Metallille menetetyt II: Suomihevin hankala alkutaival

Metallille menetyt on artikkelisarja, jonka tarkoitus on valottaa lukijalleen sitä, miten suomalaiseen hevi- ja metallimusiikkiin suhtauduttiin sen alkutaipaleella vuosina 1980-1992. Aihe on ajankohtainen erityisesti nyt, kun metallimusiikki on ollut Suomessa monen vuoden ajan salonkikelpoista ja suurten yleisöjen suosiossa. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Sarja jakautuu käsittelemään aihetta Soundin ja Rumban toimittajien silmin sekä muusikoiden itsensä näkökulmasta. 

Aiheen tärkeys korostuu, kun muistetaan, että suomalainen hevi syntyi aikana, jolloin musiikin kuuleminen edellytti käytännössä ostopäätöstä (eikä hiiren klikkausta). Tällöin toimittajien antamalla kritiikillä saattoi olla paljonkin painoarvoa.

Toisessa osassa tarkastellaan Soundin toimittajien nuivaa suhtautumista heviin 80-luvun alkupuolella. Syy ylenkatseeseen oli 1970-luvun puolivälissä syntyneessä punkissa, joka kosketti ihmisiä eri tavalla kuin ehdollistunut ja kaavoihin kangistunut hevi. Tätä punkin painolastia 80-luvun suomalaiset hevimuusikot kantoivat lopulta varsin pitkään.

 

Metallille menetetyt II: Suomihevin hankala alkutaival

 

ENSIKOSKETUS SUOMIHEVIIN

Vuonna 1980 ensimmäisen albuminsa Cycle Of Life julkaissut Sarcofagus (alla, kuva vuodelta 1979) on jäänyt suomalaisen populaarimusiikin historian sivuille maamme ensimmäisenä todellisena heviyhtyeenä. Huolimatta siitä, että bändi nousi esiin aikana, jona hevimusiikki teki etenkin Englannissa voimakkaasti uutta tulemistaan Iron Maidenin ja Ravenin kaltaisten nuorten yhtyeiden johdolla, tuntui Sarcofaguksen mystiikasta ammentava klassinen heavy metal uppoavan varsin nihkeästi suomalaisiin musiikkipiireihin. Etenkin musiikkijournalistien keskuudessa asenteet olivat sanalla sanoen varauksellisia. Huolimatta siitä, että niin Soundissa kuin Rumbassakin raskasta musiikkia koskevista artikkeleista vastasivat pääasiassa ”heviasiantuntijat”, keskittyivät jutut varsin pitkään eräänlaiseen lajityypin puolusteluun.

Sarcofaguksen asema suomalaisen hevin pioneerina oli kaikkea muuta kuin kadehdittava. Soundissa päähuomio suuntautui auttamatta varsinaisen musiikin ulkopuolelle. Musiikillisesti raskaimman linjan edustajien jututtamisesta lehdessä pääasiallisesti vastannut Juho Juntunen esimerkiksi koki varsin tarpeelliseksi tähdentää, että yhtyettä luotsannut Kimmo Kuusniemi (kuva alla vuodelta 2010) oli oikeastaan varsin mukava mies eikä vastannut sitä kuvaa, joka hänellä hevimuusikoista oli. Hän ei pukeutunut kotioloissa nahkaan, nuuskannut kokaiinia tai palvonut saatanaa. Huumoria tai ei, kertoi tällaisten stereotypioiden esille tuonti tiettyjen asenteiden olemassaolosta. Ulkomusiikillisten tekijöiden ylikorostamisen voidaan taas katsoa kielivän siitä, ettei itse musiikilla uskottu olevan mitään todellista annettavaa.

Hevimusiikki miellettiinkin Soundissa etenkin 1980-luvun alkupuolella varsin teennäiseksi ja teatraaliseksi. Juntusen ohella muun muassa Mikael Wiik kirjoitti, että edellisellä vuosikymmenellä vaikuttaneet valtavat heviyhtyeet, jollaisiksi esimerkiksi Kiss ymmärrettiin, olivat vieneet uskottavuuden koko tyylilajilta. Huomio oli siirtynyt pois musiikista ja keskittyi nyt show’hun ja poseeraukseen. Hevistä oli tullut kultti.

Toimittajien nuivasta asenteesta kielivät haastatteluissa esiintyneet kysymykset, jotka keskittyivät usein raskaan musiikin soiton mielekkyyteen. Vaikuttaa siltä, ettei esimerkiksi Soundissa aina oikein voitu käsittää, miksi joku soittaisi heviä. Esimerkiksi Jukka Mikkola pohti heavy-rockin jälkeistä elämää kysymällä artisteilta sellaisia asioita kuten ”miksi soitat heviä” tai ”mikä on hevirockin tarkoitus”. Toisaalta tällaiset kysymykset voivat viitata myös kyseisen musiikin uutuuteen Suomessa. Ehkä jälkikäteen korneilta vaikuttavien tiedustelujen taustalla piili toisaalta myös halu selittää viimein myös kotimaisin voimin alkanutta ilmiötä. Tätä käsitystä vastaan sotii toisaalta se, että ulkomaiset suuret hevirockin suuret nimet tunnettiin myös meillä.

1980-luvun ensimmäiset vuodet tuntuvat olleen hevimusiikin arvostuksen suhteen erityisen vaikeita. Etenkin Britanniasta ponnistaneet uudet bändit nauttivat suosiota Suomessakin, mikä sai musiikkilajia halveksuneet journalistit pohtimaan tyylilajin suosion syitä. Soundissa ilmiötä selitettiin muun muassa seurauksena 1970-luvulla kriisiin ajautuneelle kapitalismille. Edellisellä vuosikymmenellä raivonnut punk nähtiin yhteiskunnallisten arvojen kyseenalaistajana, mutta sen rapistuttua eräänlaiselle taantumukselle ja konservatiivisuudelle oli jälleen yhteiskunnallista tilausta. Hevi käsitettiin musiikkina, joka oli ehdollistunutta ja halutonta muuttumaan. Näin ollen se teoriassa jakoi ne arvot, joiden nähtiin nyt nostavan päätään Euroopassa. Mielenkiintoiseksi tämän teorian tekee se, että hevi koettiin tässä yhteydessä eräänlaiseksi yhteiskunnallisen pateettisuuden palvelijaksi. Sitä pidettiin niin kielteisenä, lapsellisena ja älyvapaana, ettei sen uskottu sisältävän mitään relevanttia kritiikkiä, vaan päinvastoin ainoastaan ylläpitävän negatiivisia rakenteita. Heviä verrattiin tietoisesti myös punkkiin, mitä voidaan pitää selvänä osoituksena siitä kulttuurisesta hierarkiasta, joka Soundissa tuolloin vallitsi. Punk oli tarjonnut sisällöllistä kapinaa ja tervettä kritiikkiä, hevi puolestaan nähtiin ainoastaan sisällöttömänä heijasteena kaikista niistä epäkohdista, jotka maailmassa vallitsivat.

Akateemisissa piireissä hevimusiikin suosion osumista 1980-luvun alkuun on selitetty myös toisin. Taloudelliset kriisit ja etenkin Yhdysvalloissa stabiileina pidettyjen sosiaalisten instituutioiden, kuten perheen ja sukupuoliroolien kokemat murrokset on tässäkin yhteydessä nähty oivallisina kasvualustoina kyseiselle ilmiölle. Hevin suosion katsotaan kuitenkin perustuneen ennen kaikkea siihen, että se tarjosi eräänlaisen vaihtoehdon sille arvomaailmalle, jota sen arvostelijat edustavat. Kriisi antoi hevimusiikille lyyristä kontekstia ja sai tuon sisällön tuntumaan merkittävältä. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että metallimusiikin tapa ilmaista asioita perustuu sellaiseen estetiikkaan tai diskurssiin, joka saattaa hevikulttuurin ulkopuolella olevista vaikuttaa naiivilta, väkivaltaiselta tai typerältä. Sen merkitys tai sisältö on siis äärimmäisen riippuvainen sosiaalisesta kontekstista. Soundi tiivisti hevimetallin ytimen seuraavalla tavalla:

"Pieni tarkastelu osoittaa, että hevimetallissa ihannoidaan noituutta, vääristynyttä seksiä ja rasismia."

Vaikuttaakin siltä, että Soundin 1980-luvun ensivuosina rakentama kuva hevimusiikin sisällöttömyydestä tai kyseenalaisesta sisällöstä on seurausta juuri siitä, ettei kyseinen musiikkityyli ”auennut” kaikille toimittajille. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että toimittajan asemasta annetuilla voimakkaan subjektiivisilla näkemyksillä saattoi olla todellista vaikutusta siihen, kuinka koko tyylilajiin suhtauduttiin erityisesti sen fanipiirien ulkopuolella.

Musiikkijournalistien negatiivinen suhtautuminen heviin vaikutti varmasti osaltaan siihen, että yhä useammat yhtyeet alkoivat sanoutua irti hevibändin leimasta. Se alettiin nähdä turhan ahtaana karsinana, joka jo lähtökohtaisesti loi tietynlaisen kuvan yhtyeen musiikista, imagosta ja muusikoista itsestään. Varsinkin Britanniassa heavy-sanalla oli 1980-luvun ensimmäisinä vuosina jopa halventava sävy. Muusikoiden keskuudessa termin katsottiin kattavan myös aivan liian paljon erilaista musiikkia. Uusien klassisesta ilmaisusta poikkeavien yhtyeiden asettaminen samaan kategoriaan entisten suuruuksien kanssa alkoi olla yhä vaikeampaa. Esimerkiksi englantilainen Vardis-yhtye myönsi sekin varovansa hevi-termin käyttöä. Siinä ei välttämättä ollut mitään pahaa tai häpeällistä, vaan sen katsottiin olevan ajautumassa samanlaiseen kriisiin kuin punkin aiemmin. Liian monet huonot tai käsitteen alle huonosti sopivat yhtyeet vaikuttivat koko tyylilajin maineeseen negatiivisesti.

Koska Sarcofagus oli vuosina 1980 ja 1981 käytännössä ainoa kotimainen heviyhtye, jonka musiikkimedia noteerasi, ei suomalaisen raskaan musiikin näkyvyys Soundin sivuilla ollut suuri. Vuoden 1982 aikana suomalainen hevi alkoi hiljalleen nostaa päätään, kun sekä Zero Nine että Riff Raff saivat ensimmäiset albuminsa valmiiksi. Kotimaisen hevin vähäisyys vaikutti varmasti osaltaan siihen asenteeseen, jolla journalistit koko musiikkityyliä kohtelivat. Vaikka muutamia suurimpia ulkomaisia artisteja käsiteltiinkin lehdessä kohtuullisen paljon, ei voida puhua sellaisesta ilmiöstä, johon olisi välttämättä tarvinnut suhtautua kovin vakavasti. Erityisesti kuusamolainen Zero Nine näyttäisi vaikuttaneen musiikkitoimittajien asenteisiin positiivisesti. Viimeinkin Suomi oli saanut ”hyvän hevibändin”, joka ei sortunut kliseisiin tai matkimiseen.

 

Kirjoittaja on historianopiskelija ja Nation Despair -yhtyeen rumpali.


Lähdeluettelo:

Lehtiartikkelit:

  • Alanen, Asko ”Tämä on bändi! Ei mikään Zero Nine ja orkesteri”. Soundi 3/82, 4–5.
  • Gordon, Dougie ”Iron Maiden – Raskas metalli ei lakkoile”. Soundi 12/80, 41–45
  • Juntunen, Juho ”Sarcofagus – Suomen ensimmäinen heavy-bändi?”. Soundi 2/80, 14¬–15.
  • Juntunen, Juho ”Suuri kilpa-ajo hevin sisimpään”. Soundi 3/83, 54–59, 80.
  • Kuusniemi, Kimmo ”Judas Priest – Voi juutas mikä hevibändi”. Soundi 12/80, 64–65.
  • Mikkola, Jukka ”Johdatusta heavy-rockin jälkeiseen elämään”. Soundi 2/81, 34¬–36.
  • ”Pahat, pahat ja rumat”. Soundi 11/80, 36–37, 50–53.
  • ”Raskaita uutisia”. Soundi 2/82, 5.
  • Wiik, Mikael ”1000 watin totuus”. Soundi 9/80, 18–22.

Kirjallisuus:

  • Lehtiranta, Erkki (1993), Musiikkijournalismin suuntaviivoja – Laaja kenttä ilman tarkkoja rajoja. Teoksessa Lehtiranta, Erkki; Saalonen, Kristiina (toim.), Musiikkijournalismi – musiikin ja median kohtaamisia. Helsinki: Kirjapaino G-print Oy.
  • Lukkarinen, Ilpo (2009), Raskaan rockin diskurssit – Hevi ja metalli suomalaisissa mediateksteissä. Musiikkikasvatuksen lisensiaattitutkielma. Jyväskylän yliopisto.
  • Walser, Robert (1993), Running With the Devil – Power, Gender and Madness in Heavy Metal Music. Yhdysvallat, Hanower: University Press of New England
© Imperiumi MMVII. Teksti: Tomi Gullstén   Kuvat: Kimmo Kuusniemi
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 5527 Palaa »
Bookmark and Share