KOSMIKUD

Pääsiäisen piinaviikon kiirastorstai tarjoili Tampereella vähemmän piinaavan kattauksen suomalaista ja virolaista metallia. Viime kuun puolessa välissä uuden levynsä Petäjäveräjät julkaissut Viikate isännöi Pakkahuoneen ja Klubin puolelle levittäytyvää pienoisfestaria, jonka muut esiintyjät olivat renttupoppia soittava Särkyneet, Pelle Miljoona United feat. Tumppi Varonen ja virolainen Kosmikud. Viikatteen edellisestä omasta keikasta Tampereella oli ehtinyt kulua kaksi vuotta, ja vielä tuolloin yhtye mahtui reilut 300 henkeä vetävälle Klubille. Illan uutinen oli kuitenkin se, että Petäjäveräjät oli vallannut Suomen virallisen listan kärkisijan. Yhtye pitää tällä hetkellä kärkisijaa myös riippumattomien levykauppojen myyntiin perustuvalla Rumban listalla. 

Virolaisen Kosmikudin olin nähnyt aiemmin Tartton Rock ’n’ roll -klubilla neljä vuotta sitten, jolloin yhtyettä lämmitteli muuan Viikate-niminen orkesteri. Yhtye jäi tuolloin mieleen lähinnä (köyhänä) virolaisena versiona Rammsteinista, joten kovin suuria odotuksia minulla ei bändin setin suhteen ollut. Yhtyeen tunnetuin kappale Suomessa lienee tällä hetkellä Kuidas tuli pimedus mu tuppa, jonka suomenkielinen versio löytyy Viikatteen Sysiässä-singlen b-puolelta.

Kosmikud on folk metal -yhtye Metsatöllin ohella Suomessa tunnetuimpia virolaisia metalliyhtyeitä, mikä ei vielä kerro näiden yhtyeiden musiikillisen annin tasosta mitään. Tarjonta nimittäin ei ole ollut erityisen laajaa ja kielimuuri on sukulaisuudesta huolimatta korkea, yhtyeet kun tapaavat laulaa luonnollisesti äidinkielellään.

Väkeä oli maltillisesti paikalla, kun virolainen Kosmikud aloitti settinsä sovitusti yhdeksältä. Muistikuvat köyhän miehen Rammsteinista joutivat heti setin alkupuolella romukoppaan, sillä yhtyeen musiikki on sittenkin enemmän punk kuin metalli. Lisäksi bändi maustaa anarkistista rokkiaan absurdilla mustalla huumorilla. Biisien makaaberit aiheet tulivat yleisölle selviksi basisti Raivo ”Kõmmari” Rätten välispiikkien myötä, mies puhuu nimittäin kohtuullisen sujuvaa suomea.

Napakan tunnin setin aikana kuultiin (odotetusti) alkuperäinen versio Kuidas pimedus tuli mu tuppa -kappaleesta sekä Iga reklaamtahvli taga, joka on virolainen versiointi Kauko Röyhkän kappaleesta Mainostaulujen taakse. Hieman jäykänoloisesti liikehtinyt tamperelaisyleisö kerääntyi pikkuhiljaa lavan eteen seuraamaan Eestin ihmettä, mutta kovin suurta hurmosta yhtye ei loppujen lopuksi saanut aikaan. Lava oli yhtyeelle vielä aivan liian suuri, vaikka soitto kulkikin.

Välittömästi Kosmikudin perään Klubin puolella laski koneen käyntiin Pelle Miljoona United feat. Tumppi Varonen. Porukkaa oli tuppautunut pienen salin puolelle varmasti sallitut 300 ja vähän enemmänkin, mikä ei kyllä johtunut lavalla soittavasta kolmikosta. Muutamaa eturiviin ahtautunutta fania lukuun ottamatta suurin osa yleisöstä mutusteli vanhoja kantoja välipalakeksinä ennen illan pääesiintyjää.

Harmaantunut, mutta aivan yhtä hörhö Pelle iski ihan hyvin tahtia, mutta yhteissoitto oli bändin kohdalla pahasti hakusessa. Kitaristi Jukka ”Mela” Melametsä sai vielä soittimestaan irti muutamia kohtuullisia säveliä, mutta se siitä. Jos Tumpin ja Pellen oli tarkoitus laulaa edes jonkinlaisia stemmoja, olisi niitä kaiketi kannattanut harjoitella treenikämpällä ennen lavalla nousua. Molemmat vetivät turvallisesti täysin nuotin vierestä ja teurastivat hitit Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma. Bändin oikea paikka olisi ollut pikemminkin Vastavirta-klubin vasemmistolaisessa vaihtoehtotodellisuudessa kuin Klubin lavalla.

VIIKATE

Ilmoitetut soittoajat olivat valttia kiirastorstain illassa, sillä kutakuinkin tasan kello yksitoista alkoi Pakkahuoneen puolella soida tuttu aloitusintro Haaskalinnut saalistaa. Ihan täyteen Pakkahuonetta yhtye ei ollut saanut, mutta siinä kolme neljäsosaa parhaimmillaan 1300 henkeä vetävästä salista on varsin tukeva suoritus. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, sillä yhtyeen koon kasvu näkyi, jos ei muussa, niin ainakin komeassa taustakankaassa. Edellinen kerta kaksi vuotta sitten meni vielä fiilistellessä yhtyeen musiikkia ja mukana joratessa, mutta tällä kertaa otin asennon mallia rokkipoliisi miksauspöydän laidalla.

Soundit olivat alkuun melkoista puuroa, sillä soolokitaraa tuskin kuuli, ja Kaarlen laulu oli tavattoman kovalla. Hittisingle Sysiässä lyötiin pöytään ensimmäisenä varsinaisena kappaleena, ja Petäjäveräjien avauskappale, Tähdet varjelkoon, seurasi perässä. Setin alkupuoli meni ääntä availlessa ja soundia tasoitellessa. Liekö yhtye ollut sitten tavattoman pöllämystynyt Tampereen seudun suosiosta, joka on kehupuheiden mukaan ollut aina omaa luokkaansa, mutta setin alkupuoli ei esitellyt freesiä, tauolta palannutta yhtyettä.

Korjausliike tuli kuitenkin nopeasti, kun yhtye kajautti ilmoille yhden parhaista kappaleistaan koskaan, Marraskuun laulujen ensimmäisen osan avauskappaleen Yökunnaat. Miksauspöydän nupit alkoivat olla kohdallaan ja soolokitara alkoi kaikua hallissa oikeaan tapaan. Vaikka yhtye on toistakymmentä vuotta kolunnut pieniä klubeja, sopii sen soundi aivan yhtä hyvin isompiinkin tiloihin. Yökunnaita seurannut ensihitti Ei ole ketään kelle soittaa menetti jotain tenhostaan yhtyeen soittaessa sen noin puolitoistakertaisella nopeudella. Samanlaista hätäilyä yhtye on alkupään tuotannon kanssa tosin harrastanut aiemminkin.

Keikan kohokas nautittiin setin keskivaiheilla, kun soundipolitiikka oli viilattu kohdalleen ja yhtyekin lämmennyt kädenlämpöisestä kuumaksi. Taannoisessa Petäjäveräjät-arvostelussa taisin mainita Itkijänaisen uuden levyn löysimmäksi kappaleeksi, mutta niin se vaan Tampereen illassa kaikui ja komeasti. Kappaleeseen ujutetut kitaramelodiat jylisivät hienosti, vaikka kertosäe on edelleen vähän mitä sattuu. Eräs huomio on myös se, ettei yhtyeen tarvitse enää pyytää yleisöään taputtamaan, sillä kädet nousevat tätä nykyä käskemättäkin. Puoli vuosikymmentä takaperin yhtyeen keikalla sitä tuli yleisössä miettineeksi, että kehtaako sitä ylipäätään taputtaa, ja jotta onko se edes Viikatteen keikalla soveliasta.

Taivas kielletty ja erityisesti uuden levyn Kaitselmus olivat ehdottomasti illan parhaimmistoa, joiden äärellä tuli miettineeksi, johtuiko kappaleiden viehätys niiden suhteellisesta tuoreudesta vai siitä, että uusia biisejä soittaessa palo on aina kovempaa. Loppupuolelle settiä tultaessa ei pientä puutumista voinut välttää, vaikka yhtye vetikin kappaleitaan tavattoman varmalla otteella. Viina, terva ja hauta päätti pääsetin kuitenkin tasokkaasti.

Encorea yleisön ei tarvinnut kauaa pyytää, sillä yhtye asteli nöyränä takaisin lavalle ja vetäisi lisäsetin alkuun illan suurimman yllätyksen, Topi Sorsakosken kanssa yhdessä tehdyn Hautajaissydämen. Hieno kappale sai ihan kelvollisen livekäsittelyn, joskin kappale olisi voinut toimia paremmin puhtaana instrumentaalina. Encore-setin päätti odotetusti Kuu kaakon yllä, eikä sitä edeltänyt Tanssikaan tuntunut niin pakolliselta riipalta kuin olin pelännyt. Tämä johtui mitä todennäköisemmin yksinomaan siitä, että Viikate on tällä hetkellä erittäin hyvässä livekunnossa, mikä siivittänee yhtyeen vielä kovempaan nosteeseen myös levytysrintamalla. Taivas on kielletty, mutta katto on auki.

Setin suhteen voi aina marista loputtomiin, mutta kiirastorstain keikalla yhtye esitti moneen suuntaan kumartavan kattauksen omasta tuotannostaan. Petäjäveräjät-albumi kuultiin lopulta Työmiestä lukuun ottamatta kokonaisuudessaan ja hyvinhän uudet kappaleet livesoitantaan sopivat. Alku aina hankala, mutta pahempaa notkahdusta ei reilun puolitoistatuntisen aikana kuultu kertaakaan. Yhtyettä ei kannata missata, vaikka uusi levy ei olisi miellyttänytkään. Sen verran vakuuttavasti Viikate tuoreita kappaleitaan piinaviikon torstaina ilmoille paiskoi, vanhoja unohtamatta.

Nämä kuultiin: Intro: Haaskalinnut saalistaa / Routaisten peltojen pehtoorit / Sysiässä / Tähdet varjelkoon / Yökunnaat / Ei ole ketään kelle soittaa / Eräs kaunis päivä / Itkijänainen / Kaunis kotkan käsi / Taivas kielletty / Kaitselmus / Unholan urut / Syysvedet / Se on kivi-iskelmää! / Pohjoista vilja / Viina, terva ja hauta / Encore: Hautajaissydän / Petäjäveräjä / Tanssi / Kuu kaakon yllä.