|
Suomalaisen heavymusiikin dinosauruksiin kuuluu Tarot. Perisuomalaisella periksiantamattomuudella ja jääräpäisyydellä varustettu kuopiolaisorkesteri on sisukkaasti taistellut läpi vaikeiden, jos hyvienkin vuosien, ja viimein kaikki palkitaan: ”Suffer Our Pleasures” tuo esille parasta, mitä perinteisellä hevimusiikilla on tarjota. Vuoteen en ole ensimmäistäkään haastattelua tehnyt, mutta kun Mape kertoi, että olisi Tarot tarjolla, sanoin, että Perkele! Vietimme torstai-illan Marco Hietalan kanssa Kämpin baarissa, seuraavassa loki tapahtuneesta.
Onnea uudesta levystä näin ensi alkuun. Kun viimeksi näimme Tuskassa –99, sanoit, että Tarotilla on levy teon alla. Täytyy myöntää, että myös allekirjoittaneella alkoi jo usko horjua. Milloin tätä uutta levyä on alettu tehdä?
- Viime loka-marraskuun taitteessa kokoonnuttiin valmistelemaan ensimmäiset kipaleet, ja siitä se prosessi sitten lähti. Koko matsku, tai ainakin puolet, oli valmiina ennen kuin ensimmäiset äänitykset aloitettiin. Kyllähän se vähän kiirettä piti. Se nyt oli ainakin selvä, kun aloitettiin tutkimaan, minkälaisia biisintynkiä meillä oli, että kyllä se levy ainakin kannattaa tehdä. Meillä oli aika nopeastikin sellaiset 4–5 kipaletta kasassa sen yhden viikon sisään. Ja tuumittiin, että jos loputkin saadaan samalla tavalla tehtyä, tuleepa oikeastaan vitun hyvä albumi.
|
 |
Ja niinhän tuossa sitten pääsi käymään. Kyllähän sitä oli tullut jo hieman skeptiseksi, että mitä sieltä tulee, mutta voi hyvä helvetti, mitä ne herrat ovat taas tehneet. Ei siinä kovin kauaa voinut vastustella. Levyä kuunnellessa asia tulee selväksi ja hiuksien halkominen on täysin turhaa, mikä käy ilmi jo ensimmäisestä ”I Rule” -biisistä alkaen.
|
- Kyllähän se sellainen aika lailla nöyristelemätön pläjäys on, heavy metallia nimenomaan. Siihen on kyllä tyytyväinen itsekin, että kun ruvettiin demoilemaan biisejä, hyvin nopeasti kävi ilmi, että tästä tulee raskain ja peräänantamattomin ja uppiniskaisin albumi, mitä ollaan koskaan tehty. Se eka biisihän on kuin sellainen b-luokan splatterileffa.
|
Oletteko saaneet vielä palautetta levyn kuulleilta henkilöiltä?
|
- Pääasiassa on tullut kyllä aika hyvää palautetta. Tähän mennessä ainakaan kukaan ei ole haukkunut pystyyn, vaan päinvastoin ovat diganneet. Muutamat tutut ovat olleet ihmeissään, että tämä on hyvinkin kova. Onhan se totta Mooses odotettavissa, että joku sen ruttaakin.
|
Niin, sanottiinhan eräässä mediassakin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen ensimmäistä levyä ”ultrapateettiseksi sankariheviksi Kalevalasta pitäville”.
|
- Niin, mutta on varmaan kiva sanoa sitten jälkeenpäin, että ”Kattokaapa!”
|
Perinteisesti Tarotin levyt on tehty Bluelight-nimiselle levy-yhtiölle. Nyt uusin levy on kuitenkin tehty Spinefarmille, Suomen suurimmalle metallipajalle. Kuinka päädyitte Spinelle, ja miten päädyitte uuden albumin tekemiseen?
|
- No Ewohan on painostanut minua suurin piirtein edellisestä albumista asti 4–5 vuoden ajan. Aina kun ollaan jossakin kohdattu, se muistaa sanoa, että mitäs jos tekisitte albumin Spinefarmille. Ja sitten kun Nightwishillä oli selvää, että tulee tauko, minulle oli selvää, että voisihan tässä jotain tehdä. Joko se on Tarot-albumi, tai olisihan sitä voinut jonkinlaista soolosysteemiäkin lähteä tekemään. Sitten kun se Ewokin kovasti painosti, kokoonnuttiin poikien kanssa palaveeraamaan ja miettimään, lähdetäänkö asiaa työstämään. Sovittiin muutamia pelisääntöjä ja sitten vain lähdettiin tekemään.
|
- Bluelightin Myyryläisen kanssa piti tietenkin neuvotella, koska se kuitenkin otti bändin talliin silloin kun ei ollut mitään suurta nostetta eikä mitään. Se kuitenkin uskoi siihen hommaan ja sai aikaan jotain Japanin liisauksia ja tällain. Eli kyllä siihenkin mieheen tiettyjä lojaliteetteja on. Mutta sitten kun mietittiin, että mitkä on todelliset resurssit lähteä työstämään tuota albumia, ja nyt ei todellakaan huvita lähteä tekemään mitään turhaan, niin päätettiin että näitten Spinen hemmojen kanssa olisi parasta lähteä koittamaan koska niillä on kuitenkin hyvät kytkyt jne.
|
Tarotin ura on lähes kaksikymmentä vuotta pitkä, mutta varsinaista läpimurtoa ei ole koskaan tapahtunut. Matkalla on ollut myös paljon huonoa tuuria ja onnettomia sattumia. Onko nyt mukana sellaista ”nyt tai ei koskaan” -fiilistä?
|
- Joo, on siinä vähän sellaista, että se on nyt tai ei koskaan, mutta ei me myöskään lähdetä siitä niin ottamaan paineita. On tässä sen verran jo vuosia takana, että lähdetään katsomaan, mikä on se todellinen paine, millä se lähtee liikkeelle. On niin paljon asioita, jotka vaikuttaa, millä lailla ryhmä ottaa sen vastaan, laulaako puska ja kaikki tällaiset näin.
|
Edellisestä levystä on jotain viisi vuotta aikaa, onko teillä koko ajan pysynyt kirkkaana se, että Tarot pidetään kasassa, vai onko loppu ollut jo lähellä?
|
- Onhan se loppu ollut jo lähellä, ei sitä käy kiistäminen. Ainakin meikäläinen oli jo aika väsähtänyt puurtamaan sitä päätä seinään -meininkiä. Aina kun jotain teet, se saa helvetin hyvät arvostelut lehdissä, mutta sitten teet vain jonkun lyhyen rundinpätkän ja siinä se on. Ja silloin Japanin pään lisensoija meni konkurssiin, siellä meni diilit munilleen ja jäi rahat saamatta. Kaikkea tuollaista pientä.
|
Mites muut bändin jätkät, millaiset fiilikset heillä on ollut?
|
- Kyllähän siinä kaikenlaisista projekteista on puhuttu, missä voitaisiin olla aina vähän eri kokoonpanoilla ja sellaista kaikenlaista pientä. Mutta musantekoa ei olla missään vaiheessa unohdettu. Ja Sakulla ja Jannella on kans päiväduunit, Janne pitää siellä sitä pientä studiota ja leikkelee siellä kaikenlaista pientä jäätanssimusaa ynnä muuta. Saku painaa sitä nuorisotoimistoduunia. Minulla on ollut näitä muitakin bändihommia.
|
Levyllähän huomaa, että siellä on mukana helvetin ammattitaitoinen bändi, musiikki on erittäin tanakkaa ja hyvin yhteen soitettua. Kyllä sen huomaa, jos mukana on ylimääräistä klappia.
|
- Tuohon olen jäävi sanomaan mitään. Yksi sellainen asia, johon kiinnitettiin huomiota biisejä tehdessä ja äänitettäessä, oli, että ei lähdetä turhan pilkunviilauksen asteelle, vaan yritetään säilyttää sellainen rento ryminä. Ja mitä raskaammalla kädellä vedät, sitä rennompaa sen pitää olla. Ei mitään ylimääräistä teknistä jippoilua, mihin joskus aikaisemmin ollaan sorruttu, vaan joka tapauksessa tarkoitus oli hankkia sellainen kimppajytinä ja paine sinne taakse.
|
Usein Tarotista puhuttaessa mainitaan, että Marco on Suomen paras heavyvokalisti niin kuin onkin, mutta mielestäni muukin bändi pitää ottaa huomioon, koska kokonaisuus on niin hyvä.
|
- Nimenomaan, eihän tuosta albumista olisi tullut mitään, jos sitä ei olisi ollut tietyt miehet tekemässä.
|
Minuun tuolla levyllä iski kovasti tämä ”Rider of the Last Day” -biisi. Millainen se oli tehdä? Siinähän on jopa hieman diomaisia piirteitä.
|
- Se biisi on minunkin suosikkini, se on kyllä hyvä pätkä. Sen tekeminen oli oikeastaan vähän jännempi juttu. Siinä on tuollaiset A-osat ja kertosäehässäkät, niitä me oltiin Jannen kanssa funtsattu pitkään. Jotain me testattiin jo ”For the Glory of Nothingin” jälkeen, mutta siitä puolesta välistä eteenpäin se biisi tuli vasta näissä sessioissa. Siinä vaiheessa, kun lähdetään siitä kertsistä niihin vähän nopeampiin ja raskaampiin juttuihin. Huomasin kyllä itsekin, että siinä kuuluu jonkun verran läpi se tietty esikuva ja soundimaailma, mutta ei sitä tietysti mitenkään tietoisesti haettu. Itse on huomannut vuosien saatossa, että sitä laulaa sillä soundilla, mikä itsellä on, ja ei muuta kun antaa mennä.
|
Sitten tämä ”Undead Son”, sehän menee tähän jytinä ja kertsi -osastoon. Sitten siellä on nämä loppupään hieman erilaiset biisit, varsinkin ”Painless”, joka tuntui hieman henkilökohtaiseltakin biisiltä, varsinkin kun ajatellaan Tarotin uraa.
|
- Niin ”Brainless”. Sen biisin kitarariffi on pyörinyt mielessä mukana pitkään, sitä ei vain ole tullut koskaan tehtyä. Nyt sitten kelattiin, että entä jos siitä tekisi tuollaisen vähän koneellistetun rytmipohjaisen, ja siinähän koko teksti on aika tälleen henkilökohtaista peräänantamatonta, uppiniskaista meininkiä.
|
Mulle lähinnä tulee mieleen, että se on kelttiläinen juomalaulu, joka on annettu tällaisten savolaisten uppiniskaisten hevijässiköiden käsittelyyn. Sitten siitä tuli tuommoinen.
|
- Tekstiä kirjoittaessa sitä ei edes tajunnut, että nyt mennään oikeasti todella läheltä. Minä tykkään siitä tekstistä. Siinä on, miten sen sanoisi, tällainen perussuruvireinen meininki, mutta tajuton uhma päällä.
|
- Sitä voisi pitää vähän tällaisena kansallisromanttisena. Samaa meininkiä on siinä ”Riderissa” myöskin.
|
Sinullahan on myös lapsia ja naisihminen siellä, miten he suhtautuvat tähän musisointiin?
|
- Lapset ei tietysti osaa vielä mitenkään suhtautua, mutta siitä tietää, että uusi levy toimii, kun sen laittaa soimaan, ja pojat alkaa jorata. Aika raskasta tietysti on tuo reissaaminen, ja kyllähän sitä tietysti joutuu vähän murehtimaan. Varsinkin, kun tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kaksoset. Nyt kun ne on puolitoistavuotiaita, onhan se tietysti raskasta, kun ne vetää molemmat ihan eri suuntaan. Joka tapauksessa hyvä merkki on se, että musa tuntuu toimivan.
|
Paljonko vuodessa tulee matkapäiviä?
|
- En ole koskaan ollut mikään tilastoihminen, vaan yleensä, kun tulee hyvä muisto, sen hetken muistaa, ja kun on tylsää, se painuu sinne unholaan. Periaatteessa keikat ovat olleet yleensä aina hyviä, ei ne koskaan ole olleet mitään totaalisen paskoja. Jotkut jää unholaan, jotkut huippujutut jää päähän.
|
Onko mielessä jotain unohtumattomia keikkakokemuksia? Tarotin urahan on jo vajaa 20-vuotias, siihen on varmaan mahtunut yhtä sun toista.
|
- Niitä on kyllä paljon, mitähän sitä oikein kehtaa julkaista. Muistan tämän yhden Kuusrockista palaamisen, oli sellainen lämmin kesäyö. Todettiin keikkabussissa, että kaikki vaatteet ahdistaa, joten oltiin alasti siellä bussissa. Jossain vaiheessa päädyttiin virtsaamaan sinne tien varteen, ja Saku ja Janne päättivät sitten kovasti ruveta liftaamaan ohi kulkeviin autoihin. Päätin sitten, että tästä hyvästä poikia pitää rangaista, joten ruoskin niitä sitten siinä alasti horsmilla.
|
Jatketaanpas vielä keikkailupuolesta. Teillähän oli tässä viime kesänä tällainen 80-luvun hengessä tapahtuva keikka, mitenkäs se sujui? Ja onko toiveissa nähdä toista samantyylistä keikkaa?
|
 |
- Sehän meni ihan putkeen, se oli lähinnä tuollaista pienimuotoista huvia. Pitihän siinä vähän maskia ja tukkaakin laittaa. Se on kyllä pakko myöntää, että kuteet, mitkä Saku löysi kaappinsa perukoilta, ei enää mahtuneet kellekään päälle. Piti vähän ruveta säveltämään ja lainasin nahkahousut. Siellä vanhan sataman salissa oli varmaan jotain 600 henkeä paikalla. Samanlaisen keikan tekemisestä ei ole ollut puhetta, nyt pitäisi kyllä vähän ruveta treenaamaan noita uusia biisejä kesän keikkoja varten. Tavastian keikka on ensimmäinen, mitään harjoituskeikkoja ei pidetä.
|
Taannoin -99 Tuskassa omistitte ”Warhead”-biisin Milosevicille. Kenelle tai keille omistaisitte tuon nyt?
|
- Vaihtoehtoja on tietysti monia. Mutta kyllähän tähän menee kolme kovaa: Saddam, Bush ja Osama.
|
Tässä kun on ollut puhetta Tarotin pitkästä urasta, niin otetaanpas sellainen pieni retrospektiivinen katsanto tähänastiseen Tarot-tuotantoon.
Spell of Iron
|
- Paljon poikamaista intoa
Follow me into Madness
|
- Henkilökohtaisesti läjän huonoin levy
To Live Forever
|
- Taas tavallaan uusi aloitus, paljon helvetin hyvää tavaraa, osa taas ei.
To Live Again
|
- Livealbumi. Tämä julkaistiin uudelleen Stigmatalla, mutta lyhyempänä. Jälleen rehtiä vetoa siltä ajalta, ja aika hyvää sellaista.
Stigmata
|
- Aika kummallinen levy, muutama helvetin hyvä helmi löytyy sieltä välistä. Kunnianhimoinen levy, mutta ei jostain syystä auennut kovin monelle. Minä kyllä tykkään että siellä on aika paljon hyvää materiaalia.
For the Glory of Nothing
|
- Paluuta tähän poikamaiseen intoon ja suoraviivaisempaan mätkeeseen. Hyvä albumi ja hyväsoundinenkin.
Shining Black
|
- Kattava katsaus kaikista noista edellisistä. En muuten ole kuunnellut sitä rumpusooloa, voikohan sitä kuunnella?
Suffer Our Pleasures
|
- Tällä hetkellä ehdoton lemppari. Sitä kyllä ihastelee nykyään kuin uutukaista lastaan. Se on kaikkein suoraviivaisin ja rymistelevin levy.
|
Soundipolitiikasta puheenollen, Tarotin levyissä ei ole tainnut olla ihan paskasoundisia levyjä lainkaan?
|
- Onhan siellä sellaisia juttuja, joita ei enää ihan henkilökohtaisesti allekirjoita. Kyllä ne aikaansa nähden ja niillä resursseilla, varoilla ja tietämyksellä, mitä meillä oli, aina parhaaseen mahdolliseen tulokseen on pyritty. Joitakin juttuja, mitä nyt tiedetään, olisi voinut tehdä toisinkin.
|
Jos ajatellaan noita Tarotin levyjä jatkumona ensimmäisestä tähän tuoreimpaan, niin siinä on mielestäni nähtävissä kehityskaari. Tyylissä ei ole hirveitä heittoja, vaan kehitys on ollut tasaista.
|
- Näen sen itsekin tuolla tavalla - kyllähän nuo vuodet ja nähdyt asiat jättävät jälkensä tuohon kamaan ja siihen, mitä tekee. Ja olisihan se aika surullista, jos ei olisi kehittynyt soittajana, säveltäjänä ja sanoittajana. Nähdäkseni kaikki albumit on olleet askel eteenpäin jollakin tapaa. Missään vaiheessa ei ole päässyt sellaiseen tuntuun, mikä olisi voinut olla, jos olisi ollut heti alusta sellainen suksee, että olisi pitänyt tehdä levy per vuosi - jossain vaiheessa olisi voinut tulla sellainen efekti, että kuulostettaisiin väsyneeltä. Mutta ainakaan tällä tahdilla sitä ei ole päässyt tapahtumaan.
|
Minkäslaisia tulevaisuuden suunnitelmia on tiedossa? Nyt on hieman keikkaa tulossa, ja Nightwishissa sinulla on vakipesti.
|
- Arvasin, että tuosta tulee kyselyä, että mitkä on meikäläisen prioriteetit ja mitkä asiat asetetaan etusijalle. Tosiasiahan on kuitenkin se - vaikka kuulostaakin kyyniseltä - että Nightwishillä on kuitenkin aika kova maailmanlaajuinen noste. Eli siinä mielessä se on hyvä pesti näin perheelliselle miehelle. Siksi toisekseen se on minulle henkilökohtaisesti aika rauhallista ja mukavaa olla tällain rivimiehenä ettei tarvitse olla sen bändin ”naama”. Kun on rivimies, mutta kuitenkin pitää aina välillä myös huikkailla, eli pääsee myös esille. Ei tarvitse kuitenkaan tällaista heavymetallisolistin stressiä kantaa niin paljon siitä, että pitää juoda tarkalleen kolme litraa vettä päivässä ja ei vedetä drinkkiä aamukahden yli hotellin käytävillä. Tällaisista asioista meikäläinen voi jo hellittää, kun ei tartte huutaa sitä puoltatoista tuntia illassa.
|
Osaat siis ottaa vähän rauhallisemmalla otteella ja ehkä jopa nauttia siitä touhusta.
|
- Yleisesti ottaen nimenomaan se, että et ole liidaamassa sitä joko taivaisiin tai suohon, tavallaan kaikki menee omalla painollaan ja voit nauttia siitä. Aion ehdottomasti siis siinä Nightwishissakin pysytellä, ellei monoa tule. Mutta ei mitään sitäkään vastaan ole, että Tarot menestyisi, saisi hyviä liisauksia ja nostetta. Jos jätkien puolesta ajattelee, niin nekin ovat puurtaneet meikäläisen kanssa pitkään - soisin heillekin mahdollisuuden, että pääsisivät nauttimaan sen työn hedelmistä, mitä ovat tehneet monta vuotta.
|
Miltä tuntui, kun kävit Emma-gaalassa hakemassa sen pystin?
|
- Tietysti etukäteen odotellessa vähän jännitti, mutta toisaalta henkilökohtaisesti ainakin olin myös huvittunut tuosta tilaisuudesta. Onhan se tietysti hienoa, että asioista saa tunnustusta. Tuossa kyllä ehkä meikäläisen osuus siihen sukseeseen on pieni. Totta mooses viimeisellä levyllä antamallani panoksella olen pyrkinyt siihen, että lopputulos olisi mahdollisimman järeä ja iskevä. Kuitenkin se pohjatyö tuota sukseeta varten oli jo tehty, eli oli se hieman vieras tilanne. Onhan se kuitenkin kunnianosoitus sekin, sen viimeisen levyn ja rundin pohjaltahan ne tunnustukset ja pystit annettiin, eli voi myös tuntea sen omakseen.
|
Tässähän oli jo juttua näistä erikoisemmista keikkakokemuksista, mutta jos puhutaan niistä huippuhetkistä - mitä tulee mieleen?
|
- Kyllä se edellinen tarina oli huippukohtakin. Totta kai esimerkiksi viime loppukesän rundi Nightwishin kanssa Etelä-Amerikassa oli hieno, kuinka fanaattisia ne fanit siellä oli. Toisaalta on ollut myös Tarot-keikkoja, jotka on olleet aivan juhlaa. Juuri silloin kun edellisen kerran oli ollut tämmöinen pidempi tauko, ”To Live Foreverin” jälkeen. Oltiin Helsingissä jossain Shadow-klubilla johon mahtui joku 150 ihmistä, ja kaikki oli aivan pähkinöinä ja bändin edessä oli sellainen valli tuoppimurskaa. Se oli niin helvetin nastaa sekin, kun lähti pitkästä aikaa liikkeelle ja oli aivan vitun hyvä suksee niinkin pienissä puitteissa. Ei meikäläinen karta pieniä lavoja ja pubeja, päinvastoin: niissä on hikistä ja veristä, päästään lähelle ja jengi on päissään.
|
- Ja sitten on edelleen tällaista pientä nastaa, kuten miltä on tuntunut herätä aamukuudelta pienessä kankkusessa bussista ja nähdä, kuinka ensilumi tippuu taivaalta. Siellä sitten istuu Tolsan Janne silmät ympäripyöreenä ja ensimmäisenä on että ”Marco hei ota punkkua. Vielä kaksi tuntia niin ollaan Kuopiossa, sitten odotellaan tunti treenikämpillä ja mennään baariin.” Ei muuta kuin allright, toimii.
|
Useinhan ne pienet asiat on juuri niitä hienoja juttuja. Ei välttämättä suuria juttuja vaan niitä elämän pieniä asioita.
|
- Oikeesti rundeissa paras piirre on se, että jos on hyvähenkinen ryhmä ja ne tyypit tulee toimeen keskenään, bändi on iskussa ja teknikot on iskussa ja matkustat niiden kanssa. Miten tavallaan tiivis sisäpiiri ja minkälainen tietty huumori kehkeytyy siinä ryhmässä. Parhaillaan se lähtee aivan käsittämättömään liitoon, kun tarpeeksi kauan tehdään kimpassa. Minulle henkilökohtaisesti ne on sellaisia tärkeitä ja hyviä juttuja. Vaikka pitäisi ajatella, että se soittaminen ja keikkojen tekeminen on pääasia ilman tuollaisia juttuja. Kuitenkin matkustaminen on niin borea ja siihen palaa tunteja ja tunteja aikaa, että jos ei olisi tuollaista välillä, eihän siitä tulisi mitään.
|
Uudesta levystä vielä, ainakin omalla kohdallani levyä kuunnellessa kävi niin, että eri biiseissä tuli aivan erilainen fiilis ja erilaiset tunnelmat, vähän niin kuin hyvää kirjaa lukiessa. Tulee jotenkin kokonaisvaltainen fiilis ja siitähän hyvän musiikin tunnistaa: onko se vain taustamusiikkia vai viekö se mukanaan.
|
- Tuohan kertoo siitä, että on päästy siihen tavoitteeseen, että ne biisit ottaa haltuun, niistä pystyy tuntemaan jotain. Mielellään laittaa puhelimen kiinni ja jos joku sanoo jotain, niin kertoo, että hys, odotas 50 minuuttia. Minullakin on sellainen kokonaisvaltainen musiikinkuuntelutyyli, että mielellään kuuntelee koko levyn läpi. Varsinkin vanhat lempparialbumit on sellaisia, että ottaa sen maailman haltuun, mikä sinne on rakennettu.
|
Minulle levyn nimestä ja biisilistasta tuli mieleen ehdoton leffasuosikkini Hellraiser. Kun lähdetään ensimmäisestä biisistä eteenpäin, aina löytyy tuohon leffaan sopiva biisi. Lienee sattumaa, mutta aika jännä tapaus.
|
- Aivan! Jos miettii sitä biisilistaa ja niitä nimiä, niin jos ostaisit jonkin dvd-version jostain perushyvästä kauhupätkästä, kyllä tuossa voisi hyvinkin olla sen filmin lukujen nimet. Levyssä ei kuitenkaan ole haettu mitään teemaa, vaan tekstit ovat kaikki lähteneet ihan ideapohjalta ja ovat omia juttujaan. Väistämättähän niissä on yhtäläisyyksiä, koska ovat minun tekemiäni, ja välillä myös sivuavat samoja aiheita. Kyllä ne kuitenkin on enemmän tai vähemmän tarkoitettu omiksi stooreikseen. Siellä on vain haettu tiettyjä kulmia, joista asioita on katsottu. Hieno juttu, jos se leffa tuli mieleen, sehän on klassikko ja mestariteos.
|
Levyn nimihän on kuin suoraan Pinheadin lausumaa, kukas tuon nimen oikein keksi?
|
- Minunhan keksimä se on. Enpä itse asiassa tullut tuota yhteensattumaa ajatelleeksikaan. ”Tears are a waste of good suffering!”
|
- Janne ja minä ollaan tuosta puhuttu paljon, ja varmaan Spede ja Sakukin yhtyy samaan, että meillä on tietty periaate, jolla tehdään musiikki: kaikki hyvät biisit jollain tavalla aina rankaisevat kuulijaansa. Ollaan pyritty siihen, että olisi aika ahdistava ja painostava tunnelma. Eipä tätäkään albumia olisi ollut niin hauska vääntää, ellei siihen olisi vähän omaa verta vuodattanut.
|
Minkälaista musiikkia muuten itse kuuntelet, ja mitä ajattelet nykyisestä musiikkibisneksestä yleensä?
|
- Kuuntelen nykyisin aika harvoin mitään musiikkia. Pari levyhankintaa olen viime aikoina tehnyt, jotka palaavat sellaisille perusbändijuurille. Hankinnat oli Danko Jonesin ”Born a Lion” ja sitten Audioslaven uusin. Ne on sellaista aika selkeää rumpu–basso–kitara–laulu -toimintaa. Nuo ovat sellaisia uudempia juttuja, joita meikäläinen on diggaillut.
|
- Täytyy sanoa, että jonkin verran tällaiseen yleiseen raskaan rockin maailmaan, tekniseen sankaruuteen, miekkoihin ja lohikäärmeisiin olen jo hyytynyt. Olen sen verran skeptinen koko genren suhteen ja itseni suhteen aika ironinen mies, joten siinä mielessä siellä ei hyvin paljon löydy sellaista, mikä minua yllättäisi todella hyvin tai positiivisesti. Saattaa olla, että jossain Linkin Parkin biisissä diggailee jotain osaa, kuinka ne on niitä masiinoita käyttäneet, mutta en silti koko albumia halua ostaa. Nykyisin kaikki sellainen, mistä diggaan, on enemmän biisikohtaista juttua. Jos löytyy joku hyvä kipale tai joku hyvä juttu, vaikka yleisesti ottaen hyvä fiilis. Eli hyvällä tavalla erittäin ankea tai raskas tai julma fiilis, kaikki tällainen toimii.
|
Perinteisestihän levyn julkaisun aikaan bändiä kohtaa hirmuinen härdelli ja promorumba. Ovatkos Spinen heput laittaneet teitä tiukille haastattelujen ja promokuvioiden kanssa?
|
- No ei nyt kovin. Näitä haastatteluja on muutama tehty ja muutama tulossa. Promootiota hoitava Tuula Spineltä sanoi, että se on joutunut kopsaamaan noita promolevyjä, kun ei ole aitoja vielä painosta tullut. Tämähän meni taas aika tiukoille, toivottavasti levy ehtii ajoissa kauppoihin. Levyn viivästyminenhän johtuu tuosta kannen vaihdosta. Meillä oli tavallaan valmiit kannet, ja se oli viittä vaille painoon lähdössä, kun sitten levy-yhtiön puolelta tuumattiin, että ei tämä nyt kyllä lähde. Se oli ihan ylläri, meikäläinenkin oli juuri menossa katsomaan viimeisiä sävytyksiä, kun minuun otettiin yhteyttä ja sanottiin, että eräs Janne tekee uudet kannet ja koko homma menee uusiksi. Ei sillä Jannella kauan nokka tuhissut, ja sehän teki aivan vitun hienot kannet.
|
- Tässähän oli jo pieniä vaikeuksia ihmisillä löytää sitä singleäkin kaupoista, katsotaan nyt, kuinka tämä levyn julkaisu menee. Meikälänen on niin bisnes-orientoitunut, että en tiedä edes levyn painosmäärää. Parempi olisi, että tämä lähtee myymään, muuten täytyy alkaa rankaista tietämättömiä jollain muulla keinoilla. Mutta yksi mies ei kerkeä käymään kaikkien kotona, paitsi jollei ole joulupukki. Se on sitten se Satan Claus.
|
Tässä vaiheessa keskustelu uhkaa karata varsin levottomaksi, joten toteamme, että lienee parasta sulkea nauhuri ja kumota kupoliin vielä jokunen olut. Minun oli vielä kuitenkin kerrassaan mahdotonta vastustaa kiusausta, ja esittää se pakollinen lopetus: Do you wanna live forever?
|
| - Jaa, nyt pani miettimään… Yritän tässä hakea, että mitä hyötyä siitä minulle olisi. Todennäköisesti en. Sitä paitsi, kun tätä heavya kerran vedetään, sehän tehdään kuitenkin jo molemmat jalat haudassa! Ja mikä olisi sen komeampi tapa kuolla kuin dinosauruksena, meteoriitin tappamana. |
|
|
