Aiemmin muutaman EP:n ja kourallisen keikkoja tehnyt Embassy of Silence ei ole vielä nyt toukokuun alussa 2010 tuttu nimi kovin monelle. Bändin päämäärä on kuitenkin ollut koko sen olemassaolon ajan selkeä ja nyt ilmestyvä debyyttialbumi Euphorialight viimeistään osoittaa, kuinka Embassy of Silence ei pelkää olla oma itsensä jo esittäytyessään. Embassy of Silence saattaa nimittäin aluksi vaikuttaa suhteellisen suorasukaiselta naislauletulta melodiselta rock/metallilta, mutta kaiken takaa paljastuu lopulta huomattavasti sävykkäämpi tulokas.

"EMMERDALE OF SCHEISSE"?

Embassy of Silencen kokoonpanon taustoilta löytyy paljon erilaisia bändejä aina äärimetallia ja doomia myöten. Tähän verrattuna Embassy of Silence edustaakin jotain ihan muuta progevivahteisen rockin ja metallin kohtaamisellaan, bändin tähdättyä kitaristi Tero Kalliomäen ja laulaja Ines Lukkasen mukaan tietoisesti juuri nykyiseen muotoonsa.

Tero: Tunnelmallisen rock-/metalliyhtyeen perustaminen on ollut minulla haaveena oikeastaan jo 90-luvun puolivälistä asti, pahimman death-purismikauden päätyttyä. Tuolloin löysin hienot orkesterit kuten Anathema ja The Gathering, minkä myötä aloin vähitellen haluta säveltää jotain vastaavaa. Asia vain tuppasi kaatumaan aina siihen, kun en löytänyt tarpeeksi hyvää laulajaa. Vuonna 2007 tehdessämme Saattueen ensimmäistä albumia "Jäähyvästi", löysin ihan tuurilla mikseri.netistä erittäin kaunisäänisen Ines Lukkasen, jonka pyysin vierailemaan levylle. Studiosessioissa sitten uskaltauduin kysäisemään neitokaista projektiini ja sain heti positiivisen vastauksen. Ensimmäisen virallinen demo "Wendigo Winter" teimme Klaukkalan D-studiolla käytännössä kaksistaan, jonka jälkeen vasta bändi kasattiin ympärille. Ensimmäiset biisit jotka lähetin Inekselle sanoitettavaksi olivat Void ja Passion and Savagery. Niiden demotuksista omalla kotistudiolla saivat sitten hommat alkunsa. Muistan vieläkin, kuinka täpinöissäni kuuntelin valmiita demoja ja olin jo tuolloin ihan varma, että projektista muodostuu jotain hyvin ainutlaatuista, huomattavasti enemmän kuin vain projekti.

Ines: Oikeaa kokoonpanoa ollaan haettu ihan viime hetkiin asti. Alunperin pitkälti Saattueen jäsenistä koostunut bändi sai ensin synisti Harri Koskelan Dotma-yhtyeestä, sen jälkeen rumpali vaihtui Jaakko Hauruun ja lopulta toisen kitaristimme lopetettua löysimme vihdoin Kiana-orkesterin Jarnon mukaan pumppuun. Tässä tämä nyt tuntuisi olevan ja seuraavalla levyllä panostamme siihen, että kaikki saavat halutessaan oman äänensä ja sormenjälkensä biiseihin mukaan.
 

Elämää on ollut kuitenkin ennen Embassy Silenceakin ja kuten tuli mainittua, löytyy joukon taustoilta bändejä ja vaikutteita jos jonkinlaisia. Mitä historiaanne oikeastaan kuuluu ja mitkä asiat nostaisitte esille sellaisina aineksina, jotka ovat vaikuttaneet nyt Embassy of Silencen luonteeseen?

Tero: Itseltäni löytyy bänditaustaa 90-luvun alusta lähtien, jolloin "kaikki paitsi death metal on paskaa"-purismikauteni oli huipussaan. Bändejä ei tosin montaa ole ollut. Ensimmäinen oikea bändini oli nimeltään Consumed. Tuon jälkeen meillä oli myös yksi murinaorkesteri nimeltään Kattopelti. Mielenkiintoisen nimen lisäksi bändistä teki erikoisen se, että siinä lauloi nykyään hieman kevyempää musiikkia tekevä Samae "Gorefest" Koskinen. Tuon jälkeen liityin Yearning-orkesteriin ja siinä soittelin noin 4-5 vuotta. Vuonna 2001 liityin Saattueeseen, jonka kanssa olemme ehtineet tekemään kaksi albumia tähän päivään mennessä.

Ines: Olen laulanut koko pienen ikäni. Ala-asteelta lähtien olen ollut mukana musikaaleissa, kuoroissa ja bändeissä, joista viimeksi mainituissa genretyksiä on ollut metallista jazziin ja progerockista gootti-synapoppiin, mikä kertoo varmaankin osaltaan myös siitä, että olen aina kuunnellut musiikkia hyvin pitkälti laidasta laitaan. Lukuunottamatta tietysti teinivuosien metallipurismivaihetta. Soittimessa kuluvat ainakin Meshuggah, Type O Negative, Arcturus, Ulver, Opeth, Tori Amos, Kate Bush, Portishead, All Shall Perish ja Austrian Death Machine.

Tero: Mutta se mistä Embassy of Silence ammentaa suuresti vaikutteita on Pink Floyd, vaikkakin sitä ei ehkä ihan joka Jamppa Tuominen huomaakaan. Gilmourin kitarointi on vaan niin täydellistä kuultavaa korville, että siitä ei voi olla imemättä vaikutteita. Kyllähän Anathema ja Opeth myös ovat suuresti vaikuttaneet musiikkiini, mutta noillakin orkestereilla yhtenä vaikuttajana on varmasti juuri Pink Floyd. Embassy of Silence on toki paljon menevämpää ja metallisempaa musiikkia moniin esikuviinsa nähden, mutta sointukuluissa ja lead-kitaroissa esimerkiksi Gilmourin vaikutus varmasti kuuluu. Tällä hetkellä eniten soittimessa on pyörinyt Tori Amos, Katatonia, Opeth ja Ihsahn.

Ihan viime aikoina Embassy of Silence on tehnyt jopa esimerkillisellä tavalla selväksi, kuinka se ei pelkää laittaa itseään peliin bändin eteenpäin viemisen ja promoamisen merkeissä. Tästä esimerkkinä vaikkapa Finnish Metal Expossa varmasti monien silmiin osuminen, mikä on kuitenkin vain pieni osa bändin itse tekemästä työstä.

Ines: Tähän asti olemme tehneet bändivoimin oikeastaan kaiken promoamisen, mutta viime vuoden lopussa olimme tarpeeksi onnekkaita kalastaaksemme itsellemme tutun ja tehokkaan miekkosen manageriksi. Nyt levy-yhtiön edustaja Esa ja managerimme Matti Remes ovat onneksi auttamassa näkyvyyden ja kuuluvuuden saamisessa. Periaatteena on alusta saakka ollut se, että kaikkeen kannattaa satsata, eikä mitään autotallissa ikuisesti soittelemista olla pidetty edes vaihtoehtona. Korkealle tähdätään suurella sydämellä ja kunnianhimolla.

Tero: Ja koska musiikkiin on luottanut alusta asti, on uskaltanut riskejäkin ottaa. Emmerdale of Scheisse -pallo on nyt laitettu vierimään ja sitä ei pysäytä mikään!

Takananne oli ennen ensimmäistä albumia muutamia demoiksi laskettavissa olevia promo- ja EP-julkaisuja. Tapahtuiko näiden julkaisujen ja niitä ympäröivien vuosien aikana niin merkittävää kehittymistä, että voisitte sanoa debyytin ajan koittaneen ehdottomasti oikeaan aikaan vasta nyt, eikä yhtään aiemmin?

Ines: Vaikka olemme tienneet jo vuosien ajan, minkälaista musiikkia haluamme tehdä, on tämä prosessi ollut meille tietynlaista muotoutumista ja synergian hakua koko ajan. On tullut selväksi, ettemme halua fakkiutua mihinkään itse asettamiimme raameihin, vaan jos jokin kuulostaa hyvältä ja tuntuu omalta, sitä lähdetään työstämään antaen vesilintua millekään genreuskollisuudelle. Ensilevyn otollisesta ajasta on paha sanoa mitään varmaa, hetki vain tuntui kypsältä ja Euphorialight miellyttää edelleen omia korviamme, joten vaikea sitä on katuakaan.

Tero: Niin pitkään olen minäkin musajuttuja tehnyt, että niinkään musiikillisesta kehityksestä ei voi enää tuolla meidän 2007-2009 aikavälillä puhua. Biisit olivat käytännössä olleet pään sisällä melkein valmiina jo yli 10 vuotta. Nyt niitä vain suoltaa ulos ja antaa tulla mitä tullakseen on. Kokopitkä olisi hyvin voitu äänittää jo aiemminkin, siitä vaan olisi tullut asteen verran seesteisempi. Olen tyytyväinen, että kokonaisuus kasattiin pääasiassa tuoreista biiseistä, uuden luominen kun on vaan niin helvetin hauskaa ja nautinnollista puuhaa.
 

EUFORINEN VALO

Pohja Embassy of Silencelle on siis ollut olemassa jo yli kymmenen vuoden ajan jopa sävellyksiä myöten, joten millaisista lähtökohdista lähditte lopulta rakentamaan Euphorialightia tämän kaiken varjolla?

Ines: Euphorialightilla on vain kolme vanhaa biisiä, joista kaksi oli ensimmäisellä ja yksi toisella EP:llä. Heti jälkimmäisen, "Pristinen", julkaisun jälkeen aloimme pikku hiljaa kasata uusia kappaleita ihan varta vasten täyspitkää varten. Aikaväli tälle ei ollut kovin pitkä. Viilausta ja höyläystä tehtiin kuitenkin viimeiseen saakka.

Tero: Todellakin viimeiseen saakka! Esimerkiksi sen takia, koska rumpalinvaihdos tuli eteen noin kaksi kuukautta ennen studiota. Vielä edellisenä iltana ennen rumpunauhoitusten aloitusta treenattiin viimeinen biisi "Euphorialight" kuntoon. Nyt näyttää kyllä seuraavan levyn kannalta paljon paremmalta, eikä sen kanssa pitäisi tulla ihan vastaavia yllätyksiä tai kiirettä vastaan. Vaikka nyt hieman aiheesta eksytäänkin jo eteenpäin, niin kahdeksan biisin rungot on jo valmiina ja niiden treenauskin on jo alkanut, vaikkei ensimmäinen levykään ole vielä ulkona!

Vaikka Embassy of Silencea voisi luonnehtia melodiseksi metalliksi rock-vivahtein, vaanii riffeissä, rytmeissä ja melodioissa jopa progehtavia piirteitä. Mihin nämä juontavat juurensa ja missä sijaitsee mielestänne sopiva tasapaino kulmikkuuden ja suoraviivaisen tarttuvuuden välillä?

Ines: Nyt kun Tero "En Tee Progea" Kalliomäki vihdoin tosiaan suostui itsekin myöntämään, että siellä sitä kuitenkin on, ei tarvitse enää käyttää nimikettä "kokeilevuus". Progeilu ei ole itsetarkoitus, vaan tulee hyvinkin luonnostaan. Itse ainakin kartan usein ihan niitä ilmeisimpiä melodiakiertoja kun teen lauluosioita. Heavykaraokessa meidän biisejämme tuskin laulettaisiin kovin usein! Joskus sitä ei välttämättä itsekään tajua, että jokin pätkä on oikeasti aika haastava, kun se tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta vetää laulumelodian linjoja.

Tero: Ikinä en ole progea tehnyt! Tykkään vain  piristää pienillä hauskoilla rytmikikoilla ja kieroilla sointukuluilla biisejä aika paljon! Jos se on sitä progea, niin olkoot. Olen kyllä nykyään pyrkinyt paljonkin yksinkertaistamaan biisejä, kun keikoilla on vaan niin paljon kivempaa antaa "jumalattoman pitkän ja tuuhean tukkani" heilua 4/4 tahtilajissa kuin 7/8 tai 5/4. No, oikeasti rytmivaihdoksista olen saanut niin paljon kuittailua, että studiossakin nykyään Jarno Hänninen laittaa aina mulle klikkejä ennen soiton aloitusta 5, 7 tai 14. Ei 4, 8 tai 12 kuten normi-ihmisille!

Euphorialightilta voi löytää paljonkin kulmikkaampia riffejä, mutta tästä huolimatta levy on kitaroita ja lauluja myöten ennen kaikkea melodinen sävellyksiltään. Millaisesta melodisuudesta itse ylipäänsä pidätte ja pyrittekö jopa tietoisesti välttelemään "juustoisuutta" tässä asiassa, jos tiedätte mitä tarkoitan?

Ines: Onko melodisuuden vastakohta muuten grindcore tai noise? Käsite on jäänyt vähän hämäräksi. Siitä huolimatta että erään ystäväni tokaisu "juusto on aina hyvää" pitää usein paikkansa, tietty kulunut juustoisuus särähtää korvaan jos sitä tulee jossain biisiraakileessamme vastaan. Melodisuus tarkoittaa monille jotain silkkipaita-vuorenhuippu-tilusooloja paskanvääntöilme naamalla tai sitten elähtänyttä Blackmore's Night -akkarimusaa ja toivon itse, että tekotaiteellisuudelta ja keinoeeppisyydeltä ollaan vältytty edes suuren osan ajasta.

Tero: Meikähän juurikin tekee paljon noita "vuorenhuippu-sooloja" paskanvääntöilme naamalla! Katsopa seuraavalla keikalla soolon aikana, näyttää meinaan siltä, että olisi jo ripuli tullut housuihin. Jos ihan vakavasti puhutaan, niin kitaramelodioissa pyrin lähes aina välttämään turhaa kaavamaisuutta ja lisäilen tahallaan niin sanottuja vääriä ääniä sekaan, jos se vain kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyvältä. Rokkipoliisi tietysti nostaa sormen ylös ja sanoo, että "Soo soo Tero, eikös ole skaaloja opeteltu? Kyllähän sinun nyt se pitäisi tietää, ettei C-miksolyydiseen moodiin voi lisätä sitä ja tätä..." Argh! Violan Mustapekka, mustapippurituorejuusto on muuten yksi parhaista juustoista.

Tartutaanpa hieman levyn yksilöihin. Jos albumilta pitäisi poimia esiin muutamia ihan tiettyjä kappaleita, joiden avulla saisi kattavan käsityksen Embassy of Silencen musiikista, mitä ne olisivat? Ja jos vielä pidemmälle mennään, niin miten tärkeää albumin monipuolisuus ja kappalejärjestys olivat sen kokonaisuuden kannalta?

Ines: Kattava läpileikkaus vaatisi vähintään neljän tai viiden biisin listausta, joihin lukeutuisivat ainakin "Euphorialight", "I Ride Alone", "Void", "Passion and Savagery" ja "Absinthe Eyes, Opium Words", sillä niissä kuljetaan kaikissa hyvin tarinallisissa maisemissa ja kappaleet ovat melko erilaisia keskenään. Ylläreitähän koko levy on pullollaan, kun sen sisältö flirttailee välistä jopa reggaen ja j azzin kanssa. Kappalejärjestystä ei oikeastaan muistaakseni pyöritelty kovin pitkään, oli melko selkeätä millä biiseillä aloitetaan ja millä lopetetaan. Siinä välillä järjestys saattoi olla melkoista arpapeliä.

Tero: Itse asiassa kappalejärjestys oli kyllä hyvin tarkkaan mietitty, koska biisejä tosiaan on laidasta laitaan ja ehjä kokonaisuus vaati biiseille oikean järjestyksen. Varmaan noin 30 kertaa tuli tuossa vaiheessa levy pyöritettyä autossa duunimatkoilla läpi erilaisilla vaihtoehdoilla, mutta loppujen lopuksi se vain muodostui täydelliseksi. Nyt missään vaiheessa levy ei käy tylsäksi, vaan se elää koko ajan. Levyllä ei esimerkiksi ole kahta hidasta kappaletta putkeen ja biisien väliset sävellajit on sovitettu tarkasti yhteen. Yksi levyn erikoisimmista biiseistä on ehdottomasti Baron Samedi. Siinä käydään 70-luvun rock-tunnelmissa hammond-sooloineen ja jopa reggaeta löytyy. Mutta vaikka kuinka kierolta tuo kirjoitettuna kuulostaa, kuulostaa biisi silti yhtenäisesti Embassy of Silencelta!

Viimeistään Euphorialightilla vallitseva tunnelma erottaa Embassy of Silencen monista suoraviivaisemmista bändeistä, mutta tämän tunnelman luonnehtiminen onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty.

Ines: Euphorialight kertoo kasan pieniä tarinoita. Se on vähän sellainen "Biisi vähän jokaiseen fiilikseen" -levy. Luulen että yksi tärkeitä ominaisuuksia on se, että levyn voi kuunnella lukuisia kertoja ja sieltä löytää joka kerta jotain uutta.

Tero: Alunperin meidän biisit oli lähes kaikki erittäin synkkiä ja hitaita, mutta onneksi aloimme tekemään myös nopeampia ja hieman pirteämpiä biisejä sekaan, koska sekin on yksi syy sille, että levyn jaksaa edelleen kuunnella alusta loppuun. Ja ne pienet "piilokikat" tekevät levystä ainakin itselleni ahaa-elämysrikkaan levyn. Toivottavasti myös muille.

Albumin akustiset puolet eivät tule ilmi ihan perinteisimmällä mallilla, jossa kappaleet sisältävät joko puhtaasti metallisia tai puhtaasti akustisia osia, joten millaisessa osassa itse näette esimerkiksi akustiset kitarat Euphorialightilla?

Ines: Hyvinkin suuressa, ellei "fyysisesti", niin ainakin tunnelmassa. Alun alkaenkin oli selvää, että akustisuus on valtavan tärkeä elementti musiikissamme ylipäätään. Tästä hyvä osoitus lienee se, että kaikki kappaleemme kääntyvät melko suvereenisti myös akkarisetiksi.

Tero: Ja suuren osan biiseistä olen myös tehnyt akkarilla ja sitten vasta oikeastaan kääntänyt ne metalliversioiksi. Tuon akkarisetin soitto on kyllä erittäin antoisaa puuhaa, siinä Ineksen ääni pääsee erityisen hyvin esiin ja pienetkin nyanssit kuuluu ja tuntuu. Levyllä lähes joka biisissä on akkareita tai cleaneja, mutta osassa hyvin piilotettuna, eikä niin ilmeisesti jalustalle nosteltuna. Kannattaa kyllä ehdottomasti tulla katsomaan meidän akkarivetoja, jos tulee moisia jatkossa enemmänkin, kuin pelkät Levykauppa Äx -keikat.

Mitä Ineksen vokaaleihin tulee, löytyy niistä perinteisemmän ilmaisun lisäksi myös aimo annos asenteellisempia tulkintoja ja jos jonkinlaisia sävyjä. Miten laulusovitukset syntyivät ja miten paljon koko äänialan käyttöä näinkin värikkäillä tavoilla harkittiin tietoisesti?

Ines: En voi sanoa, että ääneni olisi mikään sellainen instrumentti, jonka kanssa pelehdintää tietoisesti mietittäisiin yökaudet. Kun kuulen biisin rungon, syntyy välittömästi jokin kokonaiskuva siitä, mitä haluan sen kanssa tehdä ja loppu muotoutuu sitten käytännössä. Sen verran voin tosin myöntää, että otan ääneni kehittämisen ja äänialani laajentamisen aina haasteena. Tällä levyllä vedin yhdessäkin kappaleessa sellaisia korkeita stemmoja ihan "orgaanisesti", joita aiemmalla EP-äänityksellä vedettiin pokkana tunettamalla ylöspäin siinä vaiheessa, kun laulut oli jo purkitettu. Kyllä olin polleata tyttöä kuulkaa! Lisäksi on helvetin hauskaa päästä käyttämään melkein kaikkia eri laulutyylejäni, mutta kaikista voimakkaimmat vedot voi silti kuulla vain keikalla.

Mistä päästäänkin luontevasti sanoituksiin. Millaisia aiheita Euphorialight käsittelee lyriikoiden puolesta ja miten paljon itsellenne merkitsee se, että sanoitukset tarkoittavat muutakin kuin vain sanoja toisensa perään laulajan laulettaviksi?

Ines: Panostan sanoituksiin jopa niinkin paljon, että jos ne eivät valmistuttuaan herätä minussa mitään tyytyväisyyttä, ne menevät murehtimatta uusiksi. Sanoitusten aiheena voivat olla hyvinkin arkiset ja tutut aiheet, ehkä nyt jotain vessapaperinhakureissua tarkoittamatta kuitenkaan, joista teen sitten soveliaan traagisia tai taianomaisia. Vertauskuvallisuus on aika hyvä keino tähän.

Tero: Itselle sanoituksissa on tärkeintä se, että aiheen tunnelma sopiii sävellyksen tunnelmaan ja se, miten ne on sovitettu. Johtuen lähinnä siitä, että englannin sanavarastoni on aika heikko ja Ineksen hienolta kuulostavista mystisistä sanoista menee osa ohi. Meillä on kyllä selkeästi ollut hyvä henkinen yhteys, kun kaikki Ineksen sanat ovat tuntuneet heti juuri sopivilta itse sävellykseen ja melodioihinkaan ei juuri ole tarttunut puuttua.

Entistä etäämmäksi itse musiikista siirryttäessä vastaan tulevat kansitaiteet. Kuka on vastuussa niistä, mitä koko kansi värimaailmoineen oikeastaan viestittää ja miten paljon itsellenne merkitsee bändissä sen visuaalinen puoli jo nyt?

Tero: Kannet on suunnitellut erittäin mukava ja leppoisa herra nimeltään Kalle Pyyhtinen. Hänen kanssaan olen aiemmin työskennellyt jo paljon Saattueen yhteydessä ja tiesin, että hän osaa kyllä meille sopivat kannet tehdä. Kansien alkuperäinen idea oli Inekseltä. Sinivihertävä väritys ja lähikuva korpin silmästä, josta heijastuu absinttilusikka/palava sokeripala "Absinthe eyes, Opium words" -biisiin viitaten. Kalle tuota ideaa hieman muokkasi ja teki sen omalla taiteellisella tyylillään hienosti. Itse näen siinä silmän josta loistaa valoa ja linnun lento toimii symbolina euforialle. Pitäisi varmaan kysyä herralta itseltään mitä kannessa oikeasti tapahtuu! Yleinen visuaalisuus on meille alusta asti ollut tärkeätä ja se näkyy varsinkin keikoilla sekä promokuvissa. Meille ei vaan jotenkin sovi perinteiset pönötyskuvat.

Ines: Niin, sinä tykkäät, kun et koskaan saanut pienenä Barbeja joululahjaksi. Aina vaan niitä kuormureita ja He-Man -ukkeleita!

Tero: Totta, mutta kyllä minä siskon Barbeillakin leikin salaa komerossa. Skeletor ja Evilyn on muuten vitun kova pahis-parivaljakko.

DEADLINE PLAYTIME

Euphorialightin julkaisee pian vasta perustettu, mutta silti jo tusinan kotimaista bändiä kaapannut Supernova Records. Millaiselta tämä uusi "kotimainen" lafka on näin alkuun vaikuttanut ja miten lopulta päädyitte talliin?

Ines: Ruotsalaisesta alkuperästään huolimatta lafkan juuret ovat laajasti pohjoismaissa ja kun kelkassa tosiaan on muitakin samassa tilanteessa olevia bändejä, niin hyvältähän se vaikuttaa. Koska kyseinen alajaos on vasta perustettu, pilotti- ja jääntunnustelemismeininkiähän tässä vielä näin alkuun on. Laakereillamme emme todellakaan ole jääneet lepäämään, vaan ajattelemme edelleen, että PR-duuni on omilla harteillamme. Siitä ei tule mitään että odottelee peukaloitaan pyöritellen että joku tekee kaiken yhtyeen puolesta. Sen verran suomalaista epäluuloa pitääkin olla!

Tero: Johnny Hagel, ex-Tiamat ja ex-Roadrunner yhtiön mies on puikoissa Ruotsin päässä, joten uskoisin että tietoa ja taitoa ainakin löytyy herralta lafkan johtamiseen. Juurikin Johnny meidät MySpacesta bongas ja otti yhteyttä. Tuonne ei oltu edes promoa lähetetty. Aika näyttää kuinka "iso" ja merkittävä yhtiö tuosta tulee, itse ainakin luotan täysin, että kaikki tulee menemään hienosti.

Nyt kun alla on ensimmäinen kokopitkä, on seuraava askel bändin esilletuomiseen luonnollisesti entistä tiiviimpi keikkailu, joten onko Embassy of Silence pääsemässä pidemmänkin kaavan kautta tien päälle lähitulevaisuudessa?

Tero: Jo nyt ennen levyn ilmestymistä keikkoja on ilmaantunut kalenteriin enemmän kuin minään vuonna aiemmin, mikä tuntuu mahtavalta. Syksylle on suunnitteilla pieni rundi levy-yhtiökumppani Enthropen kanssa alkaen Tavastian-keikasta 14.8. Myöskin The Chant-yhtyeen kanssa on suunnitelmia yhteiskeikoista kesän lopulle, syksylle ja talvelle. Nyt vaan toivotaan kovasti, että keikkapaikat viimein alkaa vastailemaan keikkakyselyihin ja päästäisiin muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle ja Hämeenlinna-Riihimäki-Hyvinkää-akselille soittamaan.

Keikkailun suhteen Embassy of Silencen tulisi pyrkiä vähintään yhtä selvään erottumiseen monista muista kuin debyyttilevylläänkin, jotta se ei jäisi vain yhdeksi live-bändiksi monista ja jäisi välittömästi mieleen niillekin, jotka eivät ole bändin musiikkia aiemmin kuulleet.

Tero: Meidän keikat on aina hyvin energisiä ja hiki virtaa! Jatkossa saattaa tulla hyvinkin erikoisia ja näyttäviä keikkoja, kun me tosiaan tykätään leikittelystä. Huumoria viljellään myös kohtuudella keikoilla ja ollaan suunniteltu esimerkiksi Star Wars -hahmoiksi pukeutumista tässä joku kerta. Joukosta löytyy ainakin kolme Star Wars -fania ja on pakko myöntää, että eräältä nimeltä mainitsemattomalta, eli minulta, löytyy myös muutamia Star Wars -tatuointeja. No, kyllähän nuo keikat pääasiassa vakavahenkisiä on, mutta yleisölle on paljon viihdyttävämpää, jos bändi ei koko ajan jurota vakavissaan ja kehtaa jopa nolata itseään hieman aina välillä.

Ines: Yritämme mahdollisuuksien mukaan tuoda keikoille mukaan sitä visuaalista otetta, mutta kun pyrotekniikoihin ei ihan vielä ole varaa, niin pitää kehittää jotain McGyverointia. Läpänheittoa ja vähän pelleilyäkin meillä on tosiaan ollut tapana ripotella mausteeksi.

Euphorialightia voisi luonnehtia jo itsessään odotukset täyttäväksi ja silti monia ovia auki jättäväksi albumiksi. Mihin tästä? Onko jo nyt mielessä jotain aivan tiettyä, mihin suuntaan Embassy of Silencen musiikki saattaisi tulevaisuudessa edetä?

Ines: Entistä enemmän tosiaan nyt panostetaan siihen, että ennen seuraavaa albumia tehdään paljon materiaalia, jota lähdetään työstämään ja muokkaamaan yhdessä koko bändin voimin. Jää enemmän aikaa lisäillä, muutella ja fiilistellä. Kappaleisiin saa ehkä erilaista rutinoitunutta varmuutta. Mitään tiettyä tyylisuuntaa ei ole mielessä, pysymme uskollisena sille mentaliteetille, että jos kuulostaa hyvältä, se on hyvää. Luokittelut/genretykset saa meidän puolestamme tehdä joku hampaitaan narskuttava luurikorva, jolla ei ole mitään muuta tekemistä.

Tero: Tulevan kakkosalbumin biisien työniminä on esimerkiksi sellaisia viritelmiä, kuin Typeth, Hohto, Jaakko, JazzBond, Portisopeth, Twin Peaks, Discoon baby yeah ja Gerbiili. Jos näistä voi päätellä jotain Embassy of Silencen tulevaisuudesta, niin päätelkää itse!