Keikkaraportti: Stone, The Circus, Helsinki 8.3.2013

Tämä juttu sai alkunsa jo yli 20 vuotta sitten, eli aikana, jolloin iso osa The Circuksen loppuunmyydylle aikuiskeikalle tulleista ei ollut edes saanut alkuaan. Olen nimittäin kokenut ja nähnyt bändin sen suosion huipulla. Itse asiassa, voin sanoa valehtelematta, että Stone on ollut yksi suurimmista musiikillisista vaikuttajistani. Se liittyy aikaan, jolloin kokoonnuimme naapurin Isun luokse vetämään helvetin pahaa kiljua kuunnellaksemme käsittämättömän kattavasta speed- ja thrashmetallipainotteisesta C-kasettikirjastosta mitä ihmeellisimpiä bändejä.

Nauhat olivat tietysti kopion kopion kopioita ja kaikki viikkorahat menivätkin tuohon aikaan juurikin lähikaupan C-kasetteihin. Nauhat olivat niin tärkeitä, että niitä kuunneltiin jopa siihen asti, että nauha meni poikki. Sitten vain teipillä narunpäät yhteen ja meno sai jatkua. Syy, miksi jaarittelen näinkin kattavasti taustoja on lukijan saattaminen edes jonkinlaiseen nostalgiahurmokseen. Vain sillä tavalla voi käsittää, mitä tämä Stonen keikka minulle merkitsi.

Oli Metallicat, Slayerit, D.R.I.:t, Exodukset, Nuclear Assaultit ja noin sata muuta bändiä, joiden edesottamuksia luettiin muun muassa Metal Hammerista ja joiden logoja piirrettiin farkkuliiveihin. Olin itse asiassa jonkinlainen luottoartisti meidän pihan pojille, koska keksin nokkelana tyttönä, kuinka käyttää leivinpaperia kopioidessani logoja. Niistä tuli suhteellisen täydellisiä.

Sitten tuli Stone. Oli iso juttu, että saatiin helvetin kova kotimainen bändi tähän genreen. Koska kotikaupungissani Kuopiossa ei minun muistini mukaan ollut yhtään venueta, jossa bändi olisi esiintynyt, alkoi myös liftaaminen: pääasiassa Siilinjärven Huvikumpuun, mutta myös Suonenjoen Mansikkamajalle ja sitten muihinkin mestoihin, joiden nimiä en enää muista. Keikkojen jälkeen olin viikon kipeänä moshaamisesta ja lavalta pomppimisesta, joka ei aina päätynyt toisten käsien varaan, vaan joskus suoraan lattiaan. Oli tosi harvinaista herkkua, että pääsi näkemään livenä musiikkia, jota rakasti. Saattaa muuten olla, että rakastuin myös erääseen ko. bändin jäseneen ja annoin hänelle jopa rakkauskirjeen, mutta ei siitä tässä tämän enempää…

Nuoruus oli siis villiä ja elämä on iän myötä tasoittunut. Lukija kuitenkin ymmärtänee, että kun tieto Stonen kiertueesta tuli, niin en hukannut hetkeäkään päästäkseni sinne. Oli ihan mieletöntä fiilistellä etukäteen Stonen levyjä kuunnellen. Muistin jopa suurimman osan sanoista!

Vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen, keikkapäivä tuli. Jännäpissaa oli housussa varmaan kauhallinen, kun pääsin pääkallopaikalle. Ensimmäisenä oli pakko hankkia asiaankuuluva T-paita ja hihamerkki, johon ei silloin joskus ollut varaa. Minulla oli kyllä Stonen paita, jossa oli ensimmäisen levyn kansi. Siitä oli tietysti leikattu hihat pois.

Sitten itse keikkaan. Joensuulainen Nerve End oli lämppäämässä ja vaikka kokemuksesta tiedän, että kyseessä on tiukka posse, niin en pystynyt juurikaan keskittymään heidän performanssiinsa. Mieluummin jutustelin ns. uuden sukupolven Stone-fanien kanssa, joiden ulkoasu näytti samalta kun omani silloin sata vuotta sitten.

Täytyy sanoa, että tunnemylly oli megalomaaninen, kun Stone vihdoin aloitti settinsä Get Stonedilla. Ja koska kyseessä on bändin ensimmäisen levyn nimikkobiisi, en ollut ainoa, joka oli saman tien hurmiossa. Sitä seurasivat Meat Mincing Machine ja Real Delusion. Näiden ensimmäisen kolmen biisin ajan yritin keskittyä sekä fiilistelyyn että kuvaamiseen olosuhteissa, joissa kundien erottaminen savun keskeltä oli välillä suhteellisen haasteellista. Laulaja Jannella oli muuten sama persebasso, kun silloin aikoinaan ja rummuissa luki yhä Stone myös toisella kotimaisella.

Kuten arvata saattaa, keikka meni aika nostalgisissa tunnelmissa. Näin se tuntui olevan suurimmalle osalle yleisöstä: Paikalla oli pääasiassa ”hieman kokeneempaa” miespuolista kalustoa. Stagedaivaajia ei ollut kuin yksi The Circuksen lavarakennelmasta ja mellakka-aidasta johtuen. Kun tämä uskalikko pääsi livahtamaan lavalle, kummaltakin sivulta hyökkäsi ääntä nopeammin vartija käsivarteen kiinni. Jotenkin tyyppi kuitenkin onnistui sluibailemaan irti otteesta ja pääsi hyppäämään – mellakka-aitaan. Pitissä tuntui olevan välillä sitäkin aggressiivisempi meno ja crowd surfereita näkyi vähän väliä.

Keikkalistalla tarjoiltiin tietysti pääasiassa Get Stoned ja No Anaesthesia! –levyjen valikoimaa, koska ne ovat parhautta. Setissä kuultiin jopa Light Entertainment, jota kundit eivät Joutsenniemen mukaan aikoinaan uskaltaneet soittaa. Keikan tahti kiihtyi loppua kohti ja ennen encorea soitetut No Anaesthesia! Ja No Commands räjäyttivät yleisön sellaiseen fiilikseen, jota The Circuksessa nähdään harvoin.

Encoren aloitti Finlandia ja keikka saateltiin loppuun Sweet Dreamsin, Reached Outin ja Overtaken tahtiin. Yleisö jaksoi mesota ikärakenteesta huolimatta loppuun asti.

Mitä keikasta sitten jäi käteen ja viimeisimmiksi ajatuksiksi? Oli ihan helvetin siistiä aikamatkailla melkein parin tunnin ajan. Bändihän on tehnyt comebackejä tätä ennenkin, mutta jostain syystä ne keikat ovat menneet ohi. Ehkä juuri se teki tästä illasta niin erityisen.


Lisää kuvia: STONESTA | NERVE ENDISTÄ

© Imperiumi MMVII. Teksti: Susanna Honkasalo   Kuvat: Susanna Honkasalo
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3167 Palaa »
Bookmark and Share