laittamaan vastinetta yleisönosastolle puolustuksekseen. Eikös se ollenkaan pelota, että maine menee tällaisten sekoilujen myötä?
|
- Olen paininut tuon asian kanssa nyt vasta. Luulin, että vedän kaiken aikaa niin överiksi tuon kukkoilun ja härkämeiningin, että kaikki varmasti tajuavat sen vitsiksi. Ja sitten tuleekin vastaan ihmisiä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä sitä vittuilua ja huumoria tuon homman takana, vaan ne ottavat sen ihan tosissaan. Nyt on tuota tosikkomenoa ollut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Sitä joutuu sitten selvittelemään jälkikäteen. Onhan se ihan vitun ärsyttävää, totta. Toisaalta, jos olisin ihan normaali jätkä, ehkä mie olisin vähän vitun tylsä. En tiedä, tämä on hankala asia.
|
Hynynen sanookin, että kyllä se ahdistaa perkeleesti, kun nyt on olemassa ihmisryhmä, joka pitää Kotiteollisuutta täysinä juopporetkuina, ja nuoremmat fanit saattavat ottaa känniääliömeiningin täysin tosissaan, vaikka yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan ole luonnossa sellaisia, mitä julkisuuskuva ehkä antaa ymmärtää. Chateissä kaatuilu onkin nyt Hynysen mukaan taaksejäänyttä elämää.
|
- Se on nyt ohi, enempää ei mennä kaatuilemaan. Totta vitussa häiritsee tuo meininki, mutta ollaanhan me myös tuollaisiakin. Jos kimpassa lähetään liikenteeseen, varmasti se viina maistuu. Onneksi tuo ei ole vielä kuitenkaan ulottunut yksityiselämään. Kukaan ei tule kadulla ojentelemaan sitä jaloviinaa taikka tule huutelemaan mitään härkäjuttuja. Jos tuota alkaa tapahtua tavallisella kauppareissulla, silloin ahdistaa. Keikkareissuilla jos tuota tapahtuu, sen sivuuttaa automaattisesti, koska se on ihan oma maailmansa. Tai se kuuluu oikeastaan olennaisena osana asiaan - ehkä sitä kiertueella on sitten vähän tuollainen härkä. Sitä elää tavallaan kahta elämää, muttei kuitenkaan.
|
Toinen silmiin pistävä rokkikukkomaneeri on Hynysen kerrassaan hieno välispiikkitapa, johon kuuluu tasapuolisesti yleisölle vittuilua ja urpoilua. Ei ole kovinkaan epätavallista päätyä Kotiteollisuus–keikalle, jossa yleisöä tervehditään lausahduksella ”iltaa, persääliöt!” Onhan vitsi ihan hauska, mutta mikä tahansa vitsi vanhenee ajan myötä. Ei varmastikaan ole kivaa, jos vielä monenkin vuoden päästä humalaiset fanit käskevät Hynysen haistaa vittua?
|
- No ei. Kyllä tuohonkin täytyy jotain pientä muutosta tehdä. Tuo vittuiluhommakin lähti ihan perinteisestä lappeenrantalaisesta ajattelusta, että kaikki rokkikukkoilu on helvetin ärsyttävää, semmoinen ”eiks ookin hyvä meininki!” –touhu. Nyt kun tuota vittuilua on muutaman vuoden tehnyt, esim. tämän vuoden Nummirockissa oli Aaltosen Miitri yleisön joukossa katsomassa keikkaa, ja Miitri oli sitä mieltä, että alkaahan tuo olemaan jo ihan naurettavaa menoa. Jengi on siellä innoissaan tyyliin ”se vittuili meille, helvetin hyvä meno!” Tulee sellainen fiilis, että pitäisi ehkä vain olla hiljaa, on sitä mietitty. Ja meidän miksaaja Virtanen on tehnyt nyt sellaisia temppuja, että on keikoilla pitänyt vaan monitorit auki ja vetänyt PA:t kiinni biisien välissä, ettei mitään höpinöitä kuulukaan. Mie saatan jutella siellä jotain ja ukko naureskelee pöydän takana, että siinähän horiset, ei tuota jaksa kuunnella. Kyllä luulen vittuilun vähenevän. Tavallaanhan se tasapäistää meitä. Toikin on semmoinen asia, ettei pidä miettiä - tekee vaan, miltä tuntuu.
|
Ja onhan tuo kiertueella oleminen oma päiväkerhonsa aikuisille miehille. Kotona ollaan kiltisti vaimon kanssa ja tehdään tavallisia arkipäivän askareita, kun taas kiertueelle päästäessä voi unohtaa kaiken arkipäivään liittyvän ja olla melko vapaasti rokkikukkona. Ilmeisesti olet onnistunut yhdistämään melko hyvin nämä kaksi maailmaa toisiinsa, kummankaan kärsimättä toisesta.
|
- Onhan se pakko yhdistää. Kun on kaksi tuollaista juttua, ne pitävät elämän helvetin virkeänä. Keikkabussiin hypätessä jää se imurointi taakse ja pääsee keikkamaailmaan. Reissusta tultaessa taas on aivan mahtavaa olla kotona. Nuo ääripäät ovat melko rankkoja, pitää osata pelata kahden välillä niin, ettei heti kiertueelta kotiin tullessaan ala puhumaan pillusta ja paskasta. Se aina vaatii pari päivää sohvalla makaamista, että pystyy orientoitumaan siihen kotona olemiseen. Sinä aikana on parempi pitää päänsä kiinni kuin puhua. Tasailemaan siinä joutuu, mutta siihen keikkailun maailmaan pääsee kyllä ihan välittömästi kiinni bussiin astuessa. Eihän me kuitenkaan ennen keikkaa juopotella, mutta heti kun siihen paskanhajuun astuu bussissa, on välittömästi takaisin keikkailun maailmassa ja fiiliksessä. Uskon, että meissä joka äijässä on se lukko, että kun pääsee ukkoporukassa liikenteeseen, se rai rai alkaa välittömästi. Kotielämän kannalta se on sitten vähän hankalampaa, joutuu tasoittelemaan. Ei sitä voi sunnuntaina heti alkaa puhumaan vaimon kanssa asunnon vaihdosta taikka muusta, ei voi keskittyä. Joutuu vain toteamaan, että ”palataan asiaan tiistaina”. |
Huono puoli tässä on se, että tuolla reissussa tulee läträttyä niin paljon, ettei tulisi kotona mieleenkään ehdottaa vaimolle, että ”lähdetäänpäs tästä parille ilta-oluelle”. Ei todellakaan kiinnosta lähteä mihinkään. Se saattaa ehkä vähän emäntää välillä häiritä, mutta sen tässä joutuu kestämään.
|
KULTALEVYJÄ JA KASVAVAA SUOSIOTA
|
Jos katsotaan Kotiteollisuuden suosion kasvua, voidaan todeta yhtyeen keränneen kannattajakuntansa vakaan keikkailun myötä. Mikäli suosion kasvu jatkuu ennallaan, ei ole vaikeaa ennustaa Kotiteollisuuden nousevan uuden levyn myötä vielä entistä tiukemmin raskaan suomimusiikin aallonharjalle, ja ”Helvetistä Itään” –kiekon olevan yhtyeen ensimmäinen kultalevy. Miten Hynynen näkee tämän tulevan suosion kasvun?
- Jos käy nyt silleen, että levy myy ihan helvetisti, olen orientoitunut siihen siten, että osaan jopa nauttia siitä asiasta. Niinhän se pitää mennäkin. Jos vuosikausia teet omaa juttuasi ja vieläpä tinkimättömällä asenteella ilman turhia hötkyilyjä, sehän on vaan helvetin hienoa, jos siitä lopulta palkitaan. Onhan sitä vähän vaikeaa etukäteen ajatella. Keikkaa on tehty ihan helvetisti, ja soitettu vaikka missä, vaikkapa Iisalmessa kahdeksallekymmenelle hengelle. Se vähän kertoo bändistä, me ollaan sellainen työläisporukka. Meitä pidetään hikisinä työläisäijinä, mikä on helvetin hyvä. Jos porukka tulee katsomaan sitä meininkiä eikä jotain Helsingin puuteribändiä, joka kerrankin uskaltautuu kehäkolmosen ulkopuolelle, se on vaan helvetin hyvä juttu.
|
 |
No, onhan yhtye tehnyt jo todella pitkän päivätyön keikkarintamalla, eikä enää tarvitse kärsiä siitä, että väärään paikkaan buukatulta yhtyeeltä tullaan kysymään, että tanssitaanko tässä rumpalin vai basistin tahdissa.
|
- No ei todellakaan, nauraa Hynynen. – Eikä tarvitse enää itse tehdä ihan kaikkia soundcheckejä, se on jo oikeastaan aika huonokin. Huomaa, ettei tarvitse enää roudata. Mitä helvettiä!? Väkisin sitä käy ennen keikkaa siirtämässä jotain kaappia, että on tehnyt edes jotain. Minulla on semmoinen ajatus, että täytyy tehdä jotain, edes kantaa vähintään ne omat kitarakamat tai nostaa ne lavalle. Duunariasenne on tuossa hommassa. Mutta se on hyvä, ettei linjacheckejä tarvitse tehdä enää.
|
Oliko yhtyeelle sitten kovakin shokki saada ympärilleen aikoinaan ihan oikea road crew?
|
- No olihan se outoa, piti vähän kyttäillä kaikkien tekemisiä. Ei oikein osannut luottaa aluksi, mutta nyt pystyy luottamaan jo ihan vitusti tuohon miehistöön. Kaikki tekee hommansa. Ja meillä on käynyt hyvä tuuri siinä, että tuo tekniikkaosasto on niin maanläheistä osastoa, että sieltä kyllä kuulee sellaista vittuilua, että jalat pysyy tosi tiukasti maan pinnalla. Jos itsellä on keikan jälkeen hyvä fiilis tyyliin ”olipa mahtava keikka, lauloin helvetin hyvin”, Virtanen tulee ja sanoo, että ”lauloitpa ihan paskasti tänään!”
|
Luuletko, että vanhat, vaikkapa yhtyeestä ”Aamen”–levyn myötä innostuneet fanit vetelevät uuden levyn myötä pavunvartta nenäänsä, vai ovatko vanhat fanit kasvaneet yhtyeen mukana?
|
- Totta vitussa siellä työnnetään herneitä nenään! Olisihan se ihan helvetin hienoa, jos nuo vanhat fanit osaisivat kasvaa yhtyeen mukana. Tiedän kuitenkin todella paljon sellaisia ihmisiä, jotka pitävät todella tiukasti kiinni siitä jääräpäisestä asenteesta. Kyllä sitä ymmärtää, kun itsekin on ollut joskus samanlainen. Olisi aivan helvetin hienoa, jos ihmiset tajuaisivat kyseessä olevan yhtyeen luonnollisen kehityksen. Onhan se ymmärrettävää, että tässä vaiheessa hommasta saa jo tolkkuakin.
|
Eihän kukaan varmaankaan odota yhtyeen tekevän aina vain saman levyn uudestaan ja uudestaan...
|
- Ei missään nimessä. Eihän siinä ole mitään mieltä toistaa itseään vuodesta toiseen, eihän se homma ole mielekästä enää siinä vaiheessa. Kyllähän sen tietää, että sanomista varmasti tulee, mutta kyllä mie olen valmiina. Pääsenpähän taas kommentoimaan takaisinpäin, katellaan perkele! Painimolski kehiin.
|
Minkälainen Hynysen suhtautuminen keikkailuun sitten on tällä hetkellä? On joka tapauksessa varmaa, että seuraava vuosi vietetään taas melko intensiivisesti tien päällä, ja että yhtye saa taas katsella samoja keikkapaikkoja, joissa on soitettu jo ties kuinka monta kertaa?
|
- Mie väitän, että lähden aina yhtä innokkaasti keikoille. Jossain vaiheessahan se alkaa rassaamaan, että varmaan ensi syksynä, siinä marraskuun alkupuolella on jo fiilis tyyliin ”onneksi tämä loppuu kohta”. Kyllä mie viihdyn siinä maailmassa, ja se meininki on jo hakenut tyylinsä. Yleensä se tyyli bussissa on vielä selällään, ja unessa, kun jätkät ajaa autoa kohti seuraavaa keikkapaikkaa. Väitän, että me kaikki viihdytään hyvin kiertueella, koskaan ei ole tullut mitään totaalisia vittuuntumisia taikka leipiintymisiä. Aina pahatkin tilanteet kääntyvät jotenkin voitoksi. Kuten vaikkapa Ähtärin keikka, joka tulee viime syksyltä mieleen, kertoo Hynynen ja jatkaa Ähtärin kokemuksesta.
|
- Siellä oli postimerkin kokoinen lava, ihmisiä jotain 70. Jossain vaiheessa keikkaa huomasi sitten, ettei kukaan ollut kiinnostunut bändistä paria lippisjätkää lukuun ottamatta. Kyllähän tuollaisetkin jutut on osannut ottaa huumorilla tähän asti. Onhan sekin helvetin palauttavaa. Luulen, että meitä erottaa näistä Helsingin bändeistä se, että me soitetaan ihan kaikkialla eikä valita vain näitä isoimpia keikkapaikkoja kierrettäväksi. Vaikka se joskus tuntuu epätoivoiselta, kyllä se vaan kannattaa. Epämääräinen maine vaan lisääntyy, se on vaan hyvä.
|
Kotiteollisuudelta tulee miltei kellon tarkkuudella ulos näitä välimaastosinkkuja, joilla pidetään yhtyeen nimi ostavan yleisön mielissä. Tasaisin väliajoin on julkaistu sellaiset teokset kuin ”Yksinpuhelu”, ”Plusmiinusnolla”, sekä ”Routa Ei Lopu” –uusintaversio. Onko levy-yhtiöstä säädetty oikein kellon kanssa, milloin nämä muistinvirkistyssinkut tulee laittaa pihalle?
|
- No, jos selitän tuosta Roudasta vähäsen. Siinä oli vain ajatus sen sinkun uudelleenjulkaisemista. Siinä sitten pääsi minun kusipäisyys ihan täysin valloilleen. Kuuntelin sen alkuperäisen biisin, ja ajattelin, että ei vittu julkaista. Soitin sitten Atelle, että tehdään ennemmin koko kappale uudestaan. Ehkä vähän turhaan käytettiin energiaa siihen, mutta se kappale on niin hyvä, että haluttiin tehdä siitä sitten vielä entistäkin tiukempi versio. Noiden sinkkujen julkaisun kanssa ei ole ollut mitään erityistä suunnitelmaa. No Yksinpuhelun kanssa Atte sanoi, että olisi kiva, jos saisitte kesäksi jonkun sinkun pihalle. Joten se tehtiin levy-yhtiön toiveesta. Plusmiinusnolla oli taas Karmilan idea. Tehkää yksi biisi ihan vaan huviksenne tässä keväällä, tehtiin. Ja siitä tuli sinkku. Ei niissä mitään ihmeempää suunnitelmallisuutta ole. Nyt on mietitty vähän tarkemmin, seuraava sinkku tulee ulos joskus syksymmällä, onhan noita biisejä jäljellä, sieltä saisi vaikka hieman laadukkaammankin EP:n nippuun. Katsotaan, mitä saadaan tehtyä.
|
Entä milloin nähdään jo pidemmän aikaa spekuloitu Kotiteollisuus-DVD, jolla olisi nähtävillä yhtyeen kuvaamat, legendaariset kotivideot? Niitähän ei ole kai kukaan nähnyt.
|
- No Riekin Matille me näytettiin niistä yhtä, se oli hyvin vaivautuneen näköinen. En tiedä, minulla on pari DV-nauhaa tavaraa täynnä, ja sitä materiaalia on muuallakin, mutta tällä hetkellä se urpoilun ja asiallisuuden suhde on jotain 80/20, pitäisi tehdä jotain järkevää lisäksi siihen. Pitäisi varmaan joku livepätkä kuvata, mutta jos sen tekee hyvin, se maksaa kuitenkin melko tavalla. Sitä videota on puhuttu monesti ja sitä leivotaan kaiken aikaa, materiaalia pitää jostain saada lisää. On lähellä totuutta, jos arvaan videon tulevan pihalle parin vuoden kuluessa.
|
Ja onhan yhtyeellä jo niitä promovideoitakin kertynyt muutama. Tietenkin viimeisimpänä legendaarinen ”Rakastaa / Ei Rakasta” –video, joka voitti jopa Kultainen Muuvi –palkinnon. Siitä, miten epämukavaa yhtyeen jäsenten on istua erilaisissa edustustilaisuuksissa, voitaisiin spekuloida vaikka kuinka paljon.
|
- Mutta meillähän oli Muuveissa ihan kivaa. Otettiin chatti-asenne, puteli auki heti, kun auto tuli pihaan noutamaan. Onhan se vitun irvokasta, se tilanne on niin käsittämätön. Käytiinhän me Emma-gaalassakin kääntymässä, se oli vielä sairaampi tilanne! Meillä oli taskumatit matkassa, ja hörpittiin sitten salaa yleisön joukossa. Vähän aikaa katseltiin sitä touhua ja sitten lähdettiin pois sieltä. Muuvi oltiin loppuun saakka, kun siinä oli vähän sellaista vipinää että sieltä voi jotain tulla. Mutta onhan tuo kaikki vitun naurettavaa, ja sitten olet itse siellä seassa. Koetin olla mahdollisimman juntti, oli lippis varta vasten päässä, että olisin mahdollisimman urpon näköinen. Kaikki oli kuitenkin ihan innoissaan, ventovieraat tuli kättelemään ja halailemaan voiton jälkeen. Mitä vittua!?
|
Gaalailloissa istuminen ei ainakaan vähene mihinkään tämän uuden levyn myötä.
|
- Pitäisiköhän keksiä joku statementti tuohonkin hommaan, jotta saisi sen tuntumaan itsestäänkin jotenkin miellyttävältä. Nyt nämä meni uutuudenviehätyksellä: käydään katsomassa, mistä on kyse. Nyt, kun tietää, mistä on kyse, on pakko saada jotain viihdykettä siihen.
|
Paukutetaanpa vielä lopuksi arvon taiteilijalle todella hieno kysymys. Mikäli Kotiteollisuuden ura päättyisi tähän uuteen levyyn, mikä maku jäisi miehelle suuhun? Pystyykö elämää ilman yhtyettä edes kuvittelemaan?
|
- No ei kyllä pysty. Minun tilanne on nyt se, että minun elämässä on kolme ihmistä, joiden kanssa olen nuoruudesta asti kasvanut, eli nuo bändin jätkät ja sitten tuo emäntä. Jos se kaikki loppuisi yhtäkkiä... ei helvetti. Mutta siihenkin pitää varautua, eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Jos se loppuisi, kyllä minulle hyvä maku jäisi, koska tietäisin, että teimme kaksi sellaista levyä, joihin pystyy olemaan täysin tyytyväinen. Eivätkä ne muutkaan hirveän huonoja ole. Jollain tavalla ollaan luotu itselle merkittävä ura. Ehkä jäisi vain harmittamaan vanhemmista levyistä se, etteivät ihmiset innostuneet jo aikaisemmin yhtyeestä. Jos ajatellaan suomenkielisiä rock-levyjä, olen aika vakuuttunut siitä, että nämä meidän kaksi viimeisintä levyä ovat aika lähellä kärkipäätä, mitä suomalaisiin rocklevyihin tulee, ja toivoisin ihmisten tajuavan sen. Sen puoleen on vielä vähän sarkaa, tehdään nyt vielä ainakin pari levyä, että urpoimmatkin tajuavat bändin. Vieläkin törmää todella paljon ihmisiin, jotka eivät yhtyeestä ole koskaan kuulleet, mikä on sinänsä ihan hyvä juttu.
|
Sokeri pohjalle. Miksi juuri Norja (paikka, jonne Hynynen kotisivujensa palauteosiossa usein käskee tyytymättömien fanien painua)?
- Ei voi tietää! nauraa Hynynen. – Ei ole pienintäkään muistikuvaa, mistä tuo juttu on lähtenyt liikkeelle, taikka miksi ihmeessä se hokema on jäänyt päälle. Hongistolla on noissa meidän uusissa promokuvissa päällä Norjan paita, joka me annettiin sille vielä Urpon päivän lahjana. Meillä on studiopäiväkirjassa kuva, jossa Hongisto on vasta saanut sen paidan. Mies oli aivan innoissaan siitä paidasta ja poseeraa oikein ylpeänä. Sitä paitaa se ei sitten riisunut moneen päivään, taisi olla vähän liiankin hieno sen mielestä.
|
 |
 |
Urpot rinteessä: Kaartinen luovuttaa Imperiumin ja Infernon puolesta Hynyselle häälahjaksi lasisen laulukirjan. Miesten naamat ovat syystäkin kuin Hangon keksit (vaikkei pulloa tuossa tilanteessa korkattukaan). |
|
|
|
|
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA
Helvetistä Itään
|
KOTIPAIKKA
Lappeenranta
JÄSENET
Jouni Hynynen - laulu, huuto, kitara
Janne Hongisto - basso
Jari Sinkkonen - rummut
DISKOGRAFIA
1996 - Hullu Ukko ja Kotiteollisuus
1998 - Aamen
1999 - Eevan Perintö
2000 - Tomusta ja Tuhkasta
2002 - Kuolleen Kukan Nimi
2003 - Helvetistä Itään
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
