Sopivasti ennen juhannusta kasattu Progress 1.0 esitteli yhden perjantai-illan ajan suomalaisen progressiivisen metallin kärkeä. Yrittäjyys tässä musiikillisessa lajissa on viime vuodet ollut nosteessa, ja myös muutamia hyviä levyjä on saatu ilmoille. Hinta/laatu-suhde oli illan aikana kohdillaan, sillä neljän yhtyeen keikkaa pääsi todistamaan vaivaisella kuudella eurolla. Bar Bäkkärin Green Room oli yleisön näkökulmasta tilava ja toimii varmasti yhtä hyvin yökerhona kuin keikkapaikkanakin. Musiikki ei ollut missään vaiheessa erityisen kovalla, ja tarvittaessa sitä pääsi pakoon hiljaisempiin soppiin. Väkeä olikin paikalla mukavasti jo siinä vaiheessa, kun illan ensimmäinen yhtye, Reversion, aloitti.

Suomalaisissa progepiireissä piiri pieni pyörii, eikä Reversion ole poikkeus. Kitaristi Samuli Federley on tuttu muun muassa Moottörin Jyrinästä, jossa myös vokalisti Aleksi Parviainen on laulanut. Viimeksi mainittu on nykyisellään myös suomalaisen progemetalliklassikko Malpracticen laulaja. Rumpali Rolf Pilvella projekteja on sitten useampi kymmen enemmän. Illan aikana esiintyneistä yhtyeistä Adamantra on ainoa, jonka rumpalina Pilve ei ole ehtinyt toimia.

Reversion edustaa progemetallin teknisempää osastoa. Biisit ovat moniulotteisia, ja vokalisti Parviainen käyttää taitavasti eri äänialoja alhaisesta murinasta aina heleään falsettiin. Tästä huolimatta yhtye tuntui jotenkin eripariselta, eikä vokalisti Parviaisen ulosanti oikein istunut yhtyen tekniseen soitantaan. Mielenkiintoisimmaksi palaksi muodostui lopulta näyte kitaristi Federleyn tuoreelta ”Quest for Remedy” –sooloalbumilta. Colonoscopy kertoo nimenmukaisesti paksusuolentähystyksestä. Voisi kuvitella, että kyseessä olisi tuskallinenkin operaatio, mutta kappaleesta huokui myös eteeristä mielenrauhaa.

Illan toisesta setistä vastasi helsinkiläinen Amoth, jolle illan setti oli samalla debyyttilevy ”Crossing Overin” julkkarit. Etukäteen pöytiin jaetuista flaijereista sain tietää, että kyseessä oli uniikkia progressiivista metallia soittava suomalaisyhtye. Mainospuhe on toki mainospuhetta, mutta omaperäisyyden korostaminen saa kuuntelijat kiinnittämään huomionsa helpommin sellaiseen, mikä on kaukana ainutlaatuisuudesta. Jos uniikkiudella viitataan naisbasistiin, niin se ei pidä paikkaansa, sillä jo monikansallisella Avalonilla oli basistinaan kauniimman sukupuolen edustaja. Ja mahdollisesti jollain toisellakin yhtyeellä ennen heitä. Tai ehkä Amoth tarkoittaa uniikkiudellaan veivaamaansa NWOMBH -koulukunnan heviä, johon se on sekoittanut tukun hankalia tahtilajeja ja muutaman tutulta kalskahtavan melodian Judas Priestilta.

On siis kaiketi selvää, että minun näkemykseni mukaan Amoth ei ole välttämättä uniikki tapaus progressiivisen metallin kentällä. Yhtä kaikki yhtye tuntui Reversionin jälkeen huomattavasti tiiviimmältä ja yhteensopivammalta paketilta. Bändin tähti oli ehdottomasti vokalisti Pekka Montin, jonka äänessä oli samanlaista uhkaavuutta kuin Tim ”Ripper” Owensilla tai entisellä Crimson Glory vokalistilla Wade Blackilla. Mikään yleisömagneetti Montin ei kuitenkaan ollut, sillä en ole aivan varma katsoiko mies kertaakaan yleisöön keikan aikana. Laulumelodiat alkoivat myös pidemmän päälle toistaa itseään, mihin kannattaisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Välineet miehellä siihen on olemassa.

Vastikään hienon kakkoslevynsä, ”Ouroboroksen”, julkaissut Status Minor nousi lavalle kolmantena. Jos illan kaksi ensimmäistä bändiä esiintyivät kohtuullisilla soundeilla, oli Tampereen pojilla ongelmia erityisesti kitarasoundin kanssa. Tämä oli sikäli hassu sattuma, että viimeksi, kun näin yhtyeen lämppäämässä ruotsalaista Seventh Wonderia Jyväskylän Pub Katseessa, ei kitarasta silloinkaan kuulunut mitään. Tällä kertaa syy ei kuitenkaan ollut elämäniloisen mikserin, vaan talon laitteissa tapahtui illan edetessä oikosulku jos toinenkin. Kahden biisin jälkeen yhtye veti pikapikaa uuden soundcheckin kitaralle, jonka jälkeen homma alkoi toimia hieman paremmin. Alkuun kitaravalli tosin puuroutti alleen sekä vokalisti Kuikan äänen että kosketinsoittaja Karisen melodiat, mutta kolmannen kappaleen puolivälissä soundi tasoittui kelvolliseksi.

Status Minorista huokui varmuus. Markku Kuikka, jolla on kädessä sormuksia kuin Andy McCoylla, on hieno laulaja. Mies laulaa livenä yhtä voimakkaasti ja tunteellisesti kuin levylläkin. Tunnin settinsä yhtye veti kotiin soittamalla ainoastaan uuden levyn kappaleita, mahduttaen settiin myös hienon päätöseepoksen Flowers Die/Sail Away, joka nostatti kylmät väreet myös livetilanteessa. Vedän ehkä hieman kotiinpäin todetessani, että suomalaisen progemetallin parhaimmisto löytyy tällä hetkellä Tampereelta Status Minorin ja Anthrielin muodossa.

Nämä kuultiin: The Wind / Glasswall / Stain / Smile / Flowers Die / Sail Away.

Tamperelaisten panokseen saattaa pian vastata muutamakin varteenotettava ehdokas. Näistä yksi on pääkaupunkiseutulainen Adamantra, joka julkaisi debyyttilevynsä Revival jo kolmisen vuotta sitten. Sittemmin yhtye on kompastellut matkallaan kohti toista levyä. Tiettävästi sitä on tähän mennessä äänitetty kahden eri laulajan kanssa, ja Progress 1.0 –illassa vuorossa oli kolmas yrittäjä, Ville Autere. Jollen nyt väärin muista, niin tämä oli neljäs kerta, kun näin yhtyeen livenä ja valehtelematta voin sanoa sen olleen yhtyeen paras esitys tähän mennessä. Kello löi tosin tässä vaiheessa jo yhtä ja turnausväsymys alkoi vaatia veroaan, mutta hyvin Adamantra piti mielenkiinnon yllä.

Jos Autereen ääntä vertaa Tuomas Niemiseen, niin ääniala ei ole aivan samaa luokkaa korkeussuunnassa. Kaikkein korkeimmissa kohdissa ääni yksinkertaisesti särkyy tai menee rääkymiseksi, mutta uudemman materiaalin parissa Autere oli huomattavasti enemmän kotonaan. Soundipuolella kärsittiin samoista ongelmista kuin Status Minorin aikana eli kitaristi Panu Kiskolan instrumentti oli hämmentävän hiljaisella. Uusista biiseistä en saanut sen parempaa otetta paitsi, että ne tuntuivat olevan loogista jatkumoa vuosi takaperin julkaistulle promolle. Mielenkiinnolla odotan, mitä yhtye saa aikaiseksi Autereen kanssa.

Nämä kuultiin: In the Shadow of the Cross / Three / Paroni (työnimi) / In Triumph / Oracle / Riffittely (työnimi) / Shattered.