A.R.G.

A.R.G. 2012A.R.G. eli Ancient Rotten Graveguards on yksi suomalaisen thrashin suurista muinaisista, joka eli kultakauttaan 1980- ja -90-luvun taitteessa. Parin levyn jälkeen nyt jo 25-vuotispäiviään viettävä yhtye haihtui maisemista monen muun metallibändin tapaan kun metallibuumi ylipäätään muutenkin jäi Nirvanan ja kumppaneiden jalkoihin. Monta vuotta ehti välissä kulua jäsenten toimiessa enemmän tai vähemmän aktiivisesti musiikin parissa, mutta eipä A.R.G:kään lopulta jäänyt hautaan mätänemään. Ja mikäs sen parempi, sillä kyllähän nelikko voi näyttää vielä poron munat, mitä kotoperäiseen rässäämiseen tulee – sen verran vakuuttava esimerkiksi viimekesäinen Jalometallin päälavan-keikka oli. Nelikko on muutoin yhä lähes klassisessa kokoonpanossaan, mutta rumpuja paukuttaa muun muassa jo edesmenneestä Crystalicista tuttu Timo Hanhijoki. Imperiumin jututettaviksi viime loppukesän ja nyt talvenkin aikana saatiin laulajabasisti Tepa Karjalainen (T) sekä kitaristit Jari Kelloniemi (J) ja Vesa Säkkinen (V).

 

Hyvät herrat, mikä synnytti ajatuksen comebackista, ja miksi juuri nyt?

J: Järkkä (Marco Järvenpää, Jalometalli-festareiden pääpiru ja pohjoissuomalainen thrash-konkari itsekin, toim. huom.) pyysi keikalle. Sitten Tepa soitti ja kysyi, että ”yksi keikka”? Oli sitten niin hauskaa, joten päätettiin tehdä vähän enemmänkin.

T: Joo, Teatrialla olin silloin ja Järkän kanssa tuli puhetta JalomTepa Karjalainenetallin 10-vuotisjuhlafestareista, ja A.R.G:n nimi pulpahti esiin. Sinänsä osui maaliin kyllä, että mulla oli jo jonkun aikaa virinnyt ajatelma, että alkaisi taas soittohommiin. Taukoahan oli siihen mennessä ollut jo "muutama vuosi". Yön yli piti nukkua, ja sitten kyselin Veskeltä ja Jartsalta, että miten olisi. Siitähän tuo homma sitten lähti.

 

UKKOJEN KANSSA VEIVATESSA

Vesa Säkkinen on bändin poissa ollessa ollut kenties se kaikkein näkyvin hahmo toimiessaan pitkään muun muassa Pain Confessorissa ja vielä nykyisinkin Anger Cellissä, mutta mitä kaikkea sitten Tepa ja Jari ovat A.R.G:n poissa ollessa puuhanneet, ja oliko välissä ikävä A.R.G-hommia?
J: Soittelin useammassa bändissä siinä välillä ja perustin Corpset-yhtyeen. Opiskelin, ja sitten jatkoin töitä. Ei ollut ikävä A.R.G-hommia, koska fokus oli nykyisyydessä. Nyt kyllä tuntuu hyvältä veivata ukkojen kanssa näitä ralleja.

T: Minä kyllä lopetin soittohommat kokonaan silloin, kun lähdin A.R.G:sta. Mökkiydyin ja ukkoonnuin normikansalaiseksi. Oulussa asustelin koko 90-luvun, päivät ja välillä illatkin kävin töissä, lasten kanssa puuhailin ja muuttelin kaupunginosasta toiseen.

- Vuosituhannen vaihteen tienoilla yllättäen kuitenkin löysin itseni Human X -nimisen orkesterin treenikämpältä basso kourassa hardrockia soittamassa. Rumpalinahan meillä oli muuan Takkula (juuri tuo jo mainittu entinen A.R.G-rumpali, joka on sittemmin myös edesmennyt, toim. huom.). Sitten parin vuoden päästä kuitenkin tuli muutettua Koillismaalle, ja taas ne orkesterihommat jäivät, Tepa sanoo, ja jatkaa vielä tovin.

– Kyllähän A.R.G:n paluusta joskus ajatuksia vaihdeltiin, mutta aina lopputulos oli sama eli ”ei kyllä ikinä tule tapahtumaan”. Silloin 2009 mulla elämäntilanne muuttui radikaalisti ja vanha metallimies alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään. Sitten lähinnä nykyisen vaimoni houkuttelemana aloin käydä jopa keikoilla, ja vanhoja kavereita alkoi kummasti löytyä. Ja tietenkin Järkän kanssa törmättiin Teatrialla nyt nähdyin tuloksin. Samoihin aikoihin perustin Kuusamossa Cyphosis-tyyppien kanssa Goremin, joka on vähän erilaista matskua, mutta se on taas oma tarinansa, Tepa päättää.
Jarin vastaus on varsin yksiselitteinen ”ei”, kun kysyn, haudottiinko ajatusta paluusta bändin parissa kauankin. Tepalta ja Vesalta irtoaa vähän lisävalaistusta.

Jari KelloniemiT: Joo, eihän siinä vaiheessa kauaa vatuloitu. Vuosien saatossa on toki ollut ajatusta moisesta jo aikaisemminkin, mutta kyllä ne melko saman tien on haudattu. Nyt taisi vaan aika olla oikea.

V: Henkilökohtaisesti en miettinyt hetkeäkään, jenginä tuskin sen pitempään.

 

Rumpaliongelmaakaan ei tiettävästi ehtinyt juuri muodostua, sillä Jari kertoo kysyneensä luontevasti mukaan Timo Hanhijokea, kun molemmat soittavat myös Corpset-nimisessä melupartiossa. Kun aikaa kuitenkin on viimeisistä yhteisistä aktiivivuosista ehtinyt vierähtää varsin runsaasti, tulee mieleen tiedustella, miten tämän päivän A.R.G. eroaa siitä alkuaikojen klassisesti A.R.G:stä, paitsi tietenkin hiukan kokoonpanollisesti ja iällisesti?

J: No jokaisella on ehkä enemmän fokus bändiasioissa silloin, kun treenataan ja tehdään bändijuttua. Musiikillisesti vaikea sanoa, kun ei ole uusia biisejä keritty vielä katsoa.

V: Kokemus ja näkemys on tuonut hieman harkintaa siihen kohkaukseen, mitä meillä nuorempina oli, mutta se energia ja meininki on säilynyt. Myöskin olemme kokonaisvaltaisesti kokeneempia tuon bisnes puolen suhteen. Hauskaa on.

 

Entä miltä tuo paluun jälkeinen meininki on maistunut?

J: Mahtavaa ja mukavaa. Nuoremman sukupolven vastaanotto on yllättänyt positiivisesti.

T: On mennyt oikeastaan paremmin kuin uskalsi kuvitella. Ja todellakin on yllättänyt se, että nuori sukupolvi näyttää tuntevan bändin ja jopa biisejäkin.

V: Kiinnostavalla tavalla työlästä, mutta antoisaa. Sitä nuorentuu rässäämään ja reissaamaan vanhojen kavereiden kanssa, nice! Liekeissä ollut itse ainakin niin, ettei mittään häpyä.

A.R.G. 2012

 

TAKKUILUJA JA TÄHTIHETKIÄ

Seuraava saattaa olla yksi haastisten kliseisimpiä kysymyksiä juuri vanhojen yhtyeiden kohdalla, mutta A.R.G:n kohdalla oli vaikea vastustaa sortumista kiusaukseen, ja udella niitä hienoimpia ja huonoimpia muistoja alkuajoilta. Jarin mukaan loistohetkiä olivat ekan sinkun ja levyn saaminen julki, ja keikat. Huonoimpia puolestaan oli silloisen rumpalin, Pasin (Takkula) erottaminen bändistä. Tepa säestää taas hiukan monisanaisemmin.

T: Yksi hienoimmista oli tietysti myös se Pohjois-Suomen bändikisan voitto, jonka seurauksena päästiin tekemään Aggressive Confessor -sinkku. Sitten tietysti levyjen teko ja varsinkin festarikeikat, ja Deathin lämppärikeikka Lepakossa. Huonoimpana tietysti myös se loppuaika, jolloin homma hyytyi käsiin ja itsekin päätin lopettaa.

V: Bändikisan voitto ja siitä siunaantuneet sinkku- ja levyäänitykset, ja sopimus Megamanian kanssa ja alkuaikojen keikat. Huonoimmat muistot liittyvät minunkin osalta myös siihen, kun Pasin kanssa tilanne alkoi mennä hankalaksi.

 

Vesa SäkkinenKun miekkosilla tuota kokemusta on ehtinyt kertyä, löytyy myös näkemystä, miten nykyskene eroaa 80-luvun vastaavasta. Jari tohkeilee kuinka on ”chättiä, webbiä, internettiä, YouTube, Spotify”. Hänestä myös levyteollisuus on kusessa, mutta tokaiseepa mies kuitenkin helpottuneena undergroundin edelleen elävän.

T: Ja nykyään bändejä on aika paljon enemmän kuin silloin. Levyjä puskee joka suunnasta ja esille pääseminen on internetin suomista mahdollisuuksista huolimatta aika hankalaa. Toisekseen kyllä uskon, että jos bändi on tarpeeksi hyvä ja töitä tehdään, niin sekin onnistuu. Toisaalta kaiholla mietin niitä 80-luvun juttuja pienlehtineen, demonvaihtoineen sun muine ilmiöineen.

V: Komppaan Jartsaa tuossa sähköisen liikenteen suhteen, mikä on hyvä asia, mutta yhtä kaikki hieman haitallinenkin. Silti, Long Live UG! Kasariaikoina homma oli tuoretta ja uutta, ja silloin sitä ratsastettiin uuden aallon harjalla. Nyt metallia tulee joka luojan tai minkä tahansa vihtahousun tuutista, ja tämä meidän uudelleenlämmittelykin saattaa tuntua kohtalaisen jokapäiväiseltä, mutta runtataan menemään vaan!

 

Tällä hetkellä ei siis ole vielä tiedossa uutta A.R.G.-materiaalia, joten puhutaan hetki niistä vanhoista vedoista. Taustaltahan yhtyeellä löytyy vino pino demoja, kolme lyhyt pikkusoittoa ja tietenkin ne useimpien tuntemat kaksi täyspitkää, Entrance vuodelta 1989 ja pari vuotta tuoreempi One World without the End. Kun raitoja siis on ehtinyt jo jonkin verran kertyä, ja monista niistä on faneilla omat vankat mielipiteensä, niin mitkä ovat miekkosten itsensä suosikit ja inhokit?

J: Misfortune ja Back to Life. Inhokki on Massey Ferguson. (Vastaus on sikälikin kuriositeetti, että kappale lienee se tavallaan bändin legendaarisin biisi, ja muista raidoista poiketen siinä mikin varressa on Tepan sijasta juuri Jari, toim. huom.)

T: Mulle toimii edelleen melkein koko One World -levy, jopa nimibiisissä on hetkensä. Toki Entranceltakin löytyy hyviä biisejä. Noita hupimielellä tehtyjä biisejä on jokunen mukaan lukien tuo Massey Ferguson. Mutta A.R.G:llä oli jo aikoinaan puolipilke silmässä, eikä niitäkään voi minään inhokkeina pitää. Ja sitä paitsi Massey Ferguson on vähä niin kuin A.R.G:n Matti (Legendaarinen CMX-kappale, toim. huom.). Mikäpä siinä. Ja siihen tehtiin oikeasti myös jatko-osa, mutta sitä ei koskaan julkaistu, heps!

Vesan suosikkeja ovat Back To Life, Died for What ja RIP, vaikka viimeksi mainittu onkin hänestä spektaakkelimaisen pitkä, mutta inhokkeja hänellä ei sitten varsinaisesti olekaan.

Timo HanhijokiKysymykseen, ovatko miekkoset leikitelleet ajatuksella kenties nauhoittaa jotain vanhaa kokonaan uudelleen, Jari heittää heidän sitä paljon kaljoissaan spekuloineen, mutta että ”keskitytään uusiin nyt ensin”.

T: No varsinkin Entrancen muutamasta biisistä on joskus höpötelty, josko äänittäisi päivitetyt versiot, mutta saapa nähdä. One Worldin juttuja tuskin mennään hämmentämään.

Eipä varsinaisesti ole ollut jutustelua enempää puhetta, mutta kieltämättä itsellä kiinnostaisi pari zipaletta uudelleen rallata…

 

POROMETALLI TAKAISIN KANSAN TIETOISUUTEEN

Näillä näppäimillä julkaistaan uusintaversiot bändin täyspitkistä, joten näkyvyys on entistäkin ajankohtaisempaa, mutta mitä kaikkea bändin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu?
J: Keikkoja ja uusia biisejä, studioon sitten kun on matskua valmiina.

Uudesta tavarasta Tepa puolestaan povaa, että varmaankaan mitään yllätyksiä taikka linjanmuutoksia on turha odottaa.
T: Eiköhän me rässiä – vai mitä porometallia se onkaan – tehdä jatkossakin.

V: Keikkoja nyt aluksi ja mahdollisesti uutta rallia tulille. Mennään nyt niillä tulilla kuin tähän hommaan on suotu, eikä todellakaan lasketa pois uutta matskua, kun mukavata hommaa tämä on ja jälkeäkin tuntuu syntyvän. Uudelle sukupolvelle uutta rytinää!

On jokseenkin oma stoorinsa, että nyt uusintajulkaisujen myötä tavallaan nyt A.R.G:kin on ”Spine-mälliä”. Spinefarmin rosteri on toki aivan viimeisimpien parin vuoden aikana kokenut jonkin verran kasvojenpesua, mutta silti vanhan thrash-legendan levyjen julkaisu sitä kautta on varsinainen kuriositeetti. Jari ei ole jutusta oikeastaan moksiskaan, toteaa vain vaatimattomana, että ”hyvä kun joku julkaisee, on niitä jonkin verran kyseltykin”. Myös Tepasta tämä on hieno homma, koska sentään melkoisen suuresta lafkasta on kyse. Vesa on piirun varovaisempi ainakin vielä haastattelun tekoaikaan:

– Hmm, onhan se tietysti sivusta lafkan toimintaa seuranneena hassua ja yhtä kaikki merkittävä paalu jälleen uralla. Ei sitä vielä tarkemmin pysty analysoimaan, ennen kuin saa tulosta että miten homma toimii.
On myös virkistävää kuulla, että klassisia alkuperäisäänityksiä ei tiettävästi ole uudelleen masteroitu saati miksailtu, ja kuten Jari hymyillen sen osuvasti tokaisee, ”aitoa kasariysäri-saundia on tiadossa”.

T: Ja bonuksenahan noihin tulee Aggressive Confessor ja Prevailing Sickness -sinkut sekä Back To Life -maxi!

- Kansitaide sisältää myös pientä ajan havinaa, kuittaa vielä Vesa arvoituksellisesti perään.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Entrance (reissue)
KOTIPAIKKA
Kuusamo

JÄSENET
Tepa Karjalainen - laulu ja basso
Jari Kelloniemi - kitara
Vesa Säkkinen - kitara
Timo Hanhijoki - rummut


DISKOGRAFIA
One World Without the End 1991
Back to Life EP 1990
Prevailing Sickness / Mosher (single) 1989
Entrance 1989
Aggressive Confessor (single) 1988
© Imperiumi MMVII. Teksti: Marko Saarinen   Kuvat: Toni Weidlich
http://www.reindeermetal.org Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 4419 Palaa »