31.07. – 05.08.2012, Wacken, Saksa

Pieni Wackenin kylä muuntautui jälleen tänäkin vuonna kokonaisvaltaiseksi ulkoilmafestivaaliksi, 23.:tta kertaa. Yksi pieni unelma kävi toteen, kun sain kutsun lähteä dokumentoimaan Färsaarten Wacken Metal Battle -osakilpailun voittaneen Hamferðin matkaa ja osallistumista Wacken Metal Battle -loppukilpailuun. Tämä kansainvälinen bändikilpailu järjestettiin Wacken Open Air -festivaalin yhteydessä Saksassa. Färsaaret otti osaa Wacken Metal Battle -kilpailuun tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja paikalliskisa järjestettiin maaliskuussa,. Allekirjoittanut oli sielläkin paikalla ja paikalliskilpailusta sekä Färsaarista voi lukea Imperiumista täältä.

Wacken Metal Battle | Aloittelevien metallibändien kansainvälinen kisa

Wacken Metal Battle -kilpailu on lähes kymmenen vuotta vanha instituutio. Sen tarkoitus on edistää aloittelevien ja tuoreiden bändien mahdollisuuksia astua ammattimaisemmille areenoille. Vuodesta 2004 ovat paikallisten kilpailujen voittajat saaneet soittaa maailman suurimmalla metallifestivaalilla, Wacken Open Airissa. Festivaalin aloittaa päivä, jolloin kilpailun bändit soittavat, joten festivaali on tosiasiassa nelipäiväinen. Tänä vuonna loppukilpailuun osallistui maailmanlaajuisesti 28 eri maata, mukaan lukien esimerkiksi Kiina, Japani, Venäjä, Meksiko, Intia sekä suurin osa Pohjoismaista, että moni Euroopan maa. Suomesta ei ollut edustusta tänä vuonna. Aikaisempia Wacken Metal Battle Finland voittajia ovat muun muuassa The Howl ja Battle Beast.

Wacken Open Air | Vuoden ympäri toimiva valtava koneisto

Itse Wacken Open Air -festivaali ei kaiketi kummempia esittelyjä kaipaa, luulisi tämän massiivisen festivaalin olevan kaikille tuttu vaikka vain nimenä. Tämän vuoden festivaali oli loppuunmyyty jo viime vuoden puolella, ja lippuja myytiin huikeat 75.000 kappaletta. Kun tähän summaan vielä lasketaan lisäksi festivaalin henkilökunta, esiintyvät bändit ja VIP-vieraat, liikkuu Wackenin pelloilla reilusti yli 80.000 henkeä. Tämän vuoden Wackenissa soitti 137 bändiä seitsemällä eri lavalla. Tähän lisänä on tarjolla valtava määrä erilaisia aktiviteettejä viikinkishowsta liikkuvaan tulilohikäärmeeseen. Wacken on valtava koneisto, joka pyörii vuoden ympäri. Tästä yritin saada jonkinlaista kuvaa dokkariprojektini lisäksi.

Hamferð | Hautajaissaattue Färsaarilta

Työnantajani, fääridoomia soittavan Hamferðin ura on varsin lyhyt, mutta nousujohteinen. Ensimmäinen EP:n mittainen albumilohkaisu Vilst er síðsta fet on saanut kehuja ja ylistystä. Bändi perustettiin vuonna 2008, mutta varsinaisesti se aloitti toimintansa vuonna 2010, jolloin se voitti paikallisen Sement-bändikilpailun Färsaarilla. Lisää mainetta ja ylistystä tuli aikaisemmin tänä vuonna paikallisen Wacken Metal Battle -kisan voiton myötä, ja tuomarit olivat myytyä miestä. Doomorkesterin viime vuosi oli kiertuerikas; ensimmäisenä matkattiin kahden viikon Ferðin til Heljar 2011 -kiertueella Islannissa ja Färsaarilla yhdessä islantilaisen Skálmöldin kanssa, soitettiin Icelandic Airwaves -festivaaleilla Islannissa, ja valloitettiin Eurooppaa Dead Tyrants 2011 -kiertueella, kanssamatkustajina Moonsorrow, Týr ja Crimfall.

Matkan aloitus: tiistai 31.7. | Bussimatka Kööpenhaminasta Wackeniin ja fäärileirin rakentaminen

Wacken Metal Battle Føroyar -paikalliskilpailun voittaja sai lisäpalkinnoksi Färsaarten Pohjolan talolta tukea matkakuluihin Färsaarilta Kööpenhaminaan asti, ja Kööpenhaminasta voittajat pääsivät festivaaleille tanskalaisen Livescenenin organisoimalla bussimatkalla. Yhteensä kahdeksan bussilastillista metallimatkalaisia starttasi tiistaiaamuna 31. elokuuta Kööpenhaminasta kohti Pyhää Maata. Fäärien lisäksi meidän bussissamme numero 7 matkasi myös Tanskan Wacken Metal Battle -edustaja, Electric Hellride sekä yksi ruotsalainen tatuoija.

Matkaseurueemme oli nelikymmenpäinen, ja siihen kuuluivat Hamferðit, eli kitaristi ja perustajajäsen John Áki Egholm, kitaristi Theodor Kapnas, kosketinsoittaja Esmar Joensen, upeaääninen vokalisti Jón Hansen, basisti Jenus í Trøðini ja rumpali Remi Kofoed Johannesen. Hamferðin crew koostui omasta äänimiehestä, Friði Av Vollanumista, kiertuemanageri Fróði Tórálvsson Stenbergistä ja toisestä Wacken Metal Battle Føroyar -järjestäjästä, Teitur Egholm Fossabergistä sekä allekirjoittaneesta. Työryhmämme lisäksi mukana olivat muut fäärimetallistit, joiden kanssa oli tarkoitus rakentaa perille tultaessa yhteinen leiri tavallisten tallaajien leirintäalueelle.

Ilo oli bussissa valloillaan ja hymyt herkässä. Saksan rajan ylityksen ja passitarkastuksen jälkeen menimme rajakauppaan ostoksille, josta tankkasimme festarieväiksi viinaksia ja olutta, sekä ah, niin tärkeää vettä ja vessapaperia. Wackeniin saavuttuamme bussista purettiin valtava määrä tavaraa, joka oli määrä saada raahattua leirintäalueen sektoriin L. Alkoi heti sataa, joten ensimmäisenä vedimme festivaaliasun, eli kumpparit ja sadetakit päälle. Muutama tunti raahattiin kamoja ja leirin pystytys venyi iltahämäriin. Lopussa ei käsi noussut edes savukkeen polttoon kunnolla, mutta oli hienoa istahtaa viimein omaan retkeilytuoliin ja juoda pari olutta. Olimme päässeet perille. Nyt alkaisi työ ja jännittävät ajat.

Kilpailupäivä : keskiviikko 1.8. | Valokuvaajan taival ja Hamferð kulissien takana

Koska tarkoitukseni oli valokuvata, piti minun saada kuvausranneke, jotta saisin raahata kuvauskalustoa mukanani minne ikinä menisinkin. Tästä syystä oma keskiviikkopäiväni alkoi pienen virkistäymisen ja aamupalateltalla vierailun jälkeen pressin check-in pisteen etsimisellä. Tämä osoittautui monen tunnin reissuksi ja lopulta päädyin kävelemään (kuten kaikki pressi-ihmiset, joilla ei ollut kyytiä tai autoa) kuusi kilometriä kumisaappaat jalassa kyseiseen check-iniin, joka oli viereisessä kylässä keskellä metsää. Tällä reissulla tuli käveltyä koko Wackenin kylän läpi, mikä oli elämys. Koko kylä oli valjastautunut festaribisnekseen, ja joka tönössä oli joko baari tai jokin kauppa, josta sai festarielämään liittyviä tarvikkeita. Tämän patikkaretken aikana sain myös hienon Wacken-rusketukseni, eli paloin ihan karrelle jo ensimmäisenä päivänä, mikä aiheutti hilpeyttä kanssaleiriläisissä. He saivat myös esimerkistäni lisäpontta suojata skandinaavisen kalpean hipiänsä vastaavalta.

Kun palasin pitkältä taipaleeltani, olikin aika lähteä Hamferðien mukana valmistautumaan illan esiintymiseen. H-hetki tapahtuisi uusitussa Bullhead City Circus-telttassa W.E.T. Stagella kello 20:15. Vaelsimme Artist Shuttle -alueelle, jossa myös soitinvarasto sijaitsi. Sieltä saisimme myös kuljetuksen backstagelle. Alkuillan auringossa ajelimme festarialueen huoltoteitä ja vihdoin siinsi edessämme tuo valkoinen iso teltta, jossa illan akti tulisi tapahtumaan. Tätä varten oli matkattu pitkään ja nyt se pian tapahtuisi. Bäkkärille saapuessamme meitä oli vastassa halaamassa Jörg Düsedau (Dragon Productions), joka toimi myös yhtenä tuomareista Färsaarten osakilpailussa. Bäkkäritelttassa stage manager Thomas Robatsch kävi läpi lavaesiintymiseen liittyviä yksityiskohtia ja aikataulua. Kilpailu oli kiivastahtista sekuntipeliä, jossa jokaisella kilpailijalle oli annettu 20 minuuttia aikaa vakuuttaa tuomarit. Ennakkoon saatu tieto erosi paikan päällä saadusta ja tuli yllätyksiä vastaan. Oli annettu olettaa, että bändi saisi käyttää omaa äänimiestään, että taustakangasta ei saisi käyttää enkä minä en saisi kuvata keikkaa, koska minulla ei ollut pittipassia. Asiat kääntyivätkin päälaelleen ja pettymys oli valtava, kun bändiä kiellettiin käyttämästä omaa äänimiestä. Toisaalta, kaikille pätivät samat säännöt, ja ehkä vielä kauempaa tulevilla ei ollut varaa tuoda omaa äänimiestä mukana. Väärinkäsityksiä sattuu, informaation kulku mätti, ja oli siis tultava toimeen niillä eväillä, jotka olivat tarjolla. Hieman hiljaisissa oloissa vaihtuivat rennot festariasut esiintymisasuihin, mustiin pukuihin, valkoisiin paitoihin ja kravatteihin. Oltiin aloittamassa jälleen kerran vakavahenkistä hautajaistoimitusta, tällä erää maailmaan suurimmalla metallifestivaalilla. Jännitys oli käsinkosketeltava ja valmistautuminen keskittynyttä. Kohta olikin aika viedä soittimet lavalle ja mennä odottelemaan omaa esiintymistä lavan taakse.

Hamferð Live | Hautajaistoimitus W.E.T. Stagella

Pyynnöstä Hamferð sai esiintyä ilman Metal Battlen omaa taustakangasta, ja he aloittivat keikkansa introlla, joka viritti yleisön oikeaan tunnelmaan. Hieman sekaannusta tuli heti, kun sovitusta poiketen verhot olivatkin auki, mutta tällaisia mokia sattuu näköjään kiivastahtisessa meiningissä. Tämä bändi tekee aina vaikutuksen, koska esityksen kulku on suunniteltu tarkasti ja esiintymisessä on vakava punainen lanka. Olemme surumielisessä hautajaistoimituksessa ja bändi toimii saattueen johtajana hautajaistunnelmaan, jossa vuorottelee rakkaus, yksinäisyys, surumielisyys ja menettämisen tunne. Doomista kun on kyse niin biisit ovat pitkiä, joten intron lisäksi Hamferð soitti vanhemman biisinsä Vráin ja yhden uusimmista, nimeltään Deyðir Varðar. Koska kulisseista puuttui oma äänimies, joka on osa tämän liveaktin täydellisyyttä, sattui keikan aikana pieniä kömmähdyksiä. Ääntä ei saatu miksattua sellaisella tavalla kuin bändi oli toivonut, mutta sen kanssa oli elettävä. Samoin basisti Jenuksella sattui pientä haaveria piuhojen kanssa ja sen korjaamiseen ei löytynyt apua. Näitähän suurin osa yleisöstä ei varmaan edes huomannut, ja vaikka bändiä itseä harmitti virheet, saatettiin keikka kunnialla loppuun. Hamferðin esiintyminen näyttää aina vaikuttavalta ja yhä oli näin. Samoin laulaja Jónin ääni ja sen ala jaksaa ihastuttaa. Yleisöä oli riittävän paljon ja tunnelma varmasti bändin ansiosta harras ja surumielinen. Tunnen vahvasti, että tämä esitys on taidetta, ja jos mahdollista, saavani olla osana tätä työryhmää vielä pitkään. Heidän matkansa on vasta aluillaan...

Sain kun sainkin kuvata keikan pitistä, joten keikan jälkeen piti kiirehtiä takaisin lavan taakse kuvaamaan keikan jälkihuumaa. Ja näköjään angstiakin – ainahan pitää ruotia mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Poikien naaman ilmeet olivat sellaisia, että tuntui, että nyt he ovat epäonnistuneet ennennäkemättömällä tavalla. Pian kumminkin alkoi hymyjäkin näkymään, kun ihmiset pääsivät antamaan palautetta keikan kulusta yleisön näkökulmasta. Bäkkärillä hengailua kesti hetken verran odotellessa kyytiä takaisin tuotantoalueelle. Tässä välissä ehdimme myös maistamaan sitä kuuluisaa Wackenin omaa olutta. Pimenneessä illassa vei artist shuttle -pirssi meidät takaisin lähtöpisteeseen ja poikia viemään soittimia varastoon. Tämän jälkeen odoteltiin Wacken Artist t-paitoja, jotka kaikki bändit saavat muistoksi festareilla soittamisesta. T-paidat saatuamme matkasimme kohti VIP-aluetta, jossa oli määrä tavata Hamferðin manageri, Christian Buhl (The Rocking Factory / Tutl Records). Tänä keskiviikkona vielä tyhjällä VIP-alueella odotteli myös toimittajia, jotka halusivat tehdä haastattelun bändistä (jutun lopussa liitteenä linkki tuohon videohaastatteluun). Oli myös aika saada muutama olut ja murua rinnan alle. Samoin jännitys oli purettu, kaivattiiin yhdessä hengailua ja haluttiin juhlia tämän päiväistä työtä.

Biletystä olikin tiedossa ja fäärien tapaan siihen kuuluu myös ruoka, eli mukana oli tuotu kuivattua kalaa ja perunoita. Olutta myös riitti kaikille ja yhteishenki fäärileirissä oli paviljongin katossa. Keskiviikkomme venyi pitkälle seuraavaan aamuun leiritulellamme, olihan päivä ollut pitkä ja jännitystä täynnä. Nyt pystyimme vain odottamaan tuomareiden päätöstä ja nauttimaan itse festivaalista.

Torstai 2.8. on toivoa täynnä | ... virallisen festivaalin aloitus

Torstaiaamuna tuli uinahdettua vain parisen tuntia, ja herätys tuli varhain, kun aurinko porotti keskipäivän kuumuutta tehden teltasta saunan. Torstaina oli tarkoitus pitää Metal Battle -tiedotustilaisuus, mutta se siirrettiin (onneksi) perjantaille, koska tuomareilla oli vaikeuksia päättää voittajaa. Mekin pääsimme siksi nauttimaan ensimmäisestä virallisesta festivaalipäivästä muiden mukana. Väsymystä oli hiukkasen ilmassa, olimmehan olleet matkalla jo monia muita aikaisemmin, ja tuntui siltä, että olimme olleet siellä jo monta päivää. Jotkut vasta saapuivat telttoinensa, kun söimme aamiasteltalla aamupalaa iltapäivällä. Pressin edustajana festivaalini erosi perinteisestä senkin takia, että harvempi kuvaaja sai tänä vuonna ns. pittipassin, eli pääsi kuvaamaan bändejä lavan edustalta. Sen takia tältä reissulta ei ole perinteisiä livekuvia, vaan näkökulma keikkakuviin tulee yleisön näkökulmasta. Samoin festivaaleilla oloni päätarkoitus on näyttää tapahtumat Hamferðin näkökulmasta, joten tämä ei ole perinteinen festivaaliraportti, vaan tarina, jossa on mukana myös muutama livekeikka, jotka pääsin näkemään ja kokemaan.

Brasilian ylpeydet ja oma nuoruuden suosikkibändi Sepultura piti tietysti käydä katsastamassa. Viime kerrasta oli jo huomattavasti aikaa, ja mielenkiinto bändiin olikin lopahtanut jossain vaiheessa. “Uusi laulaja” Derrick Green ja tämänhetkinen Sepultura on omasta mielestäni aivan eri bändi kuin se, jossa oli Max ja Igor. Sepultura & Les Tambours Du Bronx ottivat toisen päälavoista, Black Stagen, otteeseensa minuuttien öljytynnyrirummutusintrolla. Sinällään urbaanit viidakkorummut tuntuivat hieman hassuilta ja irrallisilta, mutta kun ne yhdistettiin Chaos AD:n Refuse/Resist -kappaleeseen, niin toimihan se. Valitukset sikseen, sillä festivaali oli nyt virallisesti aloitettu. Kuriositeettina Sepultura tarjosi The Prodigyn Firestarter -coveroinnin. Hieman paikalleen pysähtyneen keikan loppupuolella sykähdytti velton Territoryn jälkeen Ratamahatta. Roots Bloody Roots taitaa olla kiistämätön klassikko nykyään ja siihen päätettiin tämänkertainen sessio. Ihan hyvä aloitus festivaaleille, ja väkeä oli kuin pipoa.

Sepulturan jälkeen tuli haahuiltua vielä kuivalla festivaalialueella taiwanilaisia odotellessa. Muun muuassa ihmeteltiin kaikkialla olleita irtoseiniä ja niihin maalattuja metallijulkimoita, joiden selitys selviää tuonnempana. Ruoka ja juoma ovat festarielämän kulmakiviä ja Wackenissa on ruokaa joka lähtöön. Jopa herkullista sellaista, kaikki ei ole mättöä. Aikaisempien kävijöiden mukaan ainakin yksi klassinen jättihodari on syötävä, ja näin me teimmekin - yllätys, vesisateessa.

Vuonna 1995 perustettu taiwanilainen metalliviritys Chthonic W.E.T. stagella oli seuraava etappimme. Bändin musiikki on uusimmillaan lähinnä sinfonista bläkkistä, jossa on vaikutteita perinteisestä taiwanilaisesta kansanmusiikista (kutsuvat itse sitä orientaaliseksi metalliksi, Orient Metal). He käyttävät musiikissaan perinteisiä aasialaisia soittimia, kuten esimerkiksi erhua, joka on kaksikielinen jousisoitin (taiwaninksi hiân-á), jota vokalisti Freddy Lim soitti varsin vakuuttavin elkein kärinänsä ja laulunsa lomassa. Bändi oli hieno uusi tuttavuus ja livenä ammattimaisen viihdyttävä, vaikka biiseihin ei ollut tultua tutustuttua ennakkoon. Ehdottomasti tulee jatkossa, ja tätä kirjoittaessa kuuntelenkin uusinta Takasago Army -albumia, jossa tarinoidaan taiwanilaisista sotilaista, jotka oli pakotettu sotimaan Japanin puolesta toisessa maailmansodassa.

Porukka pääsi hajoamaan, kuten festareilla yleensä eksyy toisistaan, ja jatkoimme kahdestaan Hamferðin basistin Esmarin kanssa vaeltelua festarialueella tihkusateessa. Päätimme vierailla eräällä standillä, eli käyvimme tervehtimässä Saksan Sea Shepherd -järjestön väkeä. Järjestö taistelee esimerkiksi valaantappoa vastaan propagandistisin keinoin. Eräs nimeltämainitsematon seurueemme jäsen oli saanut oikein nyrkkitappelun aikaiseksi. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta suosittelen ensin faktoihin tutustumista, ennen kuin tekee oman päätöksensä tämän asian suhteen. Kettutyttöily ja Animal Planet -bisnekset ovat myös fanatismia, keinoja kaihtamatta -meininkiä.

Eilispäivän uuvuttamina päätimme palata fääriveljeni kanssa leiriin, ja edes yhtä kokonaista olutta ei jaksanut tässä vaiheessa enää sisuksiinsa puristaa. Tällä erää oli siis “Wacken, over and out” allekirjoittaneelta. Fäärileirissa asumisessa oli ne omat nousunsa ja laskunsa. Kärsivällisyys oli hyvä luonteenlaatu muistaa vaikka väsyttikin niin maan perkeleellisesti, ja muilla oli vielä virtaa juhlia (ja älykkyysosamäärä oli valunut kurkusta alas). On myös hyvä, että muisti pelaa ja on rekisteröinyt tietokantaan, että on itse ollut yksi niistä pisimpään äänessä olleista jonain toisena yönä. Leirielämä Wackenissa oli helpohkoa, kunhan jaksoi jonottaa niihin suihkuihin ja maksullisiin, hieman puhtaampiin vessoihin. Hyvin asiat oli kuitenkin hoidettu, jos ottaa huomioon paikan ja kuinka paljon ihmisiä oli liikkeellä. Ja aina on vähemmän naisia, joten jonot olivat lyhyempiä.

Perjantaina päivällä | Vaisua ja teknisen rajua

Aamuisen suihkun ja aamiaisteltan cappuccinon ja ihanan sämpylän jälkeen lähdin tutustumaan enemmän festivaalimaisemaan. Perjantaille siirretty pressitilaisuus tulisi viemään meikäläisten aikaa paljon ja päivällä ehdin käydä hetken vaeltelemassa kameran kanssa alueella ja nähdä hieman Sanctuarya, joka kiinnosti sen vuoksi, että samaisessa bändissä toimii vokalistina Nevermoren upea Warrel Dane. Siihen se mielenkiinto lopahtikin, Sanctuary oli todellakin eri puusta veistetty kuin vuonna 2011 hajonnut Nevermore (mutta ei kuulemma kuopattu, vaikka Loomisin Jeffiä on varmaan hyvin vaikea korvata). Yhtenä kiintotähtenä ja ennakkotutustumisena itse Wackeniin on ollut Nevermoren live vuodelta 2006, jota on tullut kulumiseen asti tuijoteltua juutuubista ja DVD:ltä. Sanctuaryn jälkeen astui lavalle Kamelot. Näinkin varhain oli paikalle saapunut sangen paljon yleisöä. Hienoa tässä Wackenin laajuudessa on se, että kaikille esiintyjille varmasti riittää oma yleisönsä. Päälavan tuntumasta päädyin ystävien seurassa katsomaan W.E.T. stagelle puolalaista, äärimmäisen teknistä deathmetalia soittavaa Decapitated-orkesteria. Tämä oli monenkin leirimme fäärimuusikoiden tämänvuotisen Wackenin odotetuin esiintyminen, ja on pakko myöntää, että itselle aivan tuntematon bändi vei verrattomalla ja energisellä otteellaan mukaansa. Vokalisti Rafał Piotrowskin (alla) rastat pyörivät kiivaseen tahtiin ja soitanta oli piukean tiukkaa. Piti varovaisen alun jälkeen myös siirtyä lähemmäs lavaa pienehkön pitin reunamille kuuntelemaan. Lavaesiintymisessä vokalisti toimi kiintopisteenä, tällaisissa keikoissahan ei mitään koreografioita ole, ja kaikki tulee tunteella ja improvisaationa. Maaninen suorasuokaisuus piti kyllä otteessaan, vaikka biisit eivät tuttuja olleetkaan.

Seuraavaksi oli aika suunnata Wacken Metal Battle -pressitilaisuuteen lehdistötelttaan eli oli oikeiden töiden aika.

Perjantain 3.8. tiedotustilaisuus| Wacken Metal Battle -voittaja

Perjantaina järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa kilpailun voittaja julkistettiin. Kisa oli tiukka, koska tiedotustilaisuutta siirrettiin torstailta perjantaille. Voittajan saamia palkintoja esiteltiin kattavasti, ja niistä oltiin ylpeitä. Pääpalkintona oli ja on maailmanlaajuinen levytyssopimus Nuclear Blastin kanssa ja voittaja pääsee vuoden 2013 Wackenin lauteille muiden suurten bändien joukkoon. Voittojännitystä pidettiin yllä sopivan mittaisen ajan ja johdatuksena nimeämiseen kuulutettiin, että voittaja on pieniltä saarilta ja siellä on paljon lampaita. Meille voittaja oli sillä selvä, ja muutkin saivat sen kuulla muutaman sekunnin kuluttua. Islannin edustajien kanssa myöhemmin jutellessa tuli mieleen, että niin, onhan se Islantikin pieni saari ja onhan sielläkin lampaita, mutta ei, se ei käynyt mielessäkään. Voittajaksi tässä Wacken Metal Battle 2012 -kisassa julistettiin siis Hamferð, joka kuulemma oli tehnyt vaikutuksen tuomaristoon ja asettanut uudet standardit koko kisalle vastaisuudessa. Olin voittajien kanssa matkalla - ei paha ollenkaan eikä ilolla ollut rajoja. Välillä Hamferðit olivat epäuskoisen näköisiä; onko tämä oikeasti totta, oli selkeä ajatus, joka paistoi läpi. Onnitteluja, selkään taputuksia ja halauksia riitti, ja hyvä niin, sillä kyllä tämä musiikkiinsa vakavasti suhtautuva orkesteri on voittonsa ansainnut. Kukaan meistä ei tosin ollut osannut varautua voittoon, se oli yllätys meille kaikille. Vastaan tuli käytännön haasteita toimittaa pressikuvia maailmalle heti pressitilaisuuden jälkeen, joten pojat lähtivät juhlimaan ja itse jäin puurtamaan kuvia. Dimmua ei saisi missata. P*****e, ei koskaan enää matkalle ilman mäkkiä, vaikka kalusto pitää pitää teltassa.

Perjantai-illan huumaa | Dimmu Borgir, In Flames, Insomnium, Jäger-energiaa

Kiertuemanagerimme tuli hakemaan minua pois töiden ääreltä, ja kun sain voittajakuvan toimitettua linjoille, karkasimmekin katsomaan seuraava esitystä. Vuorossa oli Dimmu Borgir & Czech National Symphonic Orchestra (oik.). Tämä kombo esiintyi Wackenissa ensimmäistä kertaa festivaaliympäristössä. Voidaan olla montaa mieltä siitä, että ovatko nämä norjan sinfoniabläkkikset myyneet sielunsa saatanan sijasta markkinataloudelle, mutta Wackenin iltapimeässä lavalta kajahtelevat majesteettiset soinnut kuulostivat niskakarvoja nostattavan hienoilta. Mitään ei juuri lavalta nähnyt, mutta se ei haitannut. Isot monitorit toivat sieltä näkymää, mutta ihmismassan musiikin tahdissa lainehdinta ja musiikki riittivät - tuli tunne, että on osa jostain suuremmasta; osanen pyhästä toimituksesta tällä pyhällä maalla. Viis mudasta sun muusta. Vredesbyrd, Progenies of the Great Apocalypse, The Serpentine Offering - ja kyllä, Mourning Palace, mahtipontisuutta kerrassaan ja iiiihania kappaleita. Tätä ei olisi saanut jättää kokematta missään nimessä, vaikka Vortexia tulikin ikävä... Lämmintä tunnetta sisälmyksiin oli tarkoitus lisätä Jäger-energialla ja musiikillisesti katsomalla seuraavaksi In Flamesiä.

In Flames on todellakin isojen areenoiden bändi, ja kun oli viimeksi nähnyt bändin livenä Helsingin kulttuuritalolla Sepulturan lämppäämänä, niin tuntui tämä keikka raikkaalta ja viihdyttävältä. Bändin jäsenet olivat taannoisista ajoista uusineet ilmettään, nykyhetken lavapreesens oli lyhyet hiukset, valkoiset paidat ja mustat liivit kaikilla. Illan tummuessa päälavojen mahtavuus pääsi huipennukseena ja olihan se vaikuttavan näköistä ja kuuloista. Myös monituhatkymmenpäinen yleisömassa on upeaa katseltavaa, vaikkakin välillä pienempien festareiden tallaajaa alkoi ahtaanpaikan kammo vaivaamaan. Sulassa sovussa toki tungeksittiin ja fiilis todellakin tarttui vierustoverilta toiselle. Anders Fridén osasi ottaa yleisönsä, ja In Flames onkin yksi ahkerimmin Wackenissa soittaneista bändeistä. Vanha fraasi, mutta ainakin tässä tapauksessa In Flamesin vanhempi, keskivälin tuotanto, sykähdytti eniten, ja sellaiset biisit kuten The Cloud Connected, Trigger, Only For the Weak, Reroute to Remain,The Quiet Place ja Take This Life veivät minut ja kiertuemanagerimme Froðin syville vesille ja riehakkaisiin yhteislaulumeininkeihin.

Loppuyön suunnitelmat olivat yksinkertaiset: jatketaan vapaailtaa ja nautitaan lisää myös itse festivaalista, joten lisäjäger-energiaa mukaan ja lähdimme tervehtimään Suomen edustusta festivaaleilla eli vuorossa oli jälleen W.E.T. stage ja Insomnium. Bändi oli tullut Wackeniin pistokeikalle, heti seuraavana päivänä oli keikka Vantaalla Myötätuulessa. Yleisö näytti nauttivan sielunsa syvyydestä ja hienolta se kuulosti. Tämän jälkeen alkoi päivän tapahtumat painamaan päälle ja vaelsimme kotileiriin omiemme pariin jumalaisen kauniissa sumussa, joka kietoi koko Wacken-maiseman satumaaksi. Todella hieno ja onnistunut, melkein sanoinkuvaamaton päivä oli takana.

Lauantain 4.8. taistot ja loppuhuipennus | Taidetta, shoppailua, ruokaa, mutaa ja mainio konepää

Lauantaina ennen kuvapuurtamisen pariin paluuta kiertelin festarialueella kuvaamassa ihmisiä mutamaisemissa ja katsastamassa tarkemmin ruokatarjontaa. Taustalla murisi Testament ja luonnonjumalat antoivat saavista kaataen. Niin sitä vain tottui porskuttelemaan puoleen sääreen mudassa. Tällä reissulla mukaan tarttui herkullinen nyytti falafelia, joka oli maustettu tuoreella korianterilla. Tehtävänä oli löytää keino tehdä pressikuvia keskiviikkoisesta Hamferðin keikasta, joten tämän probleeman tiimoilta tutustuin lehdistöteltassa saksalaiseen valokuvataiteilijaan ja elokuvantekijän, Jens Nolteen. Hän auttoi naista kuvankäsittelyhädässä ja toipa vielä oluen nenän alle työskentelyn siivittämiseksi. Tästä sukeutui ystävyys, ja Wackenin lauantai tulikin pyhitettyä (valokuva)taiteelle monessa mielessä. Nolte oli siitä mielenkiintoinen valokuvaaja, että häntä ei kiinnostanut bändit lavalla ja valokuvapitissä kilpailu. Ei, hän kuvasi festivaaliyleisöä, ja Wackenissa hän olikin jo monennetta vuotta. Oman tiensä kulkija ja virkistävä tuttavuus. Käykäähän linkin kautta tutustumassa erilaiseen tapaan kuvata festivaaliyleisöä ja kuinka olla mukana festivaalitunnelmissa, eli siellä pittien ja yleisösurffauksen seassa, itsekin yhtä mudassa kuin kuvattavatkin, ilman teleobjektiiveja. Hands on, niin sanotusti.

Uutta tämän vuoden festareilla oli taidenäyttely Wacken Foundation Camp -teltassa keskellä festarialuetta (jossa esiteltiin Jens Ruschin maalauksia W:O:ART taidenäyttelystään, sarjakuvapiirtäjä Kim Schmidtin sarjakuvastrippejä ja muotokuvakuvittaja Tim Eckhorstin piirroksia. Eckhorst (oik.) oli kuvittanut Wackenille taidejulisteen, jossa oli kuvattuna festivaaleilla esiintyneitä metallijulkimoita, ja julisteen saivat kaikki festivaalikävijät metal bagin yhtenä tuotteena. Tämä samainen juliste oli myös monistettu niihin lukemattomiin mustavalkoisiin kuvaseinämiin ympäri festarialuetta, joista yhtä ihmettelimme tämän tarinan aikaisemmassa vaiheessa. Lisäksi näyttelyssä oli esillä Jörg Brüggemansin valokuvia metallipäistä ympäri maailman, ja samoista kuvista oli tehty valokuvateos “Metalheads”. Vuonna 2009 perustettu Wacken Foundation on uusi säätiö, joka tukee nuoria metallimuusikoita apurahoin, joiden turvin voi ostaa esimerkiksi musiikki-instrumentteja. Sieltä aloittelevat bändit voivat myös anoa tukea kiertueeseen ja levytuotantoihin. Valokuvataiteilijana tämä taideaspekti kiinnosti paljon, vaikka Wackenissa näyttelyyn ei tänä vuonna moni varmaan eksynytkään. Hieno aloite, ja kasvanee vuosien varrella, kun tulee tunnetummaksi. Toivottavasti. Hieman samaa taidetta festareille -meininkiä yritimme tuoda tämänvuotiseen Tuskaan, jossa esittelin festivaaliyleisölle valokuviani metallimaailmasta Esitystaiteen keskuksen tiloissa Suvilahdessa.

Festivaalialueelle tultaessa törmäsi ensin yhteen niistä monesta kauppakujasta, jotka yleensä ohitti, kun oli kiire johonkin. Lauantaina tuli kuitenkin sellainen olo, että pitäähän täältä jotain ostaa muistoksi. Normimerkkareiden ja goottireleiden lisäksi löytyi harvinaisempia metallituotoksia kuten Blackview.de-teltasta “hienointa metalliporsliinia” ja käsintehtyjä nahkakoruja valmistava thumanca.com (alla). Iäkkäämpi naishenkilö oli myymässä itse tehtyjä korujaan, ja ne viehättivätkin eniten kaiken massatuotannon keskellä. Päädyin ostamaan nahkaisen rannekkeen, ja olihan siinä tiettyä viikinkivibaa... 

Viikinkiifiiliksiä pimenevään iltaan toimitti Amon Amarth. Keikan kohokohtia olivat oma suosikkikappale Cry of the Black Birds, sekä edessäni riehuvat pikkupojat puhallettavien sotakirveidensä kanssa – niin suurta iloa en ole pitkään aikaan nähnyt keikan aikana, ja kyllä, Johan Hegg puhui suoraan heille ja heidän sydämiinsä. Mukana oli myös vakuuttava määrä ilotulitteita, valoshowta ja parran tutinaa. Toisaalta, jos tämän bändin on nähnyt aikaisemmin, ei se juuri yllätä, sillä samaa kaavaa toistetaan tunnollisesti, niin hyvässä kuin pahassakin. Alati jää kaipaamaan sitä yhtä kappaletta, jota ei koskaan soiteta. Hyvä keikka, kuten aina, mutta yllätyksetön.

Skorppareiden aikana Wackenin keli näytti viimeisen voimansa, ja juuri melkein samoilla hetkillä kun The Scorpions aloitti soitannan, puhalsi ensin raju tuuli, jonka jälkeen satoi kaatamalla biisin parin ajan. Yksi encore biiseistä olikin Rock You Like a Hurricane, sopivaa materiaalia vallitseviin oloihin.

Vaikuttavin esiintyjä itselleni oli Machine Head (vas.). Bändi oli entuudestaan tuttu vain nimeltä, mutta live-esiintymisestä nauttimista se ei estänyt. Machine Headin liveakti oli herkkä ja raju, kontrastinen ja voimakas. Se oli suoraan sydämestä ja sydänverellä tehty; sellaista raakaa voimaa virtasi yleisöön I Am Hell (Sonata in C#) ja Darkness Within kaltaisten biisien kautta. Varsinkin uusimman Unto the Locust -albumin materiaali oli silkkaa briljanssia livenä. Hauskaa oli myös vokalisti Robb Flynnin pilkka eturivin jätkälle, joka seisoskeli naama peruslukemilla eikä riehunut muiden mukana. Samoin toinen yleisön hauskutus oli yritys heittää oluttuoppi sisältöineen eturivissä olevalle tutulle tyypille; kolmannella yrittämällä Flynn tässä onnistuikin. Yöpimeällä, vain lavan massiivisten valojen loisteessa, valtavan yleisön seassa olemisessa on jotain maagista. Olemme täällä oikeasti, tuo kaikki tapahtuu juuri nyt ja me kaikki olemme osa sitä, jaamme yhteisen energian ja tilan. Tässä, tämä on koko homman ja vaivan tarkoitus; tässä, tänään, tämä oli koko maailma. Tähän oli mielestäni hyvä päättää kaikin puolin rankka mutta mahtava festivaali, hyvällä mielellä ja kuin uudelleen syntyneenä. Flynnin mukaan puhdistuimme negatiivisista tunteistamme, ja eipä tuota voi kieltää. Sillä hetkellä maailma tuntui paikalta, jossa kaikkia vastaantulevia olisi voinut halata. Jollain toisellakin oli samat fiilikset, kun ihan uppo-outo hahmo tuli kättelemään, ja kysymään mistä olin ja toivotti hyvää festarin loppuiltaa, ja lopuillaanhan se alkoi olemaan.

Jaoin vielä pari olutta herra Nolten seurassa, ja sitten olikin aika palata leiriimme. Festaria oli lopettamassa yllätysesiintyjä, joka ei yllättänyt saati paljoakaan ihastuttanut, eli Edguy sai soitella suhteellisen tyhjälle tantereelle öisessä Wackenissa, kun lähdin vaeltamaan läpi mutaisenkiiltävän festivaalialueen. Olisi viimeinen yö kotifäärileirissämme, aamutuimaan edessä leirin purku ja paluu oikeaan maailmaan ja arkeen. Ensin oli edessä bussimatka Kööpenhaminaan. Samainen bussi numero 7 haki meidät aamulla kotimatkalle.

Jälkimainingit ja -mudat

Odin ei suosinut meitä kelien suhteen, sillä tämän vuoden Wacken sai hitusen polttavaa aurinkoa (siitä oma keskiviikkoinen Wacken tan todisteena), sitäkin enemmän sadetta ja vielä enemmän mutaa… Keskiviikkona festivaalialue oli vielä suhteellisen kuiva, mutta torstaina alkoi sade, jota tulikin sitten kaatamalla kun tuli. Eikä aikaakaan kun koko festivaalialue oli kuin upottava mutainen taistelukenttä ja ainoat must asusteet kumisaappaat ja sadetakki. Jossain vaiheessa mudan haju alkoi etomaan ja silkkaa paskaahan se on … kävelytyyli muuttui luisteluksi, ja niin meni loppupäivät mudassa luistellessa. Niin ihmiseläin kumminkin tottui vallitseviin oloihin, ja pystyi nauttimaan täysin rinnoin, vaikkei ihan ranttaliksi lyönytkään, mutta paljon oli mudassa rämpijiä. Avainasemassa jaksamiseen oli teltta, joka ei hörpännyt vettä lainkaan, joten siellä varastoidut tavarat pysyivät kuivana (ja tallessa). Yöksi vaan kaikki päälle, mitä oli mukaansa ottanut, eli muutaman tunnin ajan oli jumalattoman kylmä.

Wacken Open Air on valtava tapahtuma, ja ensimmäisellä kerralla ei mitenkään voi saada kovinkaan kattavaa kuvaa kokonaisuudesta, niin paljon on bändejä ja tapahtumaa samaan aikaan. Lieneekö milloinkaan edes mahdollista. Jokaiselle se on oma kokemuksensa, ja jokaisesta tulisi oma kiinnostava tarinansa. Toisinaan saattaa törmätä uusiin, upeisiin ihmisiin ja taas löytää rasittavia tai upeita piirteitä kanssamatkustajistaan. Pyhällä maalla kannattaa toki liikkua sekä yksin että ryhmässä, ja niinikään avoimin mielin ja hymy huulilla. Jossain vaiheessa tulee joku toivottamaan hyvää festivaalia ja kättelemään; kohtaamisen ei tarvitse edes olla sen kummempi, pitempi tai edes niin pitkä, että ehtii toisen nimeä udella. Se tuntuu tärkeältä, mistä on tulossa - joskin sillä ei ole kohta mitään väliä, kun samaa ristiretkeä kuljetaan siellä, sulassa sovussa. Wackenissa todellakin korostuu se tunne, että olemme kaltaistemme parissa, oli kieli mitä puhumme mikä tahansa. Eri maiden leirit on merkitty lipuilla, ja kyllä, fäärileirissä oli Färsaarten lippu ja islantilaisten leirissä Islannin lippu ja niin edelleen. Varsinkin näiden kahden leirin välillä tapahtui paljon kulttuurinvaihtoa aamutuimiin.

Selvisimme ryytyneinä, mutta hengissä Wacken boot campista. Huonompi tuuri oli eräällä kanssafestaroijalla, joka valitettavasti oli kuollut aggregaatin pakokaasuihin nukkuessaan. Tämän kuulimme tosin vasta palattuamme Kööpenhaminaan. Tantereelta lähdettäessä oli ihanaa jättää taistelutoverit, eli Helsingin Kaisaniemen Valintatalosta ostetut mustat halppiskumpparit, paikan päälle Wackenin lähtöportille, ja pukea kevyempää ja kuivempaa jalkinetta ylle. Paluumatkalla Kööpenhaminaan jalat paisuivat pikkupossujen näköisiksi ja kanssamatkustajat olivat tulomatkaan nähden vaisumpia. Uni tuli jos toisenkin silmään bussin tuuditellessa meitä. Muistin myös ottaa turistikrääsänä kotiin kolme Wacken -muovituoppia, todisteeksi siellä olosta, ja mekin saimme Metal Bagin, jossa festarikävijällä oli selviytymiskitti korvatulppineen, Wacken sadeviittoineen ja kondomeneineen. Kondomi tosin jäi käyttämättä... Ensi vuonna uudelleen, hieman viisaampina ja lämpimämpi makuupussi mukana. Machine Headia kuunnellen voi elää festivaalia uudelleen.

Linkkejä:

 Wacken Metal Battle | Wacken Metal Battle -palkinnot | Hamferð-haastattelu kilpailupäivältä | Hamferð W:O:A -voittajaesittely | ZDF livetaltiointeja Wackenista | Jens Nolten valokuvia Wackenista | Wacken-taidenäyttely | Wacken Foundation | Hae tukea Wacken Foundation -säätiöstä (muusikot jne.) | Wacken 2012 best moments | Eija Mäkivuotin Infernossa julkaistu kuvagalleria matkasta

Hamferð linkkejä: Facebook | MySpace | YouTube

 Valokuvaajalla ollut käytössä Olympus OM-D / EM-5 kuvauskalusto, joka lainattu Olympus Finlandista.