Festariraportti: Rock the Beach 2013, Hietaniemen uimaranta, Helsinki – keskiviikko

KESKIVIIKKO 26.6.2013

Ensimmäistä kertaa 26. ja 28. - 29.6.2013 järjestetty Rock The Beach muutti Helsingin Hietaniemen uimarannan beach partyn ja festivaalin yhdistelmäksi. Nyt viikon mittaisen jälkiviisauden okuläärin läpi voidaan sanoa että tuore suurtapahtuma aiheutti niin tarpeellisia kuin tarpeettomiakin otsikoita. Kinkereiden jälkeisestä Hietsun roskaisuudesta valittaminen oitis heti festarin jälkeen, jo kun siivouspartio oli vielä rannalla ja saavutti pikavauhtia jokakeväiseen tekstiviesti-yleisönosastojen koirankakkakeskusteluun verrattavat mittasuhteet. Pakkohan se on suomalaisen valittaa, kun vielä ehtii.

Koska oli muuten hiljaisehko uutispäivä, medioissa kitinä alkoi jo tapahtuman aloituspäivänä. Keskiviikon soundcheckit kuulemma häiritsivät rannan viereisen hautausmaan siunaustilaisuuksia. "Asiatonta sivullisten kitinää", toteaa Imperiumi, sillä tiettävästi Rock the Beachin pelipaikoilla ei koko tapahtuman aikana havaittu ainoatakaan peijaistensa häiritsemistä reklamoivaa vainajaa. Sitäkin enemmän keskiviikkona (raporttien mukaan 17000 päätä) nähtiin ilakoivaa ja kesäisestä säästä nauttivaa festivaalikansaa. Imperiumin Susanna Honkasalo raportoi:

Päivän ensimmäiset bändit olivat soittaneet settinsä jo hyvän aikaa ennen kun saavuin festarialueelle. Koska kyseessä oli ihan uusi festari, olin melkein jännäpissat housussa. Tapahtuman ajankohta aiheutti ennakkoon paljon kritiikkiä: festari oli ajoitettu kolmelle päivälle, keskiviikolle, perjantaille ja lauantaille, eli viikon tykimmille bilepäiville, joista kaksi osuivat kuitenkin ikävästi Tuskan kanssa samoille päiville. Toki RtB:n kattaus oli paljon Tuskaa kevyempi ja popahtavampi, mutta usea bändi varmaan vetoaisi myös keskivertoon Tuskan-kävijään.

Omana agendanani oli tsekata tuntemattomampi brittiläinen Hacktivist, alternative-metallia soittava Stone Sour, omaan bändien top kolmoseeni kuuluva Queens of the Stone Age ja punkrocklegendaksi hyvää vauhtia muodostuva Green Day.

Ensimmäisenä oli siis vuorossa Hacktivist, josta en tiennyt yhtään mitään. Ei ihme, koska posse ei ole julkaissut vielä edes levyäkään. Hienoa, että uusille lupauksille annetaan myös mahdollisuus päästä lauteille isoilla festareilla. Ja ennen kaikkea oli todella hienoa, että minulla oli mahdollisuus todistaa tämän bändin ensimmäisiä isoja esiintymisiä!

Kundit vetivät metallilla kyllästettyä räppiä sellaisella intensiteetillä, että jo ensimmäinen biisi sytytti pienen, mutta sitäkin ärhäkämmän yleisön raivoisaan moshaukseen. Näissä kundeissa on jotain samaa kuin aikoinaan Rage Against the Machinessa: asennetta ja otetta. Niskaperse-sellaista. Katsokaa vaikka itse YouTubesta. Miettikää: jätkät ovat tykittäneet tänä kesänä jo Downloadissa ja Rock am Ringin päälavalla! Hacktivist on ehdottomasti nimi, jota pitää pitää silmällä. Ei ihme, sillä musiikki oli kuin magneettia. Pitti pyöri helvetillisellä tempolla ja kukaan ei pysynyt paikallaan: basistikin kiipeili apinana lavarakennelmissa.

Harmi vain, etten kerinnyt katsoa keikkaa loppuun, koska Queens of the Stone Agen oli määrä aloittaa juuri Hacktivistin setin päätyttyä. Lavat olivat aika kaukana toisistaan ja ihmisten ohjaus oli järjestetty mellakka-aidoin. Menin tietysti ihan väärään paikkaan ensin, joten ei auttanut kuin nöyränä kiertää oikeille urille.

QOTSA oli allekirjoittaneelle ehkä hienoinen pettymys, mikä johtunee osittain siitä, että koska rakastan tätä bändiä, olisin nähnyt heidät mielellään pääesiintyjinä, enkä tunnin setin soittavana välibändinä. Bändin esiintymistyyli on kovin vähäeleinen ja varsinkin nyt Hacktivistin jälkeen sekin aiheutti pienoisen kulttuurishokin. En myöskään ole saanut oikein otetta uuden levyn biiseihin ja 12 biisin settilistalla niitä oli kolme. Tunnin aikana se tuntui paljolta.  Jonkinlaista kompensaatiota toivat basisti Shumanin, ah niin ihanat, pusuhuulet, joita kundi liikutteli siihen malliin, että kaveri on itsekin hyvin tietoinen tämän ominaisuuden aiheuttamista ihailun hokauksista. Kyllähän niitä olisi teleobjektiivin läpi katsonut kauemminkin kuin kolme kappaletta.

Mukaan settilistaan oli päässyt myös siis vanhempaa tuotantoa, kuten Go With the Flow ja Little Sister. Make It with Chun aikana laulaja Josh Homme alkoi läksyttää pitissä ollutta järkkäriä, koska hän pyysi jonkun olkapäillä ollutta tyttöä tulemaan alas. Homme sanoi, että tytön pitää saada olla siellä. Sinänsä mielestäni tyhmä veto, koska tuollaiset ylipitkät viritelmät blokkaavat muiden näkyvyyden ja onhan tuo kai jonkinlainen turvallisuusriskikin. Keikan päätti A Song for the Deaf, joka nosti ainakin meikäläisen ihon kananlihalle, vaikka olinkin jo matkalla kohti seuraavaa lavaa.

QOTSA-setti: Feel Good Hit of the Summer / You Think I Ain't Worth a Dollar, but I Feel Like a Millionaire / No One Knows / My God Is the Sun / Burn the Witch / Sick, Sick, Sick / If I Had a Tail / Little Sister / I Sat by the Ocean / Make It Wit Chu / Go with the Flow / A Song for the Dead.

Kävelin tietysti (taas kerran) ihan mihin sattuu ja se ei ole kovin miellyttävä kokemus rantahiekassa tuore tatuointi jalkapöydässä. Varsinkin kun alkoi tulla kiire. Onneksi Stone Sour aloitti hieman myöhässä. En ollut kuullut tätäkään bändiä paria hittibiisiä lukuun ottamatta ja sain jälleen yllättyä positiivisesti: energiaa olisi riittänyt vaikka QOTSAlle jakaa! Bändin laulaja Corey Taylor (oik.) oli yhtä hymyä ja niin oli yleisökin.

Bändi soitti setissään hyväntuulisella energialla muun muassa biisit Through Glass, Gone Sovereign ja 30/30-150. Covereita kuultiin myös: Black Sabbathin Children of the Grave ja Alice in Chainsin Nutshell. Tätä keikkaa seuratessani tajusin syvällisemmän keikkapaikan hienouden: jengi juoksi bailaamisen välillä hikisenä suoraan mereen ja siitä taas freesinä bailaamaan.

Stone Sourin setti: Gone Sovereign / Absolute Zero / Mission Statement / Made of Scars / Do Me a Favor / RU486 / Say You'll Haunt Me / Nutshell / Bother / Through Glass / Children of the Grave / Get Inside / 30/30-150.

Illan odotetuin esiintyjä oli tietysti stadionpunkin Queen, Green Day, jonka keikkaa oli mainostettu etukäteen yli kaksituntiseksi. Setin alkua odotellessa joku tyyppi heitti lavalta yleisöön plektroja. Eturiviin pakkautuneet nuoret punk-tytöt kiljuivat ja yrittivät tavoitella noita kallisarvoisia muovinkappaleita. Yksi plekuista tippui kuvaajapittiin ja annoin sen käteen yhdelle eturivin pinkkitukkaiselle tytölle. Itkuhan sille tuli. Mieletöntä nähdä tuollaista faniutta!

Ennen keikan alkua laulettiin vielä yhteislauluna Bohemian Rhapsodya, kunnes biisi vaihtui Ramonesin Blitzkrieg Bopiksi ja lavalle tuli vaaleanpunaiseen kanipukuun pukeutunut tyyppi nostattamaan jengiä. Hetken kuluttua alkaneen keikan alussa laulaja Billie Joe Armstrong teki samoja muuveja kuin kani, eli hän taisi olla tuon elähtäneen puvun sisällä.

Green Dayn keikka oli alusta lähtien täynnä mitä kummallisempia tapahtumia: Billie Joe juoksenteli kuvaajapitissä, pyysi yhden eturivin faneista laulamaan kanssaan lavalle Know Your Enemyä ja yhdelle onnekkaalle hän lahjoitti jopa oman kitaransa. Ja yleisö oli ihan hulluna. Täytyy myöntää, että kyllä siinä tällaisen ei-enää-ihan-niin-nuorenkin rokkarin sydän löi ylimääräisiä lyöntejä, kun bändi veti Basket Casen ja When I Come Aroundin. Ranta oli tupaten täynnä jengiä ja käsimeri sanoinkuvaamaton. Reiluun kahteen tuntiin mahtui 25 biisiä läpileikkauksena bändin historiaan ja saavutuksiin. Koko setti: Intro: Blitzkrieg Bop / The Good, The Bad and The Ugly. 99 Revolutions / Know Your Enemy / Stay the Night / Stop When the Red Lights Flash / Letterbomb / Oh Love / Holiday / Boulevard of Broken Dreams / Stray Heart / Murder City / Waiting / Burnout / Hitchin' a Ride / Welcome to Paradise / When I Come Around / St. Jimmy / Longview / Basket Case / She / King for a Day / Shout / (I Can't Get No) Satisfaction - Always Look on the Bright Side of Life - Hey Jude -potpurri / Minority. Encore: American Idiot / Jesus of Suburbia / Brutal Love.

Kokonaisarvio festarin ensimmäisestä päivästä oli, että se oli hyvinkin onnistunut. Palvelut olivat riittävät: ruokaa ja vessoja oli kaikille. Meri oli upea lisä. Ainoa kiroilun aihe oli hankalaksi kokemani siirtyminen paikasta toiseen. Onnistuin jotenkin aina päätymään umpikujaan. Ja mitä kiireempi minulla oli, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tössin siirtymiseni. Kaikesta huolimatta poistuin hyvällä meiningillä mestoilta auringonlaskuun.

 


 

Lisää Susanna Honkasalon kuvia festareilta: GREEN DAY | STONE SOUR | HACKTIVIST | QUEENS OF THE STONE AGE

© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Susanna Honkasalo   Kuvat: Susanna Honkasalo
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2721 Palaa »
Bookmark and Share