Keikkaraportti: Sabaton, Dynazty ja Raubtier, The Circus, Helsinki, 22.11.2012

The Circukseen marssi Ruotsinmaalta marraskuun lopulla melkoinen kolmen bändin kiertue, joka vieraili tällä kiertueella vain Suomessa ja Ruotsissa, joista Suomessa kolmen keikan verran. Hard rockista, industriaali- ja sotametallista kasattu sekasoppa sai hetken pohtimaan, miten yhdistelmä tulisi toimimaan livenä yleisölle. Pääesiintyjä Sabaton lähti kiertueelle uuden "Carolus Rex" -levynsä tiimoilta, ja levy on saanut hyvän vastaanoton. The Circuksen yleisöä katsastettaessa ei ollut epäselvää, ketä oltiin tultu katsomaan.

Illan avauksena toimi hyvää suosiota omassa genressään saavuttanut, myös Kiinassa kiertänyt hardrock-pumppu Dynazty, joka teki kaikkensa yleisön suosioon päästäkseen. Tässä vaiheessa The Circuksessa oli vasta kourallinen ihmisiä, mutta muutama innostui puimaan nyrkkiä bändin vauhdikkaampien rallien kuten Raise Your Handsin tahtiin. Kolme levyä julkaissut Dynazty esiintyi Ruotsin Melodifestivalenissa vuonna 2011 väliajalla, ja sen myötä pääsi suuren yleisön tietoon. Seuraavana vuonna bändi otti itse osaa kilpailuun vetävällä ja euroviisukelpoisella kappaleella Land Of Broken Dreams. Loreen oli kuitenkin yleisön suosikki ja lopun tiedämmekin.

Dynazty on livebändinä elin-ja vetovoimainen ja tietää mitä hyvä lavaesiintyminen merkitsee. The Circuksessakin laulaja Nils Molin (oik.) pysyi läpi keikan energisenä ja sai epäilijöitäkin mukaan taputtamaan kappaleiden tahtiin. Kitaristit "Rob" Love Magnusson ja Mike Lavér elehtivät myös näyttävästi ja muutamia hyviä soolojakin kuultiin. Vaikka Dynazty veti normaalia raskaamman setin tyydyttääkseen juuri Sabatonin faneja, tehtävä oli silti vaikea. Sabaton-fanit eivät helpolla lämpene. Raskaamman setin vuoksi bändi jätti siis soittamatta kovasti odotetun Land Of Broken Dreamsin, joka olisi ollut täydellinen päätös ainakin hardrock-illalle.

Setissä kuultiin mm. Come Alive, Raise Your Hands, More Than a Man, New Sensation, Sleeping with the Enemy, Sultans of Sin, Throne of China, Dawn of Your Creation.

Toinen bändi oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Haaparantalainen Raubtier tuntui kuitenkin purevan industriaalimetallillaan osaan yleisöön, ja suomenkielellä vedetyt välispiikit saivat yleisön vieläkin enemmän kiinnostuneeksi bändistä. Kolmen miehen voimalla vedettiin tosikkomaisin mutta miehisin ottein, ja se mitä lavalta jäi uupumaan esiintymisen suhteen korvattiin hyvällä valoshow'lla ja napakoilla kappaleilla. Silti Raubtierkaan ei onnistunut sykähdyttämään Sabaton-yleisöä sen suuremmin, vain pieni joukko Raubtierin paidoissa hääränneitä faneja intoutui meiningistä.



Setissä mm. Det finns bara Krig, Sveriges Elit, Vittring, Polarvargen, Achtung Panzer, Besten i Mig, Änglar, Dobermann, Världsherravälde, Kamphund, Låt Napalmen Regna.

Illan pääesiintyjä Sabaton on jo tuttu näky Suomessa. Vierailuja on väliin kertynyt maassamme muutamakin per vuosi. Sabaton onkin yksi aktiivisimmin keikkailevista bändeistä, joten ei ole ihme että suosiota on kertynyt rutkasti monessa maassa. The Circuksen väkikin oli aivan pähkinöinä jo Raubtierin lopetettua ja huusi roudaustauolla raivoisasti bändiä lavalle. Vihdoin mahdottoman pitkän Europen Final Countdown- intron saattelemana bändi sinkosi lavalle erittäin energisenä. Tämähän näytti niin tyypilliseltä Sabaton- meiningiltä jo alkuunsa, että varmaa oli vain hyvä runnomismeininki. Sitä runnomista sainkin heti kokea ensisoinnuista lähtien, kun joku innokas murjoi jalkani lavan läheisyydessä lähes kävelykelvottomaksi ja seuraavana sain tuta muutamia kunnon tönäisyjä. Päätin vaihtaa paikkaa samantien rauhallisemmalle taka-alalle, josta näki hyvin kaikki, myös hienon valoshow'n.



Ruotsin sotametallistit toivat tälle keikalleen Robban Bäckiä korvaamaan rumpuihin muusikkolegenda Snowy Shawn (King Diamond, Dream Evil, Mercyful Fate, jne), joka on kunnon showmies. Liikettä miehessä riitti niin, että muu bändi jäi melkein miehen suurten elkeiden varjoon. Laulaja Joakim Brodén on kuitenkin niin sutjakka esiintyjä, että osaa pitää narut hallussaan ja fanien huomion enimmäkseen itsessään. Hyvä veto oli myös ensikappaleiden aikana yleisöstä haettu Suomen lippu, jota liehutettiin lavalla suuren suosion saattelemana. Vaikka bändi on käynyt maassamme monta kertaa, molemmat, yleisö sekä bändi näyttivät nauttivan täysillä meiningistä. Tällaista keikoilla pitäisi aina olla, tosin tönimiset pois.

Carolus Rex -levyn tiimoilta kiertävä bändi jakoi fanien mielipiteitä keikasta kahtia mitä tulee esiintymiskieleen, sillä livenä kuultiin sekä englanniksi että ruotsiksi laulettuja versioita. Itselleni ne toimivat millä kielellä tahansa esitettynä. Englanti vain tuntuu kulkevan paremmin suomalaisten suussa, joten englanninkielen toiveet ymmärtää, jos kappaleiden mukana olisi halunnut karjua. Yksi keikan kohokohdista oli muuten Coat of Arms -levyltä esitetty White Death, joka laulettiin englanniksi ja jonka aikana lavalla siis liehui Suomen lippu. Kappalehan kertoo Talvisodan tarkka-ampujasta Simo Häyhästä, jonka Brodén totesi olevan paras tarkka-ampuja koko maailmassa. Näin taitaa todellakin olla, sillä Häyhä ampui sadan palveluspäivänsä aikana yli 500 venäläistä.

Jostain syystä kaikki illan bändit oli miksattu jumalattoman lujalle, ja eturivissäkin ollessa korvatulpatkaan eivät kaikelta melusaasteelta suojanneet. Vaikka heviä pitääkin soittaa lujaa, jotain rajaa sentään. Illan kokoonpanosta on sanottava, ettei Dynazty ollut todellakaan oikeassa paikassa. Harmi sinänsä, sillä muualla bändin nähneenä voin todeta sen katsomisen ja kuulemisen arvoiseksi. Muun muassa laulaja Molin vetää halutessaan meinaan komeasti ja korkealta. The Circuksen miksaus ja ympäröivän seinämateriaalin yhdistelmä on kyllä huono soundillisesti bändien ulosannille. Olisiko Sabatonilla ollut oma miksaaja mukana, sillä bändin soundi oli illan paras. Sabaton tuntuu muutenkin aina toimivan, oli se sitten festivaaleilla, lämmittelybändinä tai omalla keikallaan.

Setti: Ghost Division, Gott Mit Uns, White Death, Carolus Rex, Karolinens bön, 40:1, Cliffs of Gallipoli, Uprising, The Lion From the North, The Hammer Has Fallen, Attero Dominatus, The Art of War, Talvisota, Primo Victoria, Metal Crüe.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Satu Reunanen   Kuvat: Kari Helenius
http://www.sabaton.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2698 Palaa »
Bookmark and Share