Children of Bodom: Halo Of Bloodin ennakkokuuntelu

All's well at Lake Bodom! Children of Bodomin kahdeksannen pitkäsoiton ennakkokuuntelu järjestettiin Sonic Pump Studiolla Helsingin Sompasaaressa 13.3.2013. Kotimaisen median (ja muutaman ulkomaalaisenkin) eteen ennen kuuntelun alkamista astuneet, aina yhtä sujuvasanaiset ja kaunopuheiset yhtyeen rumpali Jaska Raatikainen ja kosketinsoittaja Janne Wirman kertoivat miettineensä kokonaiset neljäkymmentä sekuntia, mitä kertoisivat uudesta levystään, ja aivoriihi tuotti seuraavanlaisen tuloksen:

– Meillä on eka kertaa kymmenen biisiä levyllä. Nauttikaa näistä kymmenestä biisistä.

Aha... No, eipähän ole ainakaan jenkkityyppinen oman hännän nostatus ja hypetystaito vielä(kään) espoolaisiin tarttunut, vaikka Amöriikkaa tuon tuosta kierretäänkin ja yksi siellä jo asuukin. Anyway, Children of Bodomin Suomen jakelijan Sony Musicin edustaja laitattaa albumin ääneen ja pikku tovia myöhemmin Sonic Pumpin isäntä Nino Laurenne käy nostamassa volyymeja, ja Genelecin jalalliset möröt alkavat tutista. Metalliahan tässä on aikomus kuunnella!

Julkaisemme raportin vasta nyt, koska levyn nimeä, julkaisupäivää ja kansikuvaa ei saanut julkaista ennen kuin maanantaina 18. maaliskuuta. Sami Saramäen loitsiman kansikuvan näette ohessa,  levyn nimi on siis "Halo of Blood" ja se julkaistaan kesäkuun 6. Euroopassa ja 7. päivä Yhdysvalloissa.

Ensikuuntelun tunnelmia seuraavassa:

1. Waste of Skin

– Ralli käy suoraan asiaan ilman introja ja muita krumeluureja. Äkäistä ja leimallista Bodom-neothrashia, mutta muutamaan viimeiseen levyyn verrattuna yllättävänkin selkeitä melodioita. Liukas kitarasoolo.

2. Halo of Blood

– Siivu alkaa elokuvan puhesamplella, jonka loputtua kuulijan niskaan tipahtaa tonni tiiliä. Biisi on raskas kuin kivitalo eikä paljon sitä silotellumpikaan. Kipale sisältää blast beat -osuudenkin, ja saattaa olla deathmetallisinta– tai ainakin äkäisintä– Bodomia pitkään, pitkään aikaan. Yksi levyn kolmesta kovimmasta biisistä.

3. Scream for Silence

– Hittipotentiaalisia kitaramelodioita! Kitaran ja koskettimien välillä on omituinen epäharmonia jonka soinnin sävy tuo kummallisesti (vaikkakaan verrokkibiisissä ei syntikoita ole) mieleen Slayerin "South of Heavenissä" viljelemät jutut. Laulu on täysin melodiatonta räksytystä eikä kappale outoa sävyään lukuunottamatta jätä kertakuulemalla mitään erityistä mieleen. Soolot (tietenkin) silkkaa rautaa.

4. Transference

– Pirun äkäinen ralli. Sisältää samantapaisen kieron pohjavireen kuin edellinen biisi, mutta kitarat/syna-kontrastin aikaansaavat skaalat kohtaavat unisono-kohdassa makoisasti.

5. Bodom Blue Moon (The Second Coming)

– Repivää, reuhtovaa, tempovaa liidijumppaa, tekniikkaa ja "orchestrahittejä", jotka ovat Bodom-yhteyksissä tuttuja jo 90-luvun lopulta.

 

6. The Days are Numbered

– Levyn ensimmäinen biisi, jonka riffissä on sellainen imu, että tekisi ryhtyä yhden miehen circle pitiä pyörittämään. Yksin pittaaminen on muuten mukava harrastus, mutta wall of death -kohdissa joutuu juoksemaan itsekseen seinään, mikä osoittautuu toisinaan kivuliaaksi... Mutta asiaan. Levyn nopein biisi, rivakkaa perkelöintiä, whiplasher-neckbreaker-riffivyöry ja ”Warheart”-selkeysluokan syntikka-staccato/orchestrahitti! Onko Janne uusinut syntikkansa soundipankkia kertaakaan sitten vuoden 1999 vai soittaako hän edelleen niillä samoilla iänikuisilla Jens Johanssonin patcheillä? Yksi levyn kolmesta kovimmasta biisistä.

7. Dead Man's Hand on You

– Erikoinen Bodom-Western, Alexin Yhdysvalloissa oleskelu alkaa kuulua miehen musiikissa. Bodom-viitekehyksessä kappaletta sopisi sanoa melkeinpä "balladiksi", mutta tämä balladi sopii hempeilyä paremmin esimerkiksi katujyrällä kissojen yli ajelemiseen. Kappaleen tunnelma on jotain osastolta Metallica kohtaa soittotaidon joka kohtaa perkeleellisen "ahistuksen".

8. Damaged Beyond Repair

– Nyt on riffissä taas imua ja biisissä kiukkua. Kulkee kuin kulkutauti ja tarttuu kuin talviflunssa, mutta sattuu molempia enemmän. Levyn pisimmät liidivaihtelut. On se kumma: biisintekijä asuu ison osan ajasta aurinkoisessa Kaliforniassa, ja niillä eväillä syntyy yksi yhtyeen uran vihaisimmista levyistä...

9. All Twisted

– Heti alkuun perinneheavy-riffi 666 ja rallin rivakkuus noin yleensä rässiosastoa. Ja tulihan se kauan kaipaamani "jaujaukin" jo sieltä! Yksi levyn kolmesta kovimmasta biisistä... ehkä jopa paras!

10. One Bottle and a Knee Deep

– Erikoista humppapunkkia: kummallisesti nilkku biisi, jossa säkeistöt nyhtävät ja soolo-osuus on kuin ihan eri kappaleesta, kokonaan eri tempossakin. Ei jätä kertakuuntelulla päähän yhtikäs mitään.


Yhteenveto: Ytimekästä ja tekijöidensä näköistä ja kuuloista ilmaisua. Ehkä mietoa melodisuuden lisääntymistä muutamaan edellislevyyn verrattuna on havaittavissa. Ei turhia alustuksia eikä jahkailuja sen enempää biisien aluissa kuin lopuissakaan, ellei lasketa paria puhesamplea, jotka osaltaan vain alleviivaavat kiekon armottomuutta. Levyllä ei ole yhtään fadeoutia vaan jokainen biisi loppuu kuin seinään asiansa selväksi tehtyään. Eivätpä ole Bodomiitit siis ryhtyneet hittikertosäkeitä tälläkään kertaa sorvaamaan. Halo of Blood ei jätä kertakuuntelulla paljoakaan korvien väliin, vaan vaatinee useamman kuuntelukerran auetakseen... mutta näinhän se on ollut muutamalla edelliselläkin albumilla – tai siis en minä ainakaan osaisi viheltää yhtään niiltä löytyvää biisiä. Osaisitko sinä? Mutta eipä näiden repäisyjen kanssa viheltää pidäkään, vaan hakata päätä seinään...

© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Mape Ollila   Kuvat: Sony Music
http://www.cobhc.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 15177 Palaa »
Bookmark and Share