Kristillinen hevimetalli on valtaosalle maamme metallidiggareista enemmän tai vähemmän punainen vaate. Genren bändien sanoituksissaan vaalimat teemat ovat toki lähes poikkeuksetta kristinuskosta kumpuavia oppeja vaalivia, ylistäviä tai jopa julistaviakin – kenties suhteessa voimakkaammin kuin mitä vaikkapa black- tai death metal bändien vastaavat lyriikat. Silti yläkerran suuntaan heilaavien yhtyeiden joukosta löytyy hirmuinen määrä erilaisia hevityylisuuntien edustajia, jotka parhaimmillaan ovat musiikillisesti silkkaa timanttia. Mikäli kristillisiin metallibändeihin, heidän levyihinsä ja keikkoihinsa kykenee suhtautumaan avoimen objektiivisesti, avautuu kuulijalle suuri tarjonta mainiota hevanderia. Tarkennettakoon, että edellinen kommentti tulee uskonnollisesti totaalisen neutraalin ihmisen näppäimistöstä.

Pieksämäellä kesäkuun kolmantena viikonloppuna järjestetty hengellinen kaupunkifestari Goodmoodstock teki ensimmäisenä vuotenaan heti jonkinmoisen kulttuuriteon hankkimalla lauantain iltakonsertin esiintyjärosteriin mainiot melodisen metallin ruotsalaislähettiläät ReinXeedin ja Golden Resurrectionin. Tämän lisäksi monenkirjavan suomalaisartistijoukon lisäksi lavalla meuhkasi myös ukrainalainen post-hardcore-bändi To Leave A Trace.

Goodmoodstockin ulkomaanelävistä lauteille ensimmäisenä majansa pystytti ReinXeed. Yltiölahjakkaan kitaristi-laulaja-säveltäjä Tommy ”ReinXeed” Johanssonin masinoima nelikko koostuu iältään hiukan alle ja hiukan yli parikymppisistä muusikoista, mutta bändi on vuodesta 2004 alkaneella urallaan ehtinyt julkaista jo viisi (!) pitkäsoittoa. Heti alussa kävi selväksi, että power-vaihteilla kaasuttelevaa, paikoin melko sinfonistakin melottelua runttaava porukka pitää sisällään kovan luokan taitoniekkoja – Johanssonin lisäksi. Bändin soitto kulki myös suhteellisen tiukasti, ottaen huomioon, että yhtyeen tuulennopea rumpali, vasta 19-kesäinen Alfred Fridhagen soitti vasta elämänsä kolmannen livekeikkansa! Homma rullasi, kertosäkeet purivat ja Johanssonin sekä kakkoskepittäjä Alexander Orizin kitaraharmoniat soljuivat upeasti. Bändi tuntui olevan myös vilpittömän onnellinen ensimmäisestä Suomen keikastaan, sillä yhdessä välispiikissään Johansson kehui kaiken muun ohella muusikoiden nauttimat lavavedetkin.

Vajaan tunnin mittaisessa setissä kuultiin pääasiassa vanhempaa ReinXeed-materiaalia, ja lopussa pari vetoa äskettäin julkaistulta Welcome to the Theater -pitkäsoitolta, jonka nimibiisi sekä Indiana Jonesista kertova Temple of the Crystal Skulls osoittivat juurikin, mitkä tämän bändin todelliset kyvyt ovat. Ainoa miinus, joskin melko suuri sellainen, ReinXeed-keikassa oli jumalattoman kova kokonaisäänen paine, joka kaiken muun ohella sai bändin kuulostamaan pääosin puuroiselta melumöhkäleeltä. Wanhat Weturitallit on keikkamestana iso, avoin, korkea ja kaikin puolin tilava, mutta kuulo meinasi lähteä, vaikka keikkaa meni kuuntelemaan rakennuksen takaosan ulkoilualueelle. Etenkin, kun äärimmäisen korkealta niin kuusikielisellä kuin laulullaankin tulkitseva Johansson päästeli parastaan, olin varma, että tärykalvoni halkeavat hetkenä minä tahansa. Tapahtuman miksaaja teki toki parhaansa, mutta ei hänkään ihmeisiin kyennyt. Vedon jälkeen selvisi, että lavalta tuleva bändin lähtösoundi oli aivan liian kova. Illan muiden yhtyeiden kohdalla tämänkin asia saatiin onneksi korjattua.

Illan toinen ulkomaalaisvieras tuli siis Ukrainasta. To Leave A Trace veti sekin tiukasti, tosin kuten ReinXeedin kohdalla (menköön tämä Alfred Fridhagenin livekokemattomuuden piikkiin) yhtyeen rumpalismiehen Artur Vashchukin soittotatsi ei ollut sieltä varmimmasta päästä. Silti nelikon järjestämä turpasauna kaikkine herkkine suvantokohtineen oli erittäinkin asiallinen. To Leave A Tracen vokalisti, ärhäkkä-ääninen Oksana Bugayova viemäröi ja heilui kuin Arch Enemy -keula Angela Gossow konsanaan. Tumma, pieni ja kaiketi melko pippurinen Bygayova piti myös huolen siitä, että yleisö – vaikkakin niukanpuoleinen – ei patsastellut paikoillaan. Agitoiminen sai aikaiseksi jopa hetkellisen mosh pitin, mikä teki sopivasti oikeutta To Leave A Tracen raivoisasti kulkeneelle post-hardcorelle.

Ruotsalaisen kristillisen metallin tunnustettu tekijämies, 41-vuotias laulaja, biisinikkari ja levy-yhtiöpomo Christian Liljegren on aiemmin tullut suomalaisille tutuksi muun muassa power metal -yhtye Narnian keulamiehenä. Liljegrenin tuorein bändi Golden Resurrection polkaistiin käyntiin muutama vuosi sitten ja yhtye on ehtinyt ulostaa jo kaksi albumillista kertosäkeiltään kärpäspaperin lailla tarttuvaa melodista heviä. Allekirjoittaneen mielestä Glory to My King (2010) ja Man with a Mission (2011) ovat musiikillisesti olleet vähintäänkin kovia kokonaisuuksia, mutta Liljegrenin lyriikoissa on riittänyt nieleskelemistä niiden vahvan henkilökohtaisen kristinuskon tunnustamisen takia. Juttutuokio Liljegrenin kanssa ennen keikkaa paljasti kuitenkin, että kaikesta huolimatta mies ajattelee musiikista samalla tavoin kuten lähtökohtaisesti minäkin. Hyvä biisi on aina hyvä biisi genreen ja sanoitusten ajatusmaailmaan katsomatta. Liljegren tunnusti myös olevansa kova vanhan liiton melodisen hevin, kuten Rainbown, Ronnie James Dion, Deep Purplen ja 1980-luvun Europen vankkumaton fani. Vaikka sanoitusmaailma ei itseään puhuttelekaan, hän kertoi diggaavansa kovin myös King Diamondin Abigailista (1987) ja Themistä (1988)! Ja tosiaan, ristihän se roikkuu niin Tony Iommin kuin Ozzy Osbournenkin kaulassa, sikäli kun viimeksi tarkistin.

Sitten itse keikkaan. Jo ensihetkistä kävi ilmi, että Golden Resurrection on kappalemateriaalinsa, soittajistonsa ja esiintymisensä puolesta maailmanluokan bändi, joka vetää shown läpi hurjalla energialla ja intensiteetillä. Nyt, kun yleissoundi ja äänenpaine olivat kohdallaan, voin rehellisesti sanoa, että Golden Resurrectionin Pieksämäen keikka on omissa kirjoissani jo nyt yksi vuoden komeimpia koko melodisen metallin genressä. Reilun tunnin mittainen rupeama oli kasattu molempien GR-harkkojen tuotannosta. Kaiken päätteeksi encorena kuultiin kaksi vanhaa Narnia-rallia. Tämän lisäksi settiin oli mahdutettu niin kitara- kuin rumpusoolokin. Golden Resurrectionissahan kuusikielistä vinguttaa herra Tommy Johansson, joka siten pääsi jo toistamiseen illan aikana esittelemään valovoimaista ja suvereenia sormitekniikkaansa. Slottinsa alkajaisiksi Johansson täräytti uutena Suomen ystävänä ilmoille Maamme-laulun ensimmäisen säkeistön. Loppusuora soolosta taittui koko bändin voimin jammailevalla instrumentaaliversiolla Chuck Berryn Johnny B. Goodesta.

Maestro Liljegren on mikkinsä varressa kova luu. Miehen ääniala yltää korkeimmillaan edellä mainitun King Diamondin leveysasteille. Tämän lisäksi Liljegren poukkoili koko vedon ajan pitkin lavaa lypsäen käsien nostatuksillaan huutomyrskyjä yleisöltä kuin Bruce Dickinson ikään.

Keikan jälkeen Liljegren ja Goodmoodstockin järjestäjät miettivät jo mahdollisia uusia Golden Resurrectionin Suomen vetoja. Jos suunnitelmat joskus toteutuvat ja keikka vain kohdalle sattuu, niin suosittelen katsastamaan. Yltiötarttuvien duurimelodioiden hurmoksessa bändin lyyrinen anti ei sekään aiheuta kaikkiruokaisessa metallistissa suurtakaan karsastusta.

Golden Resurrectionin setti: My Creation (intro) / See My Commands / Golden Times / Identity in Christ / Generation of the Brave / The Final Day / rumpusoolo / Proud to Wear the Holy Cross / kitarasoolo / Standing on the Rock / Man with a Mission. Encore: Living Water / Long Live the King.