En ole koskaan nähnyt Hartwall Areenaa yhtä täynnä kuin Rammsteinissa 15. helmikuuta 2012. Tungosta oli kuin Stockmannin joulunalusruuhkassa ja ahistuskin sitä aivan samaa kaliiberia. Syynä angstaamiseeni oli Areenan parkkipaikka, jonne ei taaskaan mahtunut, vaan piti lähteä hakemaan tahallinen pysäköintivirhemaksu VR:n ratapihalta. Kiukkuani lisäsivät hjallis-hallin käytävät, jossa ei mahtunut ottamaan askeltakaan joutumatta nahkatukkaisten ja eteensä katsomattomien karpaasien tönimäksi. En osaa sanoa, kertooko se enemmän Areenan bisnesrakenteesta vai pääesiintyjän fanikunnasta, mutta lämmittelybändi Deathstarsin soidessa ainoa paikka hallin käytävillä jossa mahtui kulkemaan, oli alkoholiton alue.

Pysäköintiongelmien ja käytävätungoksen vuoksi Deathstars jäi siis näkemättä. Mielipahani oli onneksi lyhytaikainen, sillä Rammstein esitteli valtavan maailman spektaakkelin, jollaista allekirjoittanut ei ole aikaisemmin päässyt todistamaan. Helmikuun veto oli neljäs kerta kun näin Berliinin kuuluisimman rockyhtyeen ja vaikka se ensimmäinen kerta kutakin asiaa on aina mieleenpainuva, niin mikään ei olisi voinut valmistaa Jokerien ladossa nähtyyn liekitykseen.

Jos suunnitelmissasi on mennä katsomaan Rammsteinia vielä menossa olevan Made In Germany -kokoelma-albumia juhlistavan kiertueen tiimoilta, sinun ehkä kannattaa lopettaa artikkelin lukeminen spoilerien vuoksi tähän.

Keikalla oli sopimussyistä valokuvauskielto, sillä jostakin syystä Rammsteinia eivät edelleenkään saa internet-julkaisut kuvata. Kielto on siinä mielessä järjetön, että yleisö kuvaa yhtyettä minkä ehtii ja julkaisee kuvansa missäpä muualla kuin netissä. Pokkari meillä oli toki mukana, joten raportissamme vilisee enemmän tai vähemmän huonotasoisia, katsomosta räpsittyjä ja ilmeisesti siis kiellettyjä otoksia. Koettakaa kestää ja vilkuilkaa myös tekstiin upotetut videolinkit.

Edelleen kyydissä? Hienoa. Jo konsertin aloitus oli tavallisesta poikkeava, kun lavalta katsoen jäähallin vasemman takanurkan portaista, aitiokorkeudelta, Rammstein marssi soihtukulkueena permannon keskellä olevalle korokkeelle. Siellä savukoneen suhistessa, intromusiikin jylyssä musikantit ryhmittyivät noin 3 * 3 metriä laajalle riserille kukin rintamasuunta yleisöön päin väkeä tervehtimään. Koroke alkoi kohota korkeammalle, ja sitä vastaan hallin katosta laskeutui melkein puolen jäähallin mittainen terässilta. Parikymmenmetrisen ylikulkusillan laskeuduttua korokkeen tasalle, yhtye marssi sitä pitkin lavalle ja ensimmäinen biisi, Sonne, käynnisti maailmanpalon. Liekitys vain yltyi sitä seuranneen yhtyeen nimikkokappaleen, Rammsteinin aikana ja seuraavassa, Keine Lustissa, lavan valtasi sininen valaistus, kuin ufoon olisi jouduttu.

Sehnsucht edustaa Rammsteinin varhaisempaa tyyliä, jossa oli vielä roima ripaus teknoa. Solisti Till Lindemann takoi polveaan ja kiiltävänmustaan, metallinhohtoiseen asuun sonnustautunut kosketinsoittaja Christian ”Flake” Lorenz käynnisti moottorimattonsa, jolla käveleminen saa miehen näyttämään robottimaisen mekaaniselta. Miehen eleettömästä synismistä tulee mieleen toinen konemusiikissa kunnostautunut saksalaisyhtye, Kraftwerk.

Kohtuullisin vähin efektein rokattua Asche Zu Aschea saattoi kutsua lavatoiminnaltaan lähestulkoon tapahtumaköyhäksi seuraaviin performansseihin verrattuna, sillä Feuer Frei -biisissä nähtiin jo viime vuoden Provinssirockissa nähdyt musikanttien kaulaan asetettavat liekinheittimet.

Hiukan epäonnekkaasti päättyneestä samasukupuolisten välisestä seksi- ja kannibalismisuhteesta kertovassa Mein Teilissä puolestaan kosketinsoittajaparka survottiin pataan, jota sitten teurastajan (tai harvinaisen verisen kokin) vetimiin pynttäytynyt Lindemann paahtoi illan massiivisimmilla tulenlieskoilla. Kun tavallinen liekinheitin ei toimitukseen tuntunut riittävän, Lindemann haki lavan alta kertaluokkaa järeämmän napalmitykin, jollaisen avulla jopa Vietnamin sodan lopputulos olisi ollut saattanut olla toisenlainen...

Urkurin rääkkäys jatkui pitkin iltaa, sillä Haifischissä Flake joutui purjehtimaan kumiveneellä yleisön kannattelevien käsien päällä.

Bück Dichiin yhtye konttasi (!) kattosiltaa pitkin takaisin hallin keskustan ”pikkulavalle”, jossa Rammstein esitti jo vuosia sitten tutuksi tulleen ja siitä saakka kireäpipoisimmissa pahennusta aiheuttaneen pervoilushown lievää voimakkaampine homoviitteineen ja Lindemannin vyötäisille asennettuine vaahtosuihkuineen, josta sitten ympäröivä yleisö sai osansa.

Kuusikko puljasi yllättävän tilavaksi ja valosysteemeiltäänkin muuntautuvaiseksi osoittautuneella pikkukorokkeella meuhkaten vielä toisenkin kappaleen (Mann Gegen Mann) ja kun he ylittivät kattosillan jälleen palatakseen "päälavalle", sinne olivat kuluneen kahden biisin aikana lavateknikot saaneet jo nostetuksi valtaisan sukellusveneen potkurin. Seurasi keikan rauhallisempi osuus Ohne Dich- ja Mein Herz Brennt -kappaleineen, joista jälkimmäiseen oli varattu suomalaisia varten erityisherkkua, sillä lavalla sellottelivat Apocalyptican viikarit.

Amerika-kappaleessa hallin täytti konfetti ja vielä viimeisiinkin veisuihin oli varattu erikoistehosteita, kun Engelissä Lindemannin kärkiväliltään nelimetriset enkelinsiivet sylkivät ilmoille liekehtivää infernoa ja Pussyn aikana Lindemann roiski taas vaahtoa yleisöön, sarjakuvamaisen kokoisella tekomololla. Ei olisi Amerikoissa voinut tuotakaan keikkaosuutta ilman sakkoja esittää...

Lavalla riitti tulta, toimintaa ja upeita valoja jokaiseen kappaleeseen, ja ällistyttävän hieno tehosteseinä muuntautui lähes joka kappaleeseen erilaiseksi. Hartwallilla nähtiin megaluokan näytös, josta varmasti monikaan lippunsa maksanut ei keksi maristavaa. Itse en omasta kokemuspiiristäni nyt saa show'lle päähäni verrokkeja kuin ehkä Pink Floydin Pulse-spektaakkelin, jonka senkin olen nähnyt ainoastaan dvd:ltä. En edes tiedä, miten rock-show'ta voisi tästä enää suurentaa. Ja kukapa sitä tietää, miten kauan Rammstein vielä musiikkihommia jatkaa, sillä pikkurahasta heillä tuskin on enää puutetta, ja eiväthän he Made In Germany -kokoelmallekaan tehneet kuin yhden uuden kappaleen. Rammstein todellakin kannattaa mennä katsomaan, kun sen vielä voi tehdä. Et varmasti kadu!

Setti: Sonne / Rammstein / Keine Lust / Sehnsucht / Asche zu Azche / Feuer Frei! / Mutter / Mein Teil / Du Riechst so Gut / Links 234 / Du Hast / Haifisch ---- Bück Dich / Mann Gegen Mann ---- Ohne Dich / Mein Herz Brennt ft. Apocalyptica / Amerika / Ich Will / Engel / Pussy.