Amoral: Sisään hardrock, pihalle death metal. Niko Kalliojärvi pois bändistä, tilalle Ari Koivunen. Ei muuta kuin paidat palamaan ja herneitä nenään pientilallisen vuosittaisen sadon verran. Tai ihan sama. "Show Your Colors" on kuitenkin Amoralin neljäs levy, jonka biisit taipuvat jopa akustisesti, kertovat kitaristi Ben Varon ja laulaja Ari Koivunen puhelinyhteyden päästä odotellessaan yhtyeen treenien alkua.

Ben: - Treenattiin juuri akustisia stemmoja Levykauppa Äxän keikalle. Kelaa, Amoral akustisena! Olisitko voinut kuvitella kuulevasi tämmöistä Reptile Riden aikoihin? Siitä tulee ihan vitun kova, etenkin "Pusherista" saatiin aika maaginen versio aikaiseksi, Varon puhkuu onneaan.

"Pusher" on se vanhojen levyjen kuriositeetti, muuten akustinen setti on uuden levyn biiseistä koostettu. - Ja sit vedetään Eagle Eye Cherryä coverina, Koivunen nauraa.

Ehdotus siitä, että suurin ero uuden ja vanhan Amoralin välillä on uuden materiaalin taipuvuus akustiseen formaattiin saa Varonin varovaisen hyväksynnän.

 Ben: - Tällä tavallakin voisi sanoa.

Ari: - Ei ne kaikki uudetkaan mene. Oudointa on, että teimme akkariversion siitä biisistä, jonka voisi kaikista vähiten kuvitella toimivan akustisena.

Ben: - Shade of Grey, levyn ainoa blastibiisi. No, kaksi sekkaa sitä blastia, niin siitä lähdettiin kunnianhimoisesti tekemään akkariversiota. Siitä saikin sitten aavemaisen version aikaiseksi. Eiks kaikkien isojen ja fiksujen säveltäjien kuulu sanoa, että kyllä hyvä sävellys kantaa myös pelkästään pelkällä akustisella kitaralla?

Niin kai sitten. Yksi asia levyllä silti pistää korvaan monen muun asian joukossa. Juhana Karlsson pääsee aivan liian helpolla. Pitkän matkan juoksijan fysiikalla siunattu rumpali pääsee vielä lihomaan, kun ei tarvitse grindata enää koko keikkaa. Mies pääsee selkeästi liian helpolla.

Ari: - Älä viitti! Juhanallahan nyt vasta käsi nousee ja keppi pyörii. Se joutuu groovaamaan, ja se on oikeasti vitun paljon vaikeampaa kuin soittaa nopeasti. Usko mua.

Ben: - Jussilla meni melko tasan yhtä kauan rumpujen nauhoittamiseen kuin viime levynkin aikana. Sama homma kitaroiden kanssa. Kuviteltiin Silverin kanssa, että tästä tulee helppo studiosessio, kun rämpätään avosointuja. Sama Jussin kanssa. Vähemmän on enemmän ja vähemmän on vaikeampaa. Juffi ei pääse ei missään nimessä helpommalla, me ollaan piiskattu sitä vaan lisää, että vittu kun ei groovaa vielä tarpeeksi.

Ari: - Kun soitetaan nopeasti, se on vain suorittamista. Jos tulee vähän huonompia iskuja, niin se ei haittaa. Kun pitää soittaa vähemmän ja groovaten, niin sen kanssa pitää sitten kuulostaa vitun läskiltä. Jos sinne alat kikkailemaan hiirellä jotain basari-iskuja kohdakkain, niin se ei kyllä jeesaa yhtään sen grooven kanssa.

Amoralin yksi suurimmista haasteista "Show Your Colorsin" kanssa olikin grooven löytäminen. Etenkin Juhani ja Pexi joutuivat rytmiryhmän ominaisuudessa haasteen eteen, eikä kitaristeillekaan ne simppelimmät riffit olleetkaan niitä helpoimpia.

Ben: - Jussille laitettiin tamburiini käteen Äx:n treenejä varten. 'Vedä tuommoista', niin ei ollut helppoa. Aika nopeasti hymy hyytyi, kun tamburiinia piti heiluttaa taimissa.

Ari: - Juu, ei osannut. Se ylipäätään otti sen väärinpäin käteen. Et sä voi pitää siitä noin vain kiinni, ja heiluttaa nyrkkiä miten tahansa.

Ben: - Ja enemmän se Juffi joutuu näillä tulevilla keikoilla hikoilemaan, kun se joutuu nostamaan kättä enemmän ja sen sellaista. Kyllä se pysyy tulevaisuudessakin Starvin’ Marvinina. Tervetuloa ihastelemaan Juffin kehoa tulevillekin keikoille.

Ari: - Meillä alkaa Juffin kanssa skaba, että kumpi on kohta laihempi.

Amoralin musiikillinen linjan tarkistus ei ole sieltä huomaamattomimmasta päästä. "Show Your Colors" ei enää deathmetallisilla elementeillä juhli, vaan on lähempänä Skid Row’ta kuin Morbid Angelia. Onko extremempi ilmaisu nyt sitten ”nähty ja koettu juttu”?

Ben: - No, en lähde niin omahyväisesti sanomaan, että kaikki, mitä voimme tuolla saralla tehdä, on tehty. Onhan noita bändejä, jotka ovat 20 vuotta vetäneet tuolla saralla ja parantavat juoksuaan kaiken aikaa. Mutta pakko sanoa, että säveltäjänä itselläni tuli seinä vastaan. Kolme levyllistä ollaan tehty dödöä Silverin kanssa, joten toi genre alkoi snadisti puuduttamaan. Popimmaksi olisi menty, olisi laulaja ollut kuka tahansa.

Kyllä se ehkä meidän kannalta oli katsottu. Kaikki täällä ovat olleet tyytyväisiä. Jussi on tyytyväinen, että pääsee soittamaan sitä läskiä amerikkalaista beat-komppia.

Ari: - Jätkät kuuntelee vain sitä AOR:ää, joka ottaa mua päähän. Journey soi repeatilla, ärsyttää.

Ben: - Innostin tuossa just Aria laulamaan Kansasin "Dust In The Windiä" pienellä alkusointutapailulla.

Amoral: Suomen Kansas.

Ben: - Todellakin, pistä toi sinne!

Ari: - Todellakin. Nauratti heti, kun vedettiin sitä tuossa hetki. Miten vitussa mä voin tietää tuollaisenkin biisin sanat? En mä kuuntele tuollaista musiikkia, mistä lie tulee.

HYVÄ MUSA, PAREMPI MIELI

Amoral ja Koivunen hyötyivät molemmat liitostaan: Koivunen pääsee fanittamaansa bändiin jäseneksi ja örisemään Kalliojärven aikaisia biisejä. Samalla hän on keulilla yhtyeessä, joka ei leimaudu vain ja ainoastaan Koivuseen itseensä.

Amoralin pojille Koivunen oli se mies, jossa oli enemmän Sebastian Bachia ja vähemmän Glen Bentonia, kuten hakuilmoituksessakin toivottiin. Eli win-win –tilanne kaikkien osapuolten kannalta?

Ari: - Taitaa olla.

Ben: - On tää silläkin tavalla voitto-voitto, että Suomen kovin bändi sai Suomen kovimman laulajan. Mun mielestä tässä touhussa ei ole enää paljoa epäselvää.

Mutta onko Suomen kovimmalla bändillä myös Suomen kovimmat fanit? Takit kääntyilivät saumat ritisten ja paidat paloivat uuden laulajajulkistuksen myötä. Kutsutaanko tässä nyt fanitkin näyttämään ”todelliset värinsä?”

Ben: - Fanikanta tulee tässä vähän muuttumaan. Nuoret dödis-Amoralin fanit eivät välttämättä sulata tätä puhdasta linjaa ollenkaan, joka voi tarkoittaa sitä, etteivät ne tule keikoille kuuntelemaan niitä vanhoja biisejä ollenkaan. Vastaavasti uutta porukkaa löytyy Arin kautta ja sitten ihan uusia faneja, jotka löytävät meidän sekoituksen Aria ja Amoralia. Uskon, että kyllä tälle meidän musiikille kuuntelijansa löytyvät. Hyvälle musalle on aina tilausta. Oli se sitten death metalia tai kevyempää.

Olette ehtineet jo vetäistä pari livekeikkaakin uusitulla kokoonpanolla. Miltä vastaanotto livekentällä on näyttänyt?

Ari: - Huomattavasti paremmalta kuin mitä itse odotin. Luulin, että sieltä tulee pulloja päin pärstää ihan asenteella. En ole itse nähnyt yhtään.

Ben: - Helvetin hyvin on siinä mielessä mennyt. Se paskanpuhumisen määrä ennen sitä Lahden Frostbite-vetoa, jengi uhittelee ja keräilee jotain adresseja, että kai me pullotetaan Ari Koivunen ja ne Amoralin homot lavalta. Mutta ei niitä vitun kermaperseistä ollut siihenkään. Tupa oli täynnä ja viimeistään "Showdownin" aikana pitit pyöri, eli se oli sitten siinä. Eiköhän Ari näyttänyt niille että kyllä lähtee.

Ari: - Ihan positiivisesti on saanut yllättyä kyllä. Ainoa mikä on, niin aina tulee löytymään, ja varmaan seuraavan vuoden aikana niitä, jotka eivät ole koskaan edes käyneet katsomassa bändiä, mutta ovat sitä mieltä että ”vitun homo”, kun menin bändiin. Mennään katsomaan miltä näyttää. Vuoden verran tulee jengiä keikalle seisomaan rokkipoliiseina.

Ben: - Ei se mitään. Ovat nekin maksaneet lipun, joten siinä saavat seisoa ja vittuilla.

Ari: - Yleensä niistä näkee sen, että puoli keikkaa ne seisovat kädet ristissä, ihmettelevät meininkiä. Sitten puolivälin jälkeen alkaakin pää heilua mukana. Silloin kuin jalka tamppaa maata tai pää heiluu rokkipoliisilla, tietää että nyt on ihan vitun hyvä meininki.

Benin mukaan Amoral on siinä mielessä uudessa alussa, että sen tarvitsee jälleen todistaa kyvykkyytensä kuuntelevalle yleisölle.

Ben: - Mutta on helvetin hauskaa se pieni polte perseen alla. Haluamme näyttää jengille, että tämä on kovin juttu ikinä. Jätkät tulevat lisäksi treenikämpälle eri meiningillä kuin ennen. Kaikki ovat ihan innoissaan tuosta uudesta matskusta ja meiningistä, kokoonpanosta. Tässä on kuitenkin 2/5 porukasta vaihtunut. Fiilis bändin sisällä on helvetin hyvä, ja en malta odottaa että saadaan keikkaputki päälle ja päästään vetämään näitä uusia biisejä. Vanhoja biisejä kanssa totta kai.

Ari: - En tiedä, ei tää mulle niin uusi alku ole. Thrashia on soitettu rummuilla jo ennen 18 ikävuotta kuuden vuoden ajan. Muistan ensimmäisen keikkani edelleen, joka on edelleen mun lempikeikkojani. Ihan vitun iso liikuntahalli, iso lava ja kolme ihmistä, kaikki istuvat takaseinää vasten. Soita siinä sitten Metallicaa.

Lisäksi odotan innolla tuota Eurooppa-meininkiä. Pääsee vetämään uudelle porukalle, jotka eivät tiedä musta yhtään mitään. Pääsee vetämään keikkaa niin, että on jotain myytävääkin. Aikaisemmin sitä soitti ihan soittamisen ilosta, nyt siinä on oikeasti jotain, mitä voi tyrkyttää.

Onhan se ensimmäinen kerta, kun vedät yleisölle, joka ei tiedä sinun laulukilpailuista mitään.

Ari: - Aivan, eivätkä ole lukeneet 7 Päivää –lehteä.

Miten, onko Idols ammatillisesti ollut minkäänlainen taakka?

Ari: - Ei se minusta ole sitä ollut. Sehän oli vitun hyvä alkupotku. Suoraan sanottuna jos kymmenen vuotta teit bändeissä ja et päässyt pikkuklubia pidemmälle, nyt on ainakin päässyt. En näe siinä mitään pahaa.

Ben: - Tiedät hyvin ettei meillä tämän asian kanssa ole ongelmaa. Viimeksi juteltiin niistä "Reptile Riden" kasarikuvista. Ei ole ennenkään ujostuttanut näyttää hölmöltä tai tehdä mitä huvittaa.

Ari: - Eikä ne kuvat nytkään ole yhtään sen fiksumpia.

Ben: - Siitä H&M -kuvasta tuli hyvää palautetta. Ja nytkin tehtiin mitä huvitti.

Mutta teidän kannattaisi ehdottomasti vetää puvut päälle promokuviin ja tehdä Dressmanin kanssa diili. Nähtäisiin miten syvälle voi herneet vetää tuollaisesta nenään.

Ben: - Sen pukukortin ovat kyllä muut pelanneet jo aika pitkälti. Mieti miten siistiä olisi saada sponssiksi joku hiphop-liike? Fubu tai esimerkiksi Fila? 90-luvulla kaikkialla oli Filaa, missä se nyt on?

Ari: - Kaikki tarvitsevat kenkiä ja vaatteita. Ja hiustuotteita. Kiitos, Tigi!

Ben: - Ei mennä siihen. Siitä on vatvottu jo ihan liikaa viime aikoina.

Jep, ei muuta kuin tuulikonetta kovemmalle. Mutta yritetään taas kysyä jotain levyyn liittyvää. Jahas, ”mistä levyn nimi ”Show Your Colors” tulee?” Onko siinä hieman kuin haaste yhtyeen faneille? Että nyt näytätte mistä puusta teidät on veistetty, tai sitten saatte tukehtua pullaanne?

Ben: - Ei ihan noin jyrkästi. Se lähti siitä, että tiedettiin kanteen tulevan lähinnä logon. Bookletin sisällä on kuva siitä, kun jamppa maalaa amokalloa seinään. Amoral-kallo lähtee leviämään syövän tavoin maailmalle. Colorsit ovat myös prätkäjengien tunnukset.

Ari: - Muistan, että yksi pääasiallinen juttu levyn nimeä mietittäessä oli se, että sen pitää olla jonkinlaista käskytystä.

Ben: - Mietin helvetin pitkään, että mihin lähdetään. Sitten välähti, että kuulkaas jätkät, oletteko tajunneet, että kaikki levyt, joissa käsketään tekemään jotain, ovat vitun hyviä ja kauheita kaupallisia menestyksiä. "Use Your Illusion", "Open Up And Say Aah", "Eat’em Up And Smile". Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Hitto, ei ole yhtäkään huonoa tai flopannutta levyä, tällä reseptillä ei voi mennä vikaan. Kaikille bändeille tiedoksi, että ette voi mennä vikaan, kun laitatte jonkun käskytyksen otsikoksi. Pientä uhoa pitää aina olla. Meillä oli viime levylläkin pari uhobiisiä.

”ARI KÄVI PASKALLA!”

"Year of the Suckerpunch" soi radioaalloilla aika mukavasti. Mitä fiiliksiä tämä herättää, kun yhtyeellä ei aikaisemmin ole ollut soittolistoille asiaa.

Ben: - Joo, ördämusalla sinne ei ole paljoa ollut asiaa. On se hienoa, kun ei ollut odotuksia. Eihän puhtaasti laulettu musiikki ole mikään edellytys radioaalloille pääsemiseksi. Keskinkertaisesti puhtaasti vetäviä bändejä on aivan yhtä paljon kuin keskinkertaisesti vetäviä ördäbändejä. Ja hyviäkin, jotka eivät sen suuremmin pääse mihinkään. Kai joku on YleXillä on tykännyt, ja porukka on äänestänyt. Ollaan oltu Himotuimmat-listan kärjessä seitsemän viikkoa ja kakkosena neljä viikkoa. On se aika käsittämätöntä.

Jos vokalisti olisi ollut joku muu kuin Ari Koivunen, olisitteko päässeet soittolistalle heti?

Ben: - Tuskin ainakaan ihan heti. Ei olisi tullut tietoa tästä laulajan vaihdoksesta joka suunnalta. Mutta tuota pitää kysyä YleXin ohjelmapäälliköltä, että kumpi ratkaisi. asian, biisi vai Ari Koivunen.

Ari: - Kaiken rehellisyyden nimissä voi veikata, että ei olisi päässyt.

Mitkä ovat hyvät ja huonot puolet siinä, että yhtyeeseen liittyi entuudestaan jo niin tunnettu vokalisti?

Ben: - Varmaankin se katu-uskottavuuden menetys hevipuristien silmissä ja uusi munattomuus pääsi valloilleen. Hyvät puolet sitten ovat se, että jotkut mediat saattavat innostua meistä ja jeesata, vaikka aikaisemmin eivät olisi koskeneet pitkällä tikullakaan.

Ari: - Huonona puolena tietysti myös se, että enhän mä nyt perkele laulaa osaa.

Ben: - Niin. Otettiin Ari vain siksi, että se näyttää Seiskassa niin hyvältä.

Etenkin kännykkäkameran lissin läpi katsottuna.

Ari: - Benillä on hyvä kännykkäkamera, tulee sopivan sottaisia kuvia. Olen ihmetellyt sitä, että joka ikinen kerta kun menen vessaan, se tulee ottamaan kuvan ja sanoo, että ”et sitten runkannu taaskaan”.

”Ari kävi paskalla?”

Ari: - Paskarunkulla.

Ben: - Kun tässä nyt on melkein sukua julkkikselle, niin voitaisiin yhdistää voimat siten, että mä myyn Arin jutut Seiskalle ja sitten jaetaan ne massit. Voisi myydä typeriä juoruja.

Ari: - Älä kerro kenellekään, mutta niinhän me ollaan tehty jo viimeiset puolitoista vuotta.

Ben: - Esimerkiksi tää Remu-kohukin, Ari suunnitteli sen Remun kanssa ja he pistivät massit puoliksi.

KAKSI PINGISPALLOA JA KARTANLUKIJA

Kuinka paljon levystä oli valmiina ennen Arin tuloa yhtyeeseen, ja kuinka paljon teitte jälkikäteen?

Ben: - Aika paljon oli valmiina Silverin kanssa. Molemmilla olivat pöytälaatikot täynnä ideoita. Sitten kun oli ajankohtaista tehdä taas levyä, katsottiin, että mitkä biisit ovat hyviä, mitkä taas ei. Kaikki sovitukset on tehty porukalla joko meillä, Silverillä tai treeniksellä. Mutta musiikillisesti tämä levy olisi kuulostanut aika samalta eri laulajankin kanssa. Ari tuo vain siihen sen oman kuorrutuksensa päälle.

Ari: - Lähinnä se oli silleen, että mulle tyrkättiin biisit eteen, ja Benillä oli aina jonkunlainen idea. Sanat olivat valmiina, en puuttunut niihin juuri yhtään, paitsi joissain biiseissä oli niin paljon sanoja, että meinasi tulla kiire.

Ben: - Siitä Ari huomasi, että olen aikaisemmin kirjoittanut örinälaululle. Örinämusiikkiin saa mahdutettua enemmän sanoja per lause.

Ari: - Siinä mennään vitun kovaa ja kauhea uho päällä, laulumelodiat vedettiin siten, että Benillä oli joku idea, ja sitten heittelin omia ideoitani. Treenatessa laulukulut muokkautuivat siten, että ne menivät siten, kuin se oli omasta mielestäni luontevinta. Toi oli aika kivutonta ja helppoa loppupeleissä.

Ben: - Bändi on rallikuski. Nyt tulee jotain syvällistä. Mä olen niin kuin formulakuski, Niko. Ja mä olen helvetin hyvä ajamaan. Mutta paremminhan mä silloin ajan, kun mulla on alla helvetin hyvä auto.

Ari: - Tai kartanlukija.

Ben: - Tai helvetin hyvä kartanlukija tai vitun pähee uus Ferrari. Saa asia luistamaan.

Ari: - Tää homma on vähän kuin kaks pingispalloa.

Ben: - Joo!

Ari: - Jos sä laitat kaks pingispalloa sun käteen, niin ei käsi mene sopivasti kiinni, ne eivät tunnu hyvältä, ja ne eivät mene paikoilleen. Mutta jos sulla on ne molemmissa käsissä. Toinen toisessa ja toinen toisessa. Laitat molemmat kädet yhteen, niin se tuntuu vitusti paremmalta.

Ben: - Tää liittyy taas ihan vitusti kaikkeen!

Aivan totta. Pingispallot kädessä, housuissa tai missä tahansa, minkälaisen roolin aiot ottaa kun Amoral tekee "Show Your Colorsille" jatkoa, Ari?

Ben: - Ari kerkii potkia tästä kaikki muut jäsenet veks ennen sitä ja tekee tästä uuden soolobändinsä.

Ari: - Aivan, mä alan tehdä dödöä. Kaikki pihalle, jätän ehkä jonkun tyypin, että paikalla olisi yksi alkuperäisjäsen. Tai ehkä mä jätän Peksin. Just sen takia, ettei olisi yhtään alkuperäistä jäsentä.

Ben: - Ja siten Ari julkaisee pressitiedotteen, jossa todetaan Amoralin siirtyneen takaisin enemmän "Decrowning"-henkiseen meininkiin.

Ari: - Ajattelin enemminkin lähteä old skool –bläkkikseen. Vitun nopeeta haitsua ja kolmisointubläkkistä.

Ben: - Mutta joo, mitäs Ari, seuraava levy?

Ari: - Niin, aivan… No, joo. Tulee olemaan erilaista, kun on tietty sitten enemmän aikaa ja tietää enemmän jostain jotain. Nyt tämä oli niin, että kun kuulin olevani bändissä, niin sitten lähdettiin jo tekemään demoja valmiista biiseistä. Ei ehtinyt oikein tehdä mitään. Toivottavasti voisi sanoituksia tehdä. Kai tässä tulee taas Benin sohvalla istuttua ja katsottua Avenged Sevenfoldia, ja sovitaan, että mennään tekee jotain biisiä. Totta kai haluaisin olla ja aion olla enemmän osallisena tuohon taiteelliseen puoleen.

Miten eroavat fiilikseltään Amoral ja oma soolobändi? Ovatko ne kaksi aivan eri leiriä?

Ari: - Totta kai ne ovat. Jengi puhuu siitä netin ihmeellisessä maailmassa, että Amoral kuulostaa nykyään aivan mun soolotuotannolta. Eihän se kuulosta yhtään siltä. Aivan erilaisia riffejä, aivan erilaisia biisejä. Plus sitten se, että vanhaa kamaa ei voi ikinä unohtaa. Näkisin, että eroa on kuin yö ja päivä. Ainoa joka on ja pysyy on se, että mulla on mikki kädessä.

Ben: - Ja kulli toisessa.

Ari: - Aivan. Mulla on kivaa molemmissa proggiksissa.

Mopo liukasteli hetken, mutta onneksi ei vielä livennyt ojaan. Siellä kun on jo parikin kertaa haastiksen aikana käyty. Mutta juu. Tarkennetaan siten, että onko Amoralilla ja Koivusen soolobändillä siten henkinen ero, että Amoralissa Koivunen on ”vain” bändin jäsen, kun omassa sooloproggiksessa Koivunen on liidaava keulakuva, johon kaikki henkilöityy?

Ari: - Sielläkin olen sillä tavalla bändin jäsen. Totta kai mulla on se viimeinen sana kaikkeen soolobändissäni, ja siitä en oikein tykkää, kun olen sen verran vellihousu, etten osaa sanoa tarpeeksi rankasti asioista. Olen tottunut siihen, että olen yksi jäbä bändistä. Itse olen tottunut sellaiseen osaan, että menen mukana ja himassa kiroilen, että vittu kun itellä olisi ollut paljon parempia ideoita, mutta kun kukaan ei kuunnellut, vaikka en sitten itse koskaan sanonut mitään.

KIINNOSTAA MUUTEN IHAN VITUSTI

Jaahas, miltei tunti on haastisaikaa jo mennyt ja levoton keskustelutuokio alkaa lähennellä loppuaan. Kysellään vielä ne ulkomaankuviot. Eli miltä tulevaisuus näyttää uuden levyn kanssa, kuinka ahkerasti Amoral työntyy Suomen rajojen ulkopuolelle tämän levyn kanssa?

Ben: - Niin paljon kuin ikinä vaan pystyy. Nyt on yksi buukattuna, ja muista on ollut puhetta, mutta yleensä nämä hommat kusahtavat todella helposti. Toivotaan että levy lähtisi kiitoon ja pääsisi reissaamaan paljon enemmänkin. Ei sen isompia sotasuunnitelmia ole kuin aikaisemminkaan. Levy ulos ja katsotaan mitä rundeja on tarjolla.

Ari: - Onhan se hienoa päästä Eurooppaan kiertämään siten, että siitä saa vähän fyffeäkin. Ettei olisi muiden orja ja mene muiden perässä, vaan olisi sellainen tilanne, että meidät myös oikeasti halutaankin sinne.

Nonni. Summataan tämä paketti vielä kerran itkusilmäisille "Decrowning"-faneille. Mitä sanotte näille faneille, jotka nyt ulvovat siitä, että eihän "Show Your Colors" kuulosta yhtään vanhalta Amoralilta.

Ari: - No eihän se kuulostakaan. Kyllä kaikki sen itse kuulee.

Ben: - Siinäpähän ulvoo. Ymmärrän, että jotkut tykkää vanhasta eivätkä voi sulattaa uutta linjaa. Ei sille mahda mitään. Toivottavasti osa ymmärtää. Jos on tykännyt kolmesta edellisestä levystä, kyseessä ovat edelleen samat säveltäjät ja sama henki, kyllä sieltä paistaa se Amoral lävitse, vaikka kuinka lapattaisi päälle. Elämän kirjassa on käännetty uusi sivu auki.

Ari: - Ja ei ne kolme ekaa levyä häviä sieltä mihinkään, ellei niitä vie kaniin. Niin kuin jotkut ovat uhanneet tehdäkin. Joka tapauksessa Niko vetää niillä levyillä ihan samalla tavalla kuin studiossa aikoinaan. Itse kuuntelen niitä levyjä edelleen ihan päivittäin. Ben nauraa mulle siitä, että kuuntelen omaa bändiäni.

No, et kuitenkaan ollut mukana noilla kolmella levyllä. Jos kuuntelee jatkuvasti kotona omaa levyään ja on mukana siinä levyllä, niin eikös se ole sama kuin runkkaisi katsellen itseään peilistä?

Ben: - Joo. Mutta eikös kaikki tee niin? Ettekste tee silleen? Okei, en mäkään tee jos te ette tee.

Lopuksi Ari vielä kertoo kivan ajanvietekikan, jolla saa ajan vierähtämään treeneissä, keikkabussissa ja vaikka missä kivoissa tilanteissa. Mutta jätetään se nyt tässä kertomatta, ettei viedä jätkiltä loppujakin mystiikan rippeitä. Koivunen poistuu tässä vaiheessa haastattelua vessaan ja luurin äärelle istuu Benin seuraksi rumpali Juhana Karlsson. Kaksikolta voisikin kysyä näin lopuksi, että kuinka paksunahkainen bändi Amoral nyt on?

Ben: - Olemme aika helvetin paksunahkaisia. Se paksuni aika nopeasti tämän marraskuisen julkaisun jälkeen, kun erehtyi lukemaan sitä paskaa. Hetkeksi tuli paha mieli, sitten oppi olemaan ottamatta sitä yhtään itseensä. Tuli Juffin kanssa juteltua, että tuntuuko pahalta?

Juffi: - Se alkujärkytys oli melkoinen. Ei oltu totuttu yhtään siihen, että yhtäkkiä ei digatakkaan yhtään siitä, mitä me tehdään.

Ben: - Tuli siitä semmoinen ei helvetti, mitä tässä tapahtuu. Aika pian sen jälkeen sai itsensä koottua. Nuoret dissailijat tykkää jauhaa sieltä Kyynel98–nimimerkin takaa.

Samat tyypit huutelevat netissä ja polttavat paidan, mutta eivät sitten toteuta uhkauksiaan.

Ben: - Vähän tyhmää polttaa just se paita, jota on tehty kaikista vähiten. 200 kappaletta, se on keräilyharvinaisuus. Siitä saisi muutaman vuoden päästä eBayssa useita kymmeniä euroja! Ei kannata polttaa! Ihmiset! Älkää polttako Got Reptile –paitojanne! Niistä tulee vielä rahaa joku päivä!

Juffi: - Mikä järki on pistää vanhat levyt myyntiin, jos niistä kuitenkin diggaa?

Ben: - Bändi on niin vitun gay, ettei pysty enää kuuntelemaan!

Juffi, kuinka vaikeaa oli löytää groove kolmen extreme drumming -levyn jälkeen?

Juffi: - Itse asiassa siinä oli oma hommansa. Jouduin keskittymään pelkästään siihen ennen kuin nauhoitimme levyn, että sain peruskompin kuulostamaan läskiltä ja hyvältä. Oikeastaan muuta en treenannut ennen kuin mentiin studioon. Oli mulle uusi juttu treenata sellaista, se antoi uutta potkua soittohommaan. Olen mennyt siinä mielessä perse edellä puuhun, että ekana olen opetellut soittamaan blastia ja vasta sitten beat-komppia. Useilla ihmisillä nuoruuden innossa pitää päästä heti vetämään sitä nopeaa paahtoa, ja sitten treenataan vasta ne perusasiat. No, parempi niin päin kuin ei ollenkaan. En ole lopettanut treenaamista. Kun on enemmän kompille tilaa huojua, niin on haastavampaa pitää se tiukasti kasassa. Kun on paljon nopeampaa matskua, siellä heilumiset eivät hyppää niin pahasti esille.

Jees, kuulostaa hyvältä. Otetaanko ne legendaariset loppuyhteenvedot tähän?

Ben: -Juffi vois jotenkin sitoa tämän yhteen.

Juffi: - Mitä te ootte jutellut tähän asti?

Ben: -Ihan perusläpinää.

Juffi: - Ei jaksa mitään ympäripyöreitä, että antakaa levylle mahdollisuus ja tulkaa tsiigaamaan keikkaa. Älkää antako levylle mahdollisuutta. Kiinnostaa ihan vitusti, oikeasti.

Ben: -Hyvää promoo!