Irlannista tunnetaan parhaiten Guinness ja Bono, featuring U2. Pinnan alla kytee myös paljon muutakin kuten esimerkiksi aktiivinen rock-scene. Yksi Irlannin menestyneimmistä rock-vientituotteista on Therapy?, joka on on sorvannut rockiaan jo vuodesta 1989 lähtien. Keväällä julkaistu Crooked Timber on jo yhtyeen 12. julkaisu.

Therapy? tekee tasaista tulosta. Vaikka yhtyeellä oli suuret MTV-vuodet 90-luvun puolivälissä hittilevyjen Troublegum ja Infernal Love myötä, bändi on muuten mennyt eteenpäin aina tasaisella liekillä tietäen omat faninsa ja tekemisensä rajat. Crooked Timber -levy on laulaja-kitaristi Andy Cairnsin mukaan paluuta triosoitannan ytimeen ja samalla myös hänen ”keski-ikälevynsä”, kuten vokalisti sen vitsikkäästi ilmaisee.

Vitsissä on silti ydin. Andy on jo yli 40-vuotias perheenisä, jolla oli terveysongelmia pari vuotta sitten. Lisäksi kun tuttavapiiristä kuolee ihmisiä, alkaa vähemmälläkin tuntea itsensä jo iäkkääksi ihmiseksi. Katsoessaan elämäänsä peruutuspeilistä Cairns ei kuitenkaan löydä mitää kaduttavaa.

- Joinain aikoina toivon, että olisin kohdellut joitain ihmisiä paremmin. Olen aina osannut arvostaa sitä, mitä minulla on. Olen aina saanut tehdä musiikkia ja elättää itseni sillä, on se ollut menestyksellistä tai ei. Itse olisin ehkä tehnyt asioita toisin siten, että olisin pitänyt enemmän yhteyttä joihinkin ihmisiin. Olen ollut kuitenkin onnekas ja taaksepäin katsominen on luksusta.

Andyn mukaan ihmiset ovat kuitenkin sitkeää tekoa, ja jokin ihmisessä aina selviää laulajan mukaan. Vaikka asiat ovat kuinka päin vittua, ihminen on ohjelmoitu jatkamaan elämäänsä. 

- Kuuntelin eilen radiosta ohjelmaa, joka käsitteli kuolemaa. Siinä lääkäri kertoi kuoleman fyysisestä puolesta. Ruumis on oikeasti todella vaikea tappaa, oikeasti. Keho tappelee kuolemaa vastaan aina viimeiseen asti. Juttelin tästä erään lääkärikaverini kanssa, ja hän sanoi asian todellakin olevan näin. Ihmiset on ohjelmoitu jatkamaan elämäänsä, ja se on hieno asia ihmiskunnassa, ihmiset aina löytävät jonkin konstin taistella vain eteenpäin.

Andy pääsi kosketuksiin keski-ikäisyytensä kanssa myös pari vuotta sitten, kun hänellä havaittiin ongelmia keuhkoissaan. Se sai laulajan miettimään elämänsä haurautta uudelta kantilta. Tuskallisinta oli odottaa tuloksia lääkäreiden tekemistä testeistä, jotka kertoisivat, miten pahassa tilassa keuhkot olivat.

- Odotin terveystietoja parin viikon ajan, ja tuloksien odotteleminen oli hyvin tuskaista puuhaa. Koska olen aviomies ja isä, jouduin ensimmäisenä miettimään perheeni hyvinvointia. Onneksi sitten lopulta mitään ei ollutkaan pahasti vialla. Tämä kokemus sai minut kuitenkin tajuamaan, miten helppoa olisi menettää kaikki. Vasta pari viikkoa sitten eräs ystäväni menehtyi lenkkipolulle koiraansa ulkoiluttaessaan. Kyseessä oli vahva, iso mies. Hän ei käyttänyt huumeita tai edes juonut erityisemmin. Kun tuollaista tapahtuu, se pistää asiat perspektiiviin eikä sitä jaksa enää olla vihainen turhista asioista.

KIEROA PUUTAVARAA

Ennen kuin Therapy? suuntasi studioon, yhtye otti hyvän aikalisän edellisen One Cure Fits All -levyn jälkeen. Normaalisti bändin sykli on vuosi levyä, vuosi kiertuetta, mutta nyt Cairns bändikavereineen joutui pohtimaan uusiksi, mikä olisi Therapy?:lle parhaaksi.

- Ennen uuden albumin kirjoittamista mietin, nautinko tästä todella. Pidän toki bändissä olemisesta ja sen sellaisesta, mutta kun lähden pois perheeni luota treenaamaan tai nauhoittamaan viikkokaupalla, haluan myös varmistaa, että nautin siitä. Nautimme tällä kertaa erittäin paljon koko prosessista. Nauhoitimme päivällä treenimme, veimme ne joka ilta tuottajalle kuunneltavaksi ja painelimme pubiin parille bisselle. Nautin jopa kitaran kielten vaihtamisesta, kaikista pikkuasioista. Emme tosiaan jääneet pohtimaan, mikäli ihmiset tulevat pitämään tästä levystä. Tykkääkö levy-yhtiö tästä tai menestyykö se? Viihdytetään vaan toisiamme, ja se tosiaan kuuluu tällä levyllä.

Therapy? allekirjoitti uuden levydiilin jo välittömästi One Cure Fits All -levyn jälkeen DR2-yhtiön kanssa mutta halusi tarkoituksella irrottautua levy-rundi-kaavasta ja miettiä tekemisiään.

- Ensi vuonna tulee 20 vuotta täyteen Therapy?:a. Mietimme tuota jo ennen levyn tekemistä. Allekirjoitimme tämän uuden levydiilin jo kolme vuotta sitten, mutta päätimme odottaa. Jos olisimme tehneet levyn heti, siitä olisi varmaankin tullut ihan ok kiekko, olisimme lähteneet kiertueelle ja siinä olisi taas vierähtänyt seuraavat yhdeksän kuukautta. Sitten olisimme ottaneet pari kuukautta lomaa, ja koko sykli aloitettaisiin uudestaan. Tällä kertaa päätimme, että otetaan ennemmin vuosi vapaata, annetaan itsellemme enemmän aikaa ja soitetaan vähemmän keikkoja. Ja se toimi meille, koska tätä levyä varten meillä oli tonneittain ideoita ja paljon onnellisuutta. Olimme luovuuden kannalta onnellisempia ja vapaampia.

Cairns tunnustaa Therapy?:n tulleen jo hieman ennalta-arvattavaksi bändiksi viimeisen kolmen levyn myötä. Piti ottaa askel taaksepäin ja miettiä, miten soitantaan saataisiin tuoreus takaisin.

- Haluamme edelleen olla Therapy?, mutta halusimme kitkeä geneerisyyden elementin musiikistamme. Piti aloittaa tuoreelta pohjalta.

Crooked Timber on levynä kuin paluuta yhtyeen vanhoihin päiviin, aina Nurse-levyn aikoihin asti. Yhtye on jälleen trio kitaristi-sellisti Martin McCarrickin lähdettyä bändistä, joten soundimaailmakin meni uusiksi. Uudella levyllä basso ja rummut ovat etualalla.

- Kyse on basson ja rumpujen yhteydestä. Ne ovat pinnalla miksauksessa, ja niin sen kuuluu minusta ollakin. Triosoundissa se toimii hyvin. Aikaisemmilla levyillä rummut olivat enemmän taka-alalla, mutta ollessamme jälleen triona meidän piti kuulostaa enemmän rockbändiltä. Tällä kertaa varmistimme, että rummut ovat basson kanssa etualalla, ja levy soi siksi paljon jäntevämmin soundillisesti kuin aikaisemmin.

Crooked Timberin kappalemateriaalista valtaosa syntyi jammailemalla. Andyn mukaan basisti Michael McKeeganin ja rumpali Neil Cooperin kanssa oli helppoa rakentaa yhtyeen materiaali ilmavampaan suuntaan.

- Kun olimme nelikko, soundimme oli hardrockimpi. Se ei ollut niin ilmava tai tunnelmallinen kuin nyt ollessamme trio, tai kun olimme trio silloin aikoinaan. Käytimme kitaroihin paljon enemmän tilaa sen sijaan, että olisimme latoneet raidat täyteen tavaraa.

Crooked Timber on levy, jota on selvästikin lähdetty rakentamaan enemmän rytmien kuin melodioiden päälle. Tämän myös Cairns tunnustaa auliisti.  

- Halusimme kokeilla jotain erilaista. Se kaikki liittyy siihen taukoomme. Minulla oli akustinen kitara, jolla olin tehnyt muutaman viritelmän, jotka esittelin kavereille. Ajattelimme, että voisimme tehdä näinkin, mutta biisit eivät välttämättä ole tarpeeksi melodisia. Sitten laitoimme parit säännöt sessioita varten: ei saa olla snobi, ja kaikkea pitää kokeilla. Asetimme tavoitteeksemme, että tekisimme biisin, ehkä maksimissaan kaksi päivässä. Yhtenä päivänä vain juttelimme Enjoy the Strugglesta, joka kertoo kiven vierittämisestä ylämäkeen. Imitoimme sitä kitaralla, Neil loi siihen jazz-biitin. Kaikissa kappaleissa oli ideaa sanoituksista. Crooked Timberin kohdalla juttelimme eräästä krautrock-bändistä, jonka musiikki oli periaatteessa vain yhtä nuottia, jota jatkettiin pitkään. Otimme siitä kimmokkeen levyn nimibiisiin. Kaikissa biiseissä oli idea, ja meidän ei koskaan tarvinnut turvautua kappaleissa perinteisiin ratkaisuihin. "Tuleeko tähän nyt toinen kertsi vai ei? Tarvitseeko kappale outron?" Biisit johdattelivat itse itseään ja sanoitukset antoivat niille omat raaminsa. Koko homma rakennettiin kuin kotitehtävä tai taideprojekti. Oli kuitenkin kulunut niin monta vuotta edellisestä kerrasta, että se oli hyvin piristävää. Eikä meidän tarvinnut miettiä radion miellyttämistä tai sellaista.

- Monet ihmiset tuntevat meidät niistä kolmen ja puolen minuutin punkrock-biiseistä. Uuden albumin kanssa halusimme tehdä kappaleita, jotka istuvat kokonaisuuteen ja lähestyimme tässä enemmän Nursen ja aikaisempien albumiemme fiilistä. Voimme palata vanhan materiaalin pariin. Juttelimme tästä asiasta jonkin aikaa sitten. Nykyään jopa kaikissa lastenohjelmissa on taustalla punk-pop-biisejä, joten tuntuisi jotenkin omituiselta soittaa sellaisia tässä vaiheessa elämää. Jotkut ovat tehneet sitä koko elämänsä, kuten Green Day ja Offspring. Heidän tapauksessaan se on ihan ok juttu, koska se on heidän kaavansa, mutta me emme ole aina tehneet sen kaltaista musiikkia, joten on ok loikata kaavasta pois, eikä sitä tarvitse toistaa.

20 VUOTTA TERAPIAA

Vuonna 1989 perustettu Therapy? täytti kuluvana vuonna pyöreitä vuosia. Yhtyeen kahta vuosikymmentä ei kuitenkaan Cairnsin mukaan juhlisteta vielä, vaan vasta ensi vuonna. Suunnitelmissa on alkuaikojen tuotosten remasteroituja painoksia ja mahdollisia juhlakeikkoja.

- Olen puhunut levy-yhtiön tyypeille muutaman kerran tuosta juhlavuodesta. Babyteeth ainakin julkaistaan remasteroituna juhlan kunniaksi, samoin Pleasure Deathin uudelleenkäsittelystä on ollut puhetta. Siihen laitetaan mukaan uusi kansivihko ja kaikkea herkkua - vanhoja kuvia ja muuta mukavaa. Lisäksi meillä on livetaltionteja tuolta ajalta, joten ne saattavat nähdä myös päivänvalon tuossa yhteydessä. Tänä vuonna tulee kuitenkin pihalle jo tuo Babyteeth. Levyn tuottajalla on paljon kuvia tuolta ajalta, joten on kiva paneutua niihin ja katsella menneisyyteen juhlan kunniaksi.

Cairnsin mukaan juhlakiertuekin on suunnitelmissa, mutta vielä ei ole mitään varmaa sovittuna.

- Emme laita mitään painetta ensi vuodelle itsellemme, teemme ehkä juhlakeikkoja ja erikoisettejä. Keikkailemme normaalisti tämän vuoden, mutta ensi vuonna seuraa aivan varmasti jotain hieman erikoisempaa. Saatamme ehkä sisällyttää koko Babyteeth-levytyksen settiimme. Olemme tulossa tietysti myös Suomeen. Minullahan on se Suomessa tehty kitarakin. Todennäköisesti olemme siellä kesän jälkeen. Meillä on paljon hyviä muistoja Suomesta.

20 vuotta täyspäiväisenä muusikkona on pitkä aika kenelle tahansa. Cairns tunnustaa olevansa harvinaisen onnekkaassa asemassa.

- En ole koskaan ajatellut musiikkia urana, olemme vain menneet eteenpäin pala palalta, hoitaneet aina omat asiamme demoista ja keikoista lähtien. Ja sitten se vain lähti jotenkin. Nyt takana on organisaatio, joka hoitaa hommat. Olemme aina pystyneet maksamaan vuokramme musiikilla ja emme ole nähneet nälkää. Emme ole koskaan ajatelleet, että teemme tätä muutaman vuoden ja sitten alamme leffatähdiksi tai jotain. Meillä on aina ollut täydellinen musiikillinen vapaus. Meillä ei ole mitään musiikillista kaavaa. Tykkäämme siitä, että rumpalit ovat päteviä, ja meillä ei ole leffatähteä johtohahmona. Olemme ystäviä ja aika maanläheisiä sällejä kaikki ja rakastamme tätä hommaa.

90-luvun menestyksen vuodet tuntuvat Andyn mukaan kuin oudolta pukujuhlalta, etenkin hänen katsoessaan vanhoja kuvia, joissa hän oli värjännyt hiuksensa ja partansa mustiksi. Kuvista ei tahdo kuulemma itseään tunnistaa. Mutta miten on biisimateriaalin laita? Mitä tunteita herättää nyt yli nelikymppisenä laulaa sanoituksia tyyliin ”There comes a girl with the perfect teeth, I bet she won’t be smiling at me”?

- Kun soitamme noita biisejä, tuntuu ettei mikään ole muuttunut ja pystyn edelleen kyllä samaistumaan siihen. Kun katson vanhoja videoklippejä, en tunne itseäni oikein niistä. Mutta kun soitan kappaleita, tunnen ne edelleen omikseni. Oikeastaan vanhoista biiseistä näinä päivinä himan oudoilta tuntuvat vain cover-versiot, kuten Husker Dü:n Diane tai Joy Divisionin Isolation. Olemme soittaneet Troublegumin ja Infernal Loven kappaleet niin miljoona kertaa sen kahden ja puolen vuoden aikana, jolloin nuo levyt julkaistiin, että ne ovat muuttuneet osaksi meitä eikä niistä pääse eroon.