Bob Malmström

Bob Malmström väittää soittavansa borgarcorea, porvari-hardcorea. No, totuus on tuolla ulkona, mutta tämän artikkelin totuus on, että Bob Malmströmin kutsuminen hardcoreksi on vähän kuin Impaled Nazarenea väittäisi Dischargeksi.

Siinä sen sijaan ei ole väittelemisen sijaa, etteikö Malmströmien jippo olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Hardcore, kuten kaikki muukin poliittisesti latautunut punk, on läpi historiansa ollut aina arvopohjaltaan vasemmistolaista. Bob Malmström puolestaan on poliittisesti epäkorrekti hahmogalleria, jonka rinnalla sinikeltaisin RKP:läinen ja konservatiivisinkin kokoomuslainen ovat vähintäänkin vihervasemmistolaisia - elleivät suorastaan korpikommunisteja. Bob liputtaa kaikkien kunniallisten kansalaisten perusoikeuksien, kuten lihansyönnin, turkisten ja Dom Pérignonin, puolesta. Yhtye on jo useissa haastatteluissa kertonut olevansa vastavoima systeemin mädännäisyydestä uliseville hardcore-yhtyeille.

Bobin pääasiallinen sanoma on, että Nalle Wahlroos on miehistä parhain ja että vain rikkaus on rikkautta. Siispä valtaväestö, tuo suomenkielinen ja – hyi olkoon – köyhä, paskasakki, pysyköön poissa rumentamasta suomenruotsalaisten kaunista rannikkoa ja ylipäätäänkin haistakoon Bobin elitistiset kassit.

On siis aika "roastata" Westend hardcoren isiä. Kuinkas on, Bob Malmström, ovatkos nämä teidän lyriikkanne nyt sitten sitä viime aikoina paljon puhuttua vihapuhetta vaiko pelkästään suomenruotsalaisiin kohdistuvaa positiivista syrjintää?

Aviisimme kysymyksiin pureutuvat kitaristi Olof Palmén (OP) ja basisti Carl Johan Langenskiöld (CJ). Olof Palmén aloittaa:

– Johan tämä perussivistymätön suomalainen kansanosakin on käsittänyt tilastojen olevan vain kylmää dataa, ei vihapuhetta. Ilta-Sanomat teki Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton tietojen pohjalta Suomen onnellisin kunta -jutun, jossa 342 kuntaa oli indeksoitu kymmenen eri tilaston pohjalta. Raportin loppukaneetti oli seuraava: kymmenen onnellisimman kunnan väestön ruotsinkielisten osuus on 89,9 %, kun taas kymmenen onnettomimman kunnan (Lahti kolmanneksi huonoin) väestön ruotsinkielisten osuus on alle 0,15 %.

– Ei tässä jää tosiaan tilastojen valossa sijaa jossittelulle, Langenskiöld tiivistää.

 

Yhtyeen vastikään ilmestyneellä, hauskasti S.O.D.:n crossover-klassikon nimestä ammentavalla esikoistäyspitkällä "Tala svenska eller dö" voidaan kuulla vienosti selvällä suomella udeltu kysymys suomenruotsalaisten ansioista. Tarkkaan ottaen kysymys kuuluu "mitä v***ua suomenruotsalaiset on muka koskaan tehny". Onko kysymys aiheellinen vai venyykö Bob Malmström jopa itseironiaan? Vai onko se ihan suoranaista pilkkaa suomenruotsalaisia kohtaan?

– Äänittäjä/tuottajamme Petter af Sverigenheimin vienon utelun jälkeen levyllämme seuraa lista maamme historian merkkimiehistä, jotka ovat rakentaneet Suomen kansallisidentiteetin. Ei vähempää. (OP)

Levy-yhtiönne Spinefarmin päättävä elin on entinen radiopersoona. Myös bändistänne löytyy samoissa hommissa ansioitunut alter-ego. Siksi arvaan, että Bob Malmström ei ole mitenkään voinut tuolla möykällään saada levytyssopimustaan pelkästään musiikillisin ansioin. Niinpä veikkaankin, että tässä on käynyt kuten muusikkojen laululiemipitoisissa iltamissa yleensä käy: jotain yhteisprojektejahan niiden jälkeen on aina ihan pakko pykätä, vaikkei niitä kukaan halua kuullakaan. Tapauksessa on tällä kertaa vain se ero, että tässähän kumpikaan taho ei ole edes muusikko. Kuinka on, saitteko levytyssopimuksenne suhteilla vai juottamalla levy-yhtiöihmisiä niin juovuksiin, etteivät he enää pysty toimimaan vastuullisesti?

– Hyvä levy-yhtiö poistaa palkkalistoiltaan ammattitaidottomat tyhjäntoimittajat ja sijoittaa näin säästetyt kahisevat lupaaviin uusiin bändeihin, kuten nytkin on käynyt, Olof ärähtää. Samalla linjalla on myös CJ:

– Liikemaailmassa on yksi ainoa tarkoitus ja se on tehdä rahaa. Jos sijoituksen ROI ei miellytä päätöksentekijää, sijoitusta ei tehdä. Jokainen bändi on käytännössä oma liiketoimintayksikkönsä ja osa rahantekokoneistoa. Kukaan ei ole niin tyhmä, että heittää rahansa jorpakkoon vailla tulevaisuuden lupauksia. Ethän sinäkään lainaa kaverillesi tonnia, jos et usko saavasi sitä takaisin, vai mitä?

 

Enpä kai, enpä kai. Mutta jatkakaamme. Levyllä muun rytinän seasta suorastaan edukseen erottuu melkeinpä folkmetalliselta hetkosen maistuva banjokappale Skål. Eikös se nyt ole vähintäänkin rahvaanomainen ja sitä paitsi halpamaisen helppo tapa kosiskella nuorempaa kuulijakuntaa, siellähän nyt on vaikka mitä Finntrollin kuuntelijoita ja muita kaappiruotsalaisia. Missä on moraalinne?

– Moraali on lämmike, joka lentää takkaan kauan ennen setelirahoja. Sano nyt vielä, että aiot syyttää seteliselkärankaista porvaribändiä itsensä myymisestä. Seuraavalle levylle tulee Timbalandin tuottama Nothing Else Matters - remix, jolla vierailee Elastinen ja Samuli Edelmann. (OP)


 
 

Niin. Kaupallista voittoahan tässä haetaan, keinoja kaihtamatta. Epäilen edelleen Bob Malmströmin päässeen virkaansa käyttäen vaalivilppiä tahi muuta korruptiota, mutta toimittajan mielipiteet jääköön tässä sivuseikaksi. Kun teidät on nyt muka levyttävän artistin virkaan "äänestetty", niin esitän teille muutaman moraali- ja kielipuolipoliittisen väitteen joihin saatte luvan ottaa kantaa.

Aloitamme väittämällä, että  Bob Malmström on perustettu vain ja ainoastaan siksi, että voisitte anoa kulttuuritukia Svenska Kulturförbundetilta. Siellä kun on 33 miljoonaa euroa löysää rahaa vaikka minkälaisille räpeltäjille jakaa.

– Kysymys koskee ilmeisesti Svenska Kulturfondenia. Ensimmäinen väite on totta. Valitettavasti useimmilla kioskeilla on enemmän rahaa kuin SKF:illa. Kuoleva laitos. Ajatus oli ottaa fyrkat pois tyhmiltä, mutta toisin kävi. Todennäköisesti päädymme vielä tukemaan heitä. (OP & CJ)
 

Toiseksi väitämme, että koulujen ruotsinkielenopetus tulisi joko maksaa pelkästään suomenruotsalaisten verovaroilla tai vaihtaa mandariinikiinaan, sillä enemmän sitä kymmenen vuoden päästä vientikaupassa tarvitaan.

– Kymmenen vuoden päästä tämä maa on niin konkurssissa, ettei auta vaikka suomalaiset osaisivat jotain muutakin kuin olla kateellisia muiden kaksikielisyydelle. (OP)

 

Teikäläinen puolustusministeri Stefan Wallin on lakkauttamassa Dragsfjärdin varuskuntaa, koska kaikki kutsuntaikäiset suomenruotsalaiset ovat sivarihippejä.

– Väärin. Kaikilla suomenruotsalaisilla kutsuntaikäisillä sattuu olemaan edessään ura ja tulevaisuus, joihin keskittyminen nyt on hieman tärkeämpää kuin kahlata kaislikossa joensuulaisten työttömien kanssa. (OP)

– Arvon herra toimittaja voisi kiinnittää hieman huomioita instanssien nimiin. Oletan, että kyseessä on Dragsvik ja Nylands Brigad. Varuskuntien lakkauttamispäätökset koskevat tuottavuutta ja olen tässä samoilla linjoilla kuin Wallin. Paperitehtaat, varuskunnat ja tuottamattomat kunnat isketään pajavasaralla atomeiksi puhtaasti siitä syystä, että ne nielevät enemmän rahaa kuin pystyvät tuottamaan. En minäkään katso purkkaa jauhavia tyhjäntoimittajia nurkissani pitkään. Tulos, tai ulos! (CJ)


Toimittaja ei kykene keskittymään ruotsinkielisten instanssien nimiin, ja pääsyynä tähän on ruotsinsuomalaisten lempiurheilulaji käsipallo. Vai kiinnostavatko suomalaisia keskimäärin joukkueet, joilla on sellaisia nimiä kuin Cocks, Dicken tai Arse-nal? Mutta jatketaan väittämiä. Ruotsinkielisiä varuskuntia ei saisi lopettaa, vaan ne tulisi pakkokeinoin suomenkielistää, eihän sitä ”första vagnen -ampukaa” - rantaruotsin sökellystä pysty ymmärtämään sen paremmin ruotsinsuomalaiset kuin muutkaan suomalaiset.

– Kaikki varuskunnat pitäisi lopettaa ja ostaa Suomeen edullisesti venäläinen palkka-armeija. (OP)

– Tässä kysymyksessä olen hieman eri mieltä Olofin kanssa. Reservin upseerina koen reserviupseerikoulun kasvattavan hienosti maamme tulevaa eliittiä päätöksentekoon ja vastuunkantoon ja tälläkin saralla on pitkät suomenruotsalaiset perinteet. Upseerismies on aina herrasmies. (CJ)
 

 

Ahvenanmaalta ei saada Suomen valtiolle verovaroja, eivätkä ne siellä osaa oikeasti edes pottulastujakaan valmistaa. Näistä syistä Ahvenanmaa pitäisi joko A) hilata Uppsalan edustalle ja upottaa tai B) täyttää manner-Suomesta leiriytetyillä suomenruotsalaisilla, jotka maksavat puolikielisiin kotikuntiinsa huomattavan paljon veroja. Näin saataisiin valtakuntaan verotuksellinen tasapaino ja rannikko takaisin niille kenelle se kuuluukin.

– Ahvenanmaa ei kiinnosta oikeasti ketään muita kuin kaunaisia suomenkielisiä, jotka ovat jostain syystä kateellisia perunalastuille ja risteilyaluksien näkemiselle. Idiootit. (OP)

– Tästä syystä olemmekin sitä mieltä, että Ahvenanmaa tulisi myydä eniten tarjoavalle. Ei me sillä saaren irvikuvalla tehdä mitään. (CJ)
 
...ja koska jokainen uutislähetys päättyy urheiluruutuun, niin lopuksi:  Jokereista on tullut Helsingin suomenruotsalaisten suosikkijoukkue, koska A) HIFK on liian rahvaanomainen ja B) suomenruotsalaisen rahan tunnistaa aina.

– Voisit yhtä hyvin kysyä menestyvältä sijoitusneuvojalta kiinnostaako häntä enemmän Kelan työttömyystuki vai asumistuki. Jääkiekko on rahvaalle suunnattua viihdettä. Jos kysyisit mikä golfkerho on mieluisin, vastaisin Kullo Golf Club. (CJ) 

 


Malmströmaniaa Baltiassa, kuva (c) Toni Salminen

 

Kiitän muodon vuoksi vastauksistanne, vaikka eivätpä ne kiinnosta kuin mahdollisesti suomenruotsalaisia. Siksipä haastattelumme tehtiinkin suomeksi eikä porvooksi. De va kiva de ja va kostar halakokuorma.

Niin. Bob Malmströmin kohkaus voisi olla yhtä hyvin vaikka saksankielistä, eihän siitä selvää saa erkkikään. Se ei nyt kuitenkaan ole mitenkään keskeistä. Vain sillä on väliä, että rannikolla ei tarvitse kuunnella tuumaslediinin sommarenärkortia enää toisia kolmeakymmentä vuotta, sillä nyt svenskatalande bättre folkilla on virallisesti oma bändi. Tala svenska eller dö!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Tala svenska eller dö
KOTIPAIKKA
Borgarland, Westend

JÄSENET
Carolus Aminoff - rääky & rähinä
Carl Johan Langenskiöld - basso
Olof Palmén - kitara
Wilhelm Wahlroos - rummut


DISKOGRAFIA
Vi är bättre än ni EP 2010
Välj Malmström EP 2011
Tala svenska eller dö 2011
© Imperiumi MMVII. Teksti: Mape Ollila   Kuvat: Toni Salminen, Spinefarm Records/Terhi Ylimäinen
http://www.bobmalmstrom.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 10743 Palaa »