Lordi

Lordin Would You Love a Monsterman -sinkusta on kohta kahdeksan vuotta. Vähintäänkin vuoristoratamaisiin vuosiin on mahtunut kokoonpanon viilaamista, triplaplatinaa, virallinen biografiakirja, Euroviisuvoitto, oma Rocktaurant-ravintola, joukkokaraoken maailmanennätys Helsingin kauppatorilla, Dark Floors -kauhuleffa ja vähän vähemmänkin myyneitä levyjä. Osa Mr. Lordin jo aikanaan asettamista tavoitteista on varmaan ylitetty, mutta hirviöllä on vielä unelmiakin takataskussaan. Reilu kuukausi sitten ilmestyi jälleen yksi uusi aluevaltaus, rytmipohjainen Lordi The Game. Pääasia tällä hetkellä on kuitenkin uunituore Babez For Breakfast -levy.

 

Musiikillisesti Babez For Breakfastin resepti on tuttu ja vaikutteetkin ovat ne samat vanhat: kasarirock ja kauhukulttuuri, mutta niiden painotus on muuttunut. Ilmeeltään Babez For Breakfast on edeltäjäänsä Deadachea valoisampi.

– Sitä ei sillä hetkellä itse näe, mutta nyt sen näkee kuinka synkkä levy Deadache oli. Biisit oli kirjoitettu niin, että mie olin ihan burnoutissa, puoli vuotta tukka pystyssä mökillä. Oltiin puolitoista vuotta yhtä soittoa oltu keikoilla. Tomia ei ollut enää ollenkaan, oli enää vain, vittu, Lordi. Ihan puhki. Vitutti kaikki mediat, pää höyrys ja kun se loppui, alkoi kroppa laittaa systeemejä alas. Pimeimpänä talviaikana ja siinä mielentilassa alat tekeen biisejä seurana vain koira ja käärme, niin tuli aika kaamoslevy! Ei ihme, että Deadache oli niin synkkä, vihainen ja vakava Lordi-levyksi. Bookletti on musta ja puvutkin oli likaiset ja tummat. Deadachessa ei ole minkäänlaista auringon pilkahdustakaan. Ja meillä oli koko bändillä samat fiilikset silloin! Mie olin vielä olevinani muka nokkela, kun yhdistin sanat “headache” ja “dead”. Sitten selviääkin levyn julkaisun jälkeen, että sehän on slangisana, joka tarkoittaa kuolemanväsynyttä. Siinä räpsi vielä sattumakin silmille.

– Babez For Breakfast on taas enemmän sisarlevy Get Heavylle tai Arockalypselle. Rockin ilosanomaa ja “I wanna rock” -asennetta: All right! Mitä sitä tyhjää märehtimään, potkitaan ovet sisään ja puistetaan lettiä!

Levyn ensimmäinen single, This Is Heavy Metal, on ennen kaikkea statementti siitä, mikä Mr. Lordin mukaan on heavy metalia.

– Ei se letun kovin biisi ole, eikä läpileikkaa levyä millään tavalla, mutta tälle bändille tässä ajassa, kaiken meille tapahtuneen jälkeen, sen biisin nimen statementti on niin törkeä, että me tehtiin siitä sinkku. Kappaleen viesti on niin universaali, että sen ymmärtää jokainen ala-aste-englantia puhuva. Ja onhan se niin kasari biisi, että niin soittais Twisted Sisterin jätkätkin. Se nimi provosoi sopivasti tiettyjä metalli-ihmisiä. Se nyt ei varmaan ketään yllätä, mikä minun mielestä on heavy metalia, se on se kasari- ja tukkahevi.

Mr. Lordi soittaa kitaraa ja koskettimia. Tarvittaessa myös basso pysyy kädessä ja rummut hän ohjelmoi, joten mies pystyy tekemään demot itse. Kun uusi Lordi-biisi alkaa syntyä, se saattaa muhia Mr. Lordin päässä kauankin, ennen kuin siitä tallennetaan mitään konkreettista.

– Useimmiten biisi syntyy kertsimelodiasta. Mie hyräilen jotain melodiaa, ja jos miulla pysyy joku kertsi päässä puoli vuotta tai vuoden, sitten se on hyvä. Eli se esikarsinta käydään miun pään sisässä. Saatan pyöritellä ja jalostaa kappaletta päässäni puoli vuotta tai vuodenkin, ennen kuin tartun mihinkään instrumenttiin ja teen siitä demon. Joskus se voi lähteä myös riffistä. Harvemmin säkeistömelodiasta. Joskus teen myös niin, että jos mie kuulen jonkun älyttömän hyvän biisin, niin mie ensin opettelen sen ja sitten teen siitä oman version. Esimerkiksi Would You Love a Monstermanhan on Kissin Thrills In The Night. Ei siinä enää paljon samaa ole, mutta siltä idealta se on lähtenyt. Tällä uudella levyllä Rock Policen riffi on Journeyn Separate Waysista johdettu. Kuulija ei tunnista niissä enää mitään samaa, mutta näin mie johdan sen tietyn fiiliksen biisistä toiseen.

– Meillähän on se positiivinen ongelma, että mie kirjotan ihan saatanasti biisejä. Tälle levylle taisi olla 50 biisiä meikäläiseltä ja muita yhteensä kai yhdeksän. Sitten tulee se raskas biisienvalintapäivä, kun me istutaan bändin ja a&r:n kanssa levy-yhtiöllä ja kuunnellaan koko päivä demoja ja päätetään, mitä aletaan treenaamaan. Se voi olla joko 10-15 biisiä, jotka ehkä päätyy levylle, tai sitten 5-7, jotka varmasti menee sinne.

 

– Miulla on monesti jo demolla se näkemys sovituksesta niin vahva, että ne pysyy levylle mennessä sellaisenaan. Enimmäkseen Kita tekee vain ne omat rumpujuttunsa sinne, mutta mie piän kyllä sen paketin auki, että jos jollain on joku hyvä idea mitä biisin vois tehdä, niin sitten se tehdään. Vasta tällä levyllä meille tuli selväksi mitä esituotanto tarkoittaa. Tuottaja Michael Wagener istui kahdesti viikon jakson meidän kanssa treeniksellä 8-12-tuntisia päiviä ja treenautti meillä biisejä niin, että jokainen tiesi mitä soittaa. Toisin kuin suomalaiset tuottajat, joilla on liikaa töitä – kaikki kunnia vain heillekin – Wagener tekee vain yhtä projektia kerrallaan kun ottaa jonkun levyn tuotettavakseen. Hän on sataprosenttisen fokusoitunut biiseihin ja laittoi meidätkin niihin paremmin sisään, kuin ollaan aikaisemmin oltu. Hänen kanssaan on erittäin intensiivistä ja raskasta mutta palkitsevaa ja kivaa tehdä töitä. Niin, että varoituksen sana vain suomalaisille tuottajille, jos heidän kanssaan jatkossa jotain tehdään: nyt me osataan olla jo paljon vaativampia!

– Sitä mie haluan nyt mainostaa, että Babez For Breakfastilla ei ole käytetty yhtään tietokoneella korjailua. Nyt on treenattu niin, ettei tarvinnut. Wagener ei nimittäin suostu siihen hommaan. Ei ole kopioitu mitään, eikä kannuja kelloteltu. Ei ole Beat Detectivellä siirrelty yhtään rummuniskua, jos se tempo heittää niin se heittää. Eikä ole Autotuneria käytetty eikä virityksiä vaihdeltu. Se on siistiä, että siitä kuulee nyt semmosen livesoiton maun eikä levy ole tukkoon tuotettu. Kyllä mie toivon, että jatkossakin voitais työskennellä Wagenerin kanssa, sillä nyt kyllä “vakka löysi kantensa”.

 


VIDEOISTA, “MONSTER-BOXISTA” JA BISNEKSEN TILASTA

Uuden singlen videossa hirviöbändi laskeutuu öiseen, zombeja kuhisevaan suurkaupunkiin piikikkäällä hevidiskopallolla. Video on tähänastisista Lordin promoklipeistä ehkä eniten soittovideomainen. Mr. Lordi surkuttelee musiikkibisneksen murroksen vieneen leivän myös videontekijöiden suusta. Esimerkiksi Lordin seitsemän ensimmäistä videota ja Dark Floors -leffan ohjannut Pete Riski on lähtenyt leveämmän leivän perään.

– Mie toivon, että meiän ja Peten tiet on vain hetkittäisesti erillään. Pete on nyt pääasiassa Englannissa ja tekee leffaproggiksia. Syynä siihen on musabisneksen tilanne. Musavideoihin ei saa budjetteja, ja Petenkin on vaikea lähteä tekemään videoita, joiden budjetti on vähemmän kuin meidän ekalla videolla. Se on vain realiteetti. Videon kohde on netti ja sitä katsotaan tupakkiaskin kokoisesta ruudusta, eikä monesti katota edes kokonaan. Ei oo enää tv-esityskanavaa. Se tappaa vanhat tekijät, ne ei näillä budjeteilla pysty lähtemään enää tähän ralliin, vaikka olisi haluakin. Budjetti on mikä on ja esityskanava mikä on. Ainoastaan tekemisen paineet on samat kuin ennen, joten on vaikeaa löytää motivaatiota tekemiseen. Miksi ne edes haluais lähteä tekemään tupakkiaskin kokoiseen ruutuun musavideoo? Mutta onneksi aina tulee uusia jannuja, jotka innoissaan niitäkin tekevät.

 

Levy-yhtiötkin sen kyllä tietävät. Ja kun tämä kertaalleen käytetty uusi tekijä pyytää seuraavalla kerralla korvausta työstään, haetaan seuraava ilmaiseksi tekevä tulokas. Levyjen kansitaiteiden kanssa on sama juttu.

– Se on surullista, mutta totta. Toisaalta, näin alalle pyrkivät uudet kyvyt pääsee näyttämään osaamistaan. Mutta samalla vanhat tekijät ajetaan ulos. Se on vain harsh reality. Ei käy kateeksi mikään kolmesta osapuolesta, ei edes ne isot pahat levy-yhtiöt, koska nekin on tiukilla.

Mr. Lordin haaveena olisi julkaista ultimaattinen Lordi-boksi, jossa olisi koko uran kattava dokkari, lyhytelokuva, kokoillan elokuva, kaikki tähän mennessä julkaistut kymmenen musavideota ja kaikki julkaistut biisit demoineen. Materiaalia olisi jemmassa älyttömästi.

– Monet bändit puhuu, että nyt pitäis tehdä boksijulkaisu kun meillä on joku 50 biisiä, mutta meikä tuossa yks päivä laski, että jos me julkaistais boksissa kaikki biisit ja demot niistä, jotka on muuttuneet levylle mennessään, niin meillä olis boksiin joku 380 biisiä! Ennen 90-lukua äänitetyt kassudemot on tietenkin rutinaa, mutta jo 90-luvun alusta äänitetyt on kaikki digitaalisia ja ne vois nostaa masteroinnissa ihan uusiin sfääreihin. Me saatais kyllä tehtyä semmonen, työnimellä “luulot pois” -boksi! Monesti tämmöisiä julkaistaan uran lopussa, mutta se olisi toisaalta hyvä saada mahdollisimman pian tehdyksi, niin saisi kerrankin ns. tiskin tyhjäksi.

– Kässäri Ultimate Lordi-dokkariin on tehty vuosia sitten. Sehän joka päivä vain pitenee. Ensimmäinen versio siitä on kirjoitettu jo kuus vuotta sitten. Materiaalia meillä on ihan helvetisti: muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta me ollaan kuvattu joka keikka. Festareilta lähes joka keikka monikamerakuvauksena. Jo ennen Get Heavyä mie oon dokumentoinut kaikki pukujen ja biisien tekemiset. Maskit. Silloinkin kun mie demotan biisejä, miulla on kamera kuvaamassa. Äijällä vaan tukka harmaantuu ja matskua kerääntyy. Mutta siinäkin tullaan jälleen kerran siihen, että tänä päivänä musa-dvd:nkin tekokustannukset pitäis olla nolla, että levy-yhtiön kannattaisi pistää semmoinen pihalle. Pitäiskö tässä sitten itse palata juurilleen ja hommata joku AVID ja laittaa se itse kasaan? Siihen mulla ei taas just nyt oo aikaa. Eli se vastaus on, että pistä ite kasaan, niin kyllä me se julkaistaan.

– Jos me pystyttäis tänä päivänä pistään se dvd kasaan, niin siellä olis keikkaa joka kiertueelta. Esimerkiksi meiän ihan eka keikka Nosturissa olis monikameralla ja pöydästä ääni. Joka kiertueelta vois olla parikin kokonaista keikkaa, ihan vaikka Deadache-kiertueen viimeistä keikkaa myöten, Masters Of Rockista. Me saatais aikaan semmonen “onko tää jumalauta edes todellista, tässähän on 18 dvd:tä ja 36 cd:tä” -boksi.

 

Lordin maskit ja puvut uusiutuvat joka levylle ja niistä uutisoidaan aina melko näyttävästi. Harvemmin kuitenkaan jutellaan niiden käyttämisen hankaluudesta. SlipKnot kertoi alkuaikoinaan, että kun samoja maskeja käytti tarpeeksi kauan, niin keikat aloitettiin takahuoneessa oksentamalla, sillä käytetyn maskin haju käy aikaa myöten aika heviksi. Onko sinulla ollut samanlaisia kokemuksia?

– Haiseehan ne pahalle. Nythän meillä on uudet puvut, joten ei ne vielä kovin pahalle haise, mutta tuupa kysymään jouluna, kun on Euroopan rundi tehty! Toki tässä SlipKnotinkin heitossa on Lapin lisää, koska jos ne olis aina laatanneet siksi, että maskit haisee paskalle, niin sitähän pitäis paskalla istuessaan kaikilla olla aina ämpäri edessä! Mutta joo, eihän se kumi ole itsessäänkään mikään miellyttävin haju, ja niihin kertyy hikeä ja likaa. Mutta siihenkin tottuu. Se on tuttu ja ystävällinen tuoksu!

– Pidemmällä rundilla jokainen vapaapäivä on pyykkipäivä. Meillä on pukujen alla pestävät potkupuvut, mutta se kaikki mikä näkyy; kumi, nahka, niitit – niitä ei voi pestä. Tai jos menet pesemään, niin Putaansuu joutuisi maalaamaan ne uudestaan. Se ei houkuttele. Niitä sitten yritellään keikkojen jälkeen kuivatella bussin moottoritilan lähellä, että ne on enää aavistuksen kosteita tai tuurilla jopa kuivia seuraavalle keikalle. Huonoin mahdollinen tilanne on bussin alaosa tai kylmä tila, sillä varsinkin talviaikaan niitä jäisiä pukujahan se nyt on mukavinta pukea päälleen...

– Hiki syö kamoja ihan käsittämättömän paljon. Mulla on tuo uusi puku ollut päällä vasta kolme kertaa, ja jo nyt on niitit ruosteessa. Mr. Lordi hikoilee happoa!

 


KOKOPÄIVÄHIRVIÖ

Putaansuu kokee olevansa Mr. Lordi ainoastaan lavalla, mutta kaikki muu Lordiin liittyvä vie Tomin ajasta kaiken. Mies vertaa sitä yksityisyrittäjänä olemiseen.

– Minulla on tänä vuonna ollut yksi neljän päivän vapaa ja kolmen päivän vapaa Sauna Open Airin KISSin aikaan. Lisäksi yksi pitkä viikonloppu jonka vietimme kaverini Martti Servon kanssa krokettia pelaten. Viime syksystä lähtien on demotettu ja treenattu biisit ja tehty levy. Siitä alkoi heti pukujen teko. Juhannuksena oli keikka ja uusien pukujen fotosessiot heti perään. Siihen perään oon tehnyt levyn kannet ja suunnitellut merchandisea. Kaikki väliajat oon ollut Rocktaurantissa. Nyt pitäis alkaa showta jo suunnittelemaan ja konkreettisesti tekemäänkin. Kyllä se on ihan täysipäiväistä hommaa, eikä ole tunti- saati kuukausiliksa kova työn määrään nähden. Mutta mitäpä mie muutakaan tekisin?

– Joskus sitä toivoisi elävänsä yksinkertaisemmassa ajassa, niin että ei olisi aina aikataulupaineita, että voisi joskus tehdä jotain niin, että se julkaistaan sitten, kun sen tuntee olevan valmis, eikä niin päin, että asiat täytyy saada valmiiksi, koska se täytyy saada julkaistua. Se kaupallinen puoli on miulle niin toisarvoinen, enkä mie oo koskaan tehnyt mitään rahasta, vaan siksi että se on kivaa olla hirviö ja tehdä juttuja. Nythän onneks tän levyn kanssa oli niin, että Wagener ilmoitti levy-yhtiölle, että hänelle ei laiteta sitten mitään deadlineja, vaan levy on valmis kun se on valmis. Joka tarkoittikin sitten sitä, että meillä oli 60 päivää studiossa, joista yksi oli vapaapäivä. Ja silti pysyttiin siltä osin budjetissa!

Mitä Lordi vielä voisi tehdä lavalla sen lisäksi, mitä on jo nähty? Mitä näkisimme, jos teillä olisi rajaton budjetti?

– Varmaan kaikki lennettäis jotenkin. Ja olis zombiearmeija lavalla, joku 60 erikseen maskeerattua zombieta. Moottorisahalla joukkoteurastus sinne pitäisi saada ja joku koneellistettu Iron Maidenin Eddien kokoinen Lordi-hirviö. Kyllä meitsi näitä keksisi...

 

Kuulostaa överiltä, mutta “kornin” ja “mauttoman” käsitteet ovat hirviöherralle vieraita.

– Mie oon mielestäni huumorintajuinen tyyppi, mutta Lordin suhteen mie en tajua kun meitä sanotaan huumoriyhtyeeksi. Mie en näe siinä mitään huumoria. Monet näkee siinä “pilkkeen silmäkulmassa”, mutta mie ymmärrän sen pilkkeen silleen, että että “heh heh, ei me nyt ihan tosissaan olla”. Se ei meidän kohdalla pidä paikkaansa. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta silloin kun KISS teki reunionin, niin moni suomalainenkin media kirjoitti, että “KISS – maailman naurettavin bändi”. Siinä ei ole mitään naurettavaa. Kaikki jutut, mitä tulee korniuteen ja yliampuvuuteen ja ääliömäisyyteen... ne on synonyymejä mulle siitä, mikä on siistii. Mitä “kornia” siinä on, jos kuuskymppinen äijä sylkee tulta ja verta ja lentää lavatellinkeihin? Mie en ymmärrä sitä!

– Olin kerran Manowar-konsertissa ja täytyy sanoa, että viihdyin helvetin hyvin. Mutta mie en päässyt selville, että onko tämä tahatonta komiikkaa vai onko ne tosissaan. Miun ympärillä oli kaks tuhatta ihmistä, joilla on kaikilla farkkuliivit ja Manowar-logo tussilla piirretty selkään. Ja kädet Manowar-tervehdyksessä. Minusta se oli saatanan siistiä. Mietin, että nää tuhannet ihmiset tässä ympärillä, niiden mielestä varmaan KISS on naurettava, mutta näähän on siinä mielessä miun veljiä, että niiden mielestä taas Manowarissa ei oo mitään naurettavaa. Sitä mie vaan mietin, että tietääköhän ne tuolla lavalla, että ne on itse asiassa aika hassuja. Jos mie katon Lordia – siis koko porukkaa, kolmannessa persoonassa ja ulkopuolelta, niin ei se oo minusta hassu. Se on vitun siisti. Se on mulle samalla tavalla siisti kuin Twisted Sister... joka taas on joillekin, että vittu mitä pellejä.

Mr. Lordille lapsenomaisuus on voimavara. Hän sanoo olevansa kiinnostuksiltaan enemmän samalla viivalla yläasteelaisen kanssa kuin itsensä ikäisten kanssa. Esimerkkinä hän kertoo taannoisesta tapaamisesta vanhojen koulukaverien kanssa, jossa hän oli tyrmistynyt siitä miten kaverit, joiden kanssa aikoinaan diggailtiin Maidenia ja Kissiä, hiihtävät elämäänsä samoja latuja pitkin kuin vanhempansakin. Ollaan töissä toisilla tai omassa firmassa. On omakotitalo, auto, neljä lasta ja kaksi avioeroa takana. Kuunnellaan samaa musiikkia kuin vanhemmat. Käydään tanssilavoilla. Ja sanotaan tätä kaikkea aikuistumiseksi. Putaansuu säälii heitä.

– Miulle se, kun kuunneltiin kaverien kanssa KISSiä ja Twisted Sisteriä, se oli eilen. Miun luokkakavereille se on ikuisuus sitten. Se oli heiän lapsuutta. Mie en oikeesti koe itteeni yli 16-, 17-vuotiaaksi ja siitä tulee välillä outoja tilanteita, kun mie saatan mennä heittämään läppää jonkun kanssa, joka vaikuttaa miusta samanhenkiseltä kuin mie, ja sitten se on oikeasti 16-vuotias. Mie en koe olevani kolmeseiska enkä mie tiedosta, että jos mie en nyt justiinsa oo värjännyt tukkaa, niin mulla on harmaa parta ja harmaa fleda. Miehän näytän, saatana, niien isältä! Siihen on hirveen vaikkee tottua. Mie oon jäänyt yläasteikään, enkä halua sitä menettää. Ois hirveetä kasvaa aikuiseksi. Onneks miulla on vaimo jolta pystyy kattoon elämän mallia, koska meitsistä ei siihen yksin oo, perus laskujen maksamiseen ja allakasta kattomiseen milloin pitää tehä mitäkin.


KOSTONHIMO JA KATUMUSHARJOITUS

Kun yhtye päätyy kansallisen instituution asemaan kuten Lordi viisuvoitollaan päätyi, niin sen ympärillä alkaa pyöriä jos jonkinlaista perskärpästä ja opportunistia. Putaansuu päivittelee, että kaikenlaisia diilejä sitä Euroviisuvoiton jälkeen oli kuulemma tehty, eikä bändi tiennyt puolistakaan niistä ja huomattavan paljon bändiltä meni ohi tuloja, joista on kuultu vasta vuosien päästä. Mr. Lordi sanoo olevansa pitkävihainen mies, eikä hyväksy esimerkiksi aikanaan julkaistua epävirallista kirjaa Lordi – hirviön tarina.

– Samat fiilikset miulla siitä on kuin aikaisemminkin eli en hyväksy. Bändihän ei koskaan saanut siitä mitään. Kyseinen tyyppihän on Hymyn toimittaja ja asuu Rovaniemellä. Vähän aikaa miulle tuli levy-yhtiöstäkin kyselyjä että mitä, onko Rocktaurant-ravintola suljettu. “Kirjailija” oli taas kirjoitellut paskaa Hymyssä.

Lordi on perustettu tulkintatavasta riippuen joko 1996 tai aikaisemmin, ja kun kysyn Putaansuulta välitilinpäätöstä, niin Tomi sanoo olevansa täysin tyytyväinen kaikkeen siihen miten asiat on tehty, mutta ei siihen mitä on saavutettu. Ainoa asia, mitä Putis toisella yrittämällä tekisi toisin, on hänen oma suhtautumisensa Euroviisu-hulabaloohon.

– Se koko viisuhomma alkoi niin vituttaa, että tuli annettua turhan kärkkäitä julkisia lausuntoja ja siinä samalla kaivettua itselleen hautaa. Minkäs teet, ihminen on ihminen. Ei sitä voi itelleen mitään. Kauheen vaikea on olla sanomatta, jos joku korpeaa. Mutta en mie mitään tekis toisin muuta kuin olemalla “parempi ihminen”, mutta jos tuntee, että siun tekemisiä arvotetaan väärin perustein tai sinua syytetään vääryydellä, niin on kauheen vaikea olla hiljaa. Ja pitäähän siitä olla oikeus sanoa.


MEILLÄ JA MAAILMALLA

Suomessa Lordin julkaisukuviot ovat aina olleet samat, mutta esimerkiksi Lordin Saksan-diili Drakkar Entertainmentin kanssa päättyi muualla julkaisemattomaan kokoelmaan Zombilation - The Greatest Cuts. Sen yhtiö, harvinaista kyllä, teki täydessä yhteisymmärryksessä bändin kanssa. Putaansuu on tyytyväinen Drakkar-aikaan, sillä pieneksi yhtiöksi paja teki hyvää työtä. Tomi ei valita myöskään Yhdysvaltain lisensoijan, The End Recordsin panoksesta.

– Bändi olis halunnut jatkaa Drakkarin kanssa, mutta Sonyn pääkonttori päätti että ei käy. Mentiin sitten Sonyn alaiselle GUN Recordsille, joka tietenkin kaatui saman tien, kun Deadache oli ilmestynyt.

– Zombilation tehtiin yhdessä. Mie tein kannet ja bändi valitsi biisit yhdessä Boggin [Drakkarin pomo Bogdan Kopec] kanssa. Vielä nyt keväällä yritettiin, että jos mentäis takaisin Drakkarille, sillä meillä oli esimerkkinä se, että kun me kierrettiin Deadachen tiimoilta kaikkia niitä maita, joissa kokoelma oli julkaistu, niin meiltä kysyttiin haastatteluissa, että mekö nyt kierrämme tämän Zombilation-kokoelman julkaisun promoamiseksi. Se oli konkreettinen esimerkki, että vaikka Drakkarin panokset on pienet, ne tekee kyllä niin paljon kuin pystyy! Mutta nyt jatkossa Sony on päättänyt julkaista meiän levyt eli se on isommista voimista kiinni kuin meistä tai Drakkarista.

– The End taas, se on vähän kuin Amerikan Drakkar. Yrittävät parhaansa, mutta resurssit on vielä Drakkaria pienemmät. Kovasti ne yrittää meitä saada rundille, sillä Jenkeissä on niin tärkeää rundata. Meillä on kahtena vuotena ollut Jenkeissä Halloween-rundi, sehän se toimii meille. Tällä kertaa se meni munilleen, kun pääesiintyjä, vanha tuittupää Glenn Danzig päättikin, että ei hän olekaan valmis lähtemään rundille vielä lokakuussa, vaan lähdetään vasta marraskuussa. No – meillä on marraskuulle myytynä jo Euroopan rundi. Eli meillä on levyn julkaisusta kuusi viikkoa niin, että meillä ei ole kuin yksi Nosturin veto. Ei ehdi säätää mitään muuta, kun Glenn siirsi rundia niin viime tingassa.


TUOTTEISTAMISEN IHANUUS

Vaikka Lordi on umpikaupallinen ja siitä ylpeä, onnistun kaivelemaan Putiksesta muutaman tuotteen ja asian, mitä hän ei suostuisi Mr. Lordina tai Lordi-yhtyeenä markkinoimaan.

– Kyllä se Iso G. eli Gene näyttää tietä. Mie näen kaikki tuotteet keräilijän näkökulmasta, joten aivan kaikki Lordi-kama olisi siistiä, paitsi sellaiset, jotka sotii meikäläisen hyvää makua vastaan eli siis kaikki rasismin kanssa flirttaileva tai toista ihmistä mollaava. Todennäköisesti jotain Lordi-käsiaseita en haluaisi tulevan. Leluaseita ilman muuta, mutta ei mitään, millä voisi oikeasti tehdä jollekin pahaa.

 

Yhtyeen tuotteistamisen uusin aluevaltaus on Lordi The Game -peli Applen iPhone-laitteille, joka on kuulemma matkalla myös muille pelialustoille. Peli oli sen toteuttaneen Lapland Studiosin idea ja myös sen rahoittama. Mr. Lordi ei peliprojektiin osallistunut kuin valvomalla visuaalista- ja musiikkipuolta. Tomi sanoo, ettei edes osaisi tehdä peligrafiikkaa, ja pelihahmoksi hän päätyi niin, että pelitalo otti hänestä kuvat ja mallinsi pelihahmon niistä.

Pelissä ei ihmeitä tapahdu: muutama kenttä, joissa Mr. Lordin hahmo mätkii kirveellä zombeja, kuuden Lordi-kappaleen tahtiin ja pisteitä saa Guitar Heron / Tap Tap Revolutionin tapaan sitä enemmän, mitä tarkemmin tahtiin osuu. Idealtaan varsin ohutta peliä ei ole todellakaan tarkoitus siirtää sellaisenaan eteenpäin, vaan pelikonsoleille siirtyessään Lordi The Gamesta on tulossa Tomin sanon “kunnon hack 'n' slash”. Mm. Nintendo wii-versiosta on jo demo olemassa.

Peli on Tomin mielestä hieno, mutta samaan syssyyn hän kieltää olevansa mikään aktiivinen pelaaja. Mutta hänestä ainakin Lordi the Game on “hienompi kuin samaan aikaan ilmestynyt Iron Maidenin peli (The Final Frontier) tai se lintupeli”. Jälkimmäisellä Putis tarkoittaa suomalaisen Rovion julkaisemaa Angry Birds -peliä, josta on olemassa iPhone ja Android-versiot ja se on myynyt jo 6,5 miljoonaa kopiota...

Vaikka Putaansuu on suomalaisessa mittakaavassa nero yhtyeensä tuotteistamisessa, häneltäkään ei löydy vastausta kysymykseen, millä tavalla fyysisistä levyistä saisi kuluttajille niin paljon nettilataamista kiinnostavampia, että levyjen myynti saataisiin jälleen kannattavalle tasolle. Mitä jos latauskoodit, patchit ja tarrat eivät ole enää tarpeeksi?

– Miun on vaikea tuohon vastata, koska en ole eläissään yhtään kappaletta netistä ladannut. En mie oikein tiiä mitä sinne levyyn vois enää lisätä. Rahaako? Tottakai mitä enemmän fyysistä sinne voi laittaa, niin sen parempi.

 

Would You Love a Monsterman -sinkun kanssa tuli aikoinaan Monster Magazine -sarjakuvalehti, jossa oli "mainoksina" katalogillinen Lordi-tuotteita. Niistä on toteutettu jo karkit, limsat ja tietokonepeli, mutta muutama tuotteistusidea on yrityksestä huolimatta jäänyt tekemättä. Mm. lautapelin tekeminen osoitteutui pelifirmalle useiden eri figuurien vuoksi liian kalliksi ja Halloween-naamareistakin oli jo diili tehty saman firman kanssa, joka toteutti SlipKnotin maskien kaupallistamisen, mutta ennen kuin edes prototyyppejä saatiin nähtäville, firma meni nurin. Lautapeli- ja korttitaistelupeli-ideat ovat siis olemassa, mutta halukasta toteuttajaa haetaan.

Jos nyt viedään ajatus tuotteistamisesta ns. loppuun saakka, niin montako Lordi- yhtyeen jäsentä tullaan sitten joskus aikanaan kuoppaamaan Lordi-laatikossa? Tokihan sellaiset tehdään, onhan KISSilläkin Kasket.

– Toivottavasti mahdollisimman monta. No, en mie siitä lootasta tiedä, mutta hautakivi pitää olla Rovaniemen hautausmaan komein! Semmonen, että pikkulapset tulee sitä kymmenien ja satojen vuosien päästä vielä hautausmaalle pelkäämään! Oikean kokoinen tai mieluummin vielä vähän isompi Lordi työasussa -näköispatsas. Se on meikäläisen unelma. Mutta todennäköisesti sekin pitää tehdä ite etukäteen...

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Scare Force One
KOTIPAIKKA
Rovaniemi / Helsinki

JÄSENET
Mr. Lordi - laulu
Amen - kitara
Kita - rummut, taustalaulu
OX - basso
Awa - koskettimet, taustalaulu


DISKOGRAFIA
Get Heavy 2002
The Monsterican Dream 2004
The Arockalypse 2006
Deadache 2008
Babez For Breakfast 2010
© Imperiumi MMVII. Teksti: Mape Ollila   Kuvat: Sony Music (promo), Lapland Studio (peli) ja Euphonix (Michael Wagener).
http://www.lordi.fi Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 7678 Palaa »