Hellbent for Cooking

Hellbent for Cooking -kansiVaikka metallimusiikki onkin mitä parhainta sielunravintoa, puhuttaa metallifaneja monesti myös se lihallisempi – monesti myös lihaisampi – ravinto. Esimerkiksi festareilla on harvemmin varaa valittaa ruokatarjonnasta. Sitä joko nielee ”äitien tekemää” kytkäripizzaa, hiiltynyttä grillimakkaraa tai on kokonaan ilman. Entäpä sitten tarjonta soittoluolien tarunhohtoisissa takahuoneissa? He jotka ovat keikkoja soittaneet tietävät, että jos ruokaa yleensäkään on tarjolla, on se monesti joko laadultaan tai määrältään vajavaista. Toki poikkeuksiakin on. Kun kiertueelta tai festarilta sitten palataan kotiin, löytyykö metallifanin ruokalistalta silloinkin lihapiirakoita ja neljä tuntia pannulla muhinutta pyttipannua? Jos haluat murtautua ulos valmisruoan oravanpyörästä, kannattaa tarjota se vähemmän tinnittävä korva metallisen kokkimaailman Kissanaiselle ja Teräsmiehelle – Annick ”Morbid Chef” Giroux’lle ja Miika ”Mega” Kuusiselle.

Paukkupakkaset ovat käyneet tänä talvena tutuiksi niin Montrealissa kuin Tampereellakin, joissa hellan hehku on kuitenkin pitänyt Annickin ja Megan mukavasti lämpöisenä. 23-vuotiasta Annickia ja muutaman vuoden vanhempaa Megaa yhdistävätkin intohimo metallimusiikkiin, kirjoittamiseen ja ruoanlaittoon. Siinä missä Annick muistelee kuola valuen niitä hetkiä, kun hän pienenä auttoi isoäitiään kakkujen ja pikkuleipien leipomisessa – siinä toivossa, että työ palkittaisiin kulhon pohjalle jääneellä taikinalla. Mega muistelee puolestaan lämmöllä mummon tekemää makaronivelliä voisilmällä kuten myös äidin tekemiä lihapullia ja jauhelihamakaronilaatikkoa. Inferno-lehden lukijat ovat saaneet neljän ja puolen vuoden ajan seurata Megan seikkailua ruoanlaiton ihmeellisessä maailmassa Heavy Cooking Club -palstan myötä. Annick ehti alkuvuodesta 2009 julkaistussa Morbid Tales -zinensä kuutosnumerossa esitellä jo kourallisen reseptejä, ja täysmittainen Hellbent for Cooking -kirja julkaistiin vastikään newyorkilaiskustantamo Bazillion Pointsin kautta.

Mikä sitten sai Annickin ja Megan kirjoittamaan ruoanlaitosta metallimusiikin kontekstissa?

- Keväällä 2007 pakkomielteeni kokkaamiseen otti toden teolla vallan minusta. Tuolloin tein ja kokeilin uusia reseptejä käytännössä joka päivä. Yhtenä sunnuntaiaamuna lähdin sitten kaupungille etsimään levyjä ja käytettyjä kokkikirjoja ja yhtäkkiä ajatus iski päähäni: miksi en kysyisi bändeiltä heidän lempireseptejään ja koostaisi niistä kirjaa tai zineä? Myöhemmin päivällä olin jo kirjoittamassa lempibändeilleni sähköpostia. Tavoitteeni oli saada vähintään sata reseptiä, mutta lopulta saldo jäi 20 tienoille, muistelee Annick, joka kertoo ihmisten yllättyneen – varmasti aiheellisesti – Morbid Tales -zinen mukana ollutta reseptiosiota.

- Alkuperäinen idea ja nimi taisi lähteä vuosia sitten yhteistyössä Pain Confessorin vokalistin Maken kanssa, molemmat kun tykätään ruuanlaitosta. Tuli mieleen, että voitaisiin alkaa kokkailla säännöllisen satunnaisesti pienellä kaveriporukalla, joka osaa arvostaa hyvää ja lihaisaa ruokaa. Joitain vuosia myöhemmin asia konkretisoituikin ja siitä muodostui jo perinteeksi käynyt vuosittainen Flesh Fest -tapahtuma. Samoihin aikoihin kesäisissä riennoissa ympäriltä rupesi löytymään tuttuja, joita kokkaaminen myös kiinnosti. Yksi heistä oli silloisessa Deathchainin kokoonpanossa vaikuttanut Bobby, jonka Paskalautasen resepti kuulosti sen verran mainiolta, että se piti saada ensimmäiseen Heavy Cooking Clubiin. On muuten aika hämmentävää, kuinka paljon hevi-ihmisissä on ihan ammattimaisestikin ruuan parissa työskenteleviä ihmisiä, ihmettelee Mega.


Miika "Mega" KuusinenSekä Annickin Hellbent for Cooking -kirja että Megan vetämä Heavy Cooking Club -palsta käsittelevät ruoanlaittoa metallimusiikille ominaiseen tyyliin maan- ja käytännönläheisesti. Mega toteaa, että hänen palstallaan esimerkiksi kuvat ovat aika karuja, koska ne ovat lähinnä sitä, miten ihmiset kotona lautaselleen annokset mättävät. Vaikka Annickin itsensä ottamat annoskuvat ovat kirjassa hieman stailatumpia, itse resepteissä lähestymistapa on järkevä: ideana on esitellä helpohkoja mutta monipuolisia reseptejä ja ehkä siinä sivussa opettaa joillekin metallifaneille jotain ruoanlaitosta. Myös Megan mukaan yksi idea HCC-palstan takana on osoittaa, että ruoanlaitto ei lopulta olekaan vaikeaa. Lisäksi hän kieltäytyy kutsumasta itseään kulinaristiksi, vaikka Infernon palstalla häntä tutkivaksi sellaiseksi tituleerataankin – sanalla on kuulemma turhan hieno kaiku. On mielenkiintoista ja osuvaakin, että sen enempää Annickilla kuin Megallakaan ei ole minkään sortin kokkikoulutusta.

Sekä Hellbent for Cooking että Heavy Cooking Club esittelevät joka tapauksessa myös omaperäisempiä reseptejä – oli kyse sitten ensin mainitun kirjan esittelemästä, Electric Wizard -yhtyeen Liz Buckinghamin mustavarispiirakasta tai Megan mainitsemasta, entisen Deathchain-kitaristi Bobby Undertakerin Paskalautasesta. Kuinka seikkailuhenkisiä Annick ja Mega sitten ovat kokkeina tai muuten ruoan suhteen?

- Hmm, jos jokin näyttää ja tuoksuu hyvältä, syön sen, aloittaa Annick hieman tv-kokki Andrew Zimmernin iskulausetta “if it looks good, eat it” mukaillen kunnes jatkaa: - Kuten kirjan johdannossa totean, en näkisi itseäni ostamassa ja sitten tappamassa marsua tai koiraa ruoanlaittotarkoitukseen. Odotan kyllä innolla tulevaa Perun-matkaani, jolloin tarkoituksena olisi maistaa jotakin marsuruokaa. Tähän mennessä oudoin maistamani ruoka on varmaan ollut laamapihvi, joka oli itse asiassa äärimmäisen herkullista. Maistoin vastikään myös majavaa, ja sekin oli ihan kelvollisen makuista. Tottakai olen maistanut myös lampaan kiveksiä ( resepti ), jonka kirjaan antoi Master’s Hammerin Tomáš ”Necrocock” Kohout – jotka maistuivat ihan ok:lta mutta haisivat kauhealle. Mitä ruokaa en sitten maistaisi edes sadasta dollarista? Varmaankaan koiranlihaa. Tai itse asiassa, puudelin lihan syöminen ei häiritsisi minua. Minä vihaan puudeleita, naurahtaa Annick.

- On myönnettävä, että ennakkoluuloja jonkin verran ruuan suhteenkin on eli ei niitä erikoisuuksia tule vapaaehtoisesti testailtua ellei ole jonkin sortin pakko. HCC:n hieno puoli onkin ollut se, että on ”joutunut” tutustumaan erilaisiin aineksiin, mausteisiin ja ideoihin. Näihin liittyen positiivisimmat yllätykset ovat tulleet resepteissä, joissa on mukana sellaisia aineksia, joita ei normaalisti olisi tullut kokeiltua. Esimerkkeinä vaikka Impaled Nazarenen Luttisen mereneläväpasta, Hornan Shatraugin parsapiirakka tai Alamaailman Vasaroiden Stakulan tulinen thai-currykana, jossa mukana on kookosmaitoa. Kookosta kun aiemmin olen inhonnut, kertaa puolestaan Mega, joka on myös jo tovin pohtinut Heavy Cooking Clubin saattamista kirjamuotoon ja -mittaan ja jopa tarjonnut ideaa kiinnostuneelle kustantajalle.


Mitkä Hellbent for Cookingin 101:stä reseptistä sitten tarjosivat Annickille mieluisimmat yllätykset?

Aukeama Hellbent for Cooking -kirjasta (Deiphago-resepti)- Näitä oli itse asiassa muutamakin! Obscurity-yhtyeen ”Råbiff”, eräs versio tartarpihvistä, jossa oli raakaa lihaa, raakaa kananmunaa ja punajuurta, oli todella puistattava resepti kunnes maistoin sitä. Se olikin ihan helvetin hyvää! Siinä saattoi todella maistaa lihan oman maun, ja olenkin tehnyt tuota ruokaa useasti. Myös Pagan Altarin ”Pagan Pie”, jossa oli purkkilihaa, papuja ja perunamuusia, toimi suolaisuudestaan huolimatta yllättävän hyvin. Bobby Lieblingin (Pentagram) ”Oriental Chicken Casserole” -reseptissä oli purkitettua sienikeittoa ja Corn Flakes -muroja, kun taas Jeff Becerran (Possessed) kakkureseptissä oli rinkelin kuorta, mutta silti nämä molemmat olivat maistuvia kokemuksia, hekottaa Annick, jonka ensimmäinen metallilevy oli 11 vuoden herkässä iässä Belgiassa asuneelta vietnamilaiselta kirjekaverilta saatu kasettikopio X-Japanin Vanishing Visionista.

- Itse asiassa, Antti, mitäs reseptejä olet kirjasta ehtinyt kokeilla ja mitä olet niistä tykännyt?

No nyt kun kerran kysyit, Annick, niin kokattu ja maisteltu on Toxic Holocaustin ”Bondage Rolled Steak” (pekonilla täytetty naudanpihvi), Deiphagon ”Sinigang Na Baboy” (possua hapankastikkeessa) ja Uriah Heepin ”Ali Baa Baa” (tomaattista, marokkolaistyylistä lammasta). Paras näistä on ehdottomasti ollut huiman murea ja maultaan monipuolinen ”Ali Baa Baa”.



OLET SITÄ MITÄ SYÖT

King ov Hellin "Shellfish Crossfire" Hellbent for Cooking -kirjastaKun kysyn Megalta, minkälaista palautetta Heavy Cooking Club on vuosien varrella kerännyt, toteaa hän, että henkilökohtaisesti palaute on ollut positiivista, mutta muita reittejä tulevassa palautteessa jotkut jaksavat yhä valittaa siitä, että palsta vie lehdestä turhaan tilaa. On kuitenkin helppo yhtyä Megan mielipiteeseen siitä, että vaikka HCC ei olekaan mikään haastattelu, saa sen avulla monesti itse artistista enemmän irti kuin perinteisessä haastattelussa – varsinkin jos kyse on yhden sivun minihaastattelusta. Mitä reseptit sitten kertovat bändeistä – onko raavailta thrash-jätkiltä esimerkiksi turha odottaa tofusoppaa?

- Hauskimpia esimerkkejä tästä on tuoreehko Delta Force 2:n Vivianin eli vegerässerin tofu-pinaattipiiras, ja harvoin näissä omat oletukset osuu kohdalleen. Mukaan kutsuttu artisti saa ihan itse valita minkä reseptin esittelee ja kyllä sieltä voi tulla melkeinpä mitä vaan, myhäilee Mega ja myöntää, että HCC on ehkä enemmän pönkittänyt kuin kampittanut stereotypiaa metallifanista suolaa, rasvaa ja alkoholia rakastavana ruoanlaittajana: - Kyllä hyvässä ruuanlaitossa käytetään voita, alkoholia ja suolaa, koska niistä se paras ruoka vaan syntyy. Jos hyvää pottumuusia haluaa, pitää mukana olla voita, hienot kokithan flambeeraa alkoholilla, tiettyjen ruokien kanssa viini on hyvä ruokajuoma, siinä missä aperitiivit kuuluvat kanssa touhuun.

- Stereotypiaa on tullut siis pönkitettyä jopa oikein kärjistäen. Osittain se on myös jonkinlainen kannanotto nykyisin jo liiallisuuksiin menneeseen terveysintoiluun. En väheksy elintasosairauksia mitenkään, mutta eihän joku vähärasvainen kermajuusto enää maistu millekään. Kuten kaverini kerran osuvasti lohkaisi: ”Jos karvahattu ei mahdu enää päähän, ei siihen terveysruuat ja ohuen ohuet leikkeleet auta, vaan se on silloin syötävä vähemmän.” Joka päivä ei ole pakko laittaa nyrkillistä voita kattilaan ja kossua pakkaseen, kun kokkaamaan alkaa, ynnää Mega, jonka kanssa naureskelemme myös sille huomiolle, että raskaamman musiikin ja kokkauksen yhdistäminen alkaa tänä päivänä olla jo miltei ”ilmiö”, varsinkin nyt kun viime syksystä lähtien Viikate-yhtyeestä tuttu Kaarle on yhdessä Pasi Vanhatalon kanssa luotsannut omaa netissä ilmestyvää Rokit Kokit –ohjelmaansa (http://www.rokitkokit.fi). Toki rockmuusikoiden rakkaus ruoanlaittoon on dokumentoitu kirjalliseen muotoon aiemminkin, ehkä mieleenpainuvimmin Ted Nugentin Kill It & Grill It -kirjan myötä.


Aukeama Hellbent for Cooking -kirjasta (Sadistik Execution -resepti)Myös Annick myöntää, että monet Hellbent for Cookingin reseptit suorastaan pakottavat kokkia avaamaan kaljan ruoanlaiton kyytipojaksi, elleivät vallan sisällytä olutta itse ruokiin.

- Yhdessä reseptissä käytettiin mittayksikkönä itse asiassa shottilasia ja muutamat bändit neuvoivat, mikä levy kannattaa kyseistä reseptiä kokatessa laittaa soimaan. Osa bändeistä heijasteli musiikkityyliään resepteissä muutenkin, kuten vaikka Necrosadistin A. Dictator, joka ohjeisti tyyliin: “Angrily dice the onion into small pieces and sauté vengefully.” Toinen esimerkki oli hollantilainen black metal -bändi Countess, joka halusi primitiivisen makaronireseptinsä heijastavan bändin musiikin alkukantaisuutta, selittää Annick.


Jos heijastelevat joidenkin bändien reseptit heidän musiikkityyliään, niin lähes poikkeuksetta niissä on myös tuulahdus bändin kotimaan ruokakulttuurista. Ja kun bändejä on japanilaisesta Sigh’sta filippiiniläiseen Deiphagoon ja Yhdysvaltain Autopsysta pakistanilaiseen Duskiin, on variaatio kirjassa taattua. Arvatenkin vaihtelevuus oli myös yksi Annickin tavoitteista.

- Ehdottomasti, halusin mukaan bändejä mahdollisimman monesta eri maasta, mutta otin kuitenkin mukaan vain mielestäni hyviä bändejä. Kävin itse asiassa läpi Metal-Archivesin maakohtaisia bändilistoja ja otin ylös artistien yhteystietoja. Samalla tutustuin moneen uuteen bändiin, kuten pakistanilaiseen Duskiin. Kaikkien on ehdottomasti tsekattava heidän Motörhead-coverinsa Bomber, koska se on niin helvetin raskas veto! Pyysin bändeiltä heidän lempireseptejään tai reseptejä, jotka jollain tavalla kuvaisivat heidän musiikkiaan. Tietenkin tämä johti resepteihin kuten thaimaalaisen Surrender of Divinityn ehdottama tuore kobran sydän, jota minulla ei ollut mitään mahdollisuutta toteuttaa. Toki tiedän, että tuokin on jossain päin maailmaa varsin tavallinen ruoka, kertoo Annick, joka on paitsi kuvannut kirjan annoskuvat, myös itse kokeillut ja tarvittaessa hienosäätänyt käytännössä kaikki kirjan 101 reseptiä.


Hellbent for Cooking -kirjan takasisäkansiAnnick ei ainakaan heti koe tarpeelliseksi tehdä Hellbent for Cookingille jatko-osaa. Pikemminkin hän siirtää katseensa kohti tulevaisuutta ja kohti uusia projekteja. Graafikkona työskentelevä Annick on palkattu suunnittelemaan myöhemmin tänä vuonna Bazillion Pointsin kautta ilmestyvän Slayer-zineantologian ulkoasu, ja ennen sitä nainen aikoo julkaista ranskankielisen doom metal -zinen ja nauhoittaa viisi biisiä sisältävän EP:n bändinsä Cauchemarin kanssa. Suunnitelmissa siintää myös parin vuoden mittainen maailmanympärysmatka, jonka aikana Annick aikoo piipahtaa myös Suomessa. Ruokapuolelta kokeilulistalla tulevat kuulemma olemaan savulohi ja poronliha.

Lopuksi on vielä hyvä kysyä, minkälaista musiikkia Annickin ja Megan tulee kokatessa kuunneltua? Onko vaara, että esimerkiksi Autopsya kuunnellessa tulee paloiteltua sipulien lisäksi sormetkin?

- Useimmiten yritän kyllä noudattaa artistin itsensä neuvoja, mutta ainahan se ei onnistu. Ei itse ruoanlaittotilanne kyllä musiikin valintaan vaikuta, vaan kyllä se on fiiliksestä kiinni, aivan kuten se, mitä ruokaa haluaa laittaa. Monethan sanovat, että autoilleissa tietynlainen musiikki saa proteesin painumaan kohti syyläriä normaalia rivakammin ja se pitääkin paikkansa, mutta kyllä kokin parhaan työkalun eli hyvän ja terävän veitsen kanssa kannattaa olla tarkkana soi ämyreistä Whitesnake tai Cephalic Carnage. Gore- ja kannibaalihommat jääköön musiikkiin ja leffoihin, heittää Mega viitaten lopuksi vielä netistä löytyvään reseptivarastoonsa (osoitteesta http://www.metal-asylum.org/reviews/hcc/).

- Eniten kuuntelen 70- ja 80-lukujen taitteen Judas Priestia ja Motörheadia, uusia hankintoja tai levyjä, joita muuten kuuntelen harvemmin. Doom metalia tulee kokatessa kuunneltua harvoin, koska silloin pitää olla täysin hereillä ja energinen. Doomia voi sitten kuunnella rennosti syödessä. Veitsellä en ole itseäni satuttanut, mutta erästä kirjasta löytyvää lammasreseptiä kokeillessani poltin ajattelemattomuuttani käteni pahasti uunivuokaan. Sormenpäissä ei ollut tuntoa varmaan kuukauteen! Mutta eipä tässä sen pahempaa ole käynyt, useimmat ammattikokit kun näkevät hurmetta vähän joka päivä, naurahtaa Annick, joka myöntää, että juuri Autopsya kuunnellessa alkaa hänellä veitsi välillä heilua turhankin raivokkaasti.

Kuten Annick viimeisinä sanoinaan toteaa: Death to false meals!

Annickin kirjaan voi tutustua osoitteessa http://www.bazillionpoints.com/?p=154.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Antti Korpinen   Kuvat: Annick Giroux ja Mega/Inferno
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 4895 Palaa »