Cataleptic

Uudeltamaalta kotisin olevalla Catalepticin erinomaisuutta hipova levydebyytti ilmestyi vuoden 2011 synkimmän hetken tietämillä, vain hieman ennen joulua. Tätä edelsi vain yksi, edellisenä vuonna julkaistu demo. Miten tämä kaikki tapahtui ja niin nopeasti? Asioita valaisi bändin kitaroista ja lauluista päävastuussa oleva Sami Iivonen.

Yhdeksän vuoden valmistelu

Catalepticin ura kantaa kuitenkin paljon kauemmas kuin vain kahden vuoden päähän. Vaikka yhtye oli käytännössä kaikille täysin tuntematon tapaus ennen mainiota Secluded Paths -demoa (2010), orkesterin juuret vievät aina vuoteen 2003 asti. Tuolloin nuoret kollit Sami Iivonen ja Juha Karjalainen (kitarat & rummut) nostivat niin sanotusti kissan pöydälle. Miekkoset halusivat perustaa bändin. Taustalla sykki luomisvoiman into, kenties idealistinenkin sellainen.

Yhdeksän vuotta sitten perustettu bändi otti ensiaskeleitaan kivikkoisella tiellä. Kun kyseessä oli vielä poikain ensimmäinen moinen, ei tietä oltu tasoitettu valmiiksi. Kuten Sami itse asiaa kuvailee, kaikki opittiin niin sanotusti perse edellä puuhun -menetelmällä. Tuttua huttua niin monelle ensiyhtyeensä kanssa puuhanneelle.

Alussa kaksikon molemmat puolet soittivat kitaroita. Rummuista vastasi tuolloin Tuomo Paananen, joka kuitenkin sai kengänkuvan persauksiinsa rumpunauhoituksien mennessä pieleen klikkiin soittamisen kanssa. Tontin otti haltuun nykyään October Nighthade -yhtyeessä vaikuttava Henri Niskanen.

Homma meni eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäistä demoa ei koskaan julkaistu ja yhtyeen kokoonpanokin vaihtui enemmän tai vähemmän tasaisesti. Myös treenipaikoista Samilla on tarinoita kerrottavanaan.

– Treenipaikat vaihtuivat Juhan vanhempien varastohuoneesta toisen jäsenen pihapiirissä olevan ladon kautta paikalliseen urheilutaloon. Sen yläkerrassa loppuvaiheessa asui vanhempi rouva, joka tuli treeneihimme valittamaan möykästä sillä syyllä, että hän oli kirjailija ja hän tarvitsi kirjoitusrauhaa, Sami muistelee.

– Vuokranantaja ei tietenkään ollut tästä järjestelystä maininnut mihinkään suuntaan mitään. Etuna alkutaipaleella oli se, että Juha osasi soittaa sekä rumpuja että kitaraa, ja hän vaihtelikin näitä paikkoja melko tiuhaan bändin alkuaikoina.

Jossain vaiheessa kamelinselkä katkesi. Paskaa tuli tuulettimeen bändin mittapuulla aivan liikaa, kun keikka Turussa (2006) meni "päin persettä", asepalvelukset osuivat ikävästi kuvioihin ja paikkakuntavaihdokset iskivät kapuloita rattaisiin. Näistä varmasti oltaisiin vielä selvitty, mutta herrojen Iivonen ja Karjalainen ottivat yhteen myös egojen tasolla. Se oli liikaa ja bändi pisti pillit pussiin.

Aikaa kului ja vuonna 2009 puhkuivat uudet tuulet. Sami ja Juha olivat päässeet sopuun, ja mukana oli basistimies Harri (Hyytäinen) kokoamassa bändiä uudelleen. Tuttuun tapaan ensin yhtye tapaili vanhoja biisejään ja tuo meinasikin koitua uudelleen lämmenneen romanssin kohtaloksi. Yhtye ymmärsi yskän ja hylkäsi vanhat sävellyksensä. Tästä lopputuloksena syntyi Secluded Paths, joka näki päivänvalon keväällä 2010. Imperiumiin demo saapui vasta syksyn tullen, mutta odotus oli arvoisensa: demo oli heittämällä vuoden parhaita.

Yhtyeen tila virkeni ja uusi rumpali, Jukka Raiski, liittyi remmiin. Keikkatarjouksia alkoi tulla lisää ja Juha siirtyi takaisin kitaranvarteen. Tällä kokoonpanolla - Iivonen, Karjalainen, Hyytiäinen, Raiski - Cataleptic myös nauhoitti debyyttikokopitkänsä, Strength Within -levyn (2011).

Koska draaman jumalat vaativat lisää verta alttarille, kokoonpano muuttui jälleen kerran alkuvuodesta 2012 ja yhtye typistyi kolmikoksi Raiskin poistuessa orkesterista vähin äänin. Juha siirtyi takaisin rumpuihin ja bändillä on jälleen toisen kitaran paikka vapaana. Niin, luuliko joku tosiaan vielä, että kokoonpano-ongelmat koskevat vain eläköityviä rokkistarabändejä?

 

 

Per aspera ad astra

Sami Iivonen ei ole ehkä helpoin muusikko, jonka kanssa tulla toimeen. Hän ei ole myöskään jokapaikan jeesmies, joka hyväksyy asiat pureksimatta kaikille iloisesti nyökäten ja nöyristellen. Särmää löytyy toisille ehkä liikaakin, mutta toisaalta miehen musikaalinen anti puhuu puolestaan. Sami on myös niitä muusikoita, jotka antavat sanaisen arkkunsa puhua puolestaan.

Strength Within teki vaikutuksen myös allekirjoittaneeseen. Vaikka levy ei ole kymmenen pisteen ja papukaijamerkin teos, lopputulos on laadukas, vakuuttava ja kovatasoinen. Sami vahvistaa kehuja tulleen tasaisesti ympäri maailmaa, muttei panisi pahaksi toisenlaistakaan palautetta.

– Saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. Arvioissa on ollut vaihtelua myös siinä, miten ihmiset kokevat musiikkimme. On hienoa, ettei levyä ole nähty vain hiilikopiona jostain toisesta levystä, tai tylsänä ”genrelevynä”, jossa ei ole mitään omaa.

– Hieman tosin harmittaa, ettei murska-arvioita ole vielä näkynyt. Olisihan se hienoa myös ärsyttää ihmisiä ja toimia vedenjakajana. Ehkä tulevaisuudessa kun saadaan lisää arvioita, Sami naurahtaa.

 

Sami myöntää, että hyvä palaute on edesauttanut promootiossa ja keikkojen järjestelyssä. Tieto oman levyn laadusta on kuitenkin vankka. Samalla hän muistuttaa, että usko omaan luomatyöhön on oltava tai muuten levyä on turha tehdä.

– Olimme itse tietoisia levyä tehdessä, että siitä tulee helvetin hyvä. Jos ei usko omaan kamaansa, niin miksi sitä pitäisi edes nauhoittaa? Jokaisen aivopierunsa nauhoittavia bändejä on aivan liikaa näin Internetin matalan julkaisukynnyksen aikakautena.

 

Cataleptic päätyi kotimaisen pienlafkan No Sign of Lifen suojiin, jonka tekijät tunnetaan myös mainiota underground-keikkatyötä tehneen KRK:n hahmoina. Miten yhteistyö sai alkunsa?

– No Sign of Life oli meille luonnollinen vaihtoehto. Olen itse pyörinyt lafkan jätkien kanssa lukuisilla keikoilla auttamassa miten nyt ikinä olen pystynyt. Johnny (Nurmi) ja Tero (Ruohonen) tykkäsivät demosta ja keikoista, joita he olivat nähneet. Lopullinen päätös talliin siirtymisestä tapahtui vasta, kun he näkivät meidät järjestämällään keikalla Urfaustin ja Alghazanthin lämmittelijänä viime vuoden keväänä. Keikan energia ja raivo vakuuttivat heidät todellisesta potentiaalistamme, Sami tuumii.

– NSOL on ollut meille loistava koti. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että NSOL on pieni lafka. Heidän resurssinsa ovat rajalliset, mutta niiden puitteissa kaikki hommat ovat luistaneet. Lisäksi suurin osa vuoden 2011 keikoista on tullut NSOL:n ja KRK:n kautta, mikä on myös hatunnoston arvoinen ele. Yhteistyö on luonnollista, ja soittelenkin melkein viikoittain jätkille sekä bändiin liittyvistä, että liittymättömistä asioista, Iivonen valaisee yhteistyön luonnollista kulkua.

 

 

Acta non verba

Catalepticin musiikki ei ole erityisen iloista, pirteää tai tunnelmaltaan mieltä ylentävää. Oikeastaan Strength Within on kaikkea muuta kuin edellä mainittuja asioita. Yhtye onkin saanut vaikutteita sellaisilta yhtyeiltä kuin Katatonia, My Dying Bride ja Forgotten Tomb. Myös sellaiset kotimaiset nimet kuin Skepticism ja Amorphis ovat olleet vaikuttamassa Catalepticin tyylin muodostumiseen, doom metalia kokonaisena genrenä unohtamatta. Cataleptic sai myös kunnian toimia Forgotten Tombin lämmittelijänä yhtyeen vierraillessa Helsingissä syksyllä 2011.

Sami ei myöskään vähättele elokuvien ja televisiosarjojen merkitystä luomisvoiman ponnahduslautana, ja poimiikin samalla esiin kiinnostavia kulttiklassikoita.

– Suuria vaikuttajia elokuvista ovat olleet Death Wish -elokuvasarja, I Spit on Your Grave ja muut ”kostoelokuvat”, sekä oma lempielokuvani Conan the Barbarian. Näissä yhteistä on se, että jos haluat saavuttaa jotain, on se itse tehtävä, Sami selventää moraalisesti kyseenalaistenkin vigilante-elokuvien innoittavasta materiaalista.

– Lisäksi yksi erittäin suuri vaikute lyriikkoihin on ollut brittiläinen sarja The Prisoner (1967), jossa yhdistyy scifi ja agenttidraama. Sarja kertoo siitä kuinka päähenkilö pelkän mielenlujuuden ja rautaisen tahdon voimalla taistelee vankeudessa alistumista vastaan. Tästä sarjasta on myös otettu sämple debyyttimme Will of Mind -introon, hän selventää.

 

Sami saattaa olla bändin äänitorvi ja yhtyeen kasvot, mutta ideanikkarointi ja biisinkirjoitus on muutakin kuin yhden miehen suurudenhullua diktaturismia. Samin ohella Juha tekee kappalemateriaalia, jota miekkoset sovittavat yhteen treeneissä. Erilaisia ideoita tuodaan mukaan koko porukalla ja näitä työstetään enemmän tai vähemmän koko kokoonpanon voimin. Samin mukaan koko yhtye jakaa selkeästi saman vision, jonka ansiosta työskentely on suhteellisen helppoa.

– Juha alkoi tekemään kappaleita vasta Secluded Paths –demon jälkeen ja se helpottikin huomattavasti levyn tekoa. Levylle minä olen tehnyt intron sekä kaksi biisiä ja Juha kaksi biisiä. Kappaleista tulee luonnollisesti hieman erilaisia, joka onkin mielestäni vahvuus.

– Kappaleet kuitenkin sopivat yhteen saumattomasti. Tämä tulee siitä että molemmat olemme soittaneet yhdessä niin kauan, että tiedämme mitä kumpikin haluaa, ja jaamme saman päämäärän bändin suunnasta, Sami tuumii.

 

Sanoituksista vastaa Sami itse, mutta yhtyeen visuaalisen tyylin suhteen ulkoistaminen on käytännössä ainoa vaihtoehto. Sami pudottaakin aiheesta työtarjouksen kuin vahingossa.

– Sanoitukset kirjoitan minä. Olen aina ollut sitä mieltä että laulajan pitää itse kirjoittaa sanat, sillä muuten niitä ei voi tulkita täydellä potentiaalilla, mies tiivistää.

– Graafisen tyylin kanssa meillä on ollut aina hieman ongelmia, sillä kukaan bändistä ei ole visuaalisesti lahjakas. Etsimmekin omaa ”hovitaiteilijaa”, joka jakaisi bändin vision, Sami puntaroi kiitellen kavereidensa apua tehdystä työstä asian tiimoilta.

 

Sanoituksista on perinteisesti metallimusiikissa vaadittu aina ihmisiä tapetille ja merkityksiä on haettu välillä kissojen ja koirien kanssa. Vaikka maailman mahtuu myös paljon kirjoittajia, jotka eivät ole halunneet ajatuksiaan ulkopuolisten luettavaksi, Sami lyttää moisen ajatuksen täysin.

– Sanoitukset ovat erittäin henkilökohtaisia, ja kirjoitankin omasta ajatusmaailmastani ja (omista) kokemuksistani. Olen sen verran rehellinen ja avoin ihminen, että haluan julkaista sanoitukset, ja pidänkin niitä erittäin tärkeässä osassa musiikissamme.

– Monet bändithän eivät julkaise sanoituksiaan siitä syystä, että ne ovat liian henkilökohtaisia. Tämä on joissain tapauksissa ymmärrettävää. Uskon, että pääosin oikea syy on se, että ne ovat liian paskoja julkaistavaksi.

 

Teemat eivät jää Samin kohdalla vain sanoiksi biisien kylkeen. Mies alleviivaa kokonaista elämänkatsomusta yhdessä sanoitusten kanssa, eikä päästä uskon ja toivon miehiä helpolla.

– Hallitsevia teemoja sanoituksissani ovat oman polun etsiminen, sisäinen voima, itsensä voittaminen ja viha toivoa vastaan. Näkemykseni on, että toivo on heikkoutta. Jos vain toivot jotain asiaa tapahtuvaksi, etkä tee asialle mitään, et pääse päämääriisi.

– Olet itse itsesi herra, ja sinun pitää itse päättää mitä teet elämälläsi. Kaikenlainen usko kohtaloon tai yliluonnollisiin voimiin, jotka johdattelevat sinua, on täyttä turhuutta. Ihmiset käyttävät niin paljon aikaa jonkin asian puolesta rukoilemiseen tai toivomiseen, että tarttumalla itseään niskasta kiinni ja tekemällä asioille jotain olisi tavoite jo täytetty, Sami tylyttää.

 

Vähällä eivät pääse edes Facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden käyttäjät. Kaikkien tuntema rutinaa ja itkua aiheesta kuin aiheesta -ilmiö riivaa myös herra Iivosta, eikä mies pelkää tehdä sitä selväksi.

– Hauskin esimerkki on nykyisissä sosiaalisissa medioissa se, että jos jollekin sattuu jokin tragedia, niin ollaan heti kirjoittelemassa päivityksiä siitä, kuinka asioiden tolan pitäisi olla. Asialle ei kuitenkaan tehdä yhtään mitään muuta kuin voivotella. Loppujen lopuksi vain teot merkitsevät. Ihmisarvo ansaitaan teoilla, ei saada syntymässä.

 

Vaikka haastattelu on tehty sähköpostitse, voin miltei tuntea nyrkkien puimisen ja äänenkovuuden nousun vastauksia lukiessani. Sanoituksista keskustelu kääntyykin loogisesti takaisin itse musisointiin, eikä mies malta olla heittämättä hauskaa anekdoottia kuulemistaan genre-määritelmistä.

– Monet luulevat musiikkimme olevan masentunutta ja ahdistunutta, kun taas sanoitukset kertovat lähinnä siitä kuinka itse olen löytänyt sen tien jota haluan kulkea.

– Hauskin kuvaus musiikistamme on ollut itkurokki, joka ei voisi olla kauempana totuudesta, vaikka musiikkimme onkin melankolista, Sami vastaa kuin nauruun hörähtäen.

– Triumphant dark doom death metal kuvaa sitä, mitä musiikillamme ja sanoituksilla haemme, mies määrittää ja potkaisee pienen raon kirjastojen tyylilajiosastojen hyllyihin.

 

 

Ei aikaa laakerinlehdille

Cataleptic voi olla kuin lampi vuodatettua sydänverta omalla sarallaan, mutta sekään ei estä bändiläisiä jakamaan huomiotaan muille tahoille. Sami soittaa pääbändinsä ohella black metal -yhtye Urgamlassa, jolla on myös omat yhteytensä edellä mainittuun KRK-yritykseen. Harri puolestaan vaikuttaa fantasiametalliyhtye Avatharissa, joka onkin miehelle se varsinainen pääbändi. Myös Juhalta löytyy historiaa Avatharin riveissä. Näistä huolimatta Sami vakuuttaa kaiken toimivan hyvin, eikä hän usko tulevan ongelmia bändien tärkeysjärjestyksessä.

Vaikka suurempi yleisö on vielä yhtyeelle avautumatta, Cataleptic ei ole vain studiobändi. Samin mukaan keikat ovat bändille erittäin tärkeitä.

– Keikkatilanteessa pääsen kanavoimaan kaiken sen energian ja raivon, jota haen musiikillani. Intensiteettini on ylimmillään vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

– Nauhoitustilanteessa tämän energian hakeminen on aina hankalampaa, mutta psyykkaamalla itseään pääsee melko pitkälle samanlaiseen tunnetilaan. Tärkeysjärjestykseen näitä en lähtisi laittamaan, sillä molemmilla on omat funktionsa, ja ilman toista ei bändiä nykyisessä muodossaan olisi, mies puntaroi.

 

Yhtyeen suhteilla keikkoja aktiivisesti järjestävään tahoon on etunsa, kuten taannoinen Esoteric-minikiertue omalla sarallaan todisti. Cataleptic lämmitti yhdessä genre-sukulaisensa Totalselfhatredin kanssa yleisön brittejä varten, mikä oli varmasti kelpoa mainosta yhtyeen synkälle ilosanomalle. Keikkatulevaisuudesta Sami osaa sanoa kuitenkin vain laihanlaisesti.

– Soitamme seuraavan keikkamme 31.3. Turussa, Åbo Massaker -tapahtumassa. Muita vahvistettuja keikkoja ei ole vielä, mutta teemme työtä jatkuvasti uusien paikkojen valloittamiseksi. Suunnitelmissa on päästä joko tämän tai ensi vuoden puolella myös Euroopan-mantereelle keikkailemaan, mutta mitään varmaa ei voi sanoa vielä.

 

Vaikka keikkasuunnitelmia voi olla vielä tässä kohtaa tiedossa laihanlaisesti, ei yhtyeellä ole aikomustakaan sammaloitaa vierivää kiveä.

– Keväällä teemme splitin turkulaisen death/doom metalia soittavan Solothusin kanssa, johon tulee molemmilta kaksi ennen julkaisematonta kappaletta. Lisäksi tulee sekakokoonpanolla soitettu lainabiisi.

– Muita julkaisuja ei ole vielä päätetty, mutta uusia biisejä on tulossa tänä vuonna varmasti. Missä muodossa ne julkaistaan, on vielä auki. Sopimuksessamme on vielä optio yhteen täyspitkään No Sign of Lifen kanssa, ja jatkoa debyytillemme on luvassa jossain vaiheessa, valaisee mies tulevaisuudenkuvia.

 

Suuret tavoitteet ja taivaanrannanmaalailut yhtye jättää muille. Myös jonkinlainen reality check on ehtinyt löytää Catalepticin miehistön.

– Otamme askeleen kerrallaan ja keskitymme tulevaisuuteen askel askeleelta. Emme hae tällä musiikilla mainetta tai mammonaa. Tavoitteemme on lähinnä se, että voimme tulevaisuudessakin toteuttaa itseämme yhtä rehellisesti ja ehkä jopa tehokkaammin kuin nykyään. Työtahtimme on tähän mennessä ollut maltillinen ja jatkuu varmasti samanlaisena. Mitäs sitä doom metalin kanssa kiirehtimään!

– Tehdään asiat mieluiten kunnolla ja ajan kanssa kuin pikaisesti hätiköiden. Jäsenet ovat eläneet jo tovin yli neljännesvuosisadan joten pahin nuoruuden innostus, villeimmät fantasiat rokkitähteydestä ja malttamattomuus on jäänyt jo taakse.

 

Lopussa seisoo.... ahdinko?

Yhtye on täynnä melankoliaa, kyynistä ajatusmaailmaa ja synkkää musisointia. Miksi kukaan haluaisi tällaista hyllyynsä? Samista ei ehkä kaikessa rehellisyydestään ole myyntimieheksi, mutta ainakin linjanveto on yhtenäistä kaiken muun kanssa.

– Meitä on verrattu eniten Katatonian, Paradise Lostin ja My Dying Briden alkupään tuotantoon, ja (ne) antavatkin osviittaa siitä mitä (Catalepticin) musiikillinen sisältö on. Mitään itsetarkoituksellista pastissia emme kuitenkaan tee, joten kuuntele itse.

– Jos haet geneeristä genreihin kangistunutta musiikkia, niin jätä levy ostamatta ja jää kotiin. Live-tilanteessa annamme kaikkemme, joten tule katsomaan myös keikka jos musiikki toimii.

 

Eräiden ennustusten mukaan maailmanloppu tulee vuonna 2012. Samin ennuste ei juuri valoa tarjoile.
– Maailma jatkaa kulkuaan, kriisit syvenevät ja ahdinko lisääntyy. Tässä tilanteessa on pakko olla päättäväinen, jotta voi selvitä tästä kaikesta kunnialla. Vain vahvat menestyvät.

 

Loppuun isketään vielä ripaus elämänviisautta ja carpe diem -henkeä.

– Etsi oma polkusi ja seuraa sitä. Älä jää vellomaan menneeseen. Tee ja elä täysillä, älä jätä tekemättä ja jää murehtimaan kysymystä ”entä jos?”.

 

Näihin sanoihin on hyvä lopettaa ja pistää vielä kerran Strength Within soimaan.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Strength Within
KOTIPAIKKA
Uusimaa / Suomi

JÄSENET
Harri Hyytiäinen - basso ja taustalaulu
Sami Iivonen - kitara, laulu
Juha Karjalainen - rummut


DISKOGRAFIA
Secluded Paths (demo) 2010
Strength Within 2011
© Imperiumi MMVII. Teksti: Serpent   Kuvat: Risto Kalenius, Sami Niinikoski, Serafima Soukka
http://www.cataleptic.tk Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3127 Palaa »