Keikkaraportti: Henry Rollins - The Long March 2012, Savoy, Helsinki 08.02.2012

Kun allekirjoittanut viime vuoden lokakuussa kuuli, että Henry Rollins olisi tulossa Suomeen puhekeikalle, mielenkiintoani mittaava aparaattini värähti tuntuvasti tavallista rokkikeikkaa kovempiin lukemiin. Rollins l. oikeammin Henry Lawrence Garfield on, lyhyesti kuvattuna, Maailman Kovin Jätkä.

En ole koskaan ollut mikään hardcore-mies, mutta Rollinsin lyhytaikaiselle, mutta legendaariselle pioneerityölle amerikkalaisessa punkrockissa Black Flagin keulilla on nostettava hattua. Kuitenkin vielä sitäkin enemmän kunnioitan Rollinsia renessanssi-ihmisenä jonka energia vaikuttaa ehtymättömältä. Helmikuun 13. päivä 51 vuotta täyttävä taskukarpaasi on kunnostautunut muun muassa näyttelijänä, radiopersoonana, rauhan ja sukupuolivähemmistöjen puolestapuhujana ja – uskokaa tai älkää, jopa videopelihahmona. Rollins, joka kuittaa hyperaktiivisuutensa ykskantaan sanoilla "I don't do sleeping", on ehtinyt kunnostautumaan myös kirjailijana ja kirjankustantajana. Juuri Rollinsin kirjallinen tuotanto on se syy, miksi allekirjoittaneen oli pakko päästä tälle puhekeikalle. Rollinsin Black Coffee Blues (1992) on murhaavan kitkerää ja haukansilmäistä kommentaaria elämisen älyttömyydestä. Jotain sen suuntaista odotin Savoyn keikaltakin.

Väärin luulin. Ihan niin. Saatte luvan potkaista allekirjoittanutta takanlistaan, sillä joudun myöntämään etten edes tiennyt, että hyperintensiivisen ja vihaisuudesta uran tehneen Rollinsin aktiviteetteihin kuuluu niinkin kevyt toiminta kuin stand up -komiikka.

En tahdo pilata show'n mahdollisesti joskus kuvatallenteena tai puhelevynä hankkivien kokemusta liian paljastavilla spoilereilla, joten kerron vain, että Rollins vei kolmetuntisella ryöpytyksellään kuulijansa lähes joka puolelle maailmaa (tästä nimi The Long March). Mies sai kertomuksillaan yleisön vuoroin huutonauruun, välillä vähän miettimään ja jopa ihan pikkuisen liikuttumaankin. Anekdootteja kuultiin niin Rollinsin tapahtumarikkaalta punk-uralta kuin miehen vierailuilta muun muassa luonnonkatastrofien raiskaamalle Haitille, läpeensä absurdiin Pohjois-Koreaan ja muuten vain eksoottiseen Intiaan. On huomionarvoista, miten paljon Rollins tuntuu nauttivan erilaisista kulttuureista ja inhimillisestä monimuotoisuudesta. Karrikoiden voisikin sanoa, että Rollins luultavasti piti Intiassa syömistään poltetuista rotanmaksoista enemmän kuin verkkaiseen itsemurhaan vertautuvasta periamerikkalaisesta pikaruoasta.

Kuten kirjoissaankin, Rollinsin kommentaari on hulvatonta, teräväkatseista ja terävähampaista. Vastoin odotuksiani Rollins ei kuitenkaan puhujan ominaisuudessa viljele samaa vertahyytävää kyynisyyttä kuin osassa kirjoituksiaan. Päinvastoin, itsensä kaikessa tekemisessään täysillä likoon laittavan Rollinsin puheshow on sarkasmipohjaisesta humoristisuudestaan huolimatta rakentavaa, toiveikasta ja lämminhenkistä.

Vaikka asiaan kuuluvasti aluksi Suomea ja suomalaisten yleissivistystä ja luontoa sekä vähäistä väkimäärää kehaisikin, ei Rollins täällä imarteluja jakelemassa ollut, vaan traagisuudestaan koomisuutensa ammentavan pilkan kohteena olivat lähes yksinomaan amerikkalaiset ilmiöt ja tavat. The Long March -rutiinissa sanan saappaasta nivusiinsa saivat arviolta puolet Yhdysvaltain koko väestöstä: CostCon puoli-ilmaista saastaa syövät punaniskat, Bible Beltin ahdasmieliset kiihkokristityt, terrorismikauhullaan kansalaisoikeuksien rajoittamisen oikeuttavat 9/11-patriootit ja rahan lieassa nöyristelevä valtakoneisto, luonnollisesti George W. Bush, homofoobikot ja muut republikaanit jotka käytännössä kaikki enemmän tai vähemmän lukeutuvat Rollinsin kielenkäytössä osaksi samaa puupäisen nurkkapatrioottista ja muusta maailmasta tietämätöntä lössiä. No, tokihan heilläkin tarkoituksensa on, sillä muussa tapauksessa "Al-Qaida wins!" No, onneksi meillä ei Suomessa ole jalkojemme alla öljyä, niin ei tarvitse Ameriikan-patrioottien tulla tuomaan meille demokratiaa...

Niin hengästyttävä ja rönsyilevä trippi kuin The Long March onkin, siitä voi hahmottaa yhden kantavan teeman: mitä enemmän tapaat "muita" ihmisiä, sitä vähemmän heitä tekee mieli tappaa. "People are just people, it's the politicians and governments that suck."

Savoyn keikalla oli kuvauskielto, joten Imperiumin omia kuvia ei raportissamme ole. Mutta ainahan jokaisessa tapahtumassa joku on, joka ei malta olla taltioimatta kokemustaan YouTubeen. Tässä siis näytteeksi viitisen minuuttia George Bushin rappausta Norjan keikalta, kolme päivää ennen Helsingin show'ta. 

 

© Imperiumi MMVII. Teksti: Mape Ollila   Kuvat: Live Nationin keikkajuliste
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2453 Palaa »
Bookmark and Share