Keikkaraportti: Jane's Addiction, Terminal5, New York, NY, USA 29.12.2012

Ensimmäinen kysymys kuuluu loogisesti: Mitä ihmettä minä tein yhdessä New Yorkin parhaimmista metallimusiikin klubeista kuvaamassa bändiä, johon sain ensikosketuksen noin sata vuotta sitten ollessani vaihto-oppilaana San Franciscossa? "Been Caught Stealing" oli pullahtanut juuri ihmisten tietoisuuteen ja se oli kuuminta hottia niissä piireissä, joissa vietin aikaani. Kaikki alkoi siis niin, että annoin itselleni kaikkien aikojen joululahjan: kolme viikkoa New Yorkissa koiranvahtina. Ajattelin, että koirien kusetuksen lomassa voisin käydä tsekkaamassa jotain bändiä jossain paikallisessa mestassa ja yrittää saada sinne jopa fotausluvan.

Selattuani aikani erinäisiä saitteja kävi selväksi, että Suomi on todellakin metallimusiikin ihmemaa. Kolmen viikon aikana ei näyttänyt olevan juurikaan metalliactionia, joten taivuin rokkikeikkojen hakuun. Ja sitten nappasi. Yksi teinivuosieni isoimmista vaikuttajista, Jane's Addiction, oli tulossa kaupunkiin. Keikka oli buukattu Terminal5-klubille, joka muistutti jollain tapaa kuvien perustella Nosturia, mutta hieman isommassa mittakaavassa. Mahtuihan sinne 3 000 ihmistä kerralla. Mesta on sen verran tilava, että tulevana keväänä siellä voi bongata mm. Musen sekä Anthraxin ja Exoduksen yhteiskeikalla (I wish I was there!!!).

Sitten alkoi fotausluvan metsästys ja sen saamiseen tarvittiinkin sekä omaa että muiden musafotaajien kokemusta ja ammattitaitoa - sekä Suomesta että Jenkeistä. Vihdoin ja viimein sain vastauksen kiertuemanageri Peter Katsikselta, joka on tehnyt duunia mm. Guns N' Rosesin kanssa ja Doug Goodmanilta, joka taas on puuhastellut mm. Slayerin kanssa. Isoa touhua siis, mutta vastaus oli myöntävä.

Täytyy sanoa, että olin täpinöissäni. Mitä lähemmäs ajankohta tuli, sitä riekaleisemmiksi hermot menivät. Mutta kyseinen päivä saaapui vääjäämättömästi ja kaikki tuntui menevän kuin kusi lautaa pitkin. Niin siis ainakin siihen asti, kun menin kuvaamaan ekaa bändiä ja tottumuksesta pyrin tietenkin fotopittiin. Mutta ei. Sinne ei päässytkään. Kuvaajat ohjattiin salin reunaan liikuntarajoitteisten karsinaan. Näkyvyys lavalle oli suoraan sivusta ja pinna alkoi kiristyä. Toimeen on kuitenkin tultava, olivat olosuhteet sitten mitä olivat.

Juttelin parin Jane's Addiction -veteraanin kanssa myöhemmin JA:n keikkaa odotellessa ja he lohduttivat minua kertomalla, että actionia tulee olemaan kolmen ekan biisin aikana lavasta kattoon. Toinen heistä tarjosi minulle jopa tuolinsa siksi ajaksi, että sain otettua muutaman räpsyn. Neuvoteltuani paikallisen kuvaajan kanssa ymmärsin, että on ihan ookoo mennä yleisön sekaan kuvaamaan, kun viralliset kolme ensimmäistä biisiä on pulkassa. Saatoin siis keskittyä nauttimaan keikasta.

Jane's Addictionin lämppärinä oli TAB the Band. En tiedä, miten sanoisin sen kohteliaasti, mutta tämä orkesteri ei sytyttänyt minua sitten lainkaan. Jätkät soittivat niin tasapaksua taustamusiikkirokkia, että keikka ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Myös lavashow oli minimalistinen, joten silmänruokakin puuttui.

Jane's Addictionin aloitettua meininki muuttui täysin vastakkaiseksi. Introna kuultiin Pink Floydin "Shine on You Crazy Diamond" ja bändi ilmestyi sen myötä lavalle. Ekan biisin, "Undergroundin", aikana lavan kummallakin puolella keinuivat naiset viktoriaanisissa liehuvissa mekoissa. Laulaja Perry Farrell flirttaili yleisön kanssa ja heitti femmoja eturivin onnekkaiden kanssa heti alusta alkaen. Dave Navarro (yllä vas.) oli jo lavalle tullessaan ilman paitaa, pelkkä liivi päällä. Parin ekan biisin tuoksinnassa hän heitti senkin pois ja vain oli. Varsinainen jokapojan unelmaduuni: soittaa skebaa hullaantuneiden naisten palvovien katseiden alla ja näyttää seksikkäältä. Täytyy tunnustaa, että rumpali Stephen Perkinsin ja basisti Chris Chaneyn edesottamukset keikan aikana jäivät allekirjoittaneelle hieman hämärän peittoon juurikin, koska Navarro.

 

 

Jenkit rakastavat Jane's Addictionia ja Jane's Addiction rakastaa fanejaan. Näin tulkitsin Perryn välillä puuduttavankin pitkiksi venyneistä välispiikeistä. Perry oli tähti, mutta myös osa yleisöä. Sen näki siinä, että äijälle maistui jointti, jonka joku lähetti hänelle yleisöstä. Ja sitten polteltiin. Soittelu sai odottaa. Jengi pössytteli muutenkin ihan kiitettävästi. Järkkärit eivät tehneet asialle mitään. Lieneekö luovuttaneet suosiolla. No ok, oli Perrykin ihan suhteellisen hyvässä soosissa ja Navarron, joka on siis raitis mies, kasvoilta pystyi lukemaan aika ajoin lievää kyllästymistä Perryn ei niin säntilliseen lavaesiintymiseen.

Kakkosbiisi "Mountain Song" ja sitä seurannut "Just Because" raippasivat jengin fiilikseen, joka oli käsinkosketeltava. Kiikkutytöt vaihtuivat kahteen superseksikkääseen JLo-kopioon (kuva alla), jotka heiluttelivat pyllyjään ja liikkuivat muutenkin provosoivasti lavan korokkeella. Ja oli heillä asusteinaan ruoskia, suukapuloita ja muuta perustavaraa. Perry kävi hivelemässä naisia samoilla käsillä, joilla hän heitti femmoja lavan laidassa parvekkeella olleiden pikkufanien kanssa.

Neljännen biisin kohdalla jengi räjähti bailaamaan: "Been Caught Stealing" on näköjään edelleen bändin suosituin ralli, vaikka vuosien tauon jälkeen ilmestynyt neljäs studioalbumi "The Great Escape" Artist ilmestyi vuoden 2011 lokakuussa.

Keikka oli täynnä toimintaa sekä musiikillisesti että visuaalisesti. Ketkuttelevien neitosten lisäksi lavalle tuli jossain vaiheessa mies, joka alkaa roiskia kasvoilleen nestettä, joka muuttui kovaksi maskiksi. Siihen päälle sitten verenpunaista mönjää ja lopulta kaikki sotattiin mustalla. Makaaberiutta parhaimmillaan. Keikan loppupuolella Perry otti puheeksi hurrikaani Sandyn ja toi lavalle pari palomiestä, jotka olivat mukana luonnonkatastrofin selvittelyssä. Taas pidetään pitkät puheet, mutta tunnelma ei laske, koska Perry kehuu samalla nykiläisiä siitä, miten hienoja ihmisiä he ovat. Kaveria autettiin ja kaikesta selvitään. Tämä oli nannaa jenkkiläiselle patriotismimentaliteetille.

 

Perussetissä kuultiin 13 biisiä, joista vain kolme oli uusimman levyn tuotoksia: "Underground", "Irresisitible Force" ja "Splash a Litte Water on It". Muuten settiin sisältyi sellaisia vanhempia ralleja kuin "Whores", "Stop" ja "Ted, Just Admit It..." Toki mukana oli myös "Jane Says" akustisena versiona, mutta se kuultiin vasta encoressa "Chip Awayn" kanssa.

Soundeiltaan keikka oli todella hyvä. Kuriositeettina mainittakoon, että Perry miksasi itse oman äänensä. Kaiken kaikkiaan jengi jaksoi bailata (pilven ja bissen voimalla?) koko parituntisen keikan ajan. Eikä meikäläistäkään lannistanut, vaikka sainkin kaljaa puseron selkäpuolen kaula-aukosta sisään. Vaikka biisien instrumentaaliosuudet venyivät välillä miltei jamitteluksi, niin tarjolla oli koko ajan visuaalisesti niin näyttävää materiaalia, että se ei haitannut. Bändi kannattaa siis tsekata, mikäli on mahdollisuus, vaikkei musiikista niin välittäisikään.

Lisää Susanna Honkasalon kuvia keikalta täällä: http://susannahonkasalo.com/index.php/concerts/janes-addiction-terminal-5-new-york

© Imperiumi MMVII. Teksti: Susanna Honkasalo   Kuvat: Susanna Honkasalo, Termina5:n sisärakennekuva: uplup
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2153 Palaa »
Bookmark and Share