Altars Of Destruction

Eräs ensimmäisen aallon metallibändeistä Suomessa oli Altars Of Destruction. Bändi tuli mukaan kuvioihin 1980-luvun toisella puoliskolla, samoihin aikoihin kuin mm. Stone, Airdash, A.R.G. ja National Napalm Syndicate.

Levytyssopimusta ei kuitenkaan tuolloin herunut, ja yhtyeen kohtalona oli vaipua viettämään hiljaiseloa. Se olisi saattanut jäädä kokonaan historiaan, mutta muutama vuosi sitten jäsenet päättivät kokoontua uudelleen yhteen ja suunnata voimansa julkaistakseen debyyttilevyn, johon ei aiemmin ollut ollut mahdollisuutta. Violent Journey Records julkaisi Gallery Of Pain -nimeä kantavan albumin huhtikuussa 2010. Syksyllä 2010 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo Cross The Line (Of No Return), jonka ohjasi Jani ”Viski” Viskari. (Janin lyhyen haastattelun voi lukea täältä.)

Tämä haastattelu on ensimmäinen, joka kattaa AOD:n koko tarinan. Se tehtiiin ja julkaistiin alun perin englanniksi, mutta suomenkielistä versiota varten bändi vastasi uudelleen samoihin kysymyksiin omin sanoin. Haastateltavina ovat Kimmo Osmo (kitara), Pasi Osmo (basso) ja Mika Luoma (laulu). Haastattelu tehtiin sähköpostitse, joten muutamat vastaukset ja kysymykset ovat osittain päällekkäisiä. Niitä ei kuitenkaan editoitu, koska oli mielenkiintoista kuulla useampi näkökulma asioihin.

Perustaessanne bändin vuonna 1986 olitte 16-18-vuotiaita. Milloin ja miten tartuitte ensimmäisen kerran soittimiin ja opettelitte soittamaan ja laulamaan? Ketkä olivat esikuvianne, jotka vaikuttivat siihen, että päätitte perustaa oman yhtyeen? Miten bändin jäsenet tapasivat toisensa?

Kimmo: Ensimmäinen kontaktini kitaroihin oli noin 11-vuotiaana, kun vaihdoin polkupyöräni Elite-kitaraan erään romanilapsen kanssa. Kuuntelin Black Sabbathia, Deep Purplea, Ozzy Osbournea, Motörheadia, Kansasia jne. Olen soittanut myös vetopasuunaa sekä koskettimia muutaman vuoden. Myöhemmin Slayer, Metallica, Testament ja muut tulivat kuvaan mukaan. Yläasteaikana perheemme muutti uudelle paikkakunnalle, jossa tapasin Jukka Sandbergin ja aloimme soitella muutaman muun saman koulun kaverin kanssa. Soitimme covereita ja muutamia omia sävellyksiä.

- Veljeni Pasi liittyi myöhemmin basistiksi, Mika Ahlqvist soitti toista kitaraa ja Seppo Sandberg lauloi. Tapasimme Mika Luoman, joka oli muuttanut hiljattain Kanadasta Kauhajoelle, ja kysyimme olisiko hän kiinnostunut kokeilemaan thrashmetallin laulamista, hän kun oli samanlainen ”metallipää” kuin me muutkin, ja osasi laulaa ja puhua englantia. Ja niin AOD sai alkunsa.

Mika: Tapasimme muistaakseni ensimmäisen kerran Kauhajoen Kasinolla. Siihen aikaan siellä soitti kesäisin lauantai-iltoina muutama bändi. Paikkakunnalla ei montaa metallihenkistä silloin ollut, joten yhteentörmäys oli väistämätön, ja äijät pyysivät bändiinsä kokeilemaan örisemistä. Muistaakseni heitin ekan keikankin samalla Kasinon tantereella. Kuuntelin Iron Maidenia, Black Sabbathia, Dioa, Celtic Frostia, Venomia ja Metallicaa, ja näihin aikoihin kuulin myös ensimmäisen kerran Slayerin Hell Awaitsin ja olin välittömästi fani. Se on edelleen yksi lempilevyistäni.

Pasi: Olin 17-vuotias, kun aloin tosissani soittelemaan. Ensin soitin muutaman kuukauden kitaraa ja lauloin omassa bändissä. Samoihin aikoihin veljeni Kimmo oli kasannut oman bändin koulukavereidensa kanssa. Omassa bändissään Kimmo soitti bassoa ja lauloi, mutta koska hän halusi vaihtaa kitaraan, hän ylipuhui minut liittymään bändiinsä ja ryhtymään basistiksi. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä basso sopi käteeni paremmin kuin kitara ja toisaalta kitaristina Kimmo on lahjakkaampi kuin minusta olisi koskaan tullut.

- Tuohon aikaan (80-luvun puolivälissä) kuuntelimme vanhaa heavya, kuten Sabbathia, Purplea, Zeppelinia yms. Vähitellen kuvioihin tuli myös Venom, Slayer, Metallica ym. Näillä kaikilla bändeillä oli suuri vaikutus meidän omaan musiikkiimme. Suomessa ei vielä tuohon aikaan ollut nimekkäitä thrashbändejä, mutta metallisaralla oli mm. Zero Nine, Tarot ja Oz.

Entä millainen metalliskene Suomessa oli siihen aikaan? Oliko silloin mahdollisuuksia käydä keikoilla?

Mika: Etelä-Suomessa oli kohtuu hyvä meininki, Helsingissä ja lähiseuduilla, mistä kuuluisammat bändit kömpivät esiin. Myös pohjoisempana Oulun ympäristössä kotimaisemissamme oli muutama metallihenkinen viikonloppu vuodessa muun muassa Stonen, Airdashin ja Prestigen vauhdittamina, joskus harvoin ulkomainenkin bändi saattoi eksyä kylään. Juhannusfestivaaleilla Nummirockissa, joka tunnetaankin nykyisin enemmänkin metallifestivaalina, juhlittiin kolme vuorokautta metallihengessä - ehkä parhaimpia bileitä mitä muistan siltä aikakaudelta. 

Kuvailisitteko millaisia bändin ensimmäiset vuodet olivat biisien kirjoittamisen, kokoonpanomuutosten ja demojen osalta?

Pasi: Ensimmäinen kokoonpano vuosina 1986-1987 oli: Kimmo, Pasi, Mika Ahlqvist (kitara), Jukka Sandberg (rummut) ja Seppo Sandberg (laulu). Koko bändi teki biisejä yhdessä, sanoituksista vastasivat Seppo ja minä. Esimerkiksi Day of Judgement tehtiin tällä kokoonpanolla. Emme olleet täysin tyytyväisiä Sepon laulutaitoihin, joten hän sai lähteä. Parempaa laulajaa etsiessämme minä toimin väliaikaisena laulajana, heitimme jopa yhden keikankin näin. Onneksi tätä vaihetta ei kestänyt kauan, vaan löysimme Mika Luoman paikalliselta nuorison tanssipaikalta. Tiesimme, että Mika oli pari vuotta aiemmin muuttanut Kanadasta, joten englannin kieli oli varmasti hallussa. Pyysimme häntä tulemaan koelauluun ja sovimme, että hän laulaisi Celtic Frostin Circle Of The Tyrantsin. Mikan karjunnan kuultuamme totesimme, että ainakin Tom G. Warrior jää toiseksi! Siitä se sitten lähti täysillä eteenpäin kohti ensimmäistä demoa (-87), jolle myös Circle Of The Tyrants päätyi. Lisäksi demolla oli Guilty Or Not, Suicide ja Day Of Judgement. Tämä demo saikin todella hyvät arvostelut.

- Tällä kokoonpanolla teimme myös toisen demon sekä nauhan omakustanne-LP:tä varten (-88). Tämä levy olisi todennäköisesti ilmestynyt ennen Stonen ensimmäistä levyä, mutta levyntekoon tarkoitetut rahat menivätkin vahingossa kurkusta alas, eikä levyä koskaan sitten julkaistukaan…

- Tämän kohelluksen jälkeen meihin otti yhteyttä MT-1 -nimisen bändin rumpali Juhani Mäenpää ja ilmoitti olevansa vapailla markkinoilla ja täten käytettävissä. Tiesimme hänen olevan todella kova rumpali ja innostuimme yhteydenotosta. Kävimme hänen kanssaan treeneissä ja sen jälkeen ilmoitimme Jukalle, että bändillä on uusi rumpali. Ennen kolmatta demoa ilmoitti Mika Ahlqvist jättävänsä bändin ja edessä oli uuden kitaristin etsintä. Kolmas demo tehtiinkin muistaakseni ilman toista kitaristia, Kimmo soitti sille kaikki kitarat.

- Juhani ehdotti kitaristiksi vanhaa bändikaveriaan Timo Kivikangasta, joka soittikin parilla keikalla kanssamme. Hän jäi kuitenkin pian pois, koska hänen aikansa ei riittänyt bändille. Tilalle löytyi Junnu Mäki ja tällä kokoonpanolla soitimme loppuun asti.

Kimmo: Junnu soitti myös osan kitaroista Painful Awakening -singlellä 1989.

Lähetittekö demonauhoja myös levy-yhtiöihin, ja jos lähetitte, millaista palautetta saitte? Olivatko levy-yhtiöt hyvin perillä suomalaisesta thrashmetallista?

Kimmo: Teimme kolme demoa, joita lähetimme levy-yhtiöille ja monille faneille, ulkomaita myöten. Jossain vaiheessa päätimme tehdä omakustanteen ja itse asiassa äänitimme sen Mika Sundqvistin studiolla ajatellen, että olisimme ensimmäinen levyttänyt thrash metal -bändi Suomessa… No, rahat, jotka olimme säästäneet ja osaksi lainanneet, menivät juomiseen ja juhlimiseen. Niihin aikoihin kuulimme Stonea radiossa ensimmäistä kertaa ja myös heidän debyyttialbumiaan. Kaikki olivat innoissaan metalliskenen noususta Suomessa. Nopeasti seurasivat Airdash, N.N.S. (National Napalm Syndicate), Prestige, A.R.G. ja niin edelleen.

- Myöhemmin CBS Records otti meihin yhteyttä ja oli todella innokas tekemään sopimuksen kanssamme. He pyysivät uutta materiaalia, josta olimme kertoneet heille. Teimme paikallisessa studiossa kolmen tunnin session, jota kukaan ei oikeastaan muista, koska kaikki olivat pikkuhiprakassa. Aloimme puhua julkaisevamme singlemateriaalia itse, koska asiat yhtäkkiä hiipuivat CBS:n kanssa. He kertoivat tehneensä sopimuksen toisen suomalaisen metallibändin kanssa. Vähitellen 80-luvun lopussa AOD:n tarina päättyi ja soitimme viimeisen keikkamme.

Pasi: Tässä vaiheessa joistakin levy-yhtiöistä alkoi tulla yhteydenottoja, CBS taisi olla eniten kiinnostunut meistä. Levy-yhtiö kysyi, onko meillä uusia biisejä ja halusi niistä demon. Teimme pyydetyn demon (-88) yhden kaverin vintillä kasiraitanauhurilla, kolme biisiä neljässä tunnissa ja kännissä! Jälki oli arvatenkin melkoista paskaa... ja me jäimme nuolemaan näppejämme.

 

Kimmon MySpace-kuva-albumissa on sanomalehdestä skannattu kuva AOD:n ja Stonen keikkailmoituksesta, ja kuvan yhteydessä on kommentti siitä, kuinka vastaavalla keikalla poliisi tuli paikalle, koska stagediving ei ollut sallittua. Kertoisitteko tuosta keikasta sekä yleisesti siitä, millainen ilmapiiri keikoillanne oli?

Pasi: Vuonna -89 teimme Kauhavalla AMS-studiolla omakustannesinglen Painful Awakening. Äänittäjänä oli Kimmo Ahola, joka myöhemmin on toiminut mm. Nightwishin keikkamiksaajana ympäri maailman. Single sai hyvän vastaanoton ja heitimme keikkaa täysille saleille mm. Stonen, Airdashin ja Prestigen kanssa. Keikat olivat tuolloin aikamoista kaaosta, yleisö ja bändi olivat enemmän tai vähemmän kännissä ja meno sen mukaista. Moshaus ja stagediving olivat niihin aikoihin melko uusi ilmiö Suomessa, eivätkä järjestysmiehet tai poliisit sitä ymmärtäneet saati hyväksyneet. Keikkoja keskeytettiinkin bändin ja yleisön harmiksi virkavallan toimesta tämän tästä. 

Kimmo: Ilmapiiri keikoilla oli siihen aikaan erittäin intensiivinen ja joskus brutaalikin, ja yleisömme todella tiesi miten panna pystyyn oma show… Soitimme keikkoja yhdessä Stonen, Airdashin ja Prestigen kanssa. Eräs keikka Stonen kanssa on taatusti ikimuistoisin, kun porukka aloitti stagedivingin ja poliisit keskeyttivät keikan… Silloin pääsi helvetti valloilleen.

Mika: Mieleenpainuvin keikka oli meidän ensimmäinen "iso" keikkamme. Yleisö vaati meitä lavalle ja tilanne oli riistäytymässä käsistä. Kun innokkaimmat olivat nousseet terrorisoimaan lavaa ja laitteistoa, jouduimme aloittamaan puoli tuntia etuajassa. Keikan jälkeen meininki koveni molemmin puolin lavaa. En muista tarkalleen Stonen ja virkavallan yhteenottoa, olimme pienellä paikkakunnalla, ja todennäköisesti paikallinen poliisi halusi vähän kovistella etelän poikaa tilaisuuden tullen, kun ei siinä kylässä varmaan muuten juuri mitään tapahtunut...

 

Bändi julkaisi myöhemmin Anno-Domini -kokoelman. Mietittekö koskaan, millaista olisi ollut, jos bändi ei olisi hajonnut tai jos bändi kasattaisiin uudelleen? Soititteko vanhoja biisejä tai kirjoititteko uusia bändille, vai koitteko, että AOD on menneisyyttä? Miten koitte bändin tuona aikana? Oliko se mukava muisto menneestä vai oliko mielessä yhä ajatus siitä, että jonakin päivänä bändi vielä jatkaa siitä mihin jäi?

Mika: Pakko myöntää, että asia kävi mielessä vuosien varrella. Miten lähellä onnistuminen olisi ollut "jos", mut jossittelulla ei pitkälle edetä. Bändissä oli muutenkin alkanut esiintyä orastavaa kitkaa, henkilökohtaisia juttuja ja näkemyseroja musiikin suhteen, juopottelun aiheuttamia tilanteita ja turmia, tarina oli muutenkin lähestymässä loppuaan ennemmin tai myöhemmin.

- Minulle AOD oli todellakin loppuunkäsitelty episodi, vaikka parhaimmat vuodet elämästäni vietin siinä porukassa 1980-luvulla, helvetisti hauskoja ja huonojakin muistoja. Tärkeintä itselleni oli, kun jengi oli koossa treenaamassa tai muuten vain hengailemassa, keksimässä jotain älyttömyyksiä iltojen ratoksi. Enpä olisi uskonut, että lätty jyrsitään vuonna 2010.


Bändin biografia mainitsee, että kuulitte 2006 (Kimmon ja Pasin) serkulta, että levy-yhtiöillä oli yhä kiinnostusta julkaista AOD-albumi. Olisitteko harkinneet bändin uudelleen kasaamista ilman, että olisitte tienneet levy-yhtiön kantaa?

Mika: Näihin aikoihin oli ensimmäiset puheet aiheesta, kuitenkin asia venähti vuoteen 2008, jolloin päätimme kokeilla onko perkele mitään enää pelastettavissa vanhasta materiaalista. Useimmat levyarviot kuitenkin väittävät virheellisesti meidän uudelleenaktivoitumisen osuneen vuosille 2005-06. Alun perin ajatuksena oli tehdä ainoastaan itseämme varten demo kunnon soundeilla ja laatumiksauksella. Homman edetessä tajusin että jumalauta, jätkät soittaa sata kertaa rankemmin kuin aikoinaan. Biisit kuulostivat sairaan rankoilta ja tiukoilta, oli pakko viedä suunnitelmat seuraavalle tasolle. Tässä vaiheessa pidettiin matalaa profiilia levy-yhtiöiden suhteen, ja olisimme julkaisseet levyn omakustanteenakin.

Miten bändin sisäinen kemia on mielestänne muuttunut 1980-luvulta tähän päivään? Mitkä asiat ovat säilyneet samanlaisina? Miten rumpali Jussi Samppala sopii kuvaan? Hän kun on ainoa bändin nykyisistä jäsenistä, joka ei kuulunut alkuperäiskokoonpanoon.

Mika: Kyllä vaan... Kaikennäköinen kemia varjosti meitä 80-luvulla. Vuodet eivät ole haalistaneet bändin sisäistä kemiaa, pakko myöntää, että soppa maistuu nykyäänkin kun tavataan - osa rituaalia. Muuten olemme samanlaisia kusipäitä toisillemme kuin aikoinaan. Vaikka Jussi on meitä puolta nuorempi, kusipääkriteerit täyttyvät mainiosti, ja jätkä sopii kuin mato paskaan.

 

Miten musiikkimakunne ja taitonne kehittyivät ajan myötä? Onko jotain, josta pidätte nyt, mutta ette teini-iässä, tai päinvastoin?

Mika: Kun metalli maistuu, old school on minun juttuni, nykymetallibändeistäkin löytyy toki rankkoja tekijöitä. Taidot? Ikä on ilmeisesti vahvistanut äänijänteitä. Muuten musiikkimakuni on melko laajaa metallin lisäksi, esimerkiksi Pink Floyd, Rush, vanha Kiss, Chili Peppers, Soundgarden, Rolling Stones, Lynyrd Skynyrd, ja klassistakin löytyy melko paljon.

Miten on sitten biisien kirjoittamisen laita. Kuinka AOD-biisit syntyvät? Äänitättekö ne saman tien vai jammailetteko niitä bändin kanssa ennen äänittämistä? Mistä luovuus kumpuaa, mikä aika on teille ”kaikkein luovinta”?

Mika: Äijät pyörittelevät riffejä ja jammailevat, äänittävät toimivammat vedot mulle kuunneltavaksi, kokeillaan sovittaa lauluja... ja siitä se pyörähtää käyntiin.

Muuttuiko sävellysprosessinne verrattuna 80-lukuun, jolloin ei voitu helposti lähettää tiedostoja ja äänittää demoa tai jopa studioversiota kotona? Vaikuttaako teknologia siihen miten biisi kehittyy?

Mika: 80-luvulla treenasimme 2-3 kertaa viikossa, eräässä vaiheessa harkitsimme vakavasti oman talon ostamista tai vuokraamista ja että asuisimme koko jengi saman katon alla. Silloin biisit kirjoitettiin yhdessä treeneissä. Nykyajan softa ja laitteet ovat onneksemme vapauttaneet tilannetta niin, että jokainen voi tehdä oman osuutensa ja kokeilla eri ideoita silloin kun haluaa. Meille se on tärkeä juttu, kun harvoin pääsemme treenaamaan bändinä pitkien välimatkojen takia. Kun biisi todetaan kelvolliseksi, se nauhoitetaan "livenä" mikitettynä. Sieltä se aitous löytyy, eikä softalla kikkailulla niin kuin trendi tuntuu nykysin olevan. Riipaisut ja kaiuttimen saundi antavat tämän lajin musiikille aidosti repivän saundin.


Gallery Of Pain -levyn kappaleista osa on kirjoitettu jo vuosia sitten. Onko ne työstetty uudelleen, vai ovatko levylle äänitetyt versiot täysin samanlaisia kuin alkuperäiset? Bändin biossa mainitaan, että biisit “päivitettiin”, joten ilmeisesti jotain muuttui?

Mika: Käytännössä samoja biisejä, ehkä enemmän kierroksia, kuolon E tiputettiin C:hen, mikä oli ennen hajoamista kokeilun alla aikoinaan. Muutamat sanoitukset ja sieltä täältä jokunen kitaraosuus muuttui.

Luin, että albumin valmisteluja vaikeuttivat monet tekniset ja organisatoriset ongelmat. Mikä auttoi jaksamaan eteenpäin ja olemaan välittämättä liikaa ongelmista?

Mika: Eräässä vaiheessa mua henkilökohtaisesti johdettiin harhaan ja kusetettiin. Muutamaa viikkoa aikaisemmin olin jo niin kyllästynyt vedätyksiin, että projektin lopettaminen oli mielessä. Mutta viimeinen niitti vitutti oikeesti niin paljon, että päätin ottaa henkilökohtaiseksi missioksi saattaa projekti loppuun hintaan mihin tahansa.

Bändin lyriikat käsittelevät paljon sotaa ja ihmisten äärimmilleen vietyä aggressiivisuutta. Jokapäiväisessä elämässä ihmisten pimeämpi puoli ei yleensä mene näin pitkälle. Miten ihmiset mielestänne onnistuvat käsittelemään negatiivisia tunteitaan, pystyvätkö he mielestänne siihen, vai ottavatko negatiiviset tunteet helposti vallan?

Mika: Planeettamme rehottaa sotia, väkivaltaa, valheellisuutta, aggressiivisuutta... Ihmiset ovat turtuneet ympäristöönsä, ja hyväksyvät väkivallan osana jokapäiväistä katukuvaa, paremminkin käännetään katse pois kuin puututaan asioihin (Children Of Misfortune). Cross The Line (Of No Return) on muistutus maatamme talvisodassa puolustaneista sankareista. Aggression-biisin sanat syntyivät katsellessa ensimmäistä Alien-pätkää, kun androidi myöntää pelastaneensa olion tieteellistä tutkimusta varten, "täydellinen organismi" puhdasta aggressivisuutta. Ihmiskunnallahan on työkalut, tietotaito, ja resurssit parantaa nälänhätä, sodat, köyhyys, ja kaikki muukin joka raiskaa ihmisyyttä, ainoastaan tahto puuttuu. Sen sijaan kulutetaan loputtomasti varoja aseiden kehitykseen ja kuvitteellisten rajojen puolustamiseen. Altars Of Destruction -biisi on fiktiivinen tarina korkeasti sivistyneestä planeetasta, joka tuhosi itsensä ennen nykyihmisen tuloa. Olen aina ollut kiinnostunut kadonneista sivilisaatioista, niiden salaisuuksista ja mysteereistä. Media ruokkii meitä sodilla, väkivallalla, onnettomuuksilla... Suuren yleisön halusta ja vaatimuksesta, väkivallan tirkistelijöille. Tiede ja tekniikka kehittyvät jättiaskelin, mutta hyödynnämme ainoastaan sen osan, joka tuo 1000% voiton. Viha, ahneus, laiskuus, ylpeys, himo, kateus... käsittelemme aiheita päivittäin.

Kimmo soitti levyllä kaikki kitaraosuudet, mutta livetilanteessa tarvitsisitte toisen kitaristin. Oletteko etsineet uutta jäsentä bändiin tai live-kokoonpanoon? Kuulin, että teitä pyydettiin muun muassa Jalometalli-festivaaleille?

Mika: Tämä oli tilanne nauhoitusvaiheessa sen jälkeen, kun Junnu Mäki hävisi kuvioista, lukuun ottamatta Suiciden toista kitaraosuutta ja muutamaa soolo-osuutta, jotka hoiti Jussi Arkela. Uskomatonta, miten vaikea oli löytää makuumme sopiva toinen kitaristi. Jussin tullessa mukaan, Kimmo oli ehtinyt soittaa kitararaidat moneen kertaan, mutta oli tyytymätön Suicideen ja pyysi Jussia apuun.

- Jussin mukanaolo alusta saakka olisi tuonut tälle äänitteelle lisää huokuvaa vihaa. Bändin ydin Kimmo, Pasi ja Jussi Samppala treenaavat muutamien kitaristien avittamana, joten ongelma on muuttunut kitaristin etsimisestä valitsemiseen. Viime kesänä kutsuja lavalle sateli, mutta tilanne oli täysin mahdoton. Setin läpi vieminen vaatisi rankkaa yhdessä treenamista, mikä ei ollut toteuttavissa pitkien välimatkojen takia, ja itse kullakin on myös terveysongelmia joiden kanssa painii.


Alkuperäinen ajatus, jos oikein ymmärsin, oli julkaista Gallery Of Pain, jotta kesken jäänyt tarina saisi päätöksensä ja päästäisiin eroon “entä jos” -mietteistä. Bändi siis lopultakin julkaisi kokopitkän levyn. Nyt kun albumin julkaisusta on kulunut vuosi, millaisia tunteita herättää ajatus bändin jatkamisesta, musiikin tekemisestä ja uuden albumin julkaisusta? Millaiselta näyttää AOD:n tulevaisuus?

Mika: Alkuperäinen ajatus oli tehdä laadukas demo itellemme omaksi iloksi, ja MySpace sivut. Asiat lähtivät etenemään ja nälkä kasvoi... Perkele, tehäänkö levy, joka on läpileikkaus kahden vuosikymmenen metallimusiikista, jota olemme rakastaneet ja eläneet. ”Entä jos”..., se tunne ei varmasti koskaan häviä. Uskon, että meidän mahdollisuuksien aikamme oli 80-luvun lopulla, ja se ryssittiin, mutta olen todella ylpeä levystä, joka vihdoinkin saatiin aikaan. Vuoden 2008 kesällä AOD kokoontui ensimmäisen kerran 20 vuoteen Vaasassa (muutama kuva löytyy MySpace-sivulta), Junnun studiolla. Pientä biletystä ja sekoilua niin kuin aikoinaan ja vähän vakavampaa äänittämistä. En unohda koskaan tunnetta, kun huomasin, että pystyn edelleen huutamaan keuhkot pihalle. AOD jää elämään, mutta missä ja milloin uusi levy, mini-lp, tai ep julkaistaan... Uutta materiaalia työstetään.

- AOD:n tulevaisuus, hmmm. Ehkä joskus keikkoja, jos ei kiertuetta, mutta keitä lavalla silloin esiintyy, on vielä täysi mysteeri!


Suuret kiitokset: Mika Luoma, Pasi Osmo, Kimmo Osmo, Juha Vuorma, Tero Osmo, Jani “ViSKi” Viskari ja Vesa Ruokangas.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Gallery of Pain
KOTIPAIKKA
Kauhajoki

JÄSENET
Mika Luoma - laulu
Kimmo Osmo - kitara
Pasi Osmo - basso
Jussi Samppala - rummut


DISKOGRAFIA
Demo 1987
Demo II 1988
Painful Awakening (single) 1989
AnnODomini -kokoelma 2001
Gallery of Pain 2010
© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Anja Paulus (Anja Fireangel)   Kuvat: Altars Of Destruction
http://www.myspace.com/aodgalleryofpain Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3214 Palaa »
Bookmark and Share