Peer Güntin ensisinglen julkaisusta on kolmekymmentä vuotta. Matkalle mahtuu nippu muitakin sinkkuja, yhdeksän studiolevyä ja lukemattomia keikkoja. Suurin ja lähes ainoa, mullistus oli pitkäaikaisimman kokoonpanon hajoaminen nelisen vuotta sitten. Meno on jatkunut uusien miesten kera entistä ehompana, ja kun uusi levy Buck The Odds kuulosti varsin verevältä, oli selvää että asiaa on luodattava syvemmältä. Haastattelussa uuden levyn ja vähän muunkin tiimoilta basisti Pete Pohjanniemi ja rumpali Sakke Koivula.

Buck The Odds on toinen pitkäsoittonne Peer Güntin riveissä. Miten olette kotiutuneet yhtyeeseen?

Pete: Oikein hyvin, meillä on rempseä meininki keskenämme, vittuillaan toisillemme hyvässä hengessä jatkuvasti. Me ollaan kaikki sen verran erilaisia ihmisinä että tietyiltä "konflikteilta" ei voi välttyä, heh.

Sakke: Hienosti, meillä on loistava tiimi. Alkuhankaluuksia tietty oli soitossa, koska emme ole mitään reenaushenkisiä ihmisiä...

Kaikki biisit on merkitty T. Nikkin nimiin. Miten Sakke Koivulan tai Peten kädenjälki näkyy lopputuloksessa?

Sakke: Timo on tehnyt biisit, mutta rumpukompit on muokattu kimpassa. Samoin ne on tehnyt aikasemminkin ennen minua. Olen saanu aika vapaat kädet sovittaa ite. Melkein aina parhaaksi sovitukseksi on osoittautunut eka komppi mikä on mieleen juolahtanut. Ollaan Peten kanssa sovittajia.

Pete: Siellähän sen kuulee, soittelin suurimman osan bassoista Timon kitaroiden ja Saken rumpujen päälle. Parissa biisissä oli Timolla jo valmis idea bassojen suhteen ja sitä oli turha lähteä muuttamaan, muokkasin niitä vain oman tyylisiksini. PG:ssä lähden aina miettimään bassoja biisin ehdoilla, enkä sillä että olisi tuotava itseään julki tai että "nyt on veettävä bassosoolot tähän ja tähän".

Mikä oli metodi levyä tehdessä? Ilmeisesti studiossa ei liiemmin aikaa hukattu?

Pete: No ei, en edes käynyt tällä kertaa studiossa lainkaan. Sain kitara/rumpuraidat meilitse ja vedin niiden päälle bassot kotona omassa rauhassani, itse asiassa tällä kertaa mökillä tupapöydän ääressä, heh.

Sakke: Menihän siellä monta tuntia, heh... Eli tosiaan melkein aina eka idea laitettiin purkkiin, ja soitettiin sillai "vanhalla" tyylillä, eli biisi sisään ja sitten paikkaukset. Olishan sitä näin jälkikäteen voinu aina tehdä johonkin kohtaan erilaisen rumpubreikin tms. mutta sitä varten on keikat, jossa saa vapaasti improvisoida, mikä on helkutin hauskaa, ja välillä aiheuttaa vaarallisia tilanteita... Se pitää kuitenkin homman hauskana. Ei soittaminen mitään koneosastoa saa olla.

Mukana on uusi versio vuonna 1985 ilmestyneestä biisistä Red Chevy. Miksi?

Pete: Red Chevyä ollaan soiteltu tällä kokoonpanolla keikoilla alusta lähtien ja se tuntui luontevalta päivittää 2000-luvulle, loistokappale kun on kyseessä.

Sakke: Soiteltiin sitä livenä melkein joka keikalla, ja se toimi oikein hyvin. Se on nyt tollanen ZZ Top -tyyppinen vanha shuffle-biisi. Ennen se oli melko junttatuntta heavyblues.

Uutta levyä kuunnellessa mietin, että joitakin biisejä sopisi hyvin värittämään vanha kunnon Hammond tai Fenderin Rhodes. Mitä mieltä itse olette? Onko tällaista kokeiltu?

Sakke: Juu, näin on. Diggaan ite Hammondeista jne. Kuitenkin toi toimii parhaiten power-triona, mutta seuraavalle levylle vois pariin piisiin ehkä sellaset ympätä...

Pete: Eipä olla kokeiltu saatika kummemmin mietitty, aiemman levymme Crazy Wild One -biisiin Saken joku kaveri veti kieli poskella parit urut, ja olihan se hienon kuuloista, mutta parempi että levyllä on suurin osa sellaista mitä pystyy livenäkin vetämään. Lavalla kun on muutenkin jo perkeleen ahdasta niin ei sinne paljoa urkuja kaipailla.

Miten levy on otettu vastaan ostavan yleisön keskuudessa?

Pete: Todella hyvin, kiitos siitä kaikille! Kyllä me tuohon levyyn panostimmekin aika paljon.

Sakke: Levymyynnithän on pudonneet tolkuttomasti, ja levyfirmat on paniikissa... Nettipiratismi on huono asia. Kaupat eivät uskalla ostaa varastoon paljoa levyjä, kun pelkäävät että jäävät hyllyyn. Näkeehän sen, että jonkun Anna Abreun ekan erän levyistä on puolet vielä kauppojen hyllyillä. Meidän uutukainen meni listalle sijalle 17, mikä ei ole blues-levyltä ollenkaan paha, eli kyllä sitä on myytykin. Tiedän, että ekat erät ostettiin melkein joka kaupasta loppuun heti. Meidän kuuntelijat ovat aika uskollista albuminostajaporukkaa. Itekään en lataile netistä mitään, koska aito levy on aito levy. Palaute ihmisiltä ja kriitikoilta on ollut erittäin positiivista.

Millaisella aikataululla on lupa odottaa seuraavaa pitkäsoittoa?

Pete: Toivon mukaan vuoden, parin sisällä. Onhan tuossa jo yksi kappale valmiina soittojen puolesta, joka ei Bucksille sitten kerinnytkään mukaan. Timostahan se on kiinni, milloin runosuoni alkaa taas sykkimään.

Sakke: Toivottavasti nopeammalla aikataululla... Timolla on varmaan jo ideoita mielessä.

Levy-yhtiöt ovat Peer Güntin kohdalla vaihtuneet 2000-luvulla tiuhaan. Miksi?

Pete: Tähän en osaa paljoa vastata, tosin aiemman Guts And Gloryn julkaissut 100% Record Company ei kyllä laittanut tikkua ristiin juuri minkään eteen...

Sakke: Olemme etsineet sitä oikeaa...

Kuinka moni uusista biiseistä pääsee livesettiin? Onko setti vaikea kasata? Kuinka paljon siinä on vaihtelua illasta riippuen?

Sakke: Uudelta ollaan soiteltu nyt viittä eri biisiä, jotka on vakkarikamaa jo. Setin kasaaminen on helppoa, siihen menee noin kaksi minuuttia. Siellä on ne vakkarit, ja sitten valitaan noin 25 eri vaihtoehdosta ne, jotka olis hauska vetää.

Pete: Nyt on jo viisi uutta biisiä setissä, ja settilista elää koko ajan, yleensä me Timon kanssa tehdään listat juuri ennen keikkaa ja karsitaan pois ne biisit, joista Koivula valittaa vieressä, että "kun ei jaksa/pysty vetää", heh.

Spinal Tap on jälleen tekemässä paluuta. Siksipä kysynkin, että onko Peer Güntille sattunut teidän aikananne jotakin kommellusta, jonka voitte kertoa lukijoille?

Pete: Ei nyt ihan siinä mittakaavassa, mutta kyllä se välillä aika hakuammuntaa on, lavalla kun yleensä soundi on aivan kamala ja tuppaahan se välillä ahistamaan kun ei kuule tai näe mitä pitäis soittaa niin voi tulla hutejakin. Tärkeinhän se on olla suht selvinpäin, ei kännissä ole kiva soittaa ja vähemmän vielä kattoa kännistä bändiä jonka touhuista ei tule mitään.

Sakke: Voi perkele... Siellä on tapahtunut niin paljon kaikkee kommellusta että huhhuh... Jos niistä nyt alkais kertoilemaan, niin joku voisi jopa luulla että me käytämme alkoholia.

Levynkannet eivät Peer Güntin kohdalla ole aina olleet parhaita mahdollisia. Buck The Oddsin kansi sen sijaan on hieno! Minulla kesti hetken, että tajusin yhtyeen poseeraavaan portaikossa. Mistäpä tällainen idea?

Sakke: Se oli kuvaajan eka idea. Toimii kyllä hyvin. Olemme myös pukeutuneet muodikkaasti, sekä kammanneet tukkamme. Eroaa arkivaatetuksesta sillai, että sisällä en normaalisti pidä aurinkolaseja.

Pete: Kansi-ideahan meni aika viime tippaan, Koivulalla oli yksi ihan hieno kansi-idea jota se yritti ajaa sisään, mutta ei sitten loppupeleissä toiminutkaan Peer Günt -levyn kantena. Nyt tää Bucksin kansi oli alunperin ihan vaan promokuva, jonka sitten todettiin toimivan todella hyvin kantenakin.

Takavuosina Peer Güntiä tyrkytettiin kovasti ulkomaille. Mikä on tilanne tänä päivänä? Ainakin lähialueilla luulisi olevan kysyntää?

Pete: Kysyntää kyllä on ja paljon, mutta käytännössähän tämä tarkoittaisi sitä että lähettäisiin pelkillä päivärahoilla moneksi päiväksi keikoille, joista ei jäisi käteen mitään. Tää on kuitenkin meille jokaiselle päätoiminen työ ja näitä joutuu miettimään tarkkaan mitä kannattaa ja voi edes tehdä.

Sakke: Varmasti olisi kysyntää. Mä lähden heti kun joku tarjoaa keikkaa esimerkiksi Saksaan. Se olis hauskaa. Rahaa ei sieltä kyllä saa, mutta jos vaikka edes uudet sukat tai jotain.

80-luvulla Günt kiersi Suomea Zero Ninen ja Backslidersin kera nimellä Hard Rock Winter Tour. Minkä kahden bändin kanssa haluaisitte tänä talvena lähteä vastaavalle rundille? Miksi juuri nämä?

Pete: Voi kuulostaa huonolta, mutta en löydä Suomesta kovin montaa kiinnostavaa bändiä, jotenkin mennyt siihen että kaikki kuulostaa ihan samalta ja sounditkin on kaikilla tismalleen samat. Kotiteollisuus olisi yksi bändi jonka kanssa olisi hauska lähteä rundille, oon sitä digannu jo useammankin vuoden. Toisena voisi heittää vaikka Blaken, en olen nähnyt livenä kuin kerran mutta toimi kuin tauti ja musakin on helvetin hyvää.

Sakke: Gov't Mule ja Allman Brothers Band. Näkisi tuttuja, ja sais diggailla omaa lempparikamaa... Suomalaisista en osaa sanoa juuri oikein mitään, mutta kerran oltiin Kotiteollisuuden kanssa samalla keikalla, ja oli oikein hauskaa. Sanotaan vaikka me ja Kotiteollisuus, hmmmm... kolmanneksi vois aina valita jonkun paikallisen nuoren bändin, ja antaa niille mahdollisuus soittaa isoilla kamoilla. Keikkojen saanti uusille bändeille nykyään ei ole helppoa.

Kerratkaapa vielä lyhyesti, miten päädyitte bändiin?

Sakke: Kun kuulin että ne lopettaa joskus syksyllä 2005, niin ajattelin että kun tuo Nikki asuu täällä Turussa, niin lähtiskös se soittamaan paskabluusia ja juomaan kaljaa. Soitin sille, ja päätettiin lähteä käymään mun reeniksellä. Kaljakassit mukaan, ja menoksi. Siellä soiteltiin vähän aikaa, ja ei se oikein sanonut mitään. Sitten se laittoi mun 100-wattisesta putkimarsusta kaikki kympille, ja sanoi että nyt soitetaan. Piti alkaa hakkaamaan ihan helvetisti, että kuuli mitä soitti. Siellä sitten käytiin muutama kerta ja tehtiin joitain biisin aihioita. Alettiin miettiä bändille nimeä. Voi perkele, ei edes kehtaa sanoa kuinka tyhmiä ideoita tuli mieleen... No, sitten se raahas ton Peten jostain sinne, ja soiteltiin muutama vanha Güntin piisi. Taisi mennä kuukausi tai pari, ja sain tekstarin jossa kysyttiin että lähdenkö mukaan, jos Timo laittaa uudestaan Güntin pystyyn. Sanoin että joo. Sitten reenattiin pari, kolme kertaa, ja tehtiin eka keikka. Hapuilua se hiukan oli, mutta alkanut jo toimia paremmin ja parannetaan vaan. Vanhakin voi siis oppia. Sitä paitsi kolmen kitaristin bändi toimii aina, heh!

Pete: Naisten kautta, kaiken takana on naiset. Mutta lyhykäisyydessään tutustuin avovaimoni kautta Timoon ja Satuun joskus 2003-2004 ja he kävivät katsomassa silloisen bändini (Below Me) keikkaa Turussa ja siitä sitten lähti pallot pyörimään ja olinhan itsekin Peer Günt -fani jo ennen kuin aiempi kokoonpano edes puhui mitään lopettamisesta.

Peer Günt on Suomen mittakaavassa legendaarinen yhtye. Mihin ulkomaiseen legendaan Sakke ja Pete liittyisivät hetkeäkään empimättä ja miksi?

Sakke: Led Zeppeliniin. Siellä on setin takana finnlavan kokoinen rumpupalli ja 56 numeron saappaat.

Pete: Heh, no jos tarjottaisiin, niin Megadeth on aina ollut todella lähellä sydäntäni, ja olen kitaraa opetellut soittamaan kohta 20 vuotta juurikin Dave Mustainen innoittamana, eli siinä vastaus.

Muusikoita kiinnostanee rumpusettisi Sakke. Kertoisitko lyhyesti siitä? Eroaako studiossa käyttämäsi setti keikkasetistä?

- Mulla on noita settejä varmaan 10. Ja niitä on ollut varmaan 100. Soitin aikoinani Pearleilla Güntissä. Nyt on Yamahat. Lempparisettini on 70-luvun Slingerland, joka on nykyaikaistettu esim. jalkojen ja tomiripustusten osalta. Se on erittäin hyväsoundinen setti. Diggaan muutenkin vintage-osastoa. Ne ei kyllä oikeen välttämättä sovi Kynttiin. Voi tosin olla, että Slingerlandit jossain vaiheessa tulee kehiin, ainakin vois kokeilla niitä. Käytän aina isoja rumpuja. 24- tai 26-tuumainen basari, etutomi on 13 tai 14 ja sitten lattialla 16 ja 18 tomit. Virvelinä on Ludwigin Supraphonic, joka on vaan paras. Virveleitä mulla on varmaan 30 kappaletta, mutta aina rokkikeikoille toi 14x6,5 perus supra vaan päätyy. Studiossa oli vanha 50-luvun Ludwigin puuvirveli ja sitten matalampi 14x5 tuumanen Supraphonic. Slingerlandin radioking 14x6,5 taisi olla kanssa jossain biisissä. Studiossa on ollut Ludwigin Vistalite 26bd-14tt-16ft-18ft. Toisessa sessiossa oli Ayotten 22" basari ja Yamahan Recording Custom tomit, kokoa 14tt ja 16ft. Recording Customit on studiossa uskomattoman helpot.

- Sabian on paras peltimerkki, sitä ei voita monipuolisuudessaan mikään muu merkki. HHX-pellit ovat uskomattoman dynaamisia. Käytän isoja peltejä, 19-20 crashejä. Sabian teki mulle 23" riden, jollaista ei ole kenelläkään muulla maailmassa. Se on ollut alusta lähtien mukana. Haitsut on paksuinta mitä saa, eli 15" metal-X. Kapuloina on välillä Promarkin 5B ja välillä 5A. Basarin pedaalina on Pearlin Eliminator, samoin haitsutelineenä. muut telineet on Tamaa. Pikkuhiljaa löytyy itelle sopivimmat...

Entäpä Peten bassokamat?

- Bassokamat on hyvin simppelit, mulla on muutaman euron velcrolla vuoratussa salkussa MXR M80 bassoetuaste, sekä Boss OC-2 oktaaveri ja Bossin TU-2 viritin, bassoina Fenderin Japanin jazz-basso, johon olen vaihtanut EMG:n mikit sekä Badass II -tallan, toisena varabassona JV Squier Japanin jazz, jossa orkkismikit ja Badass II -talla. Luovuin langattomastakin just vähän aikaa sitten ja siirryin takas piuhaan: mitä vähemmän rikki menevää sen parempi.

Viekö PG kaiken musiikkiin käyttämäsi ajan vai ehdittekö soittaa muissakin bändeissä?

Pete: PG vie viikonloput, mutta itse olen kuitenkin ja tulen aina olemaan kitaristi, ja soitan ja teen biisit omassa bändissäni King Weirdissä (www.kingweird.com). Nytkin on tullut pari viime kuukautta hierottua kolmatta King Weirdin lättyä, jolta enää uupuu parista kappaleesta lauluraidat. Tää on ihan omakustannemeininkiä ja niin kauan kuin PG on leipätyö, on King Weird toisella sijalla, tosin keikkoja on tarkoitus ruveta tekemään enemmän ja vaikka persnetolla, kerta se on kuitenkin se hauskin juttu musiikissa. King Weirdkin on erittäin toimiva livebändi, meillä on jämäkät kaverit Tommi bassossa ja Kalle rummuissa unohtamatta laulajaamme Jania, jonka kanssa soitimme myös jo mainitussa ja kuopatussa Below Me -bändissä tämän vuosituhannen alussa.

Sakke: Ei kerkee. Tosin kun on joku tauko jossain, niin olen käynyt vanhan bändini Kapsaekin kanssa soittelemassa. Meillä on myös Kapsaekista sellainen pienempi versio, joka soittaa Mulea, Allmannia ja Grateful Deadia jne, mutta lähinnä huvikseen soitetaan. Hevinkelium tekee joka vuosi joulukeikan Turussa, ja se on aina helvetin hauskaa.

Entä mitä teet, kun haluat totaalisen irtioton musiikista?

Sakke: Heitän Abban ja Yön levyt roskiin... No ei kai, en omista onneksi yhtäkään... Olen varmaan vaan kuuntelematta mitään. Radio ei pauhaa oikeastaan koskaan taustalla.

Pete: Nörtteilen tietokoneella, katon leffoja, yritän pitää kuntoa yllä edes välttävällä tasolla ja nyttemmin vietän aikaa meidän pienen 4kk ikäisen Yorkshirenterrierin pennun kanssa.