Keikkaraportti: Kylesa, Circle Takes the Square & KEN mode, Nosturi, Helsinki 03.02.2012

Aamupäivä pääkaupunkiseudulla oli yhtä liikennekaaosta, kun talvi pääsi jälleen kerran yllättämään autoilijat aiheuttaen ketjukolarisumia ja jumittaen joukkoliikenteen niille sijoilleen. Nosturin ilta oli myös hallittua kaaosta, kun KEN mode Winnipegistä sekä Circle Takes the Square ja Kylesa Savannahista tarjosivat hardcoresta, screamosta, sludgesta ja stoner rockista koostettua sillisalaattia.

Liekö tuuli, tuiske ja pakkanen pelottanut osan yleisöstä, sillä en ole kertaakaan nähnyt Nosturin salia niin tyhjänä. Musiikkitarjonnan korkannut KEN mode (Kill Everyone Now) esiintyi vain eturivipaikat hyvissä ajoin vallanneille sekä satunnaisille anniskelualueelle suunnanneille. Väkeä kuitenkin virtasi tasaiseen tahtiin lisää ja Circle Takes the Squaren aikana yleisöä oli jo huomattavasti enemmän ja Kylesan aloittaessa näky oli jo tutumpi. Ahdasta ei kuitenkaan tullut, liikkuminen paikasta toiseen kävi vaivatta ja hyville katselupaikoille pääsi ilman kyynärpäätaktiikkaa. Yleisö oli myös, suomalainen keikkakulttuuri huomioonottaen, harvinaisen selvänä.

Veljespari Jesse ja Shane Matthewson nousivat lavalle ja basisti Andrew LaCour seurasi perästä. KEN mode aloitti ajallaan.Yhtyeen lavaesiintymisestä ei ole paljon kerrottavaa, sillä sitä ei juurikaan ole. Todella riisuttu esiintyminen koostuu kolmesta kirkkaasta alhaalta ylös suunnatusta spottivalosta, jotka taiteilijat itse sytyttävät ja sammuttavat. Melko DIY-meininkiä.

Koska visuaalisella ilmeellä ei loisteta, on musiikki sitäkin tärkeämmässä roolissa. KEN mode on illan heikoin lenkki. Parhaimmillaan hardcorea noiserockiinsa sekoittava bändi groovaa hyvin, kuten uutukaislevy Venerablen (2011) kakkosraidalla Obeying the Iron Will, mutta kokonaisuus on kuitenkin hieman vaisu eikä trio soundaa livenä tarpeeksi massiiviselta täyttääkseen Nosturin kokoista hallia.

Sen verran samassa linjassa muiden bändien kanssa KEN mode kuitenkin on, että puolituntinen setti ei ehdi puuduttamaan ja eturivissä muutamien päät nuokkuvat hyväksyvässä rytmissä biisien tahtiin, eli ihan hyvä suoritus kanadalaisilta. LaCour elää lavalla eniten laulajakitaristi Jessen keskittyessä vokalisointiin ja maaniseen tuijottamiseen. Setin viimeisen biisin aikana ei tainnut miekkonen räpäyttää silmiään kertaakaan.

Trio ei ole tullut kosiskelemaan yleisöä eikä kontaktia juurikaan oteta. Bändi nousee lavalle, meuhkaa ja raivoaa puoli tuntia, sammuttaa spottivalonsa ja katoaa takahuoneeseen. Hieman etäiseksi jätti.

 

Circle Takes the Square aloitti soittonsa myös ajoissa, tielle levinneestä keikkapakusta huolimatta. Bändi oli KEN modea visuaalisesti astetta näyttävämpi ja talon valotkin olivat käytössä, vaikkakin pelkät kirkkaat spotit. Triona esiintynyt bändi otti yleisönsä hieman paremmin ja meininki oli hyvä. Jos KEN moden musiikki oli paikoitellen junnaavaa, niin CttS puolestaan äityi ajoittain sellaiseksi ADHD-soitoksi, että siinä bändiä ensimmäistä kertaa kuuleva helposti tippui kärryiltä.

Circle Takes the Squaren soittajien habitus pettää, jos ei tiedä mitä on tulossa. Kontrasti on melkoinen varsinkin basisti Kathy Coppolan kohdalla, gimmaa ei heti kuvittelisi rääkymässä keuhkojaan pihalle hevibändissä.

Kappaleissa oli menoa ja meininkiä ja ne upposivat toista lämmittelijää paremmin satunnaisellekin kuulijalle. Eturivissä laulut hukkuivat soiton alle ja rummut kuulostivat jotenkin löysiltä ja munattomilta, mutta muuten soundit olivat kunnossa.

 

Mutta Kylesa oli tietenkin helposti illan odotetuin ja kirkkain tähti. Kitaristilaulaja Phillip Copen ujeltava theremin soi Nosturin lavaverhojen auetessa ja yleisö repesi karismaattisen laulajakitaristi Laura Pleasantsin astellessa estradille.

Setti koostui pääasiassa kahden viimeisimmän levyn, Static Tension (2009) ja Spiral Shadow (2010) materiaalista; mm. Tired Climb, Unknown Awareness ja Burning Red kuultiin. Toki vanhempiakin kappaleita oli mukana, kuten Bottom Line (To Walk A Middle Course, 2005). Tarttuvia hittejä toisensa perään, jotka saivat yleisönkin elämään ja taputtamaan tahtia. Scapegoat jopa sai pienen moshpitin aikaiseksi.

Kylesan soundit olivat illan täyteläisimmät ja massiivisimmat, kiitos kahden kitaristin äänivallin sekä muuten vaisuja rumpuja täydentäneiden perkussioden. En ole oikein nähnyt Kylesan kahdessa rumpalissa varsinaista funktiota, mutta näin rumpu- ja perkussio-yhdistelmällä homma toimii paremmin. Ehkä jopa liiankin hyvin, sillä kilkuttimet jyräsivät varsinaiset rummut paikoitellen alleen. Mitään erillistä, ylipitkää rumpusooloa ei soitettu, vaan biisit olivat pääosassa. Niitä olisikin mielellään kuunnellut vielä pidempäänkin. Odotukset olivat korkealla ja Kylesa toimitti.

Ilta ei jättänyt ketään kylmäksi, eikä siinä onnistuneet edes ulkona paukkuneet huippupakkaset. Toivottavasti saamme kaikki illan bändeistä jälleen vieraaksemme mahdollisimman pian.

© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Vesa Siltanen   Kuvat: Vesa Siltanen
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1661 Palaa »
Bookmark and Share